Niin siinä on nyt päässyt käymään, että sekä koira että ohjaaja ovat hurahtaneet paimentamiseen. Paimennuksessa on jotain hirveän kiehtovaa. Se on koiran juttu, viettiä ei voi opettaa. Se palkitsee itse itseään. Minun ei edes pitänyt aloittaa paimennusta, Glennahan on näyttelylinjainen. Halusin kuitenkin käydä katsomassa, miten se suhtautuu lampaisiin, olenhan polskienkin kanssa käynyt. Kävi vain niin, että Glenna syttyi hirveästi ja omaa paljon viettiä, joten innostuin sitten kunnolla. Paimennus tarjoaa myös bordercollielle mahdollisuuden toteuttaa niitä käytöksiä, joihin se on jalostettu, ja tästä seuraa muita hyötyjä. Paimennuksen harrastamiseen pitäisi aina liittyä pohdintaa siitä, mikä hinta harrastuksella on koiralle ja paimennettaville eläimille, eli miten eettisesti kestävää harrastaminen on.
Itselleni paimennuksen harjoittelu on ollut välillä äärettömän turhauttavaa, koska olen joutunut opettelemaan monia uusia asioita ja tarkastelemaan tilanteita erilaisin silmin. Nyt kun olen hiukan päässyt lajiin sisälle, käyn tässä läpi ajatuksia, joita minulle on herännyt lyhyen paimennuspolkuni aikana. En missään tapauksessa väitä olevani paimennuksen asiantuntija, ja käsitykseni lajista varmasti jatkaa syventymistään oppimismatkan edetessä. Tässä on kuitenkin listattuna asioita, joita olisin ehkä halunnut itse pohtia jo ennen kuin kertaakaan kävi lampailla.
1. Palkkaaminen. Paimennus voi olla “perinteisiin lajeihin” tottuneelle tosi hankalaa alkuun palkkaamisen osalta. Kun olen tottunut palkitsemaan koiraa nameilla tai lelulla, tuntuu omituiselta ja hankalalta, kun palkkio eli lampaat ei olekaan ohjaajan hallinnassa. Alussa teki hirveästi mieli kaivaa nameja taskusta, vaikka koira ei edes syö niitä paimentaessaan. Koiraa ei voi myöskään vapauttaa palkkioille eli lampaille samaan tapaan kuin namille tai lelulle. Palkkiona toimii se, että saa jatkaa toimintaa. Toisaalta jos koira toimii ei-toivotusti, lampaiden reaktio yleensä kuitenkin palkitsee koiraa, ja ei-toivottu käytös vahvistuu helposti. Koiralta vaaditaan paimennuksessa paljon itsehillintää sen suhteen, ettei se “ota” saatavilla olevaa palkkaa, ja tätä olisi kyllä kannattanut harjoitella enemmän etukäteen, vaikka luopumista on tehtykin.
2. Suhde koiraan. Suhde koiraan on toki tärkeä aina, mutta mielestäni se korostuu paimentamisessa. Mikäli suhde ei ole kaikin puolin kunnossa, koira tekee helpommin mitä lystää, ja vahvistamiseen perustuva koulutus käy vaikeammaksi. Jos koira ei luota ohjaajaan, se myös helpommin reagoi paineeseen turhan voimakkaasti ja esimerkiksi helpommin tippuu vietistä. Ohjaajan sosiaalisen vahvisteen ja henkisen tuen tulisi myös olla merkityksellistä koiralle. Paimennus on tiimityötä, siinä ei ole tarkoitus olla taisteluparina koiran kanssa.
3. Tottelevaisuuden ja vietin välinen suhde. Paimentamisessa itselleni vaikeaa on ollut se, että kun annan koiralle vihjeen tai käskyn tehdä jotain, tilanne saattaa elää todella nopeasti, ja tarvitaan joko koiran omaa ajattelua tai uusi vihjeitä. Paimennuksessa voi joutua jättämään äkkiä kesken suorituksen alla olevan tehtävän ja vaihtamaan strategiaa, ja tämä on kokonaisia liikkeitä hakevalle tokoilijalle ollut todella hankalaa. Liiaksi tottelevaisuudelle kääntyvä koira ei enää lue lampaita kunnolla, kun taas pelkän vietin varassa ei kyetä tekemään tarkoituksenmukaisia tehtäviä, joten koiran ohjaamisessa alkuun pitää olla hyvä pelisilmä.
4. Vihjeiden opettaminen. Paimennuksessa tarvitaan verrattaen vähän vihjeitä alkuun pääsemikseksi moneen muuhun lajiin verrattuna. Aloittavalle paimentajalle tärkeitä ovat vihjeet liikkumisesta flankilla oikealle ja vasemmalle (koirasta katsottuna), pysähtyminen, maahanmeno, etäisyyden ottaminen, rauhallinen liikkeellelähtö, lampaiden komentaminen vihjeestä sekä paimennuksen lopettaminen vihjeestä. Näiden käytösten toimiminen lampailla vaatii kuitenkin huomattavasti enemmän häiriönsietoa ja yleistämistä etenkin suhteessa ohjaajan sijaintiin, kuin perus tokoilu tai rally-tokoilu. Mielestäni olisi koiralle reilua, että näitä käytöksiä olisi harjoiteltu etukäteen ja kriteerit olisivat selvät, ennen kuin käytökset viedään lampaille.
Olen kuullut väitettävän, että vaistonvaraista paimennusta ei voi näin opettaa. Ei voikaan, kun tässä ei ole kyse vaistosta vaan siitä tottelevaisuudesta. Jos meidän on tavoite saada koira siirtämään lampaat jotakin tiettyä reittiä, sen on välttämätöntä pystyä vastustamaan ensimmäisiä mielitekojaan ja impulssejaan ohjaajan vihjeestä. Jos vaikka stoppeja aletaan viedä täysin ymmärtämättömälle koiralle läpi suoraan lampailla, tilanne on hirveän epäreilu koiralle, koska häiriö on aivan äärettömän vaikea. Käytökset pitäisi opettaa positiivisesti vahvistamalla hyvin vahvoiksi ja yleistää erilaisiin häiriöihin, jotka vastaavat edes jotenkin lammas-tilannetta (esim. heitettävät tai maata pitkin vedettävät lelut, juoksevat ihmiset ja koirat tms.) sekä yleistää erilaisiin sijainteihin suhteessa ohjaajaan, ja sitten ottaa käyttöön lampailla. Esimerkiksi vaikka koira osaisi tokomaisen maahanmenon äärettömän hyvin, se ei vielä riitä lampailla mihinkään. Lampailla ei aina olla naama vasten ohjaajaa ja suorassa linjassa, vaan maahanmeno pitäisi kyetä tekemään myös niin, että ohjaaja on koiran takana ja palkkio koiran edessä, tai ohjaajan ja koiran välissä on hyvin pitkä matka ja esteitä, jotka peittävät osittain tai kokonaan näkyvyyden. Näissä tilanteissa sen tulisi myös kyetä luopumaan erittäin kiinnostavista näköärsykkeistä ilman, että fyysisesti estetään niiden perään lähteminen.
Vihjeitä, esimerkiksi flankkeja, voi toki opettaa myös nimeämällä käytöksiä, joita koira muutenkin tarjoaa kun se pääsee lampaille, nämä kaksi eivät sulje toisiaan pois. Jos koira ei kuitenkaan koskaan tarjoa jotain asiaa, se pitää muulla keinoin saada aikaan. Se ei tarkoita, ettei se voisi lampailla toimia ihan hyvin myöhemmässä vaiheessa.
5. Ohjaava paine. Paimennus on laji, joka vaikuttaa olevan mahdotonta ilman vähintään jonkin asteista paineen käyttöä. Kun on tottunut pelaamaan lähes pelkästään positiivisella vahvisteella uusia käytöksiä opetettaessa sekä pyrkinyt luomaan koiralle positiivisen mielikuvan passiivisesta ohjaajasta, oman kropan ja äänen käyttäminen tuntuu vaikealta myös positiivisessa merkityksessä. Lisäksi sopivan paineen määrän ja oman oikean mielentilan löytyminen tuntuu tosi vaikealta, kun meinaa omatkin kierrokset nousta ja ääni kohota, vaikka siitä on vain haittaa. Myös liian innokas kehuminen aiheuttaa helposti koiralle väärän mielentilan. Paine pitäisi myös poistaa välittömästi, kun koira reagoi halutulla tavalla, mutta itselleni se jää tosi helposti päälle. Sen suuntaa tulisi myös kyetä muuttamaan ketterästi. Ohjaajan mielentilan ja vartalon käytön hallitseminen on osoittautunut paimennuksessa paljon ennakko-oletuksiani tärkeämmäksi tekijäksi.
Paineen käytön kohdalla myös korostuu mielestäni sen arviointi, millaisella koiralla ylipäätään voi tai kannattaa harrastaa paimennusta, ja millä tavoin. Jos koiralla on hirveän voimakas saalisvietti, se ei reagoi paineeseen juurikaan tai turhautuu siitä voimakkaasti, eteneminen voi olla välillä hyvinkin hidasta. Tällöin myös harjoitukset pitää suunnitella erittäin huolellisesti, jotta taataan sekä koiralle että lampaille mukava ja hyvinvointia lisäävä kokemus.
6. Ne lampaat. Kun on tottunut katsomaan vain koiraa, on vaikea välillä muistaa ne lampaatkin. Ja ne tosiaan ovat the price. Kun harjoitellaan hiipimistä kohti lampaita, ei ole kovin kannattavaa peittää itse koiran näkymä lampaille… Jos ohjaajan vaikka pitäisi pysyä koiran ja lampaiden välissä, ei auta jäädä katsomaan koiraa, kun se sitten meni jo kun lampaatkin meni. Lampaiden liikkeen mukaan pitäisi myös säätää koiran liikettä jatkuvasti. Lampaiden kanssa olemista helpottaa myös kovasti lampaan tunteminen eläimenä ja sen elekielen ja käytöksen ymmärtäminen. Perusasiat oppii loppujen lopuksi aika vähällä vaivalla.
Paimennukseen liittyy monia monia muitakin asioita ja puolia, joista varmasti jatkan myöhemmin, kun saan omaan ajatteluuni ensin riittävästi tilaa niille ja pääsemme perusteista eteenpäin.
Hyvä kirjoitus! Näin tokoon ja rally-tokoon tottuneelle oli alkuun yllätys, ettei koiraa tarvitse palkita namilla tai lelulla edes alkeita opettaessa ja homma toimii silti.
Moi ja kiitos kirjoituksestasi! Kiinnostaisi tietää, miten koet paimennusharjoittelun vaikuttaneen arjen tilanteisiin? Paimentaako koira arjessakin vai kanavoiko vietin sitten kun pääsette lampaille? Meillä on kotona hyvin paimennusviettinen lappari, joka näkyy välillä ei-toivottuna käytöksenä (esim. autojen/pyörien paimennus) ja mietin, jos koira pääsee toteuttamaan luontoaan vahvistaako se arjen tilanteissa tapahtuvaa paimennusta vaiko päinvastoin. Toki ymmärrän, että koiralle ylipäätään on hyväksi päästä toteuttamaan itseään ja yhteinen harrastus osaltaan vahvistaa sidettä ja siten koulutusta, mutta pohdin näitä muita mahdollisia heijastuksia arkeen 🙂 Kiitos!
Hei! Oma kokemus on, että paimennuksen harrastaminen helpottaa arjen jahtaamiskäytöksiä, koska koira pääsee toteuttamaan viettiään ja tarpeitaan. Näitä kokemuksia voi tarjota myös muuten, mutta paimennus on siihen yksi hyvä tapa.