harrastukset · kouluttaminen · omat koirat · rallytoko · Tiuhti · treenianalyysi

Miksi tarjoamalla opettaminen ei tunnu onnistuvan

Joskus kuulee väitteitä siitä, että koiralle ei voi opettaa asioita tarjoamalla ja positiivisesti, koska koira ei tajua eikä koulutuksesta tule mitään. Olen pohdiskellut tätä asiaa viime aikoina omien koirieni kanssa, koska meillä Tiuhti melkein 9 v ei tunnu onnistuvan siinä, kun taas nuoremmilta se sujuu tosi hyvin. Olen päätynyt siihen, että kyseessä on sekä ohjaajan taidojen että kyseisen koiran oppimishistorian yhteispeli, ja tilanteeseen on mahdollista vielä vaikuttaa vanhallakin iällä, joskin kaiken oppimishistorian “poistaminen” voi olla mahdotona.

Tiuhdin kanssa ajauduttiin harrastamiseen vähän vahingossa, ja alkuun treenattiin tokoa. Tiuhdille opetettiin alokasluokan tehtävät ja sitten mentiin kokeeseen. Ikinä ei siis oltu ennen treenattu palkatonta eikä kisamaista ja mitä näitä nyt on, en edes tiennyt, että sellaista on olemassa. Voitte käydä koiranetissä katsomassa, miten hyvin se sujui. Aloitin rallytokon v. 2015 Tiuhdin kanssa. Laji oli juuri tullut viralliseksi, ja halusin kokeilla, miten se sujuisi. Tokotaustaisella koiralla alokasluokka oli helppo, muutamat uudet liikkeet sai kätevästi opetettua namilla houkuttelemalla. Tiuhti kisasi itselleen aika lyhyessä ajassa RTK1 ja RTK2-koulutustunnukset hyvillä pistein, sijoittuen useita kertoja palkintosijoille. Rallytokoradalla tuli kisamaisen treeni vähän kuin vahingossa, ja suoritus kuitenkin on aika lyhyt, koko ajan myös yleensä tapahtuu jotain.

Näiden jälkeen olisi pitänyt siirtyä voittajaluokkaan, mutta se ei sujunutkaan enää ollenkaan niin siististi. Tiuhdille oli tosi vaikea oppia seuraamaan oikealla, ja peruuttaminen ja takapään käyttö oli sille jo vasemmalakin haastavaa, oikealla tosi vaikeaa. Tiuhti kiihtyi treeneissä tosi helposti ja homma meni ihan säheltämiseksi. Toisten pentujen jälkeen alkaneet ihovaivat kuitenkin lopettivat Tiuhdin kisauran, ja näiden asioiden treenaaminen jätettiin. Nykyään Tiuhti puuhailee satunnaisesti pikkujuttuja ja jumppaa, näissäkin keskittyminen on alkuun tosi vaikeaa. Ollaan myös aloiteltu noseworkia, jossa sama homma.

Tuolloin minua harmitti kovasti ja ajattelin, että Tiuhdissa on jotain vikaa, kun se ei opi näitä juttuja. Silloin en myöskään tiennyt murto-osaakaan kouluttamisesta ja koiran oppimisesta verrattuna siihen, mitä tiedän nyt. Tiuhdin knassa kävin esimerkiksi erään yhdistyksen treeneissä, joissa käskettiin kieltää koiraa, kun se hyppää luoksetulossa minua vasten. No Tiuhtihan lakkasi tulemasta luokse, katseli eri suuntaan eikä ottanut kontaktia. Kouluttaja ei osannut auttaa eteenpäin ja olin ihmeissäni. Oikeastaan vasta opiskelun myötä olen alkanut ymmärtää, mitä tuossa tilanteessa on koiran näkökulmasta tapahtunut. Enää en suostuisi tekemään kouluttajan neuvomalla tavalla, mutta eihän aloitteleva koiraharrastaja voi tietää. Esimerkiksi vasta 2016 Juha Korrin seminaarissa kuulin ensimmäisen kerran KOKEENOMAISESTA treenistä.

Tokoa oli opetettu Tiuhdille siihen asti oikeastaan pelkästään houkuttelemalla. Arkihommissa oli mukana tosi paljon pakottamista, esimerkiksi turkin hoidossa ja kynsien leikkuussa. Tiuhti ei osannut olla aktiivinen, vaan se odotti passiivisesti, että sille tavalla tai toisella kerrotaan, mitä sen pitäisi tehdä. Kuitenkin se halusi kovasti palkkoja, ja kun sen pitikin ratkaista joku asia itse, se turhautui melkein välittömästi. Turhautuminen näkyi ohjaajan puremisena seuraamisessa, äänenkäyttönä, säheltämisenä ja tassujen ylenmääräisenä käyttämisenä esimerkiksi kohteisiin. No kun ei se mitään osaa niin autetaan, nyt oli jo komentaminen jäänyt oman oppimisen myötä pois koulutuskeinoista.

Tässä Eläinkoulutusblogin kirjoituksessa ollaan mielestäni sen äärellä, mistä Tiuhdin kanssa oli kysymys. Sille aiheutui virheen pelkoa, koska sitä on kielletty aikaisemmin ja palkkiota on poistettu. Se ei myöskään tiedä, mitä sen pitäisi tehdä, ja tehtävä on liian vaikea. Jos ohjaajalta menee vielä hermo säheltämiseen ja se purkautuu kiukkuna koiralle, soppa on valmis.

Nyt ajattelen, että sheippaaminen ei Tiuhdin kanssa ole onnistunut siksi, että sillä ei ole turvallisuudentunnetta suhteessa treenamiseen. Se ei tiedä, miten se voisi saada palkkion. Sille ei ole opetettu palkkiovihjettä eikä luopumista. Koska siltä puuttuu perustaidot, se turhautuu nopeasti. Ja turhautumiskäytöksestä on joskus seurannut komentamista. Ja kun haluaisi tehdä niitä tehtäviä, niin oma motivaatio kärsii. Nyt kuitenkin kun olen omasta mielestäni tajunnut asian ytimen, koen, että voimme tässä vihdoinkin edistyä. Tehtävät pitäisi pilkkoa aivan mikroskooppisen pieniin osiin ja olla todella nopea palkkaamaan. Koiralla pitää olla koko ajan mahdollisuus onnistua. Palkata voi myös virheistä, jotta ahdistus ei nouse, ja virheen jälkeen miettiä, miten se ennaltaehkäistään seuraavalla kerralla.

Kyse ei ole siitä, ettei tämä koulutusmenetelmä sopisi kaikille koirille, vaan siitä, että sitä pitää osata soveltaa koiran mukaan ja sen aikaisempi oppiminen huomioiden.

 

nose work · Susu · treenianalyysi

Tikkujutun nosework-ilmaisutreenit 29.10.

Koirapalvelu Eva järjesti viime tiistaina Tikkujutun Katja Konnun noseworkin ilmaisutreenit Turussa. Katja kertoi, miten itse treenaa ilmaisua ja antoi siihen vinkkejä, sitten käytiin koirakkopaikkalaisten koirien ilmaisua läpi.

Eräs koirakkopaikkalainen halusi vaihtaa ilmaisua, ja hänen kanssaan alettiin tekemään “Katjan tyylillä” eli tuijotusilmaisua. Katja kertoi, että tuijotusilmaisu on käytössä esimerkiksi pommikoirilla, joille on tosi tärkeää, ettei koira koske kohdetta. Katja selosti tosi seikkaperäisesti ilmaisun kouluttamisen läpi ja oli mielenkiintoista seurata, miten alkuopetusta lähdettiin tekemään. Katja ohjeisti harjoittelemaan ilmaisun ensin erikseen nameilla ja vaikkapa kongin paloilla, ja toisaalta treenaamaan hajua pitkäänkin ilman ilmaisun liittämistä mukaan. Ilmaisusta ja etsinnästä+löydöstä pitäisi tulla kummastakin ensin todella motivoivat erikseen, ennen kuin ne ketjutetaan yhteen. Susulle en ala enää ilmaisua muuttamaan, koska aikaisempi tapa on alkanut jo vakiintua, mutta nuorempi koirani Tellu päsee tähän menetelmään nyt koekaniiniksi ja seuraavalle pennulle sitten lähdetään tekemään tuijotusta. Susullahan siis on kertova ilmaisu, eli seisahtuu ja katsoo minua. Avun pyytämisestä erottuu sillä, että oikeasti hajulla ollessa siitälähtee tajuton uuhkutusääni ja osaa myös pyydettäessä näyttää ja tarkentaa lähteelle.

Susu ei omalla vuorollaan lähtenyt oikein tekemään etsintää vaan oli epävarma ja pyysi koko ajan apua. Paikka oli kuitenkin tuttu ja siellä on tehty paljon noseworkia, joten ihmettelin hiukan, mistä johtui. Ihan läheltä piiloa lähetettäessä kuitenkin nappasi maassa olevasta piilosta hajun ja ilmaisi sen tosi nätisti. Yläpiiloa Susu ei oikein tarkentanut, ilmaisi sen olevan “tuolla jossain”. Kun nostin Susun syliin ja vein hajulle, sitten laskin alas, niin ilmaisi hajua paremmin. Yläpiilot on ylipäätään hankalia meille, kun Susu on vähän arka nousemaan seinää tms. vasten ja toisaalta se ei ole ihan kevyt nostaa eikä myöskään oikein nauti nostamisesta.

Katjan kommentti Susun treeniin oli, että palkkaukseni voisi olla parempi ja palkan arvoa pitäisi nostaa, pitäisi olla kunnon bileet. Ja tunnistin kyllä tämän, palkkaukseni on varmaan aika arvattava eikä namitkaan parhaat mahdolliset. Tästä innostuneena lhdin vähän tekemään kokeiluja palkan arvon nostamisella, niistä lisää myöhemmin. Lisäksi Katja selosti, miten Susun tapaiselle vähän huonosti itsenäisesti töitä tekevälle koiralle voisi opettaa, että se tekisi etsintää aina ohjaajan edessä. Niin sen ei tarvitsisi irrota kovasti ja toisaalta noseworkin etsintäalueet saisi systemaattisesti käytyä läpi. Ei mielestäni ollenkaan huono idea.

Sain Katjalta tosi paljon inspiraatiota ja uutta ajateltavaa. On myös ylipäätään ollut todella kiinnostavaa tutustua uuteen lajiin, nenänkäyttö on meille kuitenkin tullut harrastusvalikoimaan vasta alkuvuodesta. Ja se onkin vienyt aivan mukanaan ja nyt entistä enemmän innostaa lähteä opiskelemaan lisää hajutyöstä ja noseworkista.

koiratanssi · kouluttaminen · omat koirat · Susu · toko · treenianalyysi · treenipäiväkirja

Treenianalyysi: luoksetulon stoppi ja positioihin hakeutuminen

Olin tänään aamulla treenaamassa yhdessä Anu Rikkilän kanssa. Anu pitää Koiranhetki-blogia ja kouluttaa Pawsiteamilla. Olemme Anun kanssa treenailleet yhdessä tänä kesänä muutamia kertoja, treeneissä tulee hyvää häiriötä turvallisista ihmisitä ja koirista ja toisaalta on aivan ihanaa pohtia koulutusjuttuja toisen kouluttajan kanssa, joka jakaa saman ajatusmaailman.

Tänään Susun kanssa treenasimme suunnitelmani mukaisesti hiukan tokoa ja koiratanssia. Tokotreenissä teimme noudon palautuksia, luoksetuloa ja paikallaolon. Noudon palautuksissa asetelma oli seuraava: koira istui ohjaajan takana, välissä maassa tunnarikapula. Ohjaaja selin koiraan ja vieressä istumisalusta. Edessä namimaatti palkkaukseen. Koira tuo käskystä kapulan sivulle ja saa palkkioksi vaautuksen namimaatille. Kriteerinä oli, että kapula tulee suussa sivulle saakka. Namimaatti aiheutti Susulle ensin haastetta, kun se on niiiin ihana. Susu pudotti noin kolmannella toistolla kapulan, mielestäni siksi, että ennakoi namimaatille menoa. Ohjasin Susun uudelleen tehtävään. Tälläkin toistolla kapula putosi, mutta Susu nosti sen itse heti, ja sai palkan. Seuraava toisto oli samanlainen, mutta loput toistoista olivat tosi hyviä. Treenillä päästiin siis tavoitteiseen ja seuraavassa treenissä otan ensin muutaman toiston suoraan takaa ja sen jälkeen hiukan vinossa linjassa eri suunnista.

Kokeilin suunnitelmaan kirjaamaani luoksetulon stoppitreeniä kahden palkan välissä, mutta se ei toiminut toivotusti. Kun Susu oli kerran vapautettu takapalkalle, se alkoi tarjota stoppia metrin liikkumisen jälkeen (ja oli tässä vaiheessa mielestäni tietoinen etupalkasta). Tavoitteena siis on, että Susu ei tarjoaisi koko ajan stoppia, vaan tekisi sen vain käskystä ja muutoin laukkaisi koko ajan. Ajattelin kokeilla seuraavaksi pelkkää näkyvillä olevaa etupalkkaa, eli sekä stopista että suorasta juoksusta vapautetaan palkalle kohti ohjaajaa.

Paikallaolossa teimme voittajan paikkiksen. Alkuun tein muutaman jätön palkkauksen, jotta sain hiukan nostettua virettä. Halusin ottaa pidemmän ajan ja katsoa miten Susu reagoi. Olin piilossa 2,5 min ja palatessani Susu oli laittanut pään maahan ja oli aivan sen näköinen, että tässä nyt sitten ollaan 😀 Vaikka se selvästi hiukan tylsistyi, oli suoritus mielestäni onnistunut, koska 1) Susu ei haistellut 2) Susu pysyi paikallaan (se tosin ei ole ollut ongelma) 3) Susu ei vetänyt täysin rennoksi makaamaan. Jatkossa voin keskittyä nyt hyvillä mielin pääasiassa hiukan lyhyempiin toistoihin saadakseni virettä hiukan korkeammalle. Pitkiä paikallaolojakin toki täytyy välillä tehdä, mutta turha on liikaa hinkata sellaista, mikä sujuu.

Koiratanssitreenissä tein Susun kanssa positioihin hakeutumista. Ensimmäisessä setissä oli namimaatti koiran takana ja koiran edessä ohjaaja selin ja jalkojen välissä tasapainotyyny (jonka tarkoitus on helpottaa oikean paikan löytymistä). Mielestäni namimaatti haittasi Susun keskittymistä, se tarjosi monta kertaa väärää positiota avusta huolimatta. Kun otin tauon jälkeen namimaatin pois ja aloin palkata taskusta, väärän position tarjoamiset jäivät pois. Jos namimaattia aion jatkossa käyttää niin pitää selvästi vielä harjoitella siitä luopumista.

Teimme vastaavan setin kaikkiin neljään työn alla olevaan positioon siten, että Susulla oli kohtisuora linja oikeaan paikkaan. Tarkoituksena on vahvistaa positioon hakeutumista ja pikkuhiljaa vaikeuttaa treeniä siten, että hakeutuminen positioon onnistuu sujuvasti eri kulmista yhdellä vihjeellä.

Treeni oli kokonaisuudessaan mielestäni tosi onnistunut, pääsin kokeilemaan ja soveltamaan ajatuksia ja eteenpäin monessa jutussa. Instasta löytyy video positoonhakeutumistreenistä.

kouluttaminen · omat koirat · rallytoko · Susu · treenianalyysi

Oman toiminnan tarkastelu: arjen ja toisen lajin vaikutus rallytreeniin

Liityin lokakuun alussa TSAU ry:hyn ja pääsin siellä treenaamaan rallytokon valmennusryhmään. Ryhmä on omatoiminen treeniryhmä, jossa treenaajat auttavat toisiaan. Tarvitsen Susun kanssa säännöllistä rallytreeniä muiden valvovan silmän alla, koska seuraavana atvoitteena meillä on rallytokossa valiotulokset. Nyt ne ovat vielä kaukaisena haaveena, koska paras tuloksemme mestariluokassa on tällä hetkellä 84 p.

Ryhmässä sain heti ensimmäisessä treenissä pohdittavaa siitä, miksi koiran nenä menee maahan aina, kun sanon “hyvä”. “Hyvä” ei siis selvästikään ole Susulle keep-going-signaali, niin kuin haluaisin sen olevan, vaan Susu tulkitsee sen vapauttavana. Toiset huomasivat myös, että Susu häiriintyy, jos sitä kehuu ylipäätään seuraamispätkän aikana.

Jäin pohtimaan näitä asioita, mistä ne johtuvat ja mitä olisi tarpeen tehdä. Susun kanssa lenkillä ollessani lamppu syttyi, kun huomasin, mitä teen: Kun lenkillä Susu tarjoaa seuraamista, sanon “hyvä” ja näytän tyhjiä käsiä, jotta se vapautuu haistelemaan. Ei ihme, että se siirsi saman toiminnan myös rallyradalle. Puhumisen seuraamista häiritsevän vaikutuksen päättelin johtuvan siitä, että tokoa treenatessa en tietenkään puhu koiralle seuraamisen aikana. Tokoseuraamista on harjoiteltu huomattavasti enemmän kuin seuraamista rallyradalla, joten on loogista, että siihen liittyvät rutiinit ovat Susulle vahvempia.

Näiden pohdintojen jälkeen tein suunnitelman, että harjoittelemme Susun kanssa rallyrataa jatkossa niin, että se vain seuraa radan läpi yhdellä käskyllä, toki palkaten ja pituutta vaihdellen. Kun radalla kontakti on toivomaani luokkaa, alan lisätä joukkoon yksittäisiä temppuja. Pysäyttävistä tempuista, esim. sivulle istumisesta, eteentulosta yms. voi kehua, mutta minun tulisi välttää hyvä-sanan käyttöä. Näin rallyn ja tokon kokonaisuussuoritukset alkavat lähentyä toisiaan ja kokonaisuudesta tulee Susun näkökulmasta loogisempi. Olen huomannut, että Susu on koira, jota rutiinit auttavat varsinkin kisatilanteessa, ja näin saamme vahvistettua rutiinia kahteen lajiin yhdellä kertaa.

Jos siis lajitreenissä on hankaluus, kannattaa pysähtyä pohtimaan sen mahdollisia taustoja, ja vasta sen jälkeen miettiä korjauskeinoja. Aina ei tarvita esimerkiksi tempun helpottamista, vaan puitteita järjestelemällä voidaankin saada aikaan toivottu muutos.