bujoilu · omat koirat · seuranta · treenipäiväkirja

Koirabujo -koirien vuoden suunnittelu ja seuraaminen

Pahimmat muuttokiireet ovat nyt helpottaneet, joten aikaa on taas palata blogin pariin. Tänään kirjoitan jo aiemmin lupaamaani postausta bujoilun eli Bullet Journalin hyödyntämisestä koiraharrastuksessa. Esittelen useammassa postuaksessa bujoni eri osia, koska muuten tästä yhdestä tulisi kilometrin mittainen juttu. Tässä potauksessa esittelen koirabujoni peruspalat eli sisällysluettelon, muutaman perussivun, futurelogin ja kuukausinäkymät.

Bullet Journal eli bujo on yksinkertaisuudessaan itse tehty kalenteri, johon kerätään itselle tärkeitä tietoja. Bujoilusta voi lukea lisää metodin keksijän blogista tai suomenkielisistä kirjoista Bullet Journal -metodi ja Bujoilun voima. Itse aloitin bujoilun törmättyäni kirjakaupan alessa viimeksi mainittuun kirjaan, jonka innoittamana tein itselleni viime vuonna ensimmäisen bujoni. Tämän vuoden alusta päädyin käyttämään tavallista kalenteria ja koirille omaa bujoa ajankäytön vuoksi, mutta olen kuin huomaamattani ottanut käyttöön vihkon erilaisille listoille ja huomaan kaipaavani myös muuhun kuin koiriin liittyviä trackereita (eli seuraimia) jne. Metodi on siis osoittautunut ainakin itselleni hyödylliseksi.

Kuten bujoilun kehittäjä Ryder Carroll kirjoittaa, bujossa tärkeintä on toiminnallisuus, ei ulkonäkö. En ole mikään suuri askarteluihminen, mutto bujon koristelu on yllättävän rentouttavaa puuhaa. Se on kai minulle sitä aivojen lepoa ja ilmeisesti pääsen siinä flow-tilaan, koska puuhassa saattaa huomaamatta vierähtää pitkä tovi. Bujoilun myötä arkeen muodostuu ehkäpä siis enemmän hetkiä myös aivojen levolle ja käsillä tekemiselle.

Bujo alkaa sisällysluettelosivulla. Sisällysluettelon avulla pystyy isonkin vihkon kanssa nopeasti tarkistamaan, millä sivulla mitäkin on.

Ensimmäiseksi olen bujooni laittanut ns. jatkuvasti voimassa olevat sivut, eli perustietoja kaikista koirista (juoksut, rokotukset, madotukset, punkkisuojaus tms.) sekä hankintalistan, johon kirjaan koirille hankittavia tarvikkeita. Ostetut tarvikkeet merkataan rastilla, ja uusia hankintoja voi lisätä listan perään. Näitä sivuja voi tehdän bujossa minne tahansa väliin, mutta itse pidin loogisena laittaa ne heti alkuun.

Seuraavaksi bujossani on future log, jonka olen tehnyt koko vuodelle, vaikkei vihko varmaan riitä kuin muutamia kuukausia. Future logiin on merkitty kaikki tulevat treenit ja koulutuspäivät, ja sitä täydennetään ajan mittaan kun uusia tapahtumia ilmaantuu. Siellä pysyvät järjestyksessä kaikki koiramaiset menot, eikä mikään jää välistä. Ne on sieltä myös helppo siirtää kuukausinäkymään.

Kuukausinäkymän teen jokaiselle kuukaudelle erikseen, samoin viikkosivut. Ne auttavat minua hahmottamaan aikaa ja viikkoa, niiden avulla on esimerkiksi helppo suunnitella pääpiirteissään treenien aikataulu ja seurata nopealla vilkaisulla esimerkiksi treenien ja levon sykliä.

Bujon voi aloittaa koska vain, vaikka ihan keskeltä viikkoa ja kuukautta, ja edellä mainittujen avulla pääsee hyvin alkuun bujoilussa. Seuraavassa postauksessa kerron enemmän listoista ja trackereista eli seuraimista, jotka olen kokenut hyödyllisiksi.

Mikäli sinulla on kysyttävää, voit laittaa viestiä tästä: