
Motivointi-verkkokurssi
Kaikki, mitä sinun tarvitsee tietää motivoinnista!
Haisteleeko koirasi mieluummin kuin harjoittelee tehtäviä? Onko koirasi hidas, tuijottelee muualle tai makoilee vain tauolla? Poistuuko koirasi paikalta kesken harjoituksen tauolle, häiriöiden luokse tai muuten vain puuhaamaan omiaan? Motivaatioltaan vaihtelevan koiran kanssa harjoittelu on myös ohjaajalle toisinaan epämotivoivaa, jos tuntuu, ettei onnistumisia tule. Myös ns. korkeavireiset koirat voivat hyötyä motivoinnin työkalujen parantamisesta, koska niiden avulla voidaan ennaltaehkäistä ja kouluttaa pois esimerkiksi turhaumasta johtuvaa ääntelyä. Tiedän kokemuksesta, miten kurjalta tuntuu, jos koira ei ole kiinnostunut yhteisestä tekemisestä. Kurssin innoittajana ovatkin toimineet omat koirani, joiden kanssa matka motivaation maailmaan on ollut eri persoonien kanssa mielenkiintoinen ja vaihteleva.
Motivointi-verkkokurssilla paneudutaan harjoituksiin, joiden avulla koiran virettä ja motivaatiota on mahdollista nostaa, ja auttaa koiraa olemaan rento harjoituksissa. Kurssin aikana saat työkaluja arvioida koirasi yleistä hyvinvointia sekä etsiä koirallesi mieluisimmat palkkiot. Saat myös vinkkejä siihen, miten vältät koiralle epämieluisia asioita. Lisäksi saat ohjeet siihen, miten luot harjoituksiin koirallesi parhaat mahdollisuudet onnistua, ja kurssi sisältää laajan valikoiman harjoituksia ohjaajafokuksen kasvattamiseen sekä häiriöihin siedättymiseen ja niissä työskentelyyn. Kurssi sisältää myös teoriatietoa koulutustekniikasta, sillä tehokas kouluttaminen on tärkeää myös motivaation ylläpidon kannalta. Huom! Kurssi sisältää paljon päällekkäisiä harjoituksia Control Unleashed-verkkokurssin kanssa.
Tällä verkkokurssilla opit:
- Varmistamaan koiran hyvinvointiedellytysten toteutumisen ennen harjoittelua
- Löytämään koirallesi mieluisia palkkioita ja palkitsemaan koiraa motivoivasti
- Tarkastelemaan tekijöitä, jotka kenties heikentävät koiran motivaatiota
- Tarkkailemaan koiraasi ja reagoimaan sen viesteihin
- Perustiedot koulutustekniikasta tehokkaan kouluttamisen tueksi
- Rakentamaan harjoitukset niin, että koira ei turhaudu
- Useita erilaisia harjoituksia motivaation kasvattamiseen
- Erilaisia tapoja vahvistaa ohjaajafokusta
- Keinoja siedättää ja vastaehdolistaa koiraa häiriöihin
- Työkaluja osattujen käytösten yleistämiseen eri ympäristöihin
”Kurssi oli hyödyllinen ja hyvin rakennettu. Kiitos! Saa laadukasta koulutusta paikkakunnasta riippumatta.”
”Kiitos Saara huippu kurssista! Meille on ollut ihan huippu paljon apua ja meidän yhteistyö parantunut huimasti. Siitä esimerkkinä eiliset treenit, jossa tehtiin uuden koiran kanssa samalla kentällä ja omalla koiralla ei ollut mitään muuta mielessä kuin mitä seuraavaksi tehdään! Saatiin rakennettua minulle rauha tekemiseen ja kaikki leikit ja pelit treenin alussa on kasvattanut koiran itseluottamusta ja se todella näkyy!”
”häiriöiden siedon myötä koiralla ja minulla on nyt taito päästä yli häiriöstä. Ja sehän osaltaan nostaa virettä jonkin verran kun ei tarvitse houkutella ja menettää hermoja kun koira ei keskity. Yhteistyömme kehittyi valtavasti ja minun osakkeet nousi koiran silmissä!”
Motivointi-verkkokurssin kesto on 8 viikkoa. Kurssi alkaa Zoomissa toteutettavalla aloitusluennolla 9.1.2022 klo.18, jolla käydään läpi motivaatioon ja vireeseen vaikuttavia tekijöitä laajasti. Kurssin aikana pidetään myös yksi Zoom-live 27.1.2022 kloi. 19.30, jonka aikana voit esittää suoraan kysymyksiä kouluttajalle. Sekä aloitusluennosta että livestä tulee tallenne, jonka voi katsoa myöhemmin. Kurssin omassa Facebook-ryhmässä voit jakaa videoita oman koirasi treeneistä, ja saada niihin palautetta kouluttajalta. Kurssin materiaalit jäävät toistaiseksi osallistujien käyttöön kurssin loppumisen jälkeen.
Motivointi-verkkokurssin hinta on 109 € (sis. alv. 24%).
Saat ohjeet kurssille kirjautumiseen maksuvahvistuksen mukana.
Kurssi ohjaaja
Tervetuloa kurssille
Viikko 1
Viikko 2
Viikko 3
Viikko 4
Viikko 5
Viikko 6
Viikko 7
Viikko 8
Saat ohjeet kurssille kirjautumiseen maksuvahvistuksen mukana.