Seuraamisvalmennus verkossa 18.1.2023

Tällä kurssilla opit kaiken, mitä tarvitsee tietää seuraamisen kouluttamisesta niin toko-, rally-toko kuin koiratanssin HTM:n harrastajana.

Seuraamisvalmennus verkossa

Onko tavoitteenasi toko, rallytoko tai koiratanssin HTM? Pohditko, miten opettaisit juniorille tai jo vanhemmalle koiralle seuraamisen alusta asti? Vai pitäisikö koirasi seuraamista hioa, jotta se loistaisi kisoissa ja kokeissa? Seuraaminen on iso osa monia lajeja, ja haasteet siinä heijastuvat helposti koko kisasuoritukseen. Tästä pääset lukemaan, millaisia asioita esimerkiksi rallytokon seuraamisen rakentamisessa kannattaa huomioida.

10 viikon seuraamisvalmennuksen tavoitteena on iloinen ja motivoituneesti seuraava koira. Valmennuksessa keskitytään seuraamisen opettamiseen ns. jalan seuraamis-tekniikalla, jolloin koira mieltää seuraamisen sijaintina suhteessa ohjaajaan. Näin eri suunnat seuraamisessa helpottuvat ja seuraaminen muuttuu sujuvaksi, eikä koiralle tarvitse opettaa useita eri vihjeitä seuraamistehtävää varten.

Valmennuksen aikana ensimmäisellä viikolla käydään läpi tarvittavat pohjataidot, ja viikoilla 2-10 saat joka viikko vähintään 2 uutta tehtävää. Tehtävien järjestys on suunniteltu siten, että taidot rakentuvat koko ajan eteenpäin ja voit harjoitella useampaa taitoa rinnakkain.

Seuraamisvalmennuksen aikana opit kouluttamaan koirallesi seuraavat taidot:

  • Omaehtoinen kontakti
  • Perusasento
  • Liikkeellelähtö
  • Takapään käyttäminen
  • Käännökset eri suuntiin
  • Peruuttaminen
  • Sivuaskeleet poispäin koirasta
  • Sivuaskeleet kohti koiraa
  • Hidas seuruu
  • Seuruu juosten
  • Seuraaminen kaarevissa muodoissa
  • Matkan lisääminen
  • Jalan seuraamisen tekniikka
  • Koira huolehtii itse oikean paikan pitämisestä
  • Koira huolehtii itse suoran seuraamisasennon pitämisestä

Voit lähettää omista treeneistäsi videoita niin paljon kuin haluat koko 10 viikon valmennuksen ajan, ja saat niihin palautteen kahden vuorokauden kuluessa. Treenivideoiden lähettämisen ehdoton hyöty on, että mikäli kohtaat koulutuspolulla haasteita, saat niiden ratkomiseen yksilölliset ohjeet.

Palautetta edellisistä valmennuksista:

”Iso kiitos!!!! Vaikka ei pysytty tahdissa mukana mm. sairastelun vuoksi, oli kurssista iso apu sekä arkeen että treeniin. Tavallisesti niin tylsältä tuntunut seuraaminen alkoi tuntua tempulta, ja nykyään koira innostuu jo pelkästään nähdessään treeniin liittyvää välineistöä.”

”Myös ohjaajalla on nyt sellainen olo, että kyllä tästä vielä ajan kanssa hyvä tulee. Jatkamme ehdottomasti treenailua ohjeiden mukaan tästä eteenpäinkin!”

”Kiitos mukavasta valmennuksesta! Valmennuksen avulla seuraaminen edistyi nopeasti ja jäi vielä mukavasti purtavaa jatkoonkin.”

”Teethän lisää tallaisia? Tämä oli todella hyödyllinen ja opettavainen kurssi. Tykkäsin valtavasti.”

”Todella selkeät ja hyvät ohjeet, tykkäsin kun oli pilkottu pieniin osiin ja jokaista sai harjoitella pitkään ennen seuraavaa palaa.”

”Lämpimät suositukset, jos seuraamisen kanssa on ongelmia, niin ei ole enää tämän kurssin jälkeen. Täys 10.”

”Sain todella konkreettisia keinoja rakentaa hyvä seuraaminen uudestaan. Haasteina on ollut paikan valuminen eteen ja kontaktin puuttuminen. Lisäksi muut osa-alueet (eteentulot ja peruutus) sekä koiran työskentely ovat parantuneet. Hinta-laatusuhde on kohdallaan ja hyvä että materiaalin saa käyttöön valmennuksen päätyttyä.

”Apua sai oikeasti, vinkit hyviä, ohjeet selkeät ja riittävän useassa osassa.”

”Kurssin ohjeet olivat selkeät ja hyvät, videot auttoivat ymmärtämään tehtävät. Olet helposti lähestyttävä ja treenivideoihin sai nopeasti vastaukset. Aina oli antaa vinkki miten muuttaa treeniä tarpeen mukaan. Tuli tunne, että olet vilpittömästi kiinnostunut jokaisen etenemisestä vaikka ei kasvokkain kurssilla tavattukaan. Sinulta uskalsi kysyä kaikkea ja kaikkeen tuntui löytyvän vastaus! Saatiin erinomaiset ohjeet rakentaa seuraamista ja jatkaa treeniä itsekseen.

Yllätyin positiivisesti kuinka jo seuraamisen osaavan koiran serutuukäytös muuttui kurssin myötä! Käytiin kurssin tehtäviä läpi vähän sinä sivussa pentua treenatessa. Koira hoksasi juttujen juonen nopeasti ja sen jo osaamat asiat vain tavallaan pohjustettiin uudelleen. Kurssin myötä rakentui huomaamatta parempi kontakti ja koiran omaa motivaatiota seuruuseen. Seuruussa tuli kuin hauska peli ja yhteinen ilo treeneihin löytyi taas! Hymyssäsuin häntä heiluen mennään yhdessä rallyratoja omaan tahtiin 😊 Aiemmin hajut ja häiriöt vei herkästi mukanaan, mutta nyt seuruussa on kokonaan uusi into! Koulutustyylisi on jotain mitä olen koirankoulutukseen kaivannut ja olen niin iloinen, että löysin sinut! Ihana lähtä rakentamaan nuoren koiran kanssa yhteistä harrastustaivalta positiivisen vahvistamisen kautta 😊”

”Nopea vastausaika FB-ryhmässä. Koiran kanssa oli hauska pelata koulutuspelejä, ja koiran suhtautuminen seuraamiseen on nyt selkeästi positiivinen, vaikka ei se seuraaminen vielä meillä valmis ole. Luottavainen olo jatkaa tästä treenailua.”

”Selkeät esimerkkivideot ja hyvät kirjalliset ohjeet. Palaute jokaiselle henkilökohtainen osaamisen tason ja eri rotuisten koirien käyttäytymisen huomioiva. Hyvät täsmäohjeet treenaamiseen, nopeat palautteet videoihin. Sain paljon hyviä vinkkejä ja sen myötä hieman hiipuneen treeni-innon taas nousuun. Olen erittäin tyytyväinen.”

Aloitusluento pidetään Zoomissa, ja se tallennetaan myöhempää katselua varten. Lisäksi kurssin aikana pidetään Zoom-live, jolloin voi kysyä seuraamisen kouluttamiseen liittyvistä asioista suoraan kouluttajalta. Valmennuksen kaikki materiaalit jäävät käyttöön myös kurssin jälkeen. Osallistujien treenivideoiden kommentointi tapahtuu valmennuksen omassa Facebook-ryhmässä.

Valmennuksen hinta on 119 € (sis. Alv. 24%). Seuraamisvalmennus alkaa keskiviikkona 18.1.2023 klo. 18.30 aloitusluennolla Zoomin välityksellä. Ensimmäiset materiaalit julkaistaan torstaina 19.1. Lisäksi valmennuksen aikana pidetään Zoom-live 22.2.2023 klo. 18.30.

Saat ohjeet kurssille kirjautumiseen maksuvahvistuksen mukana.

Kurssi ohjaaja

Saara Uljas Saara Uljas Tekijä

Paimenkoiriin erikoistunut eläintenkouluttaja (AT), Certified Control Unleashed Instructor CCUI, Kiva Käsittelijä-kouluttaja

Saat ohjeet kurssille kirjautumiseen maksuvahvistuksen mukana.

Mikäli sinulla on kysyttävää, voit laittaa viestiä tästä: