Glenna · koiralähtöisyys · omat koirat · pentuelämä

Pennun kanssa maailmaan tutustuminen

Pentuelämää on nyt meidän perheessä eletty reilu 2 viikkoa, ja se tuntuu pieneltä ikuisuudelta. Edellisen pennun tulosta on aikaa se vajaa 3 vuotta, ja moni asia on ehtinyt unohtua, millaista se pikkupennun kanssa olikaan. Toisaalta myös olen tässä välissä oppinut itse aivan hirveän paljon, oma ajatusmaailma on muokkautunut ja koulutustaidot parantuneet huimasti. Ainahan sitä kai sanotaan, että seuraavan koiran kanssa tehdään asiat eri tavalla ja paremmin kuin edellisen kanssa, eikä ainakaan tehdä samoja virheitä. Nyt itse tunnen, että olen onnistunut tekemään ainakin alkuun osan asioista eri tavalla ja nimenomaan niin, että toiminta vastaa omia arvoja ja omaa tietopohjaa.

Glennan kanssa meillä on ensimmäistä kertaa käytössä oma piha, kaikki muut koirat ovat kasvaneet kerrostalossa. Oma piha, vaikka se onkin pieni ja vaatimaton, antaa pennulle aivan toisenlaisen mahdollisuuden saada omaehtoista liikuntaa sekä tutustua turvallisesti maailman ääniin, hajuihin ja sääilmiöihin. Toisekseen Glenna on aivan uskomattoman siisti, minkä se on oppinut aivan itse, kun sillä on jatkuva mahdollisuus käydä ulkona. Nyt lämpimillä keleillä meillä on ovi ulos käytännössä auki koko ajan, ja se voi itse valita, milloin se haluaa ulkoilla.

Oman pihan ja sen tarjoaman siisteyskasvatuksen myötä pentua ei ole ollut välttämätöntä viedä etuovesta ulos “suureen maailmaan” asioilleen, ja se onkin tuntunut omituiselta verrattuna aikaisempiin pentuihin. Olisi ollut liiankin helppoa tuudittautua siihen, että pentu tekee tarpeensa takapihalle, näkee siellä asioita ja saa liikuntaa, eikä siis tarvitse muuta. Eihän se tietenkään niin mene, vaan sosiaalistumisen takia on pikkuhiljaa laajennettava reviiriä omalta pihalta kauemmaksi. Nyt kuitenkin ulkoilusta on poistunut paine tarpeiden tekemisestä hihnan päässä, mikä on ollut yllättävän vapauttavaa.

Olemme aloittaneet maailmaan tutustumisen hyvin omaehtoisella ajatuksella: pentu saa päättää vauhdin ja suunnan. Jos pentu ei liiku mihinkään, olen heittänyt sille nameja maahan saadakseni siihen liikettä. Glenna oli aluksi pieni arkajalka eikä oikein halunnut liikuskella, mutta itsevarmuus on kasvanut huimaa vauhtia. Tähän systeemiin kuuluu myös se, että jos pentu haluaa kotiin, niin mennään kotiin. Yhden kerran Glenna säikähti ohi ajavia autoja niin kovin, että pinkoi etuovelle ja halusi sisään. Sen jälkeen säikähdyksen jälkeinen pyrähdys on saattanut tapahtua jonkin matkaa kotiin päin, mutta Glenna on kuitenkin valinnut vielä jatkaa ulkoilua. Kun pennulla on mahdollisuus aina päästä pois jännittävästä tilanteesta niin halutessaan, sen hallinnan tunne kasvaa ja se voi turvallisemalla mielellä jatkaa ympäristön tutkimista.

Nykyään Glenna ei oikeastaan haluaisi millään tulla retkiltään sisälle, vaikka itse jo huomaa, että se on väsynyt. Alkuun ulkona oltiin ihan maksimissaan 20 minuuttia, mutta nyt ulkoilut ovat pidentyneet ja ne pitenevät ihan huomaamatta vähän turhankin paljon. Matkaa olemme siis tehneet kävellen ehkä enintään 100 m edestakaisin, mutta aikaa tähän saa kyllä kiitettävästi käytettyä kun pentu saa päättää tahdin.

Olemme käyneet myös autoilemassa ja siten saaneet tuntumaa hiukan erilaisiin ympäristöihin. Autoilureissu on tietysti ajallisesti väkisinkin hiukan pidempi, koska autossa menee aikaa ja perillä olisi hyvä saada tehtyä edes jotain. Autoilu jännitti Glennaa aluksi kovasti ja se vinkui ja läähätti voimakkaasti, mutta se on nyt alkanut tottua matkustamiseen. Olemme käyneet eläinkaupassa, meren rannassa, treenihallilla ja puistossa ihmettelemässä maailmaa. Näilläkään retkillä ei ole kävelty pitkää matkaa, puisto oli niin jännä paikka, että siellä ei liikuttu juuri ollenkaan, vaan reissun tavoitteena on ollut erilaisten juttujen näkeminen niin, että tilanne ei kuitenkaan käy liian pelottavaksi.

Valitettavasti minulla päättyy loma huomenna, jolloin ei ole enää ihan yhtä paljon aikaa huolelliseen sosiaalistamiseen, mutta tietenkään sosiaalistaminen ei missään tapauksessa pääty tähän. Nopean oppimisen kautta on meillä vielä hyvän matkaa jäljellä, ja vanhasta viisastuneena sosiaalistamisen otollisen kauden ei kannata ajatella päättyvän siihen.

Ja onhan se oikeastaan ihan luksusta ja melkein meditaatiota seisoa keskellä metsää paikoillaan ja antaa pennun peuhata omiaan, ilman kiirettä tai tavoitteita, vain kuunnellen lintuja ja seuraten, miten eläinlapsi tutustuu maailmaan.

Mikäli sinulla on kysyttävää, voit laittaa viestiä tästä: