omat koirat · treenipäiväkirja

Perjantain toko


Perjantaina alkoi tmi Talent Dogsin Marianne Asikaisen vetämä kuuden kerran tokokurssi Susun kanssa. Olen käynyt aikaisemmin kahdella Mariannen koulutustekniikkakurssilla ja yhdellä tokokurssilla. Marianne kouluttaa kokonaan operantisti ja hänellä on monia ideoita, joita en ole kuullut toisilta kouluttajilta.

Teemana oli seuraaminen, paikallaolo ja käskyjen erottelu. Seuraamisessa treenattiin erityisesti takapään käyttöä sivuaskelissa, harjoitukset olivat meille uusia ja tuntuivat tosi hyödylliseltä. Susulla takapään käyttö on ihan kivalla mallilla, mutta toki parannettavaa on.

Tehtiin myös paikallaistumista, joka on Susulle vaikea. Otettiin vähän treenissä taaksepäin ja palkattiin lähtöä sekä tehtiin välipalkalla ja lyhyemmällä matkalla. Saatiinkin onnistuminen eli Susu ei yrittänyt mennä maahan.

Lopuksi tehtiin käskyn erottelua siten, että ensin tehtiin kiertotörpön edessä nouto, sitten laitettiin kapula väliin ja tehtiin kierto. Tai siis tarkoitus oli tehdä kierto, Susu jäi todella vahvasti noutoon kiinni. Saatiin läksyksi lisää käskyjen erottelua ja myös noudon noston harjoittelua, koska Susulla on tapana tehdä kapulalle “myyrähyppy”. Kokonaisuudessaan onnistuneet treenit.

Treenatavaa:

  • Takapään käyttöä seuraamisessa: sivusuunnassa seuraamista, palkka takajalkojen liikkeestä.
  • Paikallaistuminen: palkkaa myös jätöstä, lyhyitä treenejä jotta ei pääse tulemaan virhettä, pidemmältä matkalta alkuun vain ihan lyhyt aika.
  • Kapulasta luopumista.

Mikäli sinulla on kysyttävää, voit laittaa viestiä tästä: