Tellu

Tellu paimentaa

Blogin pitäminen on vähän jäänyt valitettavasti muiden kiireiden jalkoihin, mutta nyt on taas aika aktivoitua. Viimeksi päivitin Tellun treeneistä, joten jatketaan sen harrastuksista.

Tellun kanssa hankaluutta on tuottanut se, että sillä on hyvin vilkas tempperamentti ja uudet asiat jännittävät sitä, lisäksi Tellu myös ottaa helposti ohjaajasta painetta. Niinpä itselläni on hiukan motivaatio laskenut tokon treenaamiseen, varmasti myös siksi, että vertaan sitä kovasti Susuun. Susu kisasi rallytokossa ensimmäisen kerran 10 kk 3 pv ikäisenä ja saavutti RTK1- koulutustunnuksen 10 kk 17 pv ikäisenä; Tellu on nyt 10 kk eikä todellakaan ole kisavalmis.

Varasin jo vuodenvaihteessa kaikille kolmelle paimennuksen Woollandiassa maaliskuussa. Vielä samana aamuna mietin, mitäköhän Tellulla mahtaa touhusta tulla ja kannattaisiko se vain jättää kotiin. Onneksi en jättänyt, koska maatilalla Tellu osoittautui olevan elementissään! Se ei jännittänyt siellä mitään asioita eikä pelännyt yhtään lampaita. Olemme nyt käyneet kolmean eri kertana Woollandiassa ja Karjataidon tilalla, Tellu on ollut lampailla yhteensä 8 kertaa. Se on lampaista kiinnostunut ja on saanut kehuja kouluttajilta, mutta itsevarmuuden puutteessa se ei erkane minusta kovinkaan kauas.

En tiedä tuleeko Tellusta ikinä kisaavaa paimenta, mutta koska paimentaminen on selvästi siitä mukavaa ja se on treeneissä iloinen ja rento, niin jatkamme harrastusta koiran ehdoilla.

Mikäli sinulla on kysyttävää, voit laittaa viestiä tästä: