kouluttaminen · omat koirat · treenipäiväkirja

Tiistain toko

Tiistaina treenattiin Susun kanssa tokoa Tuijan koirakoulun vakiryhmässä. Lämmiteltiin Susun kanssa vähän rallytempuilla, koska saatiin kisapaikka itsenäisyyspäivän kisoihin Turkuun. Rallytemput sujuivat ihan kivasti, oikeaa puolta pitäisi treenata enemmän, mutta tuppaa aina unohtumaan.

Pohdittiin Tuijan kanssa meidän ruudun pysäytyksen ennakointia. Tuija ehdotti harjoitusta, jossa jätän Susun istumaan, juoksen itse ruutuun, pysähdyn sinne ja sanon pysäytyskäskyn, sitten juoksen koiran luo takaisin ja annan sille ruutukäskyn. Susun mielestä tämä harjoitus oli aivan huippuhauska ja se juoksi todella kovaa ihan ruudun perukoille saakka. Ehdottomasti tehdään näitä, ei ainakaan haittaa voi olla ruutumotivaatiolle.

Treenasimme seuraavaksi ohjatun noudon suuntia namikippojen avulla niin, että avustaja päätti sattumanvaraisesti puolen. Susun oli vaikeampi mennä oikealle kuin vasemmalle, mutta harjoitus meni kuitenkin paremmin kuin edellisellä kerralla. Lisää näitä yllätysharjoituksia vain. Ohjelmassa oli myös noudon palautukset erikseen, ne meni ihan ok. Teimme myös jäävien erottelua, edelleen pientä hankaluutta, mutta ollaan kuitenkin edistytty. Jumpattiin hiukan kaukojen istumaannousun hypähdystä, pari kertaa onnistui hyvin, mutta taitaa olla melko rankka harjoitus Susulle. Loppuun tehtiin paikallaistuminen, otin alkuun pitkän matkan ja kävin nopeasti välipalkkaamassa, sen jälkeen lyhyemmältä matkalta n. 30 s. Oli tosi onnistunut harjoitus.

Treenattavaa:

  • Uudet ruutuharjoitukset – testaa myös välillä tyhjää ruutua.
  • Ohjatun suuntia edelleen
  • Jäävien erottelua edelleen, tässäkin voisi käyttää avustajaa joka sanoo asennon ettei tulisi liian ennakoitavaa
  • Kaukojumppaa – osta alusta
  • Lisää paikallistumista

Mikäli sinulla on kysyttävää, voit laittaa viestiä tästä: