kynsihuolto

Kynsienleikkuu on monen koiran mielestä inhottavaa puuhaa ja siitä saattaa ajan mittaan kehitty hyvinvointiongelma. Jos koira vastustelee kovasti tai näyttää selvästi inhoavan tilannetta, omistajakin kokee kynsien leikkaamisen kurjana. Kynsienleikkuu on kuitenkin pakollinen osa elämää ja se on hoidettava säännöllisesti. Mikäli kynsienleikkuu on ottanut takapakkia, voi olla hyvä ajatus aloittaa ”puhtaalta pöydältä” ja ulkoistaa kynsienleikkuu, ja alkaa opettelemaan uudestaan vuorovaikutteista tapaa hoitotoimenpiteisiin.

Kynsihuollot ovat 30 min kertoja, joiden on tarkoitus tehdä itsensä tarpeettomiksi ajan saatossa. Kerroilla huolletaan kynnet mahdollisimman koiralähtöisesti, sekä opastetaan kohti sitä, että kynnet pystyttäisiin hoitamaan kotona tulevaisuudessa. Saat vinkkejä ja harjoituksia kotiin siitä, miten lähteä harjoittelemaan kohti stressitöntä ja omaehtoista kynsihuoltoa kotona!

Kynsihuollossa ei tehdä asioita väkisin – mikäli koiralla on erittäin ikäviä kokemuksia kynsienleikkuusta, voi olla, että se tarvitsee useamman käynnin, jotta kynnet saadaan leikattua. Jos koiralla on taustaa aggressiivisesta käyttäytymisestä hoitotilanteissa, ota mukaan oma kuonokoppa kaiken varalta.

Kynsihuollon hinta Pawsiteamin hallilla on 30 €/kerta (sis. alv. 24%)

Katso alla olevasta linkistä seuraavat ajat kynsihuoltoon hallilla.

Kynsihuollot Iso-Heikkilässä, Turussa

Kynsihuollot Kaarinassa Jes-hallissa

Teen kynsihuoltoja myös kotikäyntinä. Kotikäynnin hinta on 40 € (sis. avl 24 % ja matkat Turun sisällä, ulkopaikkakunnille +10 €). Mikäli toivot kotikäyntiä, ota yhteyttä yhteydenottolomakkeella.