arjen tukitaidot · arkitaidot · kouluttaminen · omat koirat · Susu · Tellu · vastaehdollistaminen

Tellun haasteiden ratkaisu: LAT-tekniikka

Tellun kanssa olemme käyttäneet jännittäviin kohteisiin tutustuttaessa myös LAT- eli “look at that” tekniikkaa. Tekniikka on yksinkertainen: heti, kun jännittävä kohde ilmestyy näköpiiriin, naksautetaan tai sanotaan palkkasana, ja koiran katsoessa ohjaajaa se palkitaan. Tavoitteena on, että ajan mittaan koira yhdistää kohteen ilmestymisen ruokapalkkaan, jolloin kohteeseen liittyvä tunnetila muuttuu positiiviseksi, ja koira alkaa kohteen ilmestyessä tarjota kontaktia Käytännössä kyseessä on siis vastaehdollistamisen tekniikka.

Tällä tekniikalla voi myös testata koiran jännityksen tasoa, koska koiran käytöstä seuraamalla saa tietoa sen tunteesta. Jos koira ei irrota katsetta kohteesta palkkasanan kuultuaan, kohde on joko liian jännittävä tai liian kiinnostava, jotta koira voisi luopua siitä. Jännitys voi johtua joko totaalisesta outoudesta tai siitä, että kohde on liian lähellä. Kiinnostava kohde taas on houkuttelevampi kuin omistajalla tarjolla oleva palkkio. Mikäli koira ei reagoi palkkasanaan, kyseessä voi myös olla, että se ei ymmärrä sanaa, tai palkat eivät ole koiran mielestä riittävän hyviä. Jos koira katsoo, mutta ei ota palkkaa, on palkka joko huono tai koira on liian jännittynyt. Olen toiminut siten, että jos Tellu ei ota kontaktia tai ei syö palkkaa, vaihtoehdoksi on tarjottu syliä. Hallitusti kauemmaksi siirtyminen (kävellen tai juosten) onnistuu harvoin Tellun kanssa, koska se ei suostu kävelemään kohteesta poispäin, vaan jää jumiin tuijottamaan sitä.

LAT-tekniikalla olemme lähestyneet kohteita, jotka eivät aiheuta paniikkia, mutta ovat kuitenkin hiukan jännittäviä tai jännittävän kiinnostavia, esimerkiksi vastaantulevat ihmiset ja koirat sekä erilaiset, ns. neutraalin kiinnostavat häiriöt, kuten treeneissä maassa olevat kartiot. Tekniikka on toiminut hyvin myös Susun remmirähjäyksen ja pihan vartioimisen vähentämisessä. Tekniikka on toiminut hyvin myös kiinnostavien kohteiden kanssa, esimerkiksi juuri kentällä tai treenitilanteessa olevien häiriöiden kanssa varsinkin Susulla, joka on oppinut pelin juonen nopeasti ja luopuu kontaktia tarjoten helposti häiriöistä. Kun koira alkaa tarjota kontaktia, palkataan tietenkin siinä. Tekniikkaa voi eri häiriöiden kanssa käyttää eri vaiheissa, ja aina voi palata taaksepäin. Tällä tekniikalla ei saa mitään negatiivista aikaiseksi, koska koiraa ei pakoteta tai rangaista, palkat tulevat ohjaajalta ja koira tekee itse valinnan, kykeneekö se siirtämään katseensa kohteesta ohjaajaan.

arjen tukitaidot · hallinnantunne · koiralähtöisyys · omat koirat · Tellu · valinnanvapaus

Tellun haasteiden ratkaisu: turvataito

Toinen erittäin tärkeä ja eteenpäin vienyt ratkaisu Tellun haasteisiin oli turvataidon opettaminen tilanteisiin, jossa Tellua alkoi pelottaa. Nämä tilanteet olivat Tellun kanssa haastavia, koska erityisesti noin 5 kk iästä alkaen sitä pelotti ulkona lähes kaikki vieras tai yllättäen tapahtuva. Reaktiona oli yleensä voimakas pyrkimys pakoon, mikä oli erittäin hankalaa ja vaarallista, koska tilanteita oli monesti vaikea ennakoida ja Tellu kiskaisi remmissä todella voimakkaasti. Vastaehdollistaminen ei näissä tilanteissa toiminut, koska Tellu ei suostunut syömään nameja, eikä koiran pakottaminen tilanteisiin ollut mielestäni hyvä vaihtoehto. Sen vuoksi Tellu opetettiin pyytämään syliin, kun sitä alkoi pelottaa.

Olin jo aikaisemmin huomannut, että Tellu pyrki syliin, viihtyi tosi hyvin sylissä ja pyysi paljon huomiota. Ajatus syliin pyytämisestä lähti, kun Jaana Pohjolan Tyytyväinen koira, onnellinen omistaja-kurssilla kerroin Tellun arkuudesta. Vanha, edelleen elävä ohje koirankoulutukseen on, ettei pelkäävää koiraa saa lohduttaa, koska pelko vahvistuu siitä. Jaanan mukaan pelkoa ei kuitenkaan voi tällä tavoin vahvistaa. Myös toisen, tieteelliseen tietoon menetelmänsä perustavan kouluttajan, nimittäin Jirka Vierimaan mukaan syliin pyytämään opettaminen oli oivaltava ja koiraa tukeva ajatus.

Syliin pyytämisen opettaminen oli todella helppoa: menimme vain ulos, ja kun Tellu muuttui jostain syystä epävarmaksi, taputin mahaani ja se sai sen hyppäämään minua vasten ja se nostettiin syliin. Kokemus oli ilmeisesti Tellulle todella palkitseva, koska se oppi tempun kerrasta. Syliin päästyään se ei enää pyrkinyt pakoon, vaan istui siinä katselemassa maailmaa. Jos Tellulle nykyään syntyy pakoreaktio jossain tilanteessa, pienellä vihjeellä sen saa pyytämään syliin.

Tämän taidon oppiminen on vienyt Tellua ja meidän suhdettamme hurjasti eteenpäin. Ensinnäkin Tellu oppi vaihtoehtoisen tavan reagoida jännittävään tilanteeseen, ja sen käyttäytyminen tuli monipuolisemmaksi. Toisekseen Tellu oppi, että minä olen turvallinen ja luotettava, ja suojelen sitä tilanteessa kuin tilanteessa. Kolmanneksi, ja tämä on ehkä kuitenkin se tärkein anti, MINÄ sain koiran omaehtoisuutta ja tilanteen hallinnan tunnetta tukevan, kaikin puolin turvallisen keinon auttaa Tellua näissä tilanteissa, jolloin oma oloni helpottui hurjasti. Ja sillä on ollut iso vaikutus koiraan.

Syliin pyrkimisestä on myös tullut mittari Tellun kokeman stressin arvioimiseksi eri tilanteissa: vaikka se näyttäisi rauhalliselta, syliin pyytäminen kertoo sen kokevan olonsa jollakin tasolla epämiellyttäväksi. Esimerkiksi treenitilanteessa, jossa se palkitaan lelulla, se vaikuttaa innokkaalta ja rennolta, mutta haluaa kuitenkin syliin esittelemään leluaan, samoin kun kotona leikitään useamman koiran kanssa kerralla (vaikka koirat siis eivät näissä tilanteissa ole koskaan tapelleet leluista). Kun tilassa ei ole muita koiria, tätä ei tapahdu. Kun ole ottanut tellua töihin, olen huomannut, että työhuoneeni ovensuussa pitkään minulle juttelemassa seisovat ihmiset aiheuttavat saman sylipyynnön, vaikka koira ei muuten vaikuta pelkäävän.

Päivi Saarilahden koulutuspäivässä totesimme, että tilanteissa, joissa se kokee epävarmuutta mutta ei vielä pelkää (eli häntä on pystyssä, ei koipien välissä), voi tilanteen mukaan tukea Tellua “seisomaan omin jaloin”, jotta se saisi myös kokemuksia siitä, että se saa tilanteen itse ratkaistua. Tämä vaatii paljon koiran tarkkailua ja sensitiivisyyttä sen tunnetiloille, koska haluan pitää sylin oikeasti kannattavana keinona ratkaista tilanteita.

Tällä hetkellä ulkona sylipyyntöjä esiintyy enää hyvin harvoin, kun Tellun reaktiot kaiken kaikkiaan ovat laantuneet. Uskon, että sillä on merkitystä tässä, että koira tietää tilanteet ratkaisukeinon olevan aivan tassun ulottuvilla kaiken aikaa, joten sen on turvallisempaa tutustua jännitäviin asioihin. Kaikkia koiria ei voi joko niiden koon tai omistajan liikerajoitteiden vuoksi nostaa syliin, jolloin kannattaa miettiä, olisiko olemassa joku vastaavan lopputuloksen tuottava muu ratkaisu. Meille tämä yksinkertainen keino on tuonut arkeen ison helpotuksen.

arkitaidot · omat koirat · Tellu

Tellu treenaa: haasteita koiraopettajani kanssa

Aika juoksee niin nopeasti, ja nyt Tellu-pentu onkin jo 1 v 3 kuukautta vanha! Tästä postauksesta alkaa juttusarja, jossa kerron matkastani Tellun kanssa. Tellun kanssa matka on ollut vaiheikas, ja se on sisältänyt myös muutamia epätoivon hetkiä ja hanskojen tiskiinlyömistä. Tellu ei ole osoittautunut olevan aivan sitä, mitä odotin, ja sopeutuminen koiran ehtoihin vaati todella paljon työtä itseni kanssa. Tässä vaiheessa koen, että meillä on kuitenkin hyvä vaihe, ja olen Tellun ansiosta kirkastanut omaa koulutusfilosofiaani ja oppinut huimasti uusia asioita.Tässä osassa taustoitan sitä, millaisia haasteita olen kohdannut tämän koiraopettajani kanssa. Myöhemmin käyn läpi sitä, miten eri haasteita on lähdetty ratkaisemaan.

Tellu syntyi kovasti odotettuna pentuna Marquee-kennelissä Marika Toivosen luona Tampereella 8.7.2017. Tellun emä on oma koirani Tiuhti ja isä Takku (Marquee Mumbo-Jumbo), jonka tunnen usean vuoden ajalta. (Tellu koiranetissä) Odotin saavani hyvin äitinsä kaltaisen pennun, josta löytyy potentiaalia harrastuskoiraksi. Pentueeseen syntyi kaksi narttua, joista sain valita, kumman haluan. Ihastuin jo heti alkuun Tellun lähes kokovalkoiseen väritykseen, mutta lopullisen päätöksen sinetöi pennun hurja ahneus, kun siitä otettiin poseerauskuvia.

Haimme Tellun Marikalta luovutusiässä, ja ensimmäinen haaste oli edessä jo kotimatkalla: Tellu meni täysin paniikkiin autossa. Pentu istui sylissäni etupenkillä ja huusi suoraan huutoa sekä pyrki pakoon koko kahden tunnin ajomatkan Turkuun. Ajattelin, että nyt täytyy sitten ajella kovasti, jotta pentu tottuu, mutta mitä vielä: eihän se tottunut, vaan huusi ja huusi aivan hirmustuksissaan aina vain, vaikka joka päivä ajeltiin. Lopulta ajattelin, että koitan laittaa Susun näyttämään pennulle mallia autoilusta, Susu kun autossa pääasiassa nukkuu. Pentu siis samaan häkkiin takalaatikkoon ja liikkeelle. Tellu alkoi huutaa samantien, mutta Susupa ei sitä suvainnut vaan räppäsi sitä. Normaalisti en suosittele tätät taktiikkaa kenellekään, mutta Tellu huomasi kurinpalautuksesta toivuttuaan, ettei tässä nyt ehkä kuitenkaan olla kuolemassa. Sen jälkeen se ei enää ole autoillessa ollut paniikissa, vaikka jännittää autossa edelleen. Testasin eri paikkoja kuljettaa sitä autossa, ja takalaatikko valikoitua parhaaksi, koska sieltä se ei näe ulos ja rauhoittuu makaamaan paikoilleen hiljaa.

Tellun kanssa ulkoiltiin paljon lähimetsässä ja pentukavereiden kanssa, ja noin 12 viikon iässä alkoi sen erilaisuus aikaisempiin koiriini käydä enemmän esille. Jotain uutta kohdattaessa Tellun ensi reaktio oli jännittynyt, ja jos sitä alkoi pelottaa, esiin tuli erittäin voimakas pakoreaktio. Vieraan koiran haukkuminen sai sen täysin pois tolaltaan kesken painileikin kaverin kanssa, ja se lähti täysillä karkuun aiheuttaen minulle lähes sydänkohtauksen pinkoessaan päättömänä kohti autotietä. Muutaman pelkopaon jälkeen uskalsin pitää sitä onnettomuuksien välttämiseksi vapaana vain paikoissa, joista oli ainakin 500 m lähimmälle autotielle. Myös remmissä tuli esiin voimakas pakoreaktio, ja Tellu onkin ollut aina valjaissa, koska pelkäsin sen pääsevän pannasta karkuun.

Tellu reagoikin pelolla lähes kaikkeen: se jännitti vastaan tulevia ihmisiä, lintujen laulua, veden tippumista rännissä; oikeastaan siis lähes kaikkea. Ulkoilut sen kanssa olivat tuskaa, koska itseäni alkoi jo koiran käytös harmittaa, kun omasta mielestäni (eikä muidenkaan koirien mielestä) mitään pelättävää ei ollut. Vastaehdollistaminenkaan ei onnistunut, koska Tellulla syömisen lopettamisen kynnys oli todella matala: namit eivät kelvanneet lainkaan. Lisäksi sen tempperamentti on hyvin vilkas: se kuulee ja näkee kaiken ja pää pyörii kuin pöllön poikasella.

Osallistuin Tellun kanssa heti tietenkin myös kurssille hallissa, niinkuin kaikkien muidenkin kanssa. Treeneissä tellua jännitti alkuun kaikki niin kovasti, etteivät namit kelvanneet, ja ensimmäiset kerrat kuluivat sen maatessa lattialla ja katsellessa muita koiria. Kun se muutaman kerran jälkeen rohkaistui syömään, treenien aloittaminen oli silti tahmeaa, koska Tellu ei pystynyt keskittymään uuden oppimiseen, jos tilassa oli kovasti häiriötä. Tellu ei myöskään suostunut menemään mihinkään “kapeisiin” väleihin, esimerkiksi ohjaajan ja 1,5 m päässä olevan seinän väliin houkuttelu sai sen lyömään liinat täysillä kiinni. Tellu reagoi muutenkin paineeseen tosi voimakkaasti: jos remmi kiristyi syystä tai toisesta, se alkoi lähes pakonomaisesti nojata painetta vastaan. Ulkoillessa tämä on tietysti myös äärimmäisen rasittavaa, koska hihnan kiristyminen sai 100 % kerroista aikaan järjetöntä vetoa ja riuhtomista.

Tässä siis pääkohdat uusista haasteista, joihin Tellun kanssa olen törmännyt. Todettakoon, että ei elämä sen kanssa kuitenkaan kokonaisuudessaan erityisen hankalaa ole: Kotona sisällä Tellu ei pelännyt eikä välittänyt esim. rappukäytävän äänistä. Tellu oli heti alusta alkaen erittäin koirasosiaalinen ja taitava koirien kielessä, eikä haukkuvia koiria lukuunottamatta pelännyt ollenkaan koiria, vaan oli kutsumassa myös itseään huomattavasti suuremmat koirat leikkiin kanssaan. Laumassamme se tiesi paikkansa eikä aiheuta hankaluuksia, vaan sopeutui porukkaan heti. Tellu oli myös heti kotiuduttuaan todella hellyydenkipeä: se herättää minut aamulla makaamalla vatsani päällä rapsutettavana ja on aina tulossa syliin ja paijattavaksi. Ja olihan se aivan syötävän suloinen, mikä kyllä auttoi erittäin paljon vaikeina hetkinä.

Kaiken edellä sanotun jälkeen Tellun ollessa reilun puolen vuoden iässä olin aivan epätoivoinen, ettei sen kanssa pysty koskaan harrastamaan mitään enkä osaa toimia sen kanssa, ja löin hanskat naulaan. Kuitenkin se sytytti minussa kipinän opiskeluun, koska kuitenkin sisimmässäni halusin saada nämä haasteet hallintaan sekä itseni että koiran takia. Siksi hakeuduin esimerkiksi Jaana Pohjolan kurssille, josta olen aikaisemmin julkaissut lyhyen postauksen.

Seuraavalla kerralla kerron siitä, miten olen Tellun kanssa toiminut ja päässyt haasteissa eteenpäin.