arkitaidot · Glenna · hallinnantunne · havainnointi · koiralähtöisyys · omat koirat · pentuelämä · valinnanvapaus

Pennun kanssa maailmaan tutustuminen

Pentuelämää on nyt meidän perheessä eletty reilu 2 viikkoa, ja se tuntuu pieneltä ikuisuudelta. Edellisen pennun tulosta on aikaa se vajaa 3 vuotta, ja moni asia on ehtinyt unohtua, millaista se pikkupennun kanssa olikaan. Toisaalta myös olen tässä välissä oppinut itse aivan hirveän paljon, oma ajatusmaailma on muokkautunut ja koulutustaidot parantuneet huimasti. Ainahan sitä kai sanotaan, että seuraavan koiran kanssa tehdään asiat eri tavalla ja paremmin kuin edellisen kanssa, eikä ainakaan tehdä samoja virheitä. Nyt itse tunnen, että olen onnistunut tekemään ainakin alkuun osan asioista eri tavalla ja nimenomaan niin, että toiminta vastaa omia arvoja ja omaa tietopohjaa.

Glennan kanssa meillä on ensimmäistä kertaa käytössä oma piha, kaikki muut koirat ovat kasvaneet kerrostalossa. Oma piha, vaikka se onkin pieni ja vaatimaton, antaa pennulle aivan toisenlaisen mahdollisuuden saada omaehtoista liikuntaa sekä tutustua turvallisesti maailman ääniin, hajuihin ja sääilmiöihin. Toisekseen Glenna on aivan uskomattoman siisti, minkä se on oppinut aivan itse, kun sillä on jatkuva mahdollisuus käydä ulkona. Nyt lämpimillä keleillä meillä on ovi ulos käytännössä auki koko ajan, ja se voi itse valita, milloin se haluaa ulkoilla.

Oman pihan ja sen tarjoaman siisteyskasvatuksen myötä pentua ei ole ollut välttämätöntä viedä etuovesta ulos “suureen maailmaan” asioilleen, ja se onkin tuntunut omituiselta verrattuna aikaisempiin pentuihin. Olisi ollut liiankin helppoa tuudittautua siihen, että pentu tekee tarpeensa takapihalle, näkee siellä asioita ja saa liikuntaa, eikä siis tarvitse muuta. Eihän se tietenkään niin mene, vaan sosiaalistumisen takia on pikkuhiljaa laajennettava reviiriä omalta pihalta kauemmaksi. Nyt kuitenkin ulkoilusta on poistunut paine tarpeiden tekemisestä hihnan päässä, mikä on ollut yllättävän vapauttavaa.

Olemme aloittaneet maailmaan tutustumisen hyvin omaehtoisella ajatuksella: pentu saa päättää vauhdin ja suunnan. Jos pentu ei liiku mihinkään, olen heittänyt sille nameja maahan saadakseni siihen liikettä. Glenna oli aluksi pieni arkajalka eikä oikein halunnut liikuskella, mutta itsevarmuus on kasvanut huimaa vauhtia. Tähän systeemiin kuuluu myös se, että jos pentu haluaa kotiin, niin mennään kotiin. Yhden kerran Glenna säikähti ohi ajavia autoja niin kovin, että pinkoi etuovelle ja halusi sisään. Sen jälkeen säikähdyksen jälkeinen pyrähdys on saattanut tapahtua jonkin matkaa kotiin päin, mutta Glenna on kuitenkin valinnut vielä jatkaa ulkoilua. Kun pennulla on mahdollisuus aina päästä pois jännittävästä tilanteesta niin halutessaan, sen hallinnan tunne kasvaa ja se voi turvallisemalla mielellä jatkaa ympäristön tutkimista.

Nykyään Glenna ei oikeastaan haluaisi millään tulla retkiltään sisälle, vaikka itse jo huomaa, että se on väsynyt. Alkuun ulkona oltiin ihan maksimissaan 20 minuuttia, mutta nyt ulkoilut ovat pidentyneet ja ne pitenevät ihan huomaamatta vähän turhankin paljon. Matkaa olemme siis tehneet kävellen ehkä enintään 100 m edestakaisin, mutta aikaa tähän saa kyllä kiitettävästi käytettyä kun pentu saa päättää tahdin.

Olemme käyneet myös autoilemassa ja siten saaneet tuntumaa hiukan erilaisiin ympäristöihin. Autoilureissu on tietysti ajallisesti väkisinkin hiukan pidempi, koska autossa menee aikaa ja perillä olisi hyvä saada tehtyä edes jotain. Autoilu jännitti Glennaa aluksi kovasti ja se vinkui ja läähätti voimakkaasti, mutta se on nyt alkanut tottua matkustamiseen. Olemme käyneet eläinkaupassa, meren rannassa, treenihallilla ja puistossa ihmettelemässä maailmaa. Näilläkään retkillä ei ole kävelty pitkää matkaa, puisto oli niin jännä paikka, että siellä ei liikuttu juuri ollenkaan, vaan reissun tavoitteena on ollut erilaisten juttujen näkeminen niin, että tilanne ei kuitenkaan käy liian pelottavaksi.

Valitettavasti minulla päättyy loma huomenna, jolloin ei ole enää ihan yhtä paljon aikaa huolelliseen sosiaalistamiseen, mutta tietenkään sosiaalistaminen ei missään tapauksessa pääty tähän. Nopean oppimisen kautta on meillä vielä hyvän matkaa jäljellä, ja vanhasta viisastuneena sosiaalistamisen otollisen kauden ei kannata ajatella päättyvän siihen.

Ja onhan se oikeastaan ihan luksusta ja melkein meditaatiota seisoa keskellä metsää paikoillaan ja antaa pennun peuhata omiaan, ilman kiirettä tai tavoitteita, vain kuunnellen lintuja ja seuraten, miten eläinlapsi tutustuu maailmaan.

arjen tukitaidot · arkitaidot · Glenna · hallinnantunne · hihnakäytös · kouluttaminen · omat koirat · pentuelämä · valinnanvapaus · vastaehdollistaminen

Glennan ensimmäinen viikko

Miten aika voi mennä näin nopeasti? Jo viikko on mennyt siitä, kun Glenna, Jillaroo’s This Love, liittyi laumaan. Uuden pennun tulo on ollut kaikille tosi jännittävää, mutta kotiutuminen on mennyt niin hyvin kuin toivoa voi.

Kun hain Glennan kasvattajalta, minulla oli Susu mukana, koska en halunnut pennun heti säikähtävän sen vahtihaukkua. Susua vähän pennut ällöttivät, mutta sillä on erittäin tehokas elekieli ja se osaa hyvin näyttää, kun tarvitsee tilaa. Glenna oli oikein nöyrää tyttöä, ja Susu hyväksyi sen nopeasti. Kotimatkalla Glenna läähätti autossa, mutta 20 minuutin ajelun jälkeen rauhoittui. Valitettavasti meillä on ollut auton kanssa ongelmia, joten olen tämän lisäksi vain kerran päässyt Glennan kanssa katsomaan autohäkkiä.

Kotiin päästyämme myös Tiuhti ja Tellu saivat tavata pennun. Tellu aivan pelkäsi pentua, Tiuhti totesi, että ai tuollainen. Glennaa hiukan hirvitti, ja istuin sen kanssa lattialle sillä ajatuksella, että saa olla sylissä niin pitkän ajan kuin tarvitsee. Mutta Glennapa lähti jo muutaman minuutin kuluttua aivan matalana hiipimään seinien vieriä ja sohvien alusia, se tutki tarkasti joka sentin mennessään. Puolen tunnin päästä se juoksi jo häntä tötteröllä ympäriinsä.

Glenna ei välitä alustoista mitään, se vaihtaa sujuvasti matolta laminaatin kautta ulko-oven kynnyksen pellille ja siitä kiveykseltä ruoholle. Se saattaa pomppia jalkansa vesikuppiin eikä huomaa sitä. Tiuhtia inhottaa sellainen vedellä sotkeminen hirveästi. Lisäksi meillä oli vierashuoneen oven edessä esteenä iso, korkea pahvilaatikko, jonka ajattelimme riittävän estämään pennun pääsy huoneeseen. Mitä vielä, Glenna tökkäsi laatikkoa kuonollaan, sitten hyppäsi sitä päin ja kun se kaatui, meni iloisesti mukana ja kirmasi laatikon yli. Ulkona Glenna tassuttelee ritilöillä ja kaivon kansilla epäröimättä. Glenna ei myöskään ensimmäisten ulkoilujen jälkeen ole reagoinut muihin ääniin paitsi läheltä ohi ajavaan moottoripyörään.

Glenna leikkii paljon yksikseen ja kalvaa puruluita ja naruluita, joita on runsaasti ympäri asuntoa. Pikkuisen on maisteltu huonekaluja, mutta ei suuremmin. Se on ollut toisesta päivästä alkaen tehnyt käytännössä 90 % asioistaan ulos, mikä on mielestäni käsittämätöntä. Kun on lämpimät ilmat, meillä on takapihan ovi koko ajan auki, ja Glenna menee omatoimisesti sinne asioilleen. Sisälle tulee ainoastaan yöllä ja jos takaovi on kiinni. Mielestäni tämä on aivan ihmeellistä.

Vaikka oma pihamme ei ole suuri, vain noin 6×4 m, siitä on paljon iloa pennulle. Toistaiseksi vadelmapenkki on saanut olla rauhassa, muuten on kaivettu kuoppaa ja juostu ympäriinsä. Glennalla on käytännössä koko ajan vapaa pääsy ulos, ja se viihtyy siellä yksikseenkin. Pihassa on ympärillä verkkoaita, toistaiseksi karkaamisajatuksia ei ole ollut havaittavissa.

Aloitimme pienissä erissä “ulkomaailmaan” tutustumisen, kun Glenna oli ollut meillä kaksi päivää. Alkuun sitä jännitti paljon, mutta joka kerralla se on hiukan reipastunut. Asenne uusia asioita kohtaan on vielä aluksi jännittynyt, mutta esimerkiksi ihmiset ovat jo hetken tarkkailun jälkeen aivan supermahtavia. Ääniä Glenna ei juurikaan noteeraa ulkona enää, ja olen tehnyt tarkoituksella vastaehdollistamista sitä jännittäneisiin juttuihin heittämällä nameja maahan, jolle ollaan harjoiteltu omaa palkkiovihjettä. Lisäksi olemme alkaneet harjoitella “default behaviour”, olisiko oletuskäytös hyvä suomennos, eli meillä se on istuminen ja kontakti. Näistä teen omat postaukset myöhemmin. Olemme myös harjoitelleet hampaiden katsomista ja niskanahan nostamista rokotuksia ajatellen, ja koirafyssari teki Glennalle pienen käsittelyharjoituksen kun kävi hoitamassa isot koirat, ja Glenna oli siinä todella hieno pentu.

Ensimmäiseen viikkoon on mahtunut valtavan paljon kaikenlaista, vaikka mitään kovin ihmeellistä ei olla tehty. Nyt (sormet ristiin) meidän auto vaikuttaisi olevan vihdoin kunnossa, joten seuraavalla viikolla listalla on autoiluun totuttelu sylissä (mies kuskina) ja erikseen takana olevan kuljeutuslaatikon rakentaminen kivaksi paikaksi. Yritetään saada myös järjestettyä pentupainit ja mennään katsomaan kaverin hevosta sekä tutustutaan lähimetsään enemmän.

arkitaidot · omat koirat · Tellu

Tellu treenaa: haasteita koiraopettajani kanssa

Aika juoksee niin nopeasti, ja nyt Tellu-pentu onkin jo 1 v 3 kuukautta vanha! Tästä postauksesta alkaa juttusarja, jossa kerron matkastani Tellun kanssa. Tellun kanssa matka on ollut vaiheikas, ja se on sisältänyt myös muutamia epätoivon hetkiä ja hanskojen tiskiinlyömistä. Tellu ei ole osoittautunut olevan aivan sitä, mitä odotin, ja sopeutuminen koiran ehtoihin vaati todella paljon työtä itseni kanssa. Tässä vaiheessa koen, että meillä on kuitenkin hyvä vaihe, ja olen Tellun ansiosta kirkastanut omaa koulutusfilosofiaani ja oppinut huimasti uusia asioita.Tässä osassa taustoitan sitä, millaisia haasteita olen kohdannut tämän koiraopettajani kanssa. Myöhemmin käyn läpi sitä, miten eri haasteita on lähdetty ratkaisemaan.

Tellu syntyi kovasti odotettuna pentuna Marquee-kennelissä Marika Toivosen luona Tampereella 8.7.2017. Tellun emä on oma koirani Tiuhti ja isä Takku (Marquee Mumbo-Jumbo), jonka tunnen usean vuoden ajalta. (Tellu koiranetissä) Odotin saavani hyvin äitinsä kaltaisen pennun, josta löytyy potentiaalia harrastuskoiraksi. Pentueeseen syntyi kaksi narttua, joista sain valita, kumman haluan. Ihastuin jo heti alkuun Tellun lähes kokovalkoiseen väritykseen, mutta lopullisen päätöksen sinetöi pennun hurja ahneus, kun siitä otettiin poseerauskuvia.

Haimme Tellun Marikalta luovutusiässä, ja ensimmäinen haaste oli edessä jo kotimatkalla: Tellu meni täysin paniikkiin autossa. Pentu istui sylissäni etupenkillä ja huusi suoraan huutoa sekä pyrki pakoon koko kahden tunnin ajomatkan Turkuun. Ajattelin, että nyt täytyy sitten ajella kovasti, jotta pentu tottuu, mutta mitä vielä: eihän se tottunut, vaan huusi ja huusi aivan hirmustuksissaan aina vain, vaikka joka päivä ajeltiin. Lopulta ajattelin, että koitan laittaa Susun näyttämään pennulle mallia autoilusta, Susu kun autossa pääasiassa nukkuu. Pentu siis samaan häkkiin takalaatikkoon ja liikkeelle. Tellu alkoi huutaa samantien, mutta Susupa ei sitä suvainnut vaan räppäsi sitä. Normaalisti en suosittele tätät taktiikkaa kenellekään, mutta Tellu huomasi kurinpalautuksesta toivuttuaan, ettei tässä nyt ehkä kuitenkaan olla kuolemassa. Sen jälkeen se ei enää ole autoillessa ollut paniikissa, vaikka jännittää autossa edelleen. Testasin eri paikkoja kuljettaa sitä autossa, ja takalaatikko valikoitua parhaaksi, koska sieltä se ei näe ulos ja rauhoittuu makaamaan paikoilleen hiljaa.

Tellun kanssa ulkoiltiin paljon lähimetsässä ja pentukavereiden kanssa, ja noin 12 viikon iässä alkoi sen erilaisuus aikaisempiin koiriini käydä enemmän esille. Jotain uutta kohdattaessa Tellun ensi reaktio oli jännittynyt, ja jos sitä alkoi pelottaa, esiin tuli erittäin voimakas pakoreaktio. Vieraan koiran haukkuminen sai sen täysin pois tolaltaan kesken painileikin kaverin kanssa, ja se lähti täysillä karkuun aiheuttaen minulle lähes sydänkohtauksen pinkoessaan päättömänä kohti autotietä. Muutaman pelkopaon jälkeen uskalsin pitää sitä onnettomuuksien välttämiseksi vapaana vain paikoissa, joista oli ainakin 500 m lähimmälle autotielle. Myös remmissä tuli esiin voimakas pakoreaktio, ja Tellu onkin ollut aina valjaissa, koska pelkäsin sen pääsevän pannasta karkuun.

Tellu reagoikin pelolla lähes kaikkeen: se jännitti vastaan tulevia ihmisiä, lintujen laulua, veden tippumista rännissä; oikeastaan siis lähes kaikkea. Ulkoilut sen kanssa olivat tuskaa, koska itseäni alkoi jo koiran käytös harmittaa, kun omasta mielestäni (eikä muidenkaan koirien mielestä) mitään pelättävää ei ollut. Vastaehdollistaminenkaan ei onnistunut, koska Tellulla syömisen lopettamisen kynnys oli todella matala: namit eivät kelvanneet lainkaan. Lisäksi sen tempperamentti on hyvin vilkas: se kuulee ja näkee kaiken ja pää pyörii kuin pöllön poikasella.

Osallistuin Tellun kanssa heti tietenkin myös kurssille hallissa, niinkuin kaikkien muidenkin kanssa. Treeneissä tellua jännitti alkuun kaikki niin kovasti, etteivät namit kelvanneet, ja ensimmäiset kerrat kuluivat sen maatessa lattialla ja katsellessa muita koiria. Kun se muutaman kerran jälkeen rohkaistui syömään, treenien aloittaminen oli silti tahmeaa, koska Tellu ei pystynyt keskittymään uuden oppimiseen, jos tilassa oli kovasti häiriötä. Tellu ei myöskään suostunut menemään mihinkään “kapeisiin” väleihin, esimerkiksi ohjaajan ja 1,5 m päässä olevan seinän väliin houkuttelu sai sen lyömään liinat täysillä kiinni. Tellu reagoi muutenkin paineeseen tosi voimakkaasti: jos remmi kiristyi syystä tai toisesta, se alkoi lähes pakonomaisesti nojata painetta vastaan. Ulkoillessa tämä on tietysti myös äärimmäisen rasittavaa, koska hihnan kiristyminen sai 100 % kerroista aikaan järjetöntä vetoa ja riuhtomista.

Tässä siis pääkohdat uusista haasteista, joihin Tellun kanssa olen törmännyt. Todettakoon, että ei elämä sen kanssa kuitenkaan kokonaisuudessaan erityisen hankalaa ole: Kotona sisällä Tellu ei pelännyt eikä välittänyt esim. rappukäytävän äänistä. Tellu oli heti alusta alkaen erittäin koirasosiaalinen ja taitava koirien kielessä, eikä haukkuvia koiria lukuunottamatta pelännyt ollenkaan koiria, vaan oli kutsumassa myös itseään huomattavasti suuremmat koirat leikkiin kanssaan. Laumassamme se tiesi paikkansa eikä aiheuta hankaluuksia, vaan sopeutui porukkaan heti. Tellu oli myös heti kotiuduttuaan todella hellyydenkipeä: se herättää minut aamulla makaamalla vatsani päällä rapsutettavana ja on aina tulossa syliin ja paijattavaksi. Ja olihan se aivan syötävän suloinen, mikä kyllä auttoi erittäin paljon vaikeina hetkinä.

Kaiken edellä sanotun jälkeen Tellun ollessa reilun puolen vuoden iässä olin aivan epätoivoinen, ettei sen kanssa pysty koskaan harrastamaan mitään enkä osaa toimia sen kanssa, ja löin hanskat naulaan. Kuitenkin se sytytti minussa kipinän opiskeluun, koska kuitenkin sisimmässäni halusin saada nämä haasteet hallintaan sekä itseni että koiran takia. Siksi hakeuduin esimerkiksi Jaana Pohjolan kurssille, josta olen aikaisemmin julkaissut lyhyen postauksen.

Seuraavalla kerralla kerron siitä, miten olen Tellun kanssa toiminut ja päässyt haasteissa eteenpäin.

arkitaidot · kouluttaminen · omat koirat · Tellu · treenipäiväkirja

Tellun treenit

Tellu on viimeisen kahden viikon aikana treenaillut Tuijan koirakoulun tiistain vakiryhmissä, Lentsun torstaitokossa ja Talent Dogsin tokokurssilla. Tellun kanssa eteneminen on ollut hitaampaa kuin olisin toivonut, koska sairastuin syksyllä ja koirien kanssa tekeminen jäi aivan minimiin. Olen myös yrittänyt opettaa sille asioita ennemmin taitoina kuin valmiina liikkeinä, ja kokeillut uusia juttuja.

Tellu oppi aika nopeasti istumaan ja tarjoaa istumista suoraan eteen. Niinpä aloin opettaa sille rallytokon eteentuloa, ensin suoraan edestäpäin. Tellu keksi jutun juonen nopeasti. Nyt pohdinnassa on, ottaisinko istuma-alustan käyttöön, jotta asennosta tulisi varmasti suora. Se vain täytyisi ensin opettaa… Yritin opettaa Tellulle merkin kiertoa sheippaamalla, mutta ahnehdin liikaa. Pitää aloittaa jo siitä, että se katsoo merkkiä, koska merkki oli Tellulle aivan yhdentekevä. Canis-lehdessä oli mielenkiintoinen juttu kosketusalustan käytöstä, voisin myös sitä kokeilla, mutta alustaakaan ei olla vielä opeteltu 😀 Käsikosketus on oikein hyvä oikeaan käteen ja olen alkanut yleistää sitä myös vasempaan, joka on jo ihan kivasti lähtenyt sujumaan.

Etutassutargetti tasapainotyynylle alkaa sujua ja Tellu osaa liikkua sen päällä minusta poispäin. Eilen Mariannen kanssa hinkutettiin, miten saadaan se liikkumaan KOHTI minua, että päästäisi joskus siihen perusasennon opettamiseen saakka. Kävi ilmi, että ohjaaja edelleen houkuttelee liikaa, vaikka kuvittelee kouluttavansa operantisti… Takapään käyttö muutenkin sujuu kivasti, peruutuksessa vihkeeksi on nyt tullut avoin kämmen sormet alaspäin ja useampi käsky, jolloin Tellu peruuttaa pidemmän matkan. Tellu tarjoaa tosi helposti istumista, joten seuraavaksi aion nousta itse seisomaan. Kun peruuttaminen sujuu hyvin seisoen, alan häivyttää käsimerkkiä ja sen jälkeen vasta vaatia enemmän askelia. Tarkoituksena on myös alkaa opetella peruuttamista korokkeen päälle ja rakentaa siitä takatassutargetti.

Paikalla istumista ollaan myös opeteltu, mutta ohjaaja taas ahnehtii liikaa. Lyhyemmät setit pentukoiralle. Tellu ei ole kiinnostunut muiden ihmisten puheesta eikä rauhallisesta liikkeestä, toiset koirat sen sijaan ovat vaikea häiriö. Nyt kun Tuijan halli on tullut sille tutuksi, se ei reagoi myöskään siellä kuuluviin uusiin ääniin ollenkaan. Olemme harjoitelleet myös odottamista seinään kytkettynä, ensimmäinen kerta oli tosi vaikea, mutta seuraavalla sujui jo paljon paremmin. Iso saavutus tuli eilen myös arkisissa asioissa, kun Tellu kiipesi ensimmäistä kertaa itse autoon. Autoilu on nimittän jännittänyt sitä ja se ei ole vapaaehtoisesti tullut auton luokse, joten tämä oli hieno juttu. Pidän harrastuskoiran hyvinvoinnin kannalta todella tärkeänä, että autoilu ei sitä stressaa.