arkitaidot · kouluttaminen · omat koirat · Tellu · treenipäiväkirja

Tellun treenit

Tellu on viimeisen kahden viikon aikana treenaillut Tuijan koirakoulun tiistain vakiryhmissä, Lentsun torstaitokossa ja Talent Dogsin tokokurssilla. Tellun kanssa eteneminen on ollut hitaampaa kuin olisin toivonut, koska sairastuin syksyllä ja koirien kanssa tekeminen jäi aivan minimiin. Olen myös yrittänyt opettaa sille asioita ennemmin taitoina kuin valmiina liikkeinä, ja kokeillut uusia juttuja.

Tellu oppi aika nopeasti istumaan ja tarjoaa istumista suoraan eteen. Niinpä aloin opettaa sille rallytokon eteentuloa, ensin suoraan edestäpäin. Tellu keksi jutun juonen nopeasti. Nyt pohdinnassa on, ottaisinko istuma-alustan käyttöön, jotta asennosta tulisi varmasti suora. Se vain täytyisi ensin opettaa… Yritin opettaa Tellulle merkin kiertoa sheippaamalla, mutta ahnehdin liikaa. Pitää aloittaa jo siitä, että se katsoo merkkiä, koska merkki oli Tellulle aivan yhdentekevä. Canis-lehdessä oli mielenkiintoinen juttu kosketusalustan käytöstä, voisin myös sitä kokeilla, mutta alustaakaan ei olla vielä opeteltu 😀 Käsikosketus on oikein hyvä oikeaan käteen ja olen alkanut yleistää sitä myös vasempaan, joka on jo ihan kivasti lähtenyt sujumaan.

Etutassutargetti tasapainotyynylle alkaa sujua ja Tellu osaa liikkua sen päällä minusta poispäin. Eilen Mariannen kanssa hinkutettiin, miten saadaan se liikkumaan KOHTI minua, että päästäisi joskus siihen perusasennon opettamiseen saakka. Kävi ilmi, että ohjaaja edelleen houkuttelee liikaa, vaikka kuvittelee kouluttavansa operantisti… Takapään käyttö muutenkin sujuu kivasti, peruutuksessa vihkeeksi on nyt tullut avoin kämmen sormet alaspäin ja useampi käsky, jolloin Tellu peruuttaa pidemmän matkan. Tellu tarjoaa tosi helposti istumista, joten seuraavaksi aion nousta itse seisomaan. Kun peruuttaminen sujuu hyvin seisoen, alan häivyttää käsimerkkiä ja sen jälkeen vasta vaatia enemmän askelia. Tarkoituksena on myös alkaa opetella peruuttamista korokkeen päälle ja rakentaa siitä takatassutargetti.

Paikalla istumista ollaan myös opeteltu, mutta ohjaaja taas ahnehtii liikaa. Lyhyemmät setit pentukoiralle. Tellu ei ole kiinnostunut muiden ihmisten puheesta eikä rauhallisesta liikkeestä, toiset koirat sen sijaan ovat vaikea häiriö. Nyt kun Tuijan halli on tullut sille tutuksi, se ei reagoi myöskään siellä kuuluviin uusiin ääniin ollenkaan. Olemme harjoitelleet myös odottamista seinään kytkettynä, ensimmäinen kerta oli tosi vaikea, mutta seuraavalla sujui jo paljon paremmin. Iso saavutus tuli eilen myös arkisissa asioissa, kun Tellu kiipesi ensimmäistä kertaa itse autoon. Autoilu on nimittän jännittänyt sitä ja se ei ole vapaaehtoisesti tullut auton luokse, joten tämä oli hieno juttu. Pidän harrastuskoiran hyvinvoinnin kannalta todella tärkeänä, että autoilu ei sitä stressaa.

 

kouluttaminen · näyttelyt · omat koirat · Tellu · toko · treenipäiväkirja

Tellun alkuviikon treenit

Nyt kun Susulla alkoi juoksut, on Tellu päässyt treenailemaan tokoa sen tilalle. Maanantaina ja tiistaina olimme Tuijan koirakoulussa tokotreeneissä. Tellu on hirveän kiinnostunut muista koirista ja häiriintyy herkästi niiden aiheuttamista äänistä jääden tuijottelemaan kavereita, joten edelleen iso osa tunnista menee ihan pelkän kontaktin palkkailuun. Kerta kerralta Tellu kuitenkin jaksaa keskittyä paremmin ja reagoi ääniin vähemmän, eli hyvään suuntaan ollaan menossa.

Maanantain tunnilla treenattiin luoksetuloa ja paikallaoloa. Pysymistreenit istumasta on aloitettu ja Tellu osaa istua paikallaan, kun otan askeleen pois ja kävelen sen edessä ihan lyhyellä etäisyydellä. Sillä alkaa selvästi olla ideaa, mitä “istu” tarkoittaa. Luoksetulossa sillä on kova vauhti, sitä treenattiin niin, että pidettiin kiinni, koska se ei vielä osaa jäädä odottamaan. Tellu myös miellään hyppää päin niinkuin muutkin koirani, sen kohdalla aion nyt alusta asti puuttua hyppymisiin, jotta siitä ei tulisi ongelmaa. Paikallaoloharjoituksessa palkkasin Tellua kontaktista käskyttämisen aikana ja ihan pieneltä matkalta istumassa pysymisestä. Sille aion opettaa molemmat samaan aikaan, jottei luoda samaa ongelmaa kuin Susun kanssa. Maahanmenoa en ole vielä opettanut, koska haluan, että sen lihaskunto ja kehonhallinta kehittyy lisää ensin.

Tiistaina tehtiin tulevaa pentunäyttelyä ajatellen käsittelyharjoituksia pöydällä. Tellu seisoo nätisti paikallaan ja antaa tutkia sekä katsoa hampaat, hiukan pöydällä vielä hirvittää kuitenkin. Nyt suostui syömään Naturis-nameja. Alkuun ajattelin, että Tellu on yhtä ahne kuin nämä kaksi muuta, mutta se onkin nirso! Ei kelpaa kaikki namit vaan ihan sylkee niitä. Toki voi jännityskin vaikuttaa. Laitoin muutamia erilaisia nameja riviin ja nyt näyttää parhaiten maistuvan kuivattu kana, hevonen ja Naturis, kun taas kalkkuna, tonnikala ja Nature’s Menu jäivät kokonaan syömättä… Se, mikä Tellussa on  erityisen mukavaa, on, että se leikkii kanssasi kunnolla vetoleikkejä ja on niistä tosissaan innoissaan. Myös irrottaminen sujuu toistaiseksi hyvin.

Harjoiteltiin myös lisää peruuttamista, Tellu on oppinut yhdistämään nyt käskysanaan ja nyrkissä olevaan käteen muutaman askeleen peruutuksen! Olen tosi tyytyväinen, toivon, että saan sille treenattua hyvän takapään käytön. Käsikosketusta olen alkanut yleistää myös toiseen käteen, Tellu ei ole ihan vielä hoksannut ajatusta. Lisäksi aloimme harjoitella liikkeestä istumista pikkuhiljaa. Tasapainotyynyn kanssa tehtiin nyt hiukan myös takapäätä eli liikkumista oikeaan suuntaan, Tellu otti jo hyvin muutamia askeleita. Tunnin treeni on tässä vaiheessa vielä liian pitkä, joten lopputunnista makailtiin lattialla ja katseltiin kiinnostuneina kavereiden treenejä.

kouluttaminen · omat koirat · Susu · toko · treenipäiväkirja

Susun loppuviikon treenit

Loppuviikosta Susu kävi torstaina treenaamassa Lentsun Torstaitokossa ohjattua noutoa, paikallaistumista ja peruuttamista. Ohjattuun ollaan tehty suuntia ruokakipoilla, mutta liikkeen alku on jäänyt vähän reutperälle. Susun olikin aika vaikea luopua kapuloista ja sekä kapuloiden viemisen aikana että seuraamisessa tuli piippaamista. Seuraaminen ei myöskään ollut tiivistä ja kontakti oli huono. Itse ohjaus meni kuitenkin tosi hyvin kipoille kaksi kertaa ja otettiin myös yksi toisto kapulalle, nouto oli muuten hyvä, mutta perusasento vino. Lentsu antoi ohjeeksi, että yhdessä treenissä treenataan vain yhtä suuntaa, koska kokeessakaan ei ole ikinä tilannetta, että pitäisi tehdä eri suuntia.

Peruuttaminen on Susun bravuuri, ollaan nähty sen eteen paljon vaivaa ja treenitunteja. Susu osaa myös peruuttamisessa käännökset. Seuraamiseen yhdistettynä on joskus tullut peruutuksen aluksi ääntä, nyt ei tullut, Lentsu ajatteli, että se on vain aikaisemmin hämmentänyt Susu kun on ollut uusi juttu. Paikallaistuminen oli lyhyt harjoite joka meni kivasti.

Lauantaina olimme Salossa Moukaripäät-hallilla Tiina Kuusiston tokopäivässä. Tiina on aivan huippukouluttaja, joka käyttää ainoastaan positiivisia menetelmiä ja on syvällisesti perehtynyt koiran hyvinvointia tukevaan treeniin. Tiinan blogia pääset lukemaan tästä.

Pohdittiin Tiinan kanssa ruudun paikan ennakointia, joka on tullut Susulle ongelmaksi. Tiina ehdotti, että voisimme kokeilla sille oikean paikan tarjoamista ja opettaa siihen vihjeen, joka jatkossa toimii kokeenomaisessa liikkeessä pysäytyskäskynä. Susu lähti kivasti tarjoamaan oikeaa paikkaa ja saikin Tiinalta kehuja siitä, miten innokkaasti se lähti heti työstämään uutta tehtävää. Päädyin asiaa pohdittuani siihen, että otan tämän metodin käyttöön ja opetan oikean paikan hakemisen käskyksi “pai”. Lisäksi ratkottiin vinon perusasennon ongelmaa sekä tavallisessa perusasennossa että noudon palautuksissa. Tiina ehdotti, että otetaan käyttöön etutassutargetti, koska se on Susulle tuttu ja kiva temppu, ja yhdistettään siihen vielä ohjaajan kääntyminen vasemmalle, jolloin koira joutuu oikeasti käyttämään kunnolla takapäätään. Susu lähti tähänkin kivasti mukaan ja tuntui, että se toi noudon palautustreeneihin sille vähän lisää intoa, kun se ei ole mikään Susun suosikkijuttu ollut. Koulutuspäivään kuului myös Tiinan luento, joka antoi mukavasti lisää ajateltavaa omiin treeneihin.

Lauantaina oltiin vielä tokon kisaavien treeneissä. Susu teko paikallaistumisen, joka meni tosi kivasti, tuntuu että sen mielentila alkaa siinä muuttua oikeaan suuntaan. Otettiin ohjattua noutoa siten, että palkkasin perusasentoa ja seuraamista, ja sain tosi nopeasti vinkumista pois ja seuraamisen paljon paremmaksi. Loppuun otettiin kokeenomainen liike, joka mnei vinoa palautusta lukuunottamatta tosi hyvin. Tehtiin myös hyppynoutoa 4 laudalla, ensimmäisessä pudotti perusasennossa kapulan, pyysin ottamaan sen uudelleen ja sivulle. Seuraava toisto oli tosi hyvä. Siinäkin tosin perusasento vino, mutta metallihyppynoudossa en viitsi siihen tässä vaiheessa puuttua, koska liike on Susulle muutenkin vaikea.

Otettiin myös käskytettynä seuraamista, tein yllätyspalkkaa. Seuraaminen oli tosi hyvää, olin siihen tyytyväinen. Loppuun tehtiin vielä tunnari. Susulla tunnarissa haistelu on tosi hyvä ja se tietää kyllä jutun juonen, ongelma on vain, että se antaa tosi nopeasti periksi jos oikeaa ei heti lyödy. Nytkin se kiersi oikean ympäriltä lähes kaikki muut kapulat ja palasi tyhjin käsin, kun lähetin uudelleen niin hyppi kapuloille muttei ottanut väärää, kolmannella kerralla lyösi oikean ja toi sen jopa sivulle asti.

Tänään aamulla Susu aloitti vihdoin juoksun, onhan se jo melkein kuukauden myöhässä. Nyt siis vietämme 3 viikon totaalitreenitaukoa, jonka jälkeen uusin voimin treenaamaan ja kohti kevään kokeita. Tellu pääsee Susun treenipaikoille nyt sitten harjoittelemaan tokon ja rallyn alkeita.

Treenattavaa:

  • Ohjatussa monia eri treenejä: suunnat, seuraaminen ja kokonainen liike, muista palkata myös pysähdys välillä. Tällä ivikolla thetiin vain oikeaa eli seuraavalla kerralla treenataan vasenta.
  • Perusasentoja vauhtiliikkeissä alustaa alkuun apuna ja kääntyen, kun sujuu alustalla niin sen voi jättää pois ja vain itse kääntyä. Sama homma kapulan kanssa.
  • Ruutuun oikean paikan tarjoaminen ja sen vihjeistäminen.
  • Metallinoutoon toistoja.
  • Tunnarissa askel taaksepäin eli vähemmän kapuloita, jotta saadaan onnistumisia. Sitten pikkuhiljaa yksi uusi kerrallaan lisää niitä. Ei hajua ja määrää lisää samaan treeniin.