Avainsana: kuulumiset

arjen tukitaidot · Glenna · kouluttaminen · omat koirat · pentuelämä · vastaehdollistaminen

Glennan ensimmäinen viikko

Saara UljasKommentoi

Miten aika voi mennä näin nopeasti? Jo viikko on mennyt siitä, kun Glenna, Jillaroo’s This Love, liittyi laumaan. Uuden pennun tulo on ollut kaikille tosi jännittävää, mutta kotiutuminen on mennyt niin hyvin kuin toivoa voi.

Kun hain Glennan kasvattajalta, minulla oli Susu mukana, koska en halunnut pennun heti säikähtävän sen vahtihaukkua. Susua vähän pennut ällöttivät, mutta sillä on erittäin tehokas elekieli ja se osaa hyvin näyttää, kun tarvitsee tilaa. Glenna oli oikein nöyrää tyttöä, ja Susu hyväksyi sen nopeasti. Kotimatkalla Glenna läähätti autossa, mutta 20 minuutin ajelun jälkeen rauhoittui. Valitettavasti meillä on ollut auton kanssa ongelmia, joten olen tämän lisäksi vain kerran päässyt Glennan kanssa katsomaan autohäkkiä.

Kotiin päästyämme myös Tiuhti ja Tellu saivat tavata pennun. Tellu aivan pelkäsi pentua, Tiuhti totesi, että ai tuollainen. Glennaa hiukan hirvitti, ja istuin sen kanssa lattialle sillä ajatuksella, että saa olla sylissä niin pitkän ajan kuin tarvitsee. Mutta Glennapa lähti jo muutaman minuutin kuluttua aivan matalana hiipimään seinien vieriä ja sohvien alusia, se tutki tarkasti joka sentin mennessään. Puolen tunnin päästä se juoksi jo häntä tötteröllä ympäriinsä.

Glenna ei välitä alustoista mitään, se vaihtaa sujuvasti matolta laminaatin kautta ulko-oven kynnyksen pellille ja siitä kiveykseltä ruoholle. Se saattaa pomppia jalkansa vesikuppiin eikä huomaa sitä. Tiuhtia inhottaa sellainen vedellä sotkeminen hirveästi. Lisäksi meillä oli vierashuoneen oven edessä esteenä iso, korkea pahvilaatikko, jonka ajattelimme riittävän estämään pennun pääsy huoneeseen. Mitä vielä, Glenna tökkäsi laatikkoa kuonollaan, sitten hyppäsi sitä päin ja kun se kaatui, meni iloisesti mukana ja kirmasi laatikon yli. Ulkona Glenna tassuttelee ritilöillä ja kaivon kansilla epäröimättä. Glenna ei myöskään ensimmäisten ulkoilujen jälkeen ole reagoinut muihin ääniin paitsi läheltä ohi ajavaan moottoripyörään.

Glenna leikkii paljon yksikseen ja kalvaa puruluita ja naruluita, joita on runsaasti ympäri asuntoa. Pikkuisen on maisteltu huonekaluja, mutta ei suuremmin. Se on ollut toisesta päivästä alkaen tehnyt käytännössä 90 % asioistaan ulos, mikä on mielestäni käsittämätöntä. Kun on lämpimät ilmat, meillä on takapihan ovi koko ajan auki, ja Glenna menee omatoimisesti sinne asioilleen. Sisälle tulee ainoastaan yöllä ja jos takaovi on kiinni. Mielestäni tämä on aivan ihmeellistä.

Vaikka oma pihamme ei ole suuri, vain noin 6×4 m, siitä on paljon iloa pennulle. Toistaiseksi vadelmapenkki on saanut olla rauhassa, muuten on kaivettu kuoppaa ja juostu ympäriinsä. Glennalla on käytännössä koko ajan vapaa pääsy ulos, ja se viihtyy siellä yksikseenkin. Pihassa on ympärillä verkkoaita, toistaiseksi karkaamisajatuksia ei ole ollut havaittavissa.

Aloitimme pienissä erissä “ulkomaailmaan” tutustumisen, kun Glenna oli ollut meillä kaksi päivää. Alkuun sitä jännitti paljon, mutta joka kerralla se on hiukan reipastunut. Asenne uusia asioita kohtaan on vielä aluksi jännittynyt, mutta esimerkiksi ihmiset ovat jo hetken tarkkailun jälkeen aivan supermahtavia. Ääniä Glenna ei juurikaan noteeraa ulkona enää, ja olen tehnyt tarkoituksella vastaehdollistamista sitä jännittäneisiin juttuihin heittämällä nameja maahan, jolle ollaan harjoiteltu omaa palkkiovihjettä. Lisäksi olemme alkaneet harjoitella “default behaviour”, olisiko oletuskäytös hyvä suomennos, eli meillä se on istuminen ja kontakti. Näistä teen omat postaukset myöhemmin. Olemme myös harjoitelleet hampaiden katsomista ja niskanahan nostamista rokotuksia ajatellen, ja koirafyssari teki Glennalle pienen käsittelyharjoituksen kun kävi hoitamassa isot koirat, ja Glenna oli siinä todella hieno pentu.

Ensimmäiseen viikkoon on mahtunut valtavan paljon kaikenlaista, vaikka mitään kovin ihmeellistä ei olla tehty. Nyt (sormet ristiin) meidän auto vaikuttaisi olevan vihdoin kunnossa, joten seuraavalla viikolla listalla on autoiluun totuttelu sylissä (mies kuskina) ja erikseen takana olevan kuljeutuslaatikon rakentaminen kivaksi paikaksi. Yritetään saada myös järjestettyä pentupainit ja mennään katsomaan kaverin hevosta sekä tutustutaan lähimetsään enemmän.

arjen tukitaidot · koiralähtöisyys · kouluttaminen · omat koirat

Asenne ratkaisee vai miten se meni?

Saara UljasKommentoi

Tällä viikolla on vihdoin tapahtunut suuri edistysaskel Susun remmikäytöksessä, eritoten vieraiden koirien ohituksissa. Analysoin hiukan sitä, minkä kaiken ajattelen olevan hyvän kehityksen taustalla.

Tottuminen

Susu on asunut elämänsä ensimmäiset 3 vuotta melko rauhallisessa lähiössä. Lenkeillä tuli harvoin koiria vastaan, eikä pihapiirissä näkynyt juuri koskaan ketään. Vajaa vuosi sitten muutimme, ja uusi asuinalue ja uudet lenkkeilymaastot ovat huomattavasti vilkkaampia. Täällä jokaisella ulosmenolla voi nähdä useita juoksevia ja pyöräileviä lapsia, paljon erilaisia koiria, sähköpotkulautoja ja -pyörtuoleja sekä hevosia. Alkuun nämä olivat epäilyttäviä, mutta nykyään lähes kaikesta päästään ohi ilman katsetta kummempaa. Sosiaalistuminen asioihin on tärkeää.

Lenkkeilyn määrä

Voin ihan rehellisesti myöntää, että muuton jälkeen lenkkien määrä sekä pituus on lisääntynyt huomattavasti. Syitä on kaksi: ensinnäkin olen asettanut liikunnan määrän arvoksi sinänsä ja toiseekseen täällä on tosi paljon mukavampi lenkkeillä, kun puitteet ovat paremmat. Nyt kun aamulenkki on tullut rutiiniksi, tuntuu jopa tosi oudolta, jos joskus käykin vaan pissattamassa koirat. Lisääntyneen liikunnan ajattelen vaikuttavan kolmella tavalla: ensinnäkin usein toistuvat, pitkät lenkit vähentävät uloslähdön “pikkujouluristeilytunnelmaa”, eli uutuudenviehätys hieman karisee. Toisekseen liikunnan tarpeen täyttyessä kiihtynyt höyryäminen vähenee. Kolmanneksi, mitä enemmän lenkkeilee, sitä enemmän on myös tilaisuuksia harjoitteluun.

Olosuhteet

Yritän valita reittejä, joilla ei tarvitse ohittaa aivan iholta, ja mennään vähän hiljempaa ja tarvittaessa pysähdytään. Otetaan tilaa niin paljon kuin mahdollista. Täällä nykyisillä hoodeilla on vielä sellainen ihana tilanne, että 90% vastaantulijoista ohittaa kauniisti ja tajuaa ottaa oman koiransa lähelleen, mikä tietenkin helpottaa meidän oppimista kauheasti.

Vahvistaminen ja vahvisteet

Sanomattakin varmaan selvää, että remmikoulutus perustuu meillä positiiviseen vahvistamiseen. Toki joskus menee hermot ja saattaa tulla pari kirosanaa, mutta eivät nuo edes niihin reagoi eivätkä ainakaan mitään siitä opi. Meillä on aina lenkillä namit mukana, tällainen kukkahattu kun olen. Kuitenkaan ne perusnamit eivät ole aina voittaneet vieraan koiran aiheuttamaa kiihtymystä. Nyt mukana onkin perusnamit helpompiin tilanteisiin ja erikoisherkut ohituksiin. Niitä erikoisherkkuja saa vain silloin, kun näköpiiriin ilmaantuu vieras koira. Kun koiran kiihtymys on aiemmin mainituista syistä jo valmiiksi vähäisempi, namit kelpaavat paremmin. Susu on alkanut pitkältä matkalta oma-aloitteisesti tarjota kontaktia, kun se näkee koiran.

Asenne

Aikaisemmin vastaantulevan koiran näkeminen aiheutti itsessäni reaktion: voi he*vetti, hihan kireälle ja kova komento koiralle. Mitäköhän Susu, minua todella herkästi lukeva koira, tästä oikein meinasi? Tuskin ainakaan sitä, että nyt onkin hyvä ottaa lunkisti ja mukavia asioita tapahtuu. Olen tietoisesti alkanut ajatella, että jokainen ohitus on mahdollisuus treeniin ja onnistumiseen. Hihnan kiristäminen on loppunut, sen sijaan hidastan ja kutsun koiraa luokse. Toki nykyään siihenkin on entistä vähemmän tarvetta, koska ison osan lenkeistä Susu kulkee muutenkin vierellä hihna löysällä. Namit kaivetaan valmiiksi esiin ja jokainen toivottu käytös, eli rauhallinen toisen koiran katsominen ja kontakti minuun merkitään ja palkitaan. Ääni ei nouse vaan pysyy iloisena ja pehmeänä. MInua on myös helpottanut tieto siitä, että jos koira on 3 vuotta rähjännyt niin käytös ei korjaannu kahdella lenkillä, vaan vaatii aikaa ja paljon onnistuneita toistoja. Päämäärätietoista lenkkeilyä ei ole oikeastaan koko koiran elämän mittakaavassa kovin isoa määrää takana.

Ja nythän ei jäädä laakereille lepäämään vaan vahvistetaan hyvää suuntaa. Tavoitteena on rento ja iloinen lauma, johon seuraavan pennunkin on hyvä tulla ja ottaa heti isommilta mallia.

kisa-analyysi · koiralähtöisyys · omat koirat

kisa-analyysi 29.6.

Saara UljasKommentoi

Monesti kuulee valitettavan, miten somessa tulee suorituspaineita, kun kaikki hehkuttavat onnistumisia eikä huonommista kokemuksista kerrota. No, tässä tulee rehellistä analyysia pieleen menneistä kisoista ja siihen johtaneista syistä. Kisattiin Susun kanssa rallya viime viikonloppuna ja pieleen meni. Saatiin toki tulos MES74, mutta en ollut kokonaisuuteen tyytyväinen. Susu oli kuin täi tervassa, liikkui todella hitaasti ja haluttomasti. Tuomari oli kiltisti kirjoittanut kommentiksi “rauhallista yhteistyötä”, mutta en kokenut tätä rauhallisuutta yhtään hyvänä. Jos Susu olisi ollut yhtään rauhallisempi, se olisi pysähtynyt paikalleen. Kyllä harmitti, mutta tsemppasin Susua loppuun asti ja mentiin iloisena radan jälkeen syömään maksalaatikkoa. Nyt viikon jälkeen olen pohtinut kisoja monelta kantilta ja yritän tässä erotella, miksi meni pieleen ja toisaalta mikä oli hyvää ja mitä voin tehdä jatkossa toisin.

Taustasyyt

  1. Liian vähän treeniä ulkona ennen kisoja

Hmm, nyt kun miettii, niin ehkä voisi ennen ensimmäisiä ulkokisoja käydä enemmän kuin 2 kertaa ulkona treenaamassa… Kun nyt oikein ajattelen meidän treenaamista ja kisaamista ylipäätään, niin 90 % kaikista treeneistä tapahtuu sisällä ja kaikki hyvät tulokset olemme saaneet hallikisoissa. Sisällä treenaaminen on osittain tottumusta ja osittain oma valinta omien terveydellisten syiden takia. Nyt on hyvä todeta, että jatkossa kisaamme suosiolla halleissa.

2. Ohjaajan suorituspaineet viimeisen valiotuloksen saamisesta

Vaikka yritin kovasti keskittyä iloiseen suoritukseen ja koiran mielentilan tärkeyteen, niin jännitihän minua ihan h*lvetisti. Toivon, että tämän jälkeen osaan suhtautua paremmin siten, että tulos tulee kun on tullakseen.

3. Liian kuuma sää koiralle

Susu ei vain ole lämpimän sään koira. Ei ole ollut eikä varmaan tule ikinä olemaan. Sillä on muutenkin vire matalammasta päästä ja sen eteen joutuu tekemään töitä, joten miksi kisata olosuhteissa, jotka vievät virettä väärään suuntaan?

4. Valmistautuminen

Jostain syystä en edes ajatellut meidän aikaisempien kisojen valmistautumista, joka on siis ollut muutama päivä treenitaukoa. Sen sijaan olin Susun kanssa kisaa edeltävänä päivänä vesimatolla, lenkillä ja treeneissä. Hmm, mahtaisiko olla vaikutusta? Ohjaajan lahoa päätä voi tästä syyttää, ehkä seuraavalla kerralla muistan meidän rutiinit paremmin.

Nyt jos joku pohtii, että myös muut asiat saattavat vaikuttaa: onhan se aina totta. Susulla kuitenkin oli keväällä steriloinnin yhteydessä 2 vk täystauko treenaamisesta. Sterilointi oli toki kropalle raskasta, mutta se tehtiin tähystyksessä, mitään komlpikaatioita ei ollut ja Susu oli jo seuraavana päivänä omasta mielestään täysin kunnossa, joten en usko sen rasittaneen Susua henkisesti. Edellisestä fyssarin käsittelystä oli vain muutama viikko aikaa, koira oli silloin kolarin jäljiltä jumissa, mutta saatiin auki. Joten en usko, että ainakaan liian vähäisellä levolla tai koiran jumittamisella olisi ollut vaikutusta tässä kisassa.

Mikä oli hyvää

  1. En purkanut harmitusta koiraan ja Susu sai kisapalkan, jolloin sille jäi positiivinen loppuvire
  2. Saimme kuitenkin tuloksen, eli Susu teki pääosin pyydetyt asiat heikosta vireestä huolimatta.
  3. Jouduin ottamaan lusikan kauniiseen käteen ja miettimään syitä tapahtuneelle

Miten tästä eteenpäin

  1. Katso koiraa, havainnoi ja ole rehellinen itsellesi

On epäreilua koiralle ja epärehellistä itselle toivoa, että yhteinen suoritus onnistuisi haastavissa olosuhteissa, joita ei ole juurikaan treenattu.

2. Suunnitteluun panostaminen

Olen ollut aina huono suunnittelemaan etukäteen, mutta nyt on aika ottaa sekin taito haltuun. Aloitan vuositasolla kisakauden suunnittelemisesta ja sen jälkeen rytmitän mukaan treenit ja levot. Haasteita toki asettaa se, että esimerkiksi koiratanssikisoja on aika harvoin, eli jonkin verran suunnitelma elää sen mukaan, koska kisoja järjestetään. Alustava ajatukseni on, että kesällä pidämme taukoa muista lajeista ja keskitymme enemmän noseworkiin. Noseworkiin Susulla on todella kova motivaatio eikä se ole fyysisesti raskasta, lisäksi treenaaminen on mahdollista sisällä ja kestää melko lyhyitä hetkiä kerrallaan, joten se sopii hyvin. Teen suunnitelmasta oman päivityksen, kunhan saan sen valmiiksi.

 

kouluttaminen · omat koirat · treenipäiväkirja

Nadja Böckermanin koiratanssin koulutuspäivä 25.5. Ylöjärvellä

Saara UljasKommentoi

Ajelin lauantaina 25.5. Susun kanssa Ylöjärvelle Ylöjärven koirakerhon järjestämään Nadja Böckermanin koulutuspäivään. Koulutus alkoi mukavasti vasta klo. 11, joten ei tarvinnut olla aivan aamuvarhaisella liikenteessä. Tosin silti näin matkalla useamman peuran lauman, onneksi pysyttelivät pientareen puolella.

En ollut aikaisemmin käynyt Ylöjärven koirakerhon uudessa hallissa, vanhssa hallissa kävimme joskus aikoinaan Tiuhdin kanssa kisaamassa rallytokoa. Halli oli mukavan kokoinen ja siellä oli iso häkkialue, joten voisin hyvin harkita lähteväni kyseiseen halliin myös kisaamaan.

En ole myöskään ennen ollut Nadjan koulutettavana, ja odotin sitä kovasti. Nadja osoittautui erittäin mukavaksi ja ystävälliseksi kouluttajaksi. Hän perusteli ohjeensa hyvin ja näytti oman koiransa kanssa esimerkkiä, kun minun tai jonkun toisen oli haastavaa hahmottaa, mitä hän tarkoitti. Nadjalla oli myös moniin temppuihin selkeä ajatus siitä, miten niitä kannattaa pilkkoa ja lähteä tekemään sekä missä vaiheessa temppuja aletaan nimeämään. Pidin erityisesti myös siitä, että Nadja arvosti koiran hyvää mielentilaa korkealle ja kiinnitti huomiota mielentilan vahvistamiseen. Toisaalta hän myös ajatteli, että jos mielentilan korjaaminen ei onnistu, niin sellaisia temppuja ei pidä ottaa kisaohjelmaan mukaan.

Pääsimme mukavasti 2*20 min koulutuksen aikana eteenpäin tempuissa, joita minun on ollut hankala hahmottaa, miten ne kannattaisi opettaa. Nämä temput olivat peruuttamalla pujottelu jalkojen välistä ja ohjaajan ympäri peruuttaminen, jotka lähtivät molemmat hyvin sujumaan. Lisäksi muiden vuoroilla kuunteluoppilaana sain hyvät ohjeet myös kahden meille uuden tempun opettamiseen, jalkojen välistä käsirenkaan läpi hyppäämiseen ja ristiaskeleen opettamiseen.

Koulutuspäivä vahvisti taas osaltaan sitä, miksi olen nyt koiratanssista niin innoissani, eli saimme Susun kanssa molemmat oikeasti uutta ajateltavaa ja pääsimme oppimaan jotain aivan uutta. Rallytokossa keskitymme mielentilaan ja pilkunviilaamiseen ja tokossa taas rakennetaan vanhan päälle, joten ne eivät aktivoi aivoja mielestäni meillä enää samalla tavalla. Ihan uusien juttujen miettiminen on siksi virkistävää. Kiinnostavaa on myös apujen häivyttäminen ja temppujen yleistäminen eri suuntiin ja etäisyyksiin ohjaajasta.

Erityisesti minua ilahdutti myös se, että Susu antoi koulutuspäivässä parastaan ja meillä molemmilla oli todella hyvä mieli. Susu toi esiin kaikki puolensa, joiden takia se on niin mahtava harrastuskoira: aamulla se loikkasi autoon, koisi koko 2 h matkan paikanpäälle, vietti rauhassa aikaansa häkissä paikan päällä ja nukkuin myös kotimatkalla sikeästi. Sillä oli uskomaton motivaatio: Kävimme ennen halliin menoa kävelyllä, ja takaisin tullessamme Susu kiskoi suoraan kohti täysin vieraan hallin sisäänkäyntiä selvästi ajatuksella, että tuolla tapahtuu kaikki hauska. Susu ei halua alku- ja loppuveryttelyissä koskaan syödä namia poispäin hallista kävellessä, mutta hallille mentäessä namit kyllä maistuvat, mielestäni sekin kertoo sen motivaatiosta paljon. Täysin uudessa ympäristössä Susu ei juurikaan ollut kiinnostunut paikoista, se kävi luvan kanssa hiukan tutkimassa seiniä ja tavaroita ja aloitti sen jälkeen nopeasti kontaktin tarjoamisen eikä enää ollut kiinnostunut ympäristöstä. Susu kesti myös hienosti, tapansa mukaan, kaikki vieraat ihmiset ja koirat ja jopa suhtautui täysin välinpitämättömästi paikalla olleeseen rauhalliseen lapseen. Ja tietysti treenitilanteessa Susu keskittyi täysin rennosti silmät loistaen tekemiseen, ei säheltänyt vaan odotti ohjeita eikä lainkaan väsähtänyt treenin aikana. Myös Nadja ihasteli sitä, miten rauhallisen keskittyneenä Susu odotti ohjeita ja oppi uudet asiat todella nopeasti. Illalla Susu vielä halusi pitkäksi aikaa syliin istumaan rapsutettavaksi. Se on jotain aivan spesiaalia, millainen suhde ja yhteys meille on Susun kanssa rakentunut yhteisen 3,5 vuoden aikana <3

kisa-analyysi · omat koirat

Rallytokorenkaan näyttökoe

Saara UljasKommentoi

Osallistuimme Susun kanssa lauantaina 15.12. rallytokorenkaan näyttökokeeseen Jyväskylässä, Haukkuvaaran koiraharrastushallilla. Valmennusrenkaan toiminnasta saat lisätietoa tästä. Susun kanssa haluaisin mukaan valmennusrenkaaseen, koska tarvitsen nykyisten ryhmiemme lisäksi vielä enemmän huipputason koulutusta, jotta pääsemme rallytokossa valiotuloksiin vaadittavalle tasolle. Jos saan suorituksemme hiottua huippukuntoon, minua kiinnostaa osallistuminen SM-kisoihin ja mahdollisesti myös kisaaminen Ruotsissa ja rallytokon PM-kisoissa.

Myös eräs kaverini osallistui näyttökokeeseen, joten lähdimme kimppakyydillä ajelemaan Turusta Jyväskylään lauantaiaamuna klo. 5. Matka sujui hyvin, eikä yhtäkään peuraa onneksi näkynyt. Perillä ehdimme hyvin ulkoiluttaa koirat ja laittaa tavarat kuntoon ennen kokeen alkamista klo. 10. Näyttäkoe oli mestariluokan rata, ja lisäksi radalla oli häiriönä muutama pehmolelu, ylimääräisiä kartioita ja ratamitta, ja kentän laidoilla oli sivuun kasattuna agilityesteitä. Olimme Susun kanssa 6. suoritusvuorossa.

Rata ei sinänsä ollut meille vaikea, vaan kaikki kyltit olivat sellaisia, jotka Susu aivan hyvin osaa. Suorituksessa tuli kuitenkin hyvin esiin se, miksi olemme saaneet RTK4, mutta emme valiotuloksia. Susua kiinnostivat ns. oudot häiriöt, eli kentän laidoille kasatut tavarat ja pehmolelut, ja se katseli niitä aika paljon. Kartioista, esteestä tai tuomarista, jotka ovat ns. normaalihäiriöitä, se ei sen sijaan piitannut lainkaan. Yleisöä ja kehästä poistumistietä kohti mentäessä se jäi nuuskimaan. Kun se oli kuulolla, kaikki kyltit kuitenkin onnistuivat.

Näyttökokeen jälkeen jokainen hakija vielä haastateltiin erikseen. Haastattelussa käytiin näyttöä läpi, ja kehityskohtina tuomarit olivat kiinnitäneet huomiota samoihin asioihin kuin itsekin. Lisäksi saimme palautetta siitä, että oikeaa puolta pitäisi treenata vielä sujuvammaksi, samoin kehään tuloa ja sieltä poistumista. Positiivista palautetta saimme siitä, että Susulla on tosi hyvä motivaatio työskennellä kanssani ja häiriöistä huolimatta se kuuntelee hyvin puhettani. Lisäksi saimme hyvää palautetta kisapalkkauksesta. Haastatellussa puhuttiin näyttökokeen lisäksi tavoitteista ja valmiudesta sitoutua valmennusrenkaan toimintaan.

Renkaaseen pääsemisestä riippumatta näyttökoe oli antoisa, koska se antoi tietoa siitä, että Susu jaksaa työskennellä aikaisen herätyksen ja pitkän ajon jälkeen, ja rauhoittuu vielä sen jälkeen mukavasti häkkiin nukkumaan. Sain myös hyvää ja harvinaista analyysia suorituksestamme kahdelta tuomarilta, minkä perusteella voin taas tehdä treenisuunnitelmia eteenpäin. Jos pääsemme renkaaseen, se tietenkin lisää omaa motivaatiota ja sitoutumista entisestään, sekä tietenkin tarjoaa arvokasta koulutusta ja muiden renkaan jäsenten tukea. Tieto valmennusrenkaaseen pääsemisestä tulee tammikuussa 2019, koska lopullisen valinnan renkaaseen pääsemisestä tekee rallytokoyhdistys. Onneksi välissä on joulu ja muutenkin tapahtuu kaikenlaista, joten odottavan aika ei (toivottavasti) käy kovin pitkäksi.

omat koirat · Susu · Tellu

Blogi palaa tauolta, uusia tuulia

Saara UljasKommentoi

Blogi on ollut aika pitkään tauolla, syynä on ollut erityisesti yliopisto-opintojen loppuun saattaminen, joka on nielaissut kaiken vapaa-ajan. Se urakka on nyt todistusta vaille saatu onnellisesti päätökseen, joten koiraharrastukseen ja blogiin on nyt mahdollista keskittyä enemmän. Jatkossa blogia on tarkoitus päivittää aktiivisesti treenipäiväkirjan ja muidenkin pohdintojen osalta.

Edellisen postauksen jälkeen on tapahtunut monia jännittäviä juttuja. Niistä tärkeimpinä Susu saavutti RTK4-koulutustunnuksen ja voitti PON-kerhon rotumestaruuskisoissa sekä rallytokon että tokon rotumestaruuden.

Olen päässyt myös mukaan Lentsu Välimäen Tavoiteryhmään ja Matkalla menestykseen-tiimiin, joissa pääsen kehittämään erityisesti Susua eteenpäin ylempien luokkien kisakoiraksi. Liityin myös mukaan TSAY ry:n toimintaan, ja pääsimme siellä treenaamaan rallytokon valmennusryhmään. Uusia huippujuttuja on siis paljon.

Tellun kanssa treenaamiseen on myös löytynyt kotitreeneissä uudelleen tekemisen ilo. Tellu on nyt 1 v 3 kk ikäinen ja on kehittynyt edukseen viime kuukausien aikana. Kävin Tellun kanssa Päivi Saarilahden (Pro Koirakko) koulutuksessa, ja Päiviltä sain ihanaa kannustavaa palautetta tekemiseen Tellun kanssa. Tellu on viime aikoina rohkaistunut mukavasti ja sen häiriön sieto on parantunut huimasti.

Kesän aikana käynnistyneen Jirka Vierimaan valmennuksen aikana tutustuin Anna Sydänheimoon, joka luotsaa koirakoulu Pawsiteamia Piispanristillä. Valmennuksen päättyessä suunnittelimme yhteistyötä rallytokon koulutuksen saralla. Näin ollen aloitan kouluttamisen Pawsiteamilla 4.11., jolloin pidän muutamia rallytokon teematunteja. Ensi vuodelle on suunnitteilla myös muita juttuja 🙂 Blogiin on myös lisätty Koulutuspalvelu-osio: Mikäli koulutus kiinnostaa, sieltä löytyy lisätietoja.