arjen tukitaidot · hallinnantunne · koiralähtöisyys · omat koirat · Tellu · valinnanvapaus

Tellun haasteiden ratkaisu: turvataito

Toinen erittäin tärkeä ja eteenpäin vienyt ratkaisu Tellun haasteisiin oli turvataidon opettaminen tilanteisiin, jossa Tellua alkoi pelottaa. Nämä tilanteet olivat Tellun kanssa haastavia, koska erityisesti noin 5 kk iästä alkaen sitä pelotti ulkona lähes kaikki vieras tai yllättäen tapahtuva. Reaktiona oli yleensä voimakas pyrkimys pakoon, mikä oli erittäin hankalaa ja vaarallista, koska tilanteita oli monesti vaikea ennakoida ja Tellu kiskaisi remmissä todella voimakkaasti. Vastaehdollistaminen ei näissä tilanteissa toiminut, koska Tellu ei suostunut syömään nameja, eikä koiran pakottaminen tilanteisiin ollut mielestäni hyvä vaihtoehto. Sen vuoksi Tellu opetettiin pyytämään syliin, kun sitä alkoi pelottaa.

Olin jo aikaisemmin huomannut, että Tellu pyrki syliin, viihtyi tosi hyvin sylissä ja pyysi paljon huomiota. Ajatus syliin pyytämisestä lähti, kun Jaana Pohjolan Tyytyväinen koira, onnellinen omistaja-kurssilla kerroin Tellun arkuudesta. Vanha, edelleen elävä ohje koirankoulutukseen on, ettei pelkäävää koiraa saa lohduttaa, koska pelko vahvistuu siitä. Jaanan mukaan pelkoa ei kuitenkaan voi tällä tavoin vahvistaa. Myös toisen, tieteelliseen tietoon menetelmänsä perustavan kouluttajan, nimittäin Jirka Vierimaan mukaan syliin pyytämään opettaminen oli oivaltava ja koiraa tukeva ajatus.

Syliin pyytämisen opettaminen oli todella helppoa: menimme vain ulos, ja kun Tellu muuttui jostain syystä epävarmaksi, taputin mahaani ja se sai sen hyppäämään minua vasten ja se nostettiin syliin. Kokemus oli ilmeisesti Tellulle todella palkitseva, koska se oppi tempun kerrasta. Syliin päästyään se ei enää pyrkinyt pakoon, vaan istui siinä katselemassa maailmaa. Jos Tellulle nykyään syntyy pakoreaktio jossain tilanteessa, pienellä vihjeellä sen saa pyytämään syliin.

Tämän taidon oppiminen on vienyt Tellua ja meidän suhdettamme hurjasti eteenpäin. Ensinnäkin Tellu oppi vaihtoehtoisen tavan reagoida jännittävään tilanteeseen, ja sen käyttäytyminen tuli monipuolisemmaksi. Toisekseen Tellu oppi, että minä olen turvallinen ja luotettava, ja suojelen sitä tilanteessa kuin tilanteessa. Kolmanneksi, ja tämä on ehkä kuitenkin se tärkein anti, MINÄ sain koiran omaehtoisuutta ja tilanteen hallinnan tunnetta tukevan, kaikin puolin turvallisen keinon auttaa Tellua näissä tilanteissa, jolloin oma oloni helpottui hurjasti. Ja sillä on ollut iso vaikutus koiraan.

Syliin pyrkimisestä on myös tullut mittari Tellun kokeman stressin arvioimiseksi eri tilanteissa: vaikka se näyttäisi rauhalliselta, syliin pyytäminen kertoo sen kokevan olonsa jollakin tasolla epämiellyttäväksi. Esimerkiksi treenitilanteessa, jossa se palkitaan lelulla, se vaikuttaa innokkaalta ja rennolta, mutta haluaa kuitenkin syliin esittelemään leluaan, samoin kun kotona leikitään useamman koiran kanssa kerralla (vaikka koirat siis eivät näissä tilanteissa ole koskaan tapelleet leluista). Kun tilassa ei ole muita koiria, tätä ei tapahdu. Kun ole ottanut tellua töihin, olen huomannut, että työhuoneeni ovensuussa pitkään minulle juttelemassa seisovat ihmiset aiheuttavat saman sylipyynnön, vaikka koira ei muuten vaikuta pelkäävän.

Päivi Saarilahden koulutuspäivässä totesimme, että tilanteissa, joissa se kokee epävarmuutta mutta ei vielä pelkää (eli häntä on pystyssä, ei koipien välissä), voi tilanteen mukaan tukea Tellua “seisomaan omin jaloin”, jotta se saisi myös kokemuksia siitä, että se saa tilanteen itse ratkaistua. Tämä vaatii paljon koiran tarkkailua ja sensitiivisyyttä sen tunnetiloille, koska haluan pitää sylin oikeasti kannattavana keinona ratkaista tilanteita.

Tällä hetkellä ulkona sylipyyntöjä esiintyy enää hyvin harvoin, kun Tellun reaktiot kaiken kaikkiaan ovat laantuneet. Uskon, että sillä on merkitystä tässä, että koira tietää tilanteet ratkaisukeinon olevan aivan tassun ulottuvilla kaiken aikaa, joten sen on turvallisempaa tutustua jännitäviin asioihin. Kaikkia koiria ei voi joko niiden koon tai omistajan liikerajoitteiden vuoksi nostaa syliin, jolloin kannattaa miettiä, olisiko olemassa joku vastaavan lopputuloksen tuottava muu ratkaisu. Meille tämä yksinkertainen keino on tuonut arkeen ison helpotuksen.

omat koirat

Oman toiminnan tarkastelu: arjen ja toisen lajin vaikutus rallytreeniin

Liityin lokakuun alussa TSAU ry:hyn ja pääsin siellä treenaamaan rallytokon valmennusryhmään. Ryhmä on omatoiminen treeniryhmä, jossa treenaajat auttavat toisiaan. Tarvitsen Susun kanssa säännöllistä rallytreeniä muiden valvovan silmän alla, koska seuraavana atvoitteena meillä on rallytokossa valiotulokset. Nyt ne ovat vielä kaukaisena haaveena, koska paras tuloksemme mestariluokassa on tällä hetkellä 84 p.

Ryhmässä sain heti ensimmäisessä treenissä pohdittavaa siitä, miksi koiran nenä menee maahan aina, kun sanon “hyvä”. “Hyvä” ei siis selvästikään ole Susulle keep-going-signaali, niin kuin haluaisin sen olevan, vaan Susu tulkitsee sen vapauttavana. Toiset huomasivat myös, että Susu häiriintyy, jos sitä kehuu ylipäätään seuraamispätkän aikana.

Jäin pohtimaan näitä asioita, mistä ne johtuvat ja mitä olisi tarpeen tehdä. Susun kanssa lenkillä ollessani lamppu syttyi, kun huomasin, mitä teen: Kun lenkillä Susu tarjoaa seuraamista, sanon “hyvä” ja näytän tyhjiä käsiä, jotta se vapautuu haistelemaan. Ei ihme, että se siirsi saman toiminnan myös rallyradalle. Puhumisen seuraamista häiritsevän vaikutuksen päättelin johtuvan siitä, että tokoa treenatessa en tietenkään puhu koiralle seuraamisen aikana. Tokoseuraamista on harjoiteltu huomattavasti enemmän kuin seuraamista rallyradalla, joten on loogista, että siihen liittyvät rutiinit ovat Susulle vahvempia.

Näiden pohdintojen jälkeen tein suunnitelman, että harjoittelemme Susun kanssa rallyrataa jatkossa niin, että se vain seuraa radan läpi yhdellä käskyllä, toki palkaten ja pituutta vaihdellen. Kun radalla kontakti on toivomaani luokkaa, alan lisätä joukkoon yksittäisiä temppuja. Pysäyttävistä tempuista, esim. sivulle istumisesta, eteentulosta yms. voi kehua, mutta minun tulisi välttää hyvä-sanan käyttöä. Näin rallyn ja tokon kokonaisuussuoritukset alkavat lähentyä toisiaan ja kokonaisuudesta tulee Susun näkökulmasta loogisempi. Olen huomannut, että Susu on koira, jota rutiinit auttavat varsinkin kisatilanteessa, ja näin saamme vahvistettua rutiinia kahteen lajiin yhdellä kertaa.

Jos siis lajitreenissä on hankaluus, kannattaa pysähtyä pohtimaan sen mahdollisia taustoja, ja vasta sen jälkeen miettiä korjauskeinoja. Aina ei tarvita esimerkiksi tempun helpottamista, vaan puitteita järjestelemällä voidaankin saada aikaan toivottu muutos.