arjen tukitaidot · harrastukset · kisaaminen · pentuelämä

Kyllä se kotona osaa – 3 vinkkiä yleistämisharjoituksiin

Kyllä se kotona osaa – 3 vinkkiä yleistämisharjoituksiin

Kaikille koiraharrastajille on varmasti jollakin tavalla tuttu sanonta ”Kyllä se kotona osaa”. Harvemmin kuitenkin pysähdytään todella miettimään, mistä tällainen ilmiö koiran kouluttamisessa johtuu.

Kyllä se kotona osaa-ilmiö kertoo siitä, että koira ei jostakin syystä kykene tekemään kotona osaamaansa asiaa toisessa paikassa. Koira ei siis ole yleistänyt käytöstä muualle kuin kotiin. Esimerkiksi koiraharrastuslajeissa kilpaileminen edellyttää, että koira kykenee tekemään osaamiaan käytöksiä erilaisissa paikoissa, ja jopa uusissa paikoissa, joissa se ei ole voinut etukäteen harjoitella. Myös monien arkikäytöksten kohdalla, vähintäänkin kun puhutaan hihnakäytöksestä, on tärkeää, että koira osaa yleistää käytöstä edes jonkin verran.

Koira on eläimenä aika huono yleistämään, koska eläinten oppiminen ylipäätään on hyvin tilannesidonnaista. Tämä palvelee luonnossa eläintä aivan toisella tavalla, kuin ihmisen kanssa asuvaa koiraa. Koira ottaa myös paljon vihjeitä ympäristöstä, ihmisen asennosta yms. siihen, millainen käytös on missäkin ympäristössä kannattavaa, ja jonkin vihjeen puuttuminen johtaa usein siihen, ettei koira ymmärrä, mitä sen toivotaan tekevän. Lisäksi kilpailevat häiriöt, eli kilpailevat palkkiot vaikuttavat koiran motivaatioon ja myös kykyyn keskittyä tehtävään.

Häiriöiden merkitys

Yksi tärkeimmistä tekijöistä yleistämisen harjoittelussa ovat häiriöt. Häiriöitä voidaan ajatella joko ympäristön tarjoamina kilpailevina vahvisteina tai sitten ympäristön aiheuttamina negatiivisina tunteina riippuen häiriön laadusta ja koiran suhtautumisesta siihen. Koirilla on tutkimuksissa havaittu selviä eroja siinä, suhtautuvatko ne uusiin asioihin optimistisesti (eli odottavat uuden asian olevan mukava) vai pessimistisesti (eli odottavat uuden asian olevan epämukava), ja tämä näkyy koiran käyttäytymisessä. Joskus myös voimakkaan positiivinen suhtautuminen voi haitata harjoittelua ohjaajan kanssa, jos koira kokee vaikkapa ympäristön tutkimisen tai vieraiden ihmisten tai koirien tervehtimisen ohjaajan tarjoamia palkkioita arvokkaammaksi. Koiran suhtautumiseen ympäristöön vaikuttavat ainakin sen perimä, emon käytös pikkupentuaikana, sosiaalistuminen ja oppimiskokemukset sekä mahdolliset traumat. Onneksi koiran suhtautumista ympäristöön voidaan myös muuttaa kouluttamisen keinoin.

Look At That on yksi parhaimmista harjoituksista, mitä koirankoulutuksessa on koskaan kehitetty. Look At That perustuu siihen, että harjoittelun myötä koiran suhtautuminen uusien asioiden havaitsemiseen muuttuu uhasta mahdollisuudeksi. Tämän harjoituksen hyvin osaavan koiran kanssa uusiin häiriöihin totuttelu on helppoa. Voit käydä lukemassa Look At That eli LAT-harjoituksesta enemmän tästä linkistä. Myös muut Control Unleashed-harjoitukset ovat erittäin hyödyllisiä ympäristöön siedättymisen harjoittelussa.

Optimismia lisää tutkitusti myös hajutyöskentelyn harrastaminen. Ei ole väliä, mitä koira etsii, kunhan se saa etsiä omaan tahtiinsa ilman painostusta tai pelkoa rankaisusta, jos löytöä ei tule. Ihan namien piilottelulla erilaisiin paikkoihin saadaan ajan kanssa koira suhtautumaan uusiin paikkoihin positiivisemmin kuin aikaisemmin. Koiraharrastuslajeista erityisesti noseworkin kautta on helppo yleistää etsintää erilaisiin tiloihin ja häiriöihin ,ja sitä kautta tukea koiraa olemaan optimistisempi.

Vihjeet tilanteessa

Koira on mestari poimimaan tilanteesta vihjeitä siihen, millainen käytös missäkin tilanteessa tuottaa koiran toivoman lopputuloksen. On tärkeää aina pysähtyä miettimään, millaisia vihjeitä tiettyyn käytökseen liittyy. Vihjeitä eivät ole vain sanat tai eleet, vaan myös esimerkiksi

  • ihmisen asento
  • ympäristö, jossa harjoitellaan
  • käytöksen aikaansaamisen keinot, kuten kohdealustat tai nami kädessä
  • muut paikalla olevat ihmiset ja koirat
  • vuorokauden aika
  • mitä koiran kanssa on tehty ennen kyseistä harjoitusta
  • hajut

Lista on todennäköisesti loputon, mutta tähän lyhyeen esimerkkiluetteloon on kerätty tekijöitä, jotka ainakin kannattaa huomioida. Varsinkin käytöksen aikaansaamisen keinot ja palkkion sijainti ovat usein vihjeitä, joita ohjaaja ei ajattele vihjeeksi, ja näiden merkitystä usein aliarvioidaan reippaasti.

Voimme toisaalta myös hyödyntää tätä koiran ominaisuutta taitavana vihjeiden poimijana luomalla rutiineja ja ympäristön vihjeitä, jotka suuntaavat koiran keskittymistä ja ajattelua toivomaamme suuntaan. Esimerkiksi jo mainittu Look At That harjoitus paitsi muuttaa koiran suhtautumista, myös muuttaa koiran ympäristössä havaitsemat muutokset vihjeiksi ottaa kontaktia ohjaajaan. Tämä on monin tavoin kätevää, kun koira on yleistänyt sen erilaisiin paikkoihin. Arjessa tästä on toki hyötyä, ja myös harrastuksissa yleisessä häiriösiedossa. Lisäksi olen LAT-harjoituksen avulla opettanut koiralle tokon liikkurin liikkeen ja puheen vihjeeksi ottaa kontaktia ohjaajaan, ja samaa voisi hyvin soveltaa esimerkiksi rally-tokon lähtökyltille.

Muita esimerkkejä ennakoivista vihjeistä ovat esimerkiksi erilaiset varusteet eri tilanteissa (tavalliselle lenkille ja canicrossiin eri valjaat, paimentamaan ja noseworkiin eri varusteet, palveluskoirien ja avustajakoirien liivit jne.). Myös ohjaajan pukeutuminen on eri tilanteissa erilaista, metsälenkille lähdetään usein eri vaatteissa kuin koiranäyttelyyn. Koiralla voi teettää aina jonkin tehtävän ennen toista tehtävää, esimerkiksi noseworkissa aina lähtöhaju ennen ensimmäiseen etsintään lähtemistä, agilityssa lämmittelyksi pujottelu, rallyssa pyörähdykset, tokossa perusasento, käsittelyssä eläinlääkärissä tai näyttelyssä Koske-vihje.

Yleistäminen erilaisiin ympäristöihin 3 vaiheen kautta

Kun koiralle lähdetään opettamaan käytösten yleistämistä erilaisiin paikkoihin, on tärkeää aloittaa käytöksistä, jotka ovat koiralle tuttuja ja helppoja, toisin sanoen sujuvista käytöksistä. Sujuva käytös tarkoittaa, että koira reagoi vihjeeseen nopeasti eikä tee muita käytöksiä. Ihan ensimmäinen erilaisiin paikkoihin yleistettävä asia on palkkaus, koska jos koira ei palkkaudu, emme oikein voi mitään kouluttaakaan. Palkkaus koostuu kahdesta osasta: koiralle etukäteen opetetusta palkkiovihjeestä sekä palkkion ”kuluttamisesta”, käytännössä siis syömisestä tai leikkimisestä. Jos koira ei pysty syömään erilaisissa paikoissa tai edes tiedä, että uusissa paikoissa syöminen on edes mahdollista, ei kouluttamisessa oikein päästä alkuunkaan. Sama koskee tietenkin myös lelupalkkaa, mutta ruoka toimii usein hyvänä mittarina koiran kiihtymyksen tasolle, koska kovin kiihtyneenä syöminen muuttuu tai peräti loppuu kokonaan. Eli yleistäminen aloitetaan siitä, että koiralle maistuvia nameja kuljetetaan ympäriinsä ja niitä annetaan koiralle eri tilanteissa. Tärkeää on käyttää palkkamerkkiä, ja palkita koiraa siihen reagoimisesta, ei yrittää houkutella koiraa namilla.

Kun koira osaa syödä, voidaan siirtyä vahvistamaan jotakin tiettyä käytöstä. Koira voidaan esimerkiksi palkita aina, kun se näkee jotain (LAT), sekä aina, kun se katsoo oma-aloitteisesti ohjaajaa. Ohjaajan oma-aloitteinen tarkkailu on yleistämisen toinen kulmakivi, koska sitä kautta koira oppii, että erilaisissa tilanteissa ohjaajaan huomion suuntaaminen on kannattavaa. Palkkion suunnalla voimme tässä harjoituksessa vaikuttaa siihen, että koira tulee esimerkiksi lähemmäs ohjaajaa hakemaan palkkion, eli vahvistamme samalla ohjaajan luokse hakeutumista.

Kun koira kykenee tilanteessa ottamaan palkkion sekä pitämään oma-aloitteisesti silmällä ohjaajaa, siirrytään harjoittelemaan koiralle tutuilla koulutuspeleillä tai kohteilla. Tutut, hyvin selkeät harjoitukset toimivat koiralle edelleen vihjeenä siitä, että ohjaajan kanssa toimiminen on kannattavaa. Koulutuspelit ja kohdekäytökset soveltuvat tähän hyvin erityisesti siksi, että ne ovat koiralle hyvin selkeitä. Aluksi voidaan käyttää koiralle tuttua kohdetta, kuten käsikosteusta tai tuttua etutassutargettia, ja myöhemmin siirtyä harjoittelemaan tuttua käytöstä uudella kohteella, kuten etutassujen laittamista kiven tai kannon päälle.

Lähtökohtaisesti voidaan todeta, että varsinkin alkuvaiheessa kannattaa jokaisessa uudessa paikassa aloittaa prosessi aina alusta. Kun oppimista tapahtuu, koira kiinnittää aina enemmän huomiota ohjaajaan, ja harjoituksissa voidaan edetä. Uudessa paikassa voi silti olla myös hyvinkin osaavan koiran kanssa järkevää käyttää edes hetki siihen, että tarkistetaan, palkkautuuko koira, pystyykö se tarkkailemaan oma-aloitteisesti ohjaajaa sekä tekemään tuttuja koulutuspelejä tai kohdekäytöksiä ennen vaikeampien asioiden harjoitteluun siirtymistä.

Yleistäminen on prosessi, johon voi vaikuttaa, mutta jota ei voi kiirehtiä. Koirat ovat hyvin erilaisia sen suhteen, miten helppoksi tai vaikeaksi ne kokevat erilaiset ympäristöt ja uudet tapahtumat. Varmaa on, että etenemisen tahtiin vaikuttaa harjoittelun määrä: on aivan eri asia, jos koira on käynyt harjoittelemassa vaikka kolmessa hallissa kuin 15 eri hallissa. Jos toivomme tehokasta yleistäjää, ohjaajan on nähtävä vaiva uusien paikkojen etsimiseksi ja erilaisissa tilanteissa harjoittelemiseksi. Älä kuitenkaan vertaa koiraasi toisiin koiriin, vaan etene koulutuksessa yksilölliseen tahtiin.

arjen tukitaidot · koiralähtöisyys

Monikoiratalouden hihnalenkkeilystä

Eilen otin härkää sarvista ja vein kaikki neljä koiraa samaan aikaan hihnalenkille. Glennalla on nyt ikää 11,5 viikkoa, ja aiemmin olen ajatellut, ettei se jaksa mukana. Mutta myönnän kyllä, että tosiasiallinen kannustin tähän kokeiluun oli se, että mieheni ei ollut nyt kotona enkä halunnut viedä koiria erissäkään ulos tai jättää pentua yksin. Joskus ulkoinen pakote toimii ihmiselle parhaiten 😉 Sattuneesta syystä kuvia ei nyt ole montakaan, kännykkää ei viitsi enää kovin usein kaivaa esiin taskusta kuin vain kun on aivan varma, ettei missään lähettyvillä ole ketään.

Silloin aikoinaan, kun Tiuhti tuli minulle, koirakoulussa neuvottiin, ettei koira saa koskaan vetää ja jos se vetää, niin pitää aina pysähtyä. Tiuhti-pennun kanssa ulkoilu oli pitkään todella raskasta, ja sillä kesti kauan oppia lenkkeilyn pelisäännöt. En muista, toteutettiinko tätä samaa toimintamallia Susun kanssa, mutta todella pitkään koirien lenkittämisessä oli minulla sellainen ”pakkopullan” sävy. Jos koirat kiskoivat tai tuli joku remmirähjäys, niin koko lenkki oli piloilla. Välillä oli jopa aikoja, etten oikeastaan kovin paljon lenkittänyt koiria.

Sitten tutustuin Jaana Pohjolan lenkkeilyfilosofiaan, josta voit lukea esimerkiksi tästä ja tästä. Jaanan ajatus on, että koko lenkki ei voi olla temppu, ja on hyväksyttävä se, että koira ei käyttäydy koko lenkkiä täydellisesti. Vetäminen ei ole automaattisesti huono asia, ja vetämisestä pysähtyminen harvemmin tuottaa nopeaa koulutustulosta. Se on sitäpaitsi monen koiran kanssa aivan epäjohdonmukaista, koska jos yksi vetää ja silti kaikki pysähtyvät, mitä koirat oikeastaan oppivat? Jaana kehottaa myös miettimään, mikä muu voisi toimia koiralle palkkana kuin namit tai lelut.

Erityisesti ajatus siitä, ettei lenkin tarvitse olla täydellinen ollakseen mukava ja onnistunut, oli itselleni ihan mullistava (mikä tietenkin tuntuu nyt ihan typerältä). Olen hyväksynyt sen, että alkulenkistä meillä koirat yleensä vetävät, joskus aika kovaakin, koska koko päivän sisällä vieton jälkeen niillä on usein aika paljon virtaa. Myös muulloin saa lenkillä hihna kiristyä, rajan olen laittanut siihen, että ns. kauhominen on kielletty, koska sitten menee jo taluttaja nurin. Tuntuma saa siis kuitenkin olla.

Meillä myös koirat saavat aina pysähtyä haistelemaan kun haluavat, poikkeuksena tietenkin keskelle suojatietä tms. Joskus voidaan mennä toooodella hitaasti, joskus aika vauhdikkaasti. Saman lenkin kesto voi päivästä riippuen erota jopa 5-10 min. Tämä on ollut meillä oikeastaan aina. Ajattelen, että lenkille lähdetään koiria varten, ja haistelu on koirien hyvinvoinnille erittäin tärkeää. Mittaan lenkkien kestoa ajassa, en matkassa. Jos on kiire, mitä yleensä ei ole, käännyn aikaisemmin kotiin, jos nenät tuntuvat olevan maassa tavanomaista enemmän. Sellainen sääntö meillä on, että ihmisten ilmoilla liikuttaessa kuljetaan toista tien reunaa, ja sieltä ei saa pomppia toiselle puolelle eikä edes keskellä, ja tästä ei jousteta. Varsinkin vilkkaassa lähiössä työmatkapyöriäilijöiden seassa tämä on turvallisuuskysymyskin. Pyrin nykyään entistä enemmän ulkoilemaan kuitenkin metsäpoluilla ja pururadoilla, joilla on vähemmän liikennettä eikä koirien kulkeminen niin tarkkaa, mutta totta kai keräännymme aina reunaan koko sakki kun joku tulee vastaan.

Tämän ”lähes täydellisen säännöttömyyden” seassa sitten palkitaan koiraa siitä, jos se ottaa kontaktia jossain välissä. Usein lenkki menee niin, että ensimmäiset 15 min höyrytään reippaasti eteenpäin, ehkä haistellaan ja merkkaillaan tietyt paikat. Suurimmat höyryt päästettyään koirat kuitenkin rauhoittuvat ja alkavat haistella enemmän, ja, tadaa, ottavat oma-aloitteisesti kontaktia makupalojen toivossa. Nämä kaverit ovat muutenkin ruoalle ahneita, joten sillä on voinut palkita myös lenkillä. Mitä enemmän lenkkeilee, sitä vähemmän on höyryä ja enemmän kontaktia. Ajattelen siksi, että meillä hihnakäytös on pitkälti kiinni muutamasta asiasta, jotka liittyvät toisiinsa:

  1. Kun lenkkeilee paljon, koiran perusliikunnan tarve on tyydytetty.
  2. Se, että koira saa haistella niin paljon kuin haluaa, palvelee montaa asiaa.
  3. Kun lenkkeilee paljon, on enemmän tilaisuuksia harjoitella.
  4. Kun perusliikunnantarve ja haistelun tarve on tyydytetty, makupaloilla koulutus on helpompaa kun ei tarvitse kilpailla ympäristön palkkioiden kanssa niin voimakkaasti.

Takaisin pentulenkkeilyyn, eli siis eilen hiukan kauhuissani lähdin neljän koiran kanssa ulos metsän puolelle. Ja sehän meni hyvin, oikeasti tosi hyvin. Kyllä, koirat vetivät, varsinkin kun mentiin hihnoissa metsään ja varsinkin kun kuumien kelien vuoksi on lenkkeilty vähemmän kuin yleensä (me ei todellakaan surra yhtään helteiden loppumista). Mutta kun nyt ei, toisin kuin edellisillä kerroilla kun olen ottanut pennun ensimmäistä kertaa koko porukan kanssa lenkille joskus vuoden ikäisenä, ollutkaan tavoitteena täydellisyys. Oikeastaan tavoitteena oli se, että pentu ei jää auton eikä pyörän alle eikä mulla murru sormi jos se jää neljän remmin väliin puristuksiin, mutta ei näin tapahtunut.

Aamulenkillä sitten olin oikein rohkea ja vein koko poppoon meidän normi aamukävelylle tuonne asuinalueen puolelle. Glenna otti hienosti isoista mallia ja kulki reunassa niiden perässä, lenkki sujui niin kivasti, että olisi voinut luulla, että on paljon suurempi pentu mukana. Olen tästä kokemuksesta tosi rohkaistunut ja hyvillä mielin, koska oikeasti nautin koirien kanssa kävelystä paljon. Tietenkään pentu ei lähde vielä pitkiin aikoihin mukaan pitkille lenkeille, mutta näillä lyhyillä ulkoiluilla pääsee mukavasti harjoittelemaan porukassa kulkemista. Glenna ei vielä tiedä, millä tavalla niitä nameja voi saada, ja tietysti pentua kiinnostaa monet asiat paljon enemmän kuin aikuisia koiria, mutta eihän sitä voi oppiakaan jos ei anneta tilaisuuksia.

arjen tukitaidot · koiralähtöisyys · omat koirat

Asenne ratkaisee vai miten se meni?

Tällä viikolla on vihdoin tapahtunut suuri edistysaskel Susun remmikäytöksessä, eritoten vieraiden koirien ohituksissa. Analysoin hiukan sitä, minkä kaiken ajattelen olevan hyvän kehityksen taustalla.

Tottuminen

Susu on asunut elämänsä ensimmäiset 3 vuotta melko rauhallisessa lähiössä. Lenkeillä tuli harvoin koiria vastaan, eikä pihapiirissä näkynyt juuri koskaan ketään. Vajaa vuosi sitten muutimme, ja uusi asuinalue ja uudet lenkkeilymaastot ovat huomattavasti vilkkaampia. Täällä jokaisella ulosmenolla voi nähdä useita juoksevia ja pyöräileviä lapsia, paljon erilaisia koiria, sähköpotkulautoja ja -pyörtuoleja sekä hevosia. Alkuun nämä olivat epäilyttäviä, mutta nykyään lähes kaikesta päästään ohi ilman katsetta kummempaa. Sosiaalistuminen asioihin on tärkeää.

Lenkkeilyn määrä

Voin ihan rehellisesti myöntää, että muuton jälkeen lenkkien määrä sekä pituus on lisääntynyt huomattavasti. Syitä on kaksi: ensinnäkin olen asettanut liikunnan määrän arvoksi sinänsä ja toiseekseen täällä on tosi paljon mukavampi lenkkeillä, kun puitteet ovat paremmat. Nyt kun aamulenkki on tullut rutiiniksi, tuntuu jopa tosi oudolta, jos joskus käykin vaan pissattamassa koirat. Lisääntyneen liikunnan ajattelen vaikuttavan kolmella tavalla: ensinnäkin usein toistuvat, pitkät lenkit vähentävät uloslähdön ”pikkujouluristeilytunnelmaa”, eli uutuudenviehätys hieman karisee. Toisekseen liikunnan tarpeen täyttyessä kiihtynyt höyryäminen vähenee. Kolmanneksi, mitä enemmän lenkkeilee, sitä enemmän on myös tilaisuuksia harjoitteluun.

Olosuhteet

Yritän valita reittejä, joilla ei tarvitse ohittaa aivan iholta, ja mennään vähän hiljempaa ja tarvittaessa pysähdytään. Otetaan tilaa niin paljon kuin mahdollista. Täällä nykyisillä hoodeilla on vielä sellainen ihana tilanne, että 90% vastaantulijoista ohittaa kauniisti ja tajuaa ottaa oman koiransa lähelleen, mikä tietenkin helpottaa meidän oppimista kauheasti.

Vahvistaminen ja vahvisteet

Sanomattakin varmaan selvää, että remmikoulutus perustuu meillä positiiviseen vahvistamiseen. Toki joskus menee hermot ja saattaa tulla pari kirosanaa, mutta eivät nuo edes niihin reagoi eivätkä ainakaan mitään siitä opi. Meillä on aina lenkillä namit mukana, tällainen kukkahattu kun olen. Kuitenkaan ne perusnamit eivät ole aina voittaneet vieraan koiran aiheuttamaa kiihtymystä. Nyt mukana onkin perusnamit helpompiin tilanteisiin ja erikoisherkut ohituksiin. Niitä erikoisherkkuja saa vain silloin, kun näköpiiriin ilmaantuu vieras koira. Kun koiran kiihtymys on aiemmin mainituista syistä jo valmiiksi vähäisempi, namit kelpaavat paremmin. Susu on alkanut pitkältä matkalta oma-aloitteisesti tarjota kontaktia, kun se näkee koiran.

Asenne

Aikaisemmin vastaantulevan koiran näkeminen aiheutti itsessäni reaktion: voi he*vetti, hihan kireälle ja kova komento koiralle. Mitäköhän Susu, minua todella herkästi lukeva koira, tästä oikein meinasi? Tuskin ainakaan sitä, että nyt onkin hyvä ottaa lunkisti ja mukavia asioita tapahtuu. Olen tietoisesti alkanut ajatella, että jokainen ohitus on mahdollisuus treeniin ja onnistumiseen. Hihnan kiristäminen on loppunut, sen sijaan hidastan ja kutsun koiraa luokse. Toki nykyään siihenkin on entistä vähemmän tarvetta, koska ison osan lenkeistä Susu kulkee muutenkin vierellä hihna löysällä. Namit kaivetaan valmiiksi esiin ja jokainen toivottu käytös, eli rauhallinen toisen koiran katsominen ja kontakti minuun merkitään ja palkitaan. Ääni ei nouse vaan pysyy iloisena ja pehmeänä. MInua on myös helpottanut tieto siitä, että jos koira on 3 vuotta rähjännyt niin käytös ei korjaannu kahdella lenkillä, vaan vaatii aikaa ja paljon onnistuneita toistoja. Päämäärätietoista lenkkeilyä ei ole oikeastaan koko koiran elämän mittakaavassa kovin isoa määrää takana.

Ja nythän ei jäädä laakereille lepäämään vaan vahvistetaan hyvää suuntaa. Tavoitteena on rento ja iloinen lauma, johon seuraavan pennunkin on hyvä tulla ja ottaa heti isommilta mallia.