Avainsana: virheet

kouluttaminen · omat koirat

Oman toiminnan tarkastelu: arjen ja toisen lajin vaikutus rallytreeniin

Saara UljasKommentoi

Liityin lokakuun alussa TSAU ry:hyn ja pääsin siellä treenaamaan rallytokon valmennusryhmään. Ryhmä on omatoiminen treeniryhmä, jossa treenaajat auttavat toisiaan. Tarvitsen Susun kanssa säännöllistä rallytreeniä muiden valvovan silmän alla, koska seuraavana atvoitteena meillä on rallytokossa valiotulokset. Nyt ne ovat vielä kaukaisena haaveena, koska paras tuloksemme mestariluokassa on tällä hetkellä 84 p.

Ryhmässä sain heti ensimmäisessä treenissä pohdittavaa siitä, miksi koiran nenä menee maahan aina, kun sanon “hyvä”. “Hyvä” ei siis selvästikään ole Susulle keep-going-signaali, niin kuin haluaisin sen olevan, vaan Susu tulkitsee sen vapauttavana. Toiset huomasivat myös, että Susu häiriintyy, jos sitä kehuu ylipäätään seuraamispätkän aikana.

Jäin pohtimaan näitä asioita, mistä ne johtuvat ja mitä olisi tarpeen tehdä. Susun kanssa lenkillä ollessani lamppu syttyi, kun huomasin, mitä teen: Kun lenkillä Susu tarjoaa seuraamista, sanon “hyvä” ja näytän tyhjiä käsiä, jotta se vapautuu haistelemaan. Ei ihme, että se siirsi saman toiminnan myös rallyradalle. Puhumisen seuraamista häiritsevän vaikutuksen päättelin johtuvan siitä, että tokoa treenatessa en tietenkään puhu koiralle seuraamisen aikana. Tokoseuraamista on harjoiteltu huomattavasti enemmän kuin seuraamista rallyradalla, joten on loogista, että siihen liittyvät rutiinit ovat Susulle vahvempia.

Näiden pohdintojen jälkeen tein suunnitelman, että harjoittelemme Susun kanssa rallyrataa jatkossa niin, että se vain seuraa radan läpi yhdellä käskyllä, toki palkaten ja pituutta vaihdellen. Kun radalla kontakti on toivomaani luokkaa, alan lisätä joukkoon yksittäisiä temppuja. Pysäyttävistä tempuista, esim. sivulle istumisesta, eteentulosta yms. voi kehua, mutta minun tulisi välttää hyvä-sanan käyttöä. Näin rallyn ja tokon kokonaisuussuoritukset alkavat lähentyä toisiaan ja kokonaisuudesta tulee Susun näkökulmasta loogisempi. Olen huomannut, että Susu on koira, jota rutiinit auttavat varsinkin kisatilanteessa, ja näin saamme vahvistettua rutiinia kahteen lajiin yhdellä kertaa.

Jos siis lajitreenissä on hankaluus, kannattaa pysähtyä pohtimaan sen mahdollisia taustoja, ja vasta sen jälkeen miettiä korjauskeinoja. Aina ei tarvita esimerkiksi tempun helpottamista, vaan puitteita järjestelemällä voidaankin saada aikaan toivottu muutos.

kouluttaminen

PON koulutettavana

Saara UljasKommentoi

tiuhtiEnsimmäinen postaus, jei! Pohdin tähän blogin pitämisen alkuun virheitä, joita olen tehnyt omien koirieni kouluttamisessa, ja esittelen mielestäni parempia koulutusratkaisuja tilanteeseen.

Kotona meillä on lapsuudessani ollut 2 borderterrieriä, mutta ne olivat kotikoiria, joiden koulutukseen ei juurikaan panostettu. Kun ensimmäinen oma koirani Tiuhti tuli minulle 2011, en tiennyt kouluttamisesta mitään. Ostin Tuire Kaimion Pennun kasvatus -kirjan ja luin sen ennen pennun saapumista 8 vk iässä, ja sen opeilla mentiin eteenpäin. Tiuhti oli mielestäni loppujen lopuksi helppo pentu, vaikka omaa tahtoa löytyi jonkin verran. Totta kai se kuitenkin riehui, kuten pennun kuuluukin, ja niissä tilanteissa tein virheen nro. 1: koiran selättäminen. Koirathan eivät selätä toisiaan, vaan jos joku koirista alistuu, se kääntää vapaaehtoisesti vatsapuolensa ylöspäin. Koira ei ymmärrä, miksi ihminen käy siihen käsiksi ja pakottaa sen epämukavaan asentoon. Koira voi kyllä hetkellisesti rauhoittua, ja jos huonosti käy se voi myös alkaa pelkäämään omistajaansa. Toivon, ettei se ole yhdenkään koiranomistajan mielestä toivottavaa. (Huom! Kaimion kirjassa ei todellakaan kannusteta selättämiseen, vaan sen olin keksinyt jostain muualta, en tiedä mistä.)

Tiuhti ei selättämisestä suinkaan heti rauhoittunut vaan pisti koko pennun voimalla vastaan. Kun se lopulta rauhoittui ja päästin siitä irti, se puri minua samantien täysillä ranteeseen.  Tiuhti on koira, joka ei ole koskaan elämässään vapaaehtoisesti alistunut ihmiselle eikä koiralle, mutta sillä ei myöskään ole ollut tarvetta alistaa muita. Selättämisessä ei sen kouluttamisessa ainakaan mitään hyötyä ollut, ja todennäköisesti se on haitannut meidän suhdettamme jonkin verran. Tästä “koulutusmenetelmästä” ymmärtsin luopua jo varhaisessa vaiheessa, ja Susulle en ole koskaan sitä tehnyt. Susu todennäköisesti ei sitä myöskään kestäisi vaan menisi aivan lukkoon, ja tilanteen jälkien korjaaminen veisi pitkään.

Jos koiranpentu riehuu, on vaihtoehtoisia toimintatapoja useita. Riehuvan pennun voi ottaa syliin ja pitää siitä hellästi mutta tiukasti kiinni, kunnes se rentoutuu ja päästää sitten rentoutuneen pennun menemään. Riehumisen voi yrittää katkaista myös kiinnittämällä koiran huomio kutsumalla sitä, ja kun se tulee, palkita hyvästä käytöksestä. Sen jälkeen voidaan puuhailla yhdessä jotain mukavaa. Itselläni vaikeuksia tuli erityisesti lenkillä, kun koira vain hyppi ja pomppi ja jopa puri minua. Suuttumisen sijaan olisi kannattanut kiinnittää koiran huomio esimerkiksi makupalaan ja auttanut sitä kävelemään namin perässä kauniisti. Lisäksi todennäköisesti vaadin siltä aivan liikaa liian varhaisessa vaiheessa. Tulee muistaa, että pennun ei kuulukaan käyttäytyä kuten aikuisen, ja joskus on hyvä vain antaa pennun päästellä höyryjä ja jatkaa harjoituksia, kun se on hieman rauhoittunut.

Mikään ohje tai neuvo ei tietenkään päde joka koiralla ja joka tilanteessa, mutta selättäminen on aina huono vaihtoehto. Aikuinenkin koira on mahdollista saada asettumaan pitämällä siitä kiinni ilman, että sitä pitää kääntää selälleen. Selättäminen ei myöskään toimi johtajuuden osoituksena, koska johtajuus pitää ansaita, sitä ei voi ottaa. PON on yleensä sen verran ohjaajapehmeä, että tiukasti mutta rauhallisesti komentaminen ja aloillaan muuten pitäminen riittää kyllä.