Avainsana: Susu

arjen tukitaidot · koiralähtöisyys · kouluttaminen · omat koirat

Asenne ratkaisee vai miten se meni?

Saara UljasKommentoi

Tällä viikolla on vihdoin tapahtunut suuri edistysaskel Susun remmikäytöksessä, eritoten vieraiden koirien ohituksissa. Analysoin hiukan sitä, minkä kaiken ajattelen olevan hyvän kehityksen taustalla.

Tottuminen

Susu on asunut elämänsä ensimmäiset 3 vuotta melko rauhallisessa lähiössä. Lenkeillä tuli harvoin koiria vastaan, eikä pihapiirissä näkynyt juuri koskaan ketään. Vajaa vuosi sitten muutimme, ja uusi asuinalue ja uudet lenkkeilymaastot ovat huomattavasti vilkkaampia. Täällä jokaisella ulosmenolla voi nähdä useita juoksevia ja pyöräileviä lapsia, paljon erilaisia koiria, sähköpotkulautoja ja -pyörtuoleja sekä hevosia. Alkuun nämä olivat epäilyttäviä, mutta nykyään lähes kaikesta päästään ohi ilman katsetta kummempaa. Sosiaalistuminen asioihin on tärkeää.

Lenkkeilyn määrä

Voin ihan rehellisesti myöntää, että muuton jälkeen lenkkien määrä sekä pituus on lisääntynyt huomattavasti. Syitä on kaksi: ensinnäkin olen asettanut liikunnan määrän arvoksi sinänsä ja toiseekseen täällä on tosi paljon mukavampi lenkkeillä, kun puitteet ovat paremmat. Nyt kun aamulenkki on tullut rutiiniksi, tuntuu jopa tosi oudolta, jos joskus käykin vaan pissattamassa koirat. Lisääntyneen liikunnan ajattelen vaikuttavan kolmella tavalla: ensinnäkin usein toistuvat, pitkät lenkit vähentävät uloslähdön “pikkujouluristeilytunnelmaa”, eli uutuudenviehätys hieman karisee. Toisekseen liikunnan tarpeen täyttyessä kiihtynyt höyryäminen vähenee. Kolmanneksi, mitä enemmän lenkkeilee, sitä enemmän on myös tilaisuuksia harjoitteluun.

Olosuhteet

Yritän valita reittejä, joilla ei tarvitse ohittaa aivan iholta, ja mennään vähän hiljempaa ja tarvittaessa pysähdytään. Otetaan tilaa niin paljon kuin mahdollista. Täällä nykyisillä hoodeilla on vielä sellainen ihana tilanne, että 90% vastaantulijoista ohittaa kauniisti ja tajuaa ottaa oman koiransa lähelleen, mikä tietenkin helpottaa meidän oppimista kauheasti.

Vahvistaminen ja vahvisteet

Sanomattakin varmaan selvää, että remmikoulutus perustuu meillä positiiviseen vahvistamiseen. Toki joskus menee hermot ja saattaa tulla pari kirosanaa, mutta eivät nuo edes niihin reagoi eivätkä ainakaan mitään siitä opi. Meillä on aina lenkillä namit mukana, tällainen kukkahattu kun olen. Kuitenkaan ne perusnamit eivät ole aina voittaneet vieraan koiran aiheuttamaa kiihtymystä. Nyt mukana onkin perusnamit helpompiin tilanteisiin ja erikoisherkut ohituksiin. Niitä erikoisherkkuja saa vain silloin, kun näköpiiriin ilmaantuu vieras koira. Kun koiran kiihtymys on aiemmin mainituista syistä jo valmiiksi vähäisempi, namit kelpaavat paremmin. Susu on alkanut pitkältä matkalta oma-aloitteisesti tarjota kontaktia, kun se näkee koiran.

Asenne

Aikaisemmin vastaantulevan koiran näkeminen aiheutti itsessäni reaktion: voi he*vetti, hihan kireälle ja kova komento koiralle. Mitäköhän Susu, minua todella herkästi lukeva koira, tästä oikein meinasi? Tuskin ainakaan sitä, että nyt onkin hyvä ottaa lunkisti ja mukavia asioita tapahtuu. Olen tietoisesti alkanut ajatella, että jokainen ohitus on mahdollisuus treeniin ja onnistumiseen. Hihnan kiristäminen on loppunut, sen sijaan hidastan ja kutsun koiraa luokse. Toki nykyään siihenkin on entistä vähemmän tarvetta, koska ison osan lenkeistä Susu kulkee muutenkin vierellä hihna löysällä. Namit kaivetaan valmiiksi esiin ja jokainen toivottu käytös, eli rauhallinen toisen koiran katsominen ja kontakti minuun merkitään ja palkitaan. Ääni ei nouse vaan pysyy iloisena ja pehmeänä. MInua on myös helpottanut tieto siitä, että jos koira on 3 vuotta rähjännyt niin käytös ei korjaannu kahdella lenkillä, vaan vaatii aikaa ja paljon onnistuneita toistoja. Päämäärätietoista lenkkeilyä ei ole oikeastaan koko koiran elämän mittakaavassa kovin isoa määrää takana.

Ja nythän ei jäädä laakereille lepäämään vaan vahvistetaan hyvää suuntaa. Tavoitteena on rento ja iloinen lauma, johon seuraavan pennunkin on hyvä tulla ja ottaa heti isommilta mallia.

kouluttaminen · omat koirat · treenipäiväkirja

Treenianalyysi: luoksetulon stoppi ja positioihin hakeutuminen

Saara UljasKommentoi

Olin tänään aamulla treenaamassa yhdessä Anu Rikkilän kanssa. Anu pitää Koiranhetki-blogia ja kouluttaa Pawsiteamilla. Olemme Anun kanssa treenailleet yhdessä tänä kesänä muutamia kertoja, treeneissä tulee hyvää häiriötä turvallisista ihmisitä ja koirista ja toisaalta on aivan ihanaa pohtia koulutusjuttuja toisen kouluttajan kanssa, joka jakaa saman ajatusmaailman.

Tänään Susun kanssa treenasimme suunnitelmani mukaisesti hiukan tokoa ja koiratanssia. Tokotreenissä teimme noudon palautuksia, luoksetuloa ja paikallaolon. Noudon palautuksissa asetelma oli seuraava: koira istui ohjaajan takana, välissä maassa tunnarikapula. Ohjaaja selin koiraan ja vieressä istumisalusta. Edessä namimaatti palkkaukseen. Koira tuo käskystä kapulan sivulle ja saa palkkioksi vaautuksen namimaatille. Kriteerinä oli, että kapula tulee suussa sivulle saakka. Namimaatti aiheutti Susulle ensin haastetta, kun se on niiiin ihana. Susu pudotti noin kolmannella toistolla kapulan, mielestäni siksi, että ennakoi namimaatille menoa. Ohjasin Susun uudelleen tehtävään. Tälläkin toistolla kapula putosi, mutta Susu nosti sen itse heti, ja sai palkan. Seuraava toisto oli samanlainen, mutta loput toistoista olivat tosi hyviä. Treenillä päästiin siis tavoitteiseen ja seuraavassa treenissä otan ensin muutaman toiston suoraan takaa ja sen jälkeen hiukan vinossa linjassa eri suunnista.

Kokeilin suunnitelmaan kirjaamaani luoksetulon stoppitreeniä kahden palkan välissä, mutta se ei toiminut toivotusti. Kun Susu oli kerran vapautettu takapalkalle, se alkoi tarjota stoppia metrin liikkumisen jälkeen (ja oli tässä vaiheessa mielestäni tietoinen etupalkasta). Tavoitteena siis on, että Susu ei tarjoaisi koko ajan stoppia, vaan tekisi sen vain käskystä ja muutoin laukkaisi koko ajan. Ajattelin kokeilla seuraavaksi pelkkää näkyvillä olevaa etupalkkaa, eli sekä stopista että suorasta juoksusta vapautetaan palkalle kohti ohjaajaa.

Paikallaolossa teimme voittajan paikkiksen. Alkuun tein muutaman jätön palkkauksen, jotta sain hiukan nostettua virettä. Halusin ottaa pidemmän ajan ja katsoa miten Susu reagoi. Olin piilossa 2,5 min ja palatessani Susu oli laittanut pään maahan ja oli aivan sen näköinen, että tässä nyt sitten ollaan 😀 Vaikka se selvästi hiukan tylsistyi, oli suoritus mielestäni onnistunut, koska 1) Susu ei haistellut 2) Susu pysyi paikallaan (se tosin ei ole ollut ongelma) 3) Susu ei vetänyt täysin rennoksi makaamaan. Jatkossa voin keskittyä nyt hyvillä mielin pääasiassa hiukan lyhyempiin toistoihin saadakseni virettä hiukan korkeammalle. Pitkiä paikallaolojakin toki täytyy välillä tehdä, mutta turha on liikaa hinkata sellaista, mikä sujuu.

Koiratanssitreenissä tein Susun kanssa positioihin hakeutumista. Ensimmäisessä setissä oli namimaatti koiran takana ja koiran edessä ohjaaja selin ja jalkojen välissä tasapainotyyny (jonka tarkoitus on helpottaa oikean paikan löytymistä). Mielestäni namimaatti haittasi Susun keskittymistä, se tarjosi monta kertaa väärää positiota avusta huolimatta. Kun otin tauon jälkeen namimaatin pois ja aloin palkata taskusta, väärän position tarjoamiset jäivät pois. Jos namimaattia aion jatkossa käyttää niin pitää selvästi vielä harjoitella siitä luopumista.

Teimme vastaavan setin kaikkiin neljään työn alla olevaan positioon siten, että Susulla oli kohtisuora linja oikeaan paikkaan. Tarkoituksena on vahvistaa positioon hakeutumista ja pikkuhiljaa vaikeuttaa treeniä siten, että hakeutuminen positioon onnistuu sujuvasti eri kulmista yhdellä vihjeellä.

Treeni oli kokonaisuudessaan mielestäni tosi onnistunut, pääsin kokeilemaan ja soveltamaan ajatuksia ja eteenpäin monessa jutussa. Instasta löytyy video positoonhakeutumistreenistä.

kisa-analyysi · koiralähtöisyys · omat koirat

kisa-analyysi 29.6.

Saara UljasKommentoi

Monesti kuulee valitettavan, miten somessa tulee suorituspaineita, kun kaikki hehkuttavat onnistumisia eikä huonommista kokemuksista kerrota. No, tässä tulee rehellistä analyysia pieleen menneistä kisoista ja siihen johtaneista syistä. Kisattiin Susun kanssa rallya viime viikonloppuna ja pieleen meni. Saatiin toki tulos MES74, mutta en ollut kokonaisuuteen tyytyväinen. Susu oli kuin täi tervassa, liikkui todella hitaasti ja haluttomasti. Tuomari oli kiltisti kirjoittanut kommentiksi “rauhallista yhteistyötä”, mutta en kokenut tätä rauhallisuutta yhtään hyvänä. Jos Susu olisi ollut yhtään rauhallisempi, se olisi pysähtynyt paikalleen. Kyllä harmitti, mutta tsemppasin Susua loppuun asti ja mentiin iloisena radan jälkeen syömään maksalaatikkoa. Nyt viikon jälkeen olen pohtinut kisoja monelta kantilta ja yritän tässä erotella, miksi meni pieleen ja toisaalta mikä oli hyvää ja mitä voin tehdä jatkossa toisin.

Taustasyyt

  1. Liian vähän treeniä ulkona ennen kisoja

Hmm, nyt kun miettii, niin ehkä voisi ennen ensimmäisiä ulkokisoja käydä enemmän kuin 2 kertaa ulkona treenaamassa… Kun nyt oikein ajattelen meidän treenaamista ja kisaamista ylipäätään, niin 90 % kaikista treeneistä tapahtuu sisällä ja kaikki hyvät tulokset olemme saaneet hallikisoissa. Sisällä treenaaminen on osittain tottumusta ja osittain oma valinta omien terveydellisten syiden takia. Nyt on hyvä todeta, että jatkossa kisaamme suosiolla halleissa.

2. Ohjaajan suorituspaineet viimeisen valiotuloksen saamisesta

Vaikka yritin kovasti keskittyä iloiseen suoritukseen ja koiran mielentilan tärkeyteen, niin jännitihän minua ihan h*lvetisti. Toivon, että tämän jälkeen osaan suhtautua paremmin siten, että tulos tulee kun on tullakseen.

3. Liian kuuma sää koiralle

Susu ei vain ole lämpimän sään koira. Ei ole ollut eikä varmaan tule ikinä olemaan. Sillä on muutenkin vire matalammasta päästä ja sen eteen joutuu tekemään töitä, joten miksi kisata olosuhteissa, jotka vievät virettä väärään suuntaan?

4. Valmistautuminen

Jostain syystä en edes ajatellut meidän aikaisempien kisojen valmistautumista, joka on siis ollut muutama päivä treenitaukoa. Sen sijaan olin Susun kanssa kisaa edeltävänä päivänä vesimatolla, lenkillä ja treeneissä. Hmm, mahtaisiko olla vaikutusta? Ohjaajan lahoa päätä voi tästä syyttää, ehkä seuraavalla kerralla muistan meidän rutiinit paremmin.

Nyt jos joku pohtii, että myös muut asiat saattavat vaikuttaa: onhan se aina totta. Susulla kuitenkin oli keväällä steriloinnin yhteydessä 2 vk täystauko treenaamisesta. Sterilointi oli toki kropalle raskasta, mutta se tehtiin tähystyksessä, mitään komlpikaatioita ei ollut ja Susu oli jo seuraavana päivänä omasta mielestään täysin kunnossa, joten en usko sen rasittaneen Susua henkisesti. Edellisestä fyssarin käsittelystä oli vain muutama viikko aikaa, koira oli silloin kolarin jäljiltä jumissa, mutta saatiin auki. Joten en usko, että ainakaan liian vähäisellä levolla tai koiran jumittamisella olisi ollut vaikutusta tässä kisassa.

Mikä oli hyvää

  1. En purkanut harmitusta koiraan ja Susu sai kisapalkan, jolloin sille jäi positiivinen loppuvire
  2. Saimme kuitenkin tuloksen, eli Susu teki pääosin pyydetyt asiat heikosta vireestä huolimatta.
  3. Jouduin ottamaan lusikan kauniiseen käteen ja miettimään syitä tapahtuneelle

Miten tästä eteenpäin

  1. Katso koiraa, havainnoi ja ole rehellinen itsellesi

On epäreilua koiralle ja epärehellistä itselle toivoa, että yhteinen suoritus onnistuisi haastavissa olosuhteissa, joita ei ole juurikaan treenattu.

2. Suunnitteluun panostaminen

Olen ollut aina huono suunnittelemaan etukäteen, mutta nyt on aika ottaa sekin taito haltuun. Aloitan vuositasolla kisakauden suunnittelemisesta ja sen jälkeen rytmitän mukaan treenit ja levot. Haasteita toki asettaa se, että esimerkiksi koiratanssikisoja on aika harvoin, eli jonkin verran suunnitelma elää sen mukaan, koska kisoja järjestetään. Alustava ajatukseni on, että kesällä pidämme taukoa muista lajeista ja keskitymme enemmän noseworkiin. Noseworkiin Susulla on todella kova motivaatio eikä se ole fyysisesti raskasta, lisäksi treenaaminen on mahdollista sisällä ja kestää melko lyhyitä hetkiä kerrallaan, joten se sopii hyvin. Teen suunnitelmasta oman päivityksen, kunhan saan sen valmiiksi.

 

kouluttaminen · omat koirat · treenipäiväkirja

Nadja Böckermanin koiratanssin koulutuspäivä 25.5. Ylöjärvellä

Saara UljasKommentoi

Ajelin lauantaina 25.5. Susun kanssa Ylöjärvelle Ylöjärven koirakerhon järjestämään Nadja Böckermanin koulutuspäivään. Koulutus alkoi mukavasti vasta klo. 11, joten ei tarvinnut olla aivan aamuvarhaisella liikenteessä. Tosin silti näin matkalla useamman peuran lauman, onneksi pysyttelivät pientareen puolella.

En ollut aikaisemmin käynyt Ylöjärven koirakerhon uudessa hallissa, vanhssa hallissa kävimme joskus aikoinaan Tiuhdin kanssa kisaamassa rallytokoa. Halli oli mukavan kokoinen ja siellä oli iso häkkialue, joten voisin hyvin harkita lähteväni kyseiseen halliin myös kisaamaan.

En ole myöskään ennen ollut Nadjan koulutettavana, ja odotin sitä kovasti. Nadja osoittautui erittäin mukavaksi ja ystävälliseksi kouluttajaksi. Hän perusteli ohjeensa hyvin ja näytti oman koiransa kanssa esimerkkiä, kun minun tai jonkun toisen oli haastavaa hahmottaa, mitä hän tarkoitti. Nadjalla oli myös moniin temppuihin selkeä ajatus siitä, miten niitä kannattaa pilkkoa ja lähteä tekemään sekä missä vaiheessa temppuja aletaan nimeämään. Pidin erityisesti myös siitä, että Nadja arvosti koiran hyvää mielentilaa korkealle ja kiinnitti huomiota mielentilan vahvistamiseen. Toisaalta hän myös ajatteli, että jos mielentilan korjaaminen ei onnistu, niin sellaisia temppuja ei pidä ottaa kisaohjelmaan mukaan.

Pääsimme mukavasti 2*20 min koulutuksen aikana eteenpäin tempuissa, joita minun on ollut hankala hahmottaa, miten ne kannattaisi opettaa. Nämä temput olivat peruuttamalla pujottelu jalkojen välistä ja ohjaajan ympäri peruuttaminen, jotka lähtivät molemmat hyvin sujumaan. Lisäksi muiden vuoroilla kuunteluoppilaana sain hyvät ohjeet myös kahden meille uuden tempun opettamiseen, jalkojen välistä käsirenkaan läpi hyppäämiseen ja ristiaskeleen opettamiseen.

Koulutuspäivä vahvisti taas osaltaan sitä, miksi olen nyt koiratanssista niin innoissani, eli saimme Susun kanssa molemmat oikeasti uutta ajateltavaa ja pääsimme oppimaan jotain aivan uutta. Rallytokossa keskitymme mielentilaan ja pilkunviilaamiseen ja tokossa taas rakennetaan vanhan päälle, joten ne eivät aktivoi aivoja mielestäni meillä enää samalla tavalla. Ihan uusien juttujen miettiminen on siksi virkistävää. Kiinnostavaa on myös apujen häivyttäminen ja temppujen yleistäminen eri suuntiin ja etäisyyksiin ohjaajasta.

Erityisesti minua ilahdutti myös se, että Susu antoi koulutuspäivässä parastaan ja meillä molemmilla oli todella hyvä mieli. Susu toi esiin kaikki puolensa, joiden takia se on niin mahtava harrastuskoira: aamulla se loikkasi autoon, koisi koko 2 h matkan paikanpäälle, vietti rauhassa aikaansa häkissä paikan päällä ja nukkuin myös kotimatkalla sikeästi. Sillä oli uskomaton motivaatio: Kävimme ennen halliin menoa kävelyllä, ja takaisin tullessamme Susu kiskoi suoraan kohti täysin vieraan hallin sisäänkäyntiä selvästi ajatuksella, että tuolla tapahtuu kaikki hauska. Susu ei halua alku- ja loppuveryttelyissä koskaan syödä namia poispäin hallista kävellessä, mutta hallille mentäessä namit kyllä maistuvat, mielestäni sekin kertoo sen motivaatiosta paljon. Täysin uudessa ympäristössä Susu ei juurikaan ollut kiinnostunut paikoista, se kävi luvan kanssa hiukan tutkimassa seiniä ja tavaroita ja aloitti sen jälkeen nopeasti kontaktin tarjoamisen eikä enää ollut kiinnostunut ympäristöstä. Susu kesti myös hienosti, tapansa mukaan, kaikki vieraat ihmiset ja koirat ja jopa suhtautui täysin välinpitämättömästi paikalla olleeseen rauhalliseen lapseen. Ja tietysti treenitilanteessa Susu keskittyi täysin rennosti silmät loistaen tekemiseen, ei säheltänyt vaan odotti ohjeita eikä lainkaan väsähtänyt treenin aikana. Myös Nadja ihasteli sitä, miten rauhallisen keskittyneenä Susu odotti ohjeita ja oppi uudet asiat todella nopeasti. Illalla Susu vielä halusi pitkäksi aikaa syliin istumaan rapsutettavaksi. Se on jotain aivan spesiaalia, millainen suhde ja yhteys meille on Susun kanssa rakentunut yhteisen 3,5 vuoden aikana <3

kouluttaminen · omat koirat

Tahtitassujen koulutusviikonloppu 18.-19.5.2019 Yläneellä

Saara UljasKommentoi

Innostuttuani koiratanssista liityin keväällä koiratanssia harrastavaan yhdistykseen, Tahtitassuihin. Kyseessä on melko aktiivinen yhdistys, joka tukee koiratanssia harrastamista ja järjestää kilpailuja ja koulutusta. Ensimmäinen tapahtuma jäseneksi liittymisen jälkeen oli 18.-19.5. Yläneellä pidettävä leiri, ja koska kerrankin jotain järjestetään aivan kotikulmilla, niin olihan sinne päästävä. Leiri alkoi jo perjantai-iltana vapaatreenillä ja yhdessäololla, mutta en päässyt työkiireiden vuoksi osallistumaan vielä siihen. Mukavaa oli myös, ettei tarvinnut mennä aivan ummikkona uusien ihmisten joukkio, kun leirille osallistui myös kurssikavereita Turun Mirren koiratanssin viikkoryhmästä. Muut Tahtitassulaiset osoittautuivat mukavaksi porukaksi. Kaikki tämän postauksen kuvat ovat yhdistyksen puheenjohtajan Saila Rappumäen ottamia.

Hurautimme lauantaina aamulla Susun kanssa Yläneelle Kuralan Kartanotilalle. Koulutus järjestettiin hallissa, mikä olikin hyvä, koska viikonloppuna oli kunnon helteet ja olisimme ainakin Susun kanssa läkähtyneet ulkona auringon paisteessa. Lauantaina oli peräti kahden eri kouluttajan kanssa koulutusta pienryhmissä ja lisäksi aiheeseen liittyvä luento.

Olimme ensin koulutusvuorossa Leena Inkilällä. Olin etukäteen toivonut teemaksi meidän koulutuksemme positioiden opettamista, koska minun oli hiukan vaikea hahmottaa, miten haastavammat positiot opetetaan. Leena oli aivan ihanan kannustava opettaja ja hänellä oli selkeä metodi. Saimme hyvät vinkit positioiden opettamiseen ja sen varmistamiseen, että Susu todella tietää, mitä siltä toivotaan.

Leena piti myös päivän luennon aiheena vihjeet. Erittäin hyödyllistä perusasiaa, sain paljon mietittävää ja huomasin, että Susulta puuttuu monista tehtävistä sujuvuutta. Saimme myös hyvät ohjeet siihen, miten vihje vaihdetaan toiseksi ja miten käsiavut kannattaa häivyttää. Sekä Leenan koulutus että luento olivat minulle tarpeellinen muistutus siitä, miten tärkeitä perusasiat ovat.

Luennon jälkeen pääsin vielä Marjaana Lohivirran oppiin hiomaan avoimen luokan HTM-ohjelmaa, saimmekin ohjelman hyvin pitkälle suunniteltua. Marjaanalta sain myös kasapäin vinkkejä siihen, miten ylipäätään ohjelmaa kannattaa suunnitella ja miten kehää voi käyttää, sekä miten näytetään itsestä ja koirasta edustavin puoli tuomareille.

Sunnuntaina koulutus alkoi Anniina Ahosen vetämällä yhteisellä liikkumiskoulutuksella. Liikkuminen on minulle oikeastaan koiratanssissa haastavinta: en ole koskaan ollut erityisen tanssillinen ihminen ja koen vaikeana keskittyä jalkoihin, käsiin ja vielä koiraankin! Anniinan koulutus oli oikein hyvä apu hahmottamaan erilaisiin musiikkeihin sopivaa liikettä ja hän antoi myös vinkkejä siitä, miten liikkumiseen voi hakea inspiraatiota ja miten sitä voi harjoitella. Saimme myös jokainen yksityisohjausta omaan musiikkiimme sopivaan liikkeeseen. Tälläistä liikkumiskoulutusta tarvitsisin kyllä ehdottomasti vielä lisää!

Iltapäivän päätti kisatreeni, jossa jokaisella oli aikaa harjoitella omaa ohjelmaa tai kisamaiseen suoritukseen liittyviä asioita. Kokonaisuudessaan monipuolinen ja antoisa leiri, seuraavaa leiriä odotellessa!

kisa-analyysi · omat koirat

Kisatunnelmia kolmen eri lajin kisoista

Saara UljasKommentoi

Neljän kuukauden kisatauon jälkeen palattiin Susun kanssa ryminällä kehiin, nimittäin 27.4. kisattiin rallytokoa, 28.4. tokoa ja 5.5. koiratanssia. Aikaisemmin olen yleensä pitäytynyt vain yhdessä lajissa lyhyen ajan sisään, mutta nyt sattui useampi kisa niin sopivasti, että oli pakko kokeilla, miten Susu jaksaa tällaista. Ja jaksoihan se 🙂

27.4. kisattiin siis lähes puolen vuoden tauon jälkeen rallytokoa oman seuran kisoissa. RTK4-koulutustunnuksen saavuttamisen jälkeen Susun kanssa on ollut haasteena kisavire, eli se ei ole keskittynyt radalla ja pisteitä on siksi tippunut liikkeistä, jotka Susu kyllä osaa. Virettä on työstetty rallytokon valmennusrenkaan koulutuksissa Riitta Kivimäen johdolla, olemme esimerkiksi vaihtaneet radalla namipalkan lelupalkkaan ja palkka on tullut hienosta seuraamisesta ja vireestä. Ratatreeniä on myös tehty aiempaa enemmän, mutta entistä harvemmin koko rata palkatta, palkka on tullut 4-10 kyltin välein vaihdellen. Lisäksi kehääntuloja on palkattu paljon.

Treeni on selvästi kantanut, koska 27.4. Susu oli huippuvireessä eikä nuuskinut lainkaan! Kun vire saatiin kohdalleen ja teknisesti koira on taitava, niin pisteitä kertyi 99 näin ollen pistettiin myös valiokello käyntiin. Pisteet riittivät myös hienosti luokkavoittoon isossa lähes 20 koiran luokassa. Ainoa -1 tvä saatiin etuperuutuksessa ohjaajan omituisesta venkoilusta, etuperuutus on kylläkin epävarma liike ja sitä pitää vielä vahvistaa. Seuraavaksi rallytokoa kisataan 2.6. Varsinais-Suomen Kennelpiirin piirimestaruuskisoissa, ja sinnekin lähdetään ensisijaisesti hakemaan hyvää virettä ja iloista fiilistä, tulokset tulevat kun ovat tullakseen. Nyt taas riittää uskoa siihen, että rodun ensimmäinen RTVA-arvo on meille mahdollista saavuttaa.

28.5. kisattiin tokoa avoimessa luokassa neljän kuukauden kisatauon jälkeen niin ikään oman seuran kisoissa. Tokossa on ollut ehkä myös pientä virehaastetta, mutta lopulta pisteitä on aikaisemmin kuitenkin verottanut väärä mielentila ja toimimaton tekniikka erityisesti liikkeestä istumisessa ja kaukokäskyissä. Näitä haasteita on ratkottu Kennel Tendingin Riitta Jantunen-Korrin ja Pekka Korrin koulutuspäivässä sekä Lentsu Välimäen MM-tiimin kahdella leirillä ja tavoiteryhmässä. Kokeeseen lähdettiin hyvillä mielin, etukäteen oli fiilis, että pakka on kasassa. Ja olihan se! Kokeessa tosin ei ollut liikkeestä istumista vaan maahanmeno, joka on Susulla vahva liike. Kaukot eivät vieläkään ole ihan siellä missä haluaisin, mutta nyt kuitenkin kerättiin niistä 8 pistettä eikä Susun vire lässähtänyt täysin, vaikka ei myöskään ihan optimivireesä oltu. 6 koiran avoimessa luokassa Susu oli myös ainoa koira, joka löysi merkin ensimmäisellä yrittämällä, vaikka olikin hieman epävarma alkuun, jotenkin merkki oli todella hankalasti erottuva.

Yhteensä pisteitä kertyi 295, 1-tulos, KP ja sijoitus luokan toiseksi. Tokossa siirrymme suoraan voittajaan. Voittajassa haasteena edelleen ovat kaukot, joita lähdetään nyt tehotreenaamaan, lisäksi pitää varmaan hiukan harjoitella piilopaikkista 😀 Muuten Susulla on jo hallussa kaikki voittajaluokan liikkeet. Tavoitteena olisi päästä kisaamaan voittajassa elokuun SM-kisoissa, mutta olen kuitenkin sen suhteen maltillinen. Tänä vuonna voittajassa on joka tapauksessa aivan realistinen tavoite.

Viime viikonloppuna, eilen 5.5., teimme vielä aivan uuden aluevaltauksen ja kisasimme koiratanssia HTM-luokassa ensimmäisenä PONina Suomessa. Edellisen viikonlopun karkelot olivat tutussa paikassa lyhyen ajomatkan päässä, mutta koiratanssiin ajelimme reilu 2 h Janakkalaan molemmille aivan vieraaseen paikkaan. Aivan uuden lajin korkkaaminen jännitti hirveästi, ja esityksen aikana käteni aivan tärisivät. Susupa ei siitä ollut moksiskaan ja suoritti ohjelman juuri niinkuin kuuluikin. Pisteitä saimme esityksestä 162, kunniamaininnan ja luokkavoiton. Tuomarit toivoivat palautteessa koreografian ja kehän käytön pohtimista, kehuja Susu sai taitavasta positioiden hallinnasta. Omaa mieltä lämmitti myös huikeasti palkintojenjaossa Nadja Böckermanilta saatu positiivinen palaute Susun kauniista työskentelystä ja taitavasta postioiden pitämisestä. Myös koiratanssissa siirrymme suoraan avoimeen luokkaan. Se ei kuitenkaan tapahdu ihan hetkessä, sillä ensin täytyisi opettaa muutama uusi positio, valita musiikki ja suunnitella ohjelma 😀 Tällä hetkellä ajatuksissa on osallistuminen SM-kisoihin syksyllä Tampereella. Koiratanssikisoja järjestetään valitettavan vähän, ja harmittavasti seuraavat lähikisat sattuvat päivälle, jolloin olen lupautunut rallytokokilpailuihin vastaavaksi koetoimitsijaksi.

Reilussa viikossa saavutimme Susun kanssa 3 eri lajissa siis huikeita tuloksia, ja täytyy sanoa, että kyllähän se hyvältä tuntuu, kun kova työ näin upeasti palkitaan. Olemme treenanneet paljon ja hakeneet oppia monilta huippuosaajilta eri paikoista. Erityisesti Riitta Kivimäen ja Lentsu Välimäen valmennus on ollut meille tärkeää. Oman asenteen hiomisella on myös ollut iso vaikutus: treeneissä, ja kisoissa, tavoitteena on ensijaisesti se, että Susulla olisi aivan huippuhauskaa. Toki ei voi koskaan kieltää, etteivätkö ne tulostavoitteet väikkyisi taustalla hiukan, mutta nyt tuntuu, että olemme oikeasti kehittyneet Susun kanssa _tiiminä_. Se, mitä olen tavoitellut ja mistä olen puhunut, on vihdoin realisoitunut käytännössä. Tästä on huippua jatkaa kohti uusia luokkia ja seuraavien valiotulosten metsästystä.

arjen tukitaidot · kouluttaminen · omat koirat · Tellu · vastaehdollistaminen

Tellun haasteiden ratkaisu: LAT-tekniikka

Saara UljasYksi kommentti

Tellun kanssa olemme käyttäneet jännittäviin kohteisiin tutustuttaessa myös LAT- eli “look at that” tekniikkaa. Tekniikka on yksinkertainen: heti, kun jännittävä kohde ilmestyy näköpiiriin, naksautetaan tai sanotaan palkkasana, ja koiran katsoessa ohjaajaa se palkitaan. Tavoitteena on, että ajan mittaan koira yhdistää kohteen ilmestymisen ruokapalkkaan, jolloin kohteeseen liittyvä tunnetila muuttuu positiiviseksi, ja koira alkaa kohteen ilmestyessä tarjota kontaktia Käytännössä kyseessä on siis vastaehdollistamisen tekniikka.

Tällä tekniikalla voi myös testata koiran jännityksen tasoa, koska koiran käytöstä seuraamalla saa tietoa sen tunteesta. Jos koira ei irrota katsetta kohteesta palkkasanan kuultuaan, kohde on joko liian jännittävä tai liian kiinnostava, jotta koira voisi luopua siitä. Jännitys voi johtua joko totaalisesta outoudesta tai siitä, että kohde on liian lähellä. Kiinnostava kohde taas on houkuttelevampi kuin omistajalla tarjolla oleva palkkio. Mikäli koira ei reagoi palkkasanaan, kyseessä voi myös olla, että se ei ymmärrä sanaa, tai palkat eivät ole koiran mielestä riittävän hyviä. Jos koira katsoo, mutta ei ota palkkaa, on palkka joko huono tai koira on liian jännittynyt. Olen toiminut siten, että jos Tellu ei ota kontaktia tai ei syö palkkaa, vaihtoehdoksi on tarjottu syliä. Hallitusti kauemmaksi siirtyminen (kävellen tai juosten) onnistuu harvoin Tellun kanssa, koska se ei suostu kävelemään kohteesta poispäin, vaan jää jumiin tuijottamaan sitä.

LAT-tekniikalla olemme lähestyneet kohteita, jotka eivät aiheuta paniikkia, mutta ovat kuitenkin hiukan jännittäviä tai jännittävän kiinnostavia, esimerkiksi vastaantulevat ihmiset ja koirat sekä erilaiset, ns. neutraalin kiinnostavat häiriöt, kuten treeneissä maassa olevat kartiot. Tekniikka on toiminut hyvin myös Susun remmirähjäyksen ja pihan vartioimisen vähentämisessä. Tekniikka on toiminut hyvin myös kiinnostavien kohteiden kanssa, esimerkiksi juuri kentällä tai treenitilanteessa olevien häiriöiden kanssa varsinkin Susulla, joka on oppinut pelin juonen nopeasti ja luopuu kontaktia tarjoten helposti häiriöistä. Kun koira alkaa tarjota kontaktia, palkataan tietenkin siinä. Tekniikkaa voi eri häiriöiden kanssa käyttää eri vaiheissa, ja aina voi palata taaksepäin. Tällä tekniikalla ei saa mitään negatiivista aikaiseksi, koska koiraa ei pakoteta tai rangaista, palkat tulevat ohjaajalta ja koira tekee itse valinnan, kykeneekö se siirtämään katseensa kohteesta ohjaajaan.