arjen tukitaidot · arkitaidot · hallinnantunne · harrastukset · koiralähtöisyys · kouluttaminen · pohjataidot · valinnanvapaus

Saat sen mistä luovut – luopuminen ilman pettymyksiä

Tavoitteellisen pennun pohjataidot- sarja saa jatkoa! Tässä postauksessa puhutaan luopumisen opettamisesta. Koira joutuu sekä arjessa että harrastuksissa luopumaan monista asioista. Ei saa syödä kaikkea herkullista tien pientareilta, ei saa mennä jokaisen kiinnostavan koiran ja ihmisen luokse, ei saa haistella kun pitäisi tehdä tehtäviä ja niin edelleen… Jos luopumista ei ole harjoiteltu, aiheutuu näissä tilanteissa helposti konflikti ja vastakkainasettelu koiran ja ihmisen välille, ja koiran kanssa kulkeminen ja treenaaminen voi tuntua hyvinkin raskaalta.

Kuva: Saila Rappumäki

Koirien välillä on suuria yksilöllisiä eroja siinä, miten impulsiivisia ne ovat, eli miten nopeasti ja ilman harkintaa ne reagoivat. Hyvin impulisiivinen koira toimii ärsykkeiden mukana nopeasti, kun taas hyvän itsehillinnän omaava koira pystyy hillitsemään mielijohteitaan ja toimimaan harkitummin saavuttaakseen päämääränsä. Impulsiivisen koiran kanssa arki voi toisinaan olla todella haastavaa, mutta onneksi luopumista voi harjoitella. Koiran synnynnäiset ominaisuudet vaikuttavat siihen, miten paljon harjoittelua tarvitaan ja miten nopeasti siinä voidaan edetä.

Opetustavalla on merkitystä

Perinteinen tapa opettaa luopumista on, että koiran eteen viedään jotain, mitä se haluaa, esimerkiksi nameja kädessä. Kun koira yrittää ottaa haluamansa, se viedään pois, esimerkiksi namikättä nostetaan ylöspäin. Kun koira ei enää yritä ottaa namia, se saa palkinnon toisesta kädestä. Jos mietimme tilannetta koiran kannalta, se etenee näin: Koira toimii aktiivisesti saadakseen haluamansa, aktiivisesta toiminnasta menettää palkkion = pettymys. Kun koira passivoituu, se saa palkkioksi jotain muuta, kuin mitä se alunperin halusi. Koiralle siis käytännössä opetetaan, ettei kannata kokeilla asioita, koska passivoituminen johtaa nopeammin palkkion saamiseen. Lisäksi koira oppii, että omalla toiminnalla ei ole mahdollista saada sitä, mitä haluaisi. Luopumisesta syntyy konflikti, ja pettymyksen tunteet voivat johtaa turhaumaan, joka voi ilmentyä ylikuumenemisena tai sijaistoimintona.

Jaana Pohjola kirjoittaa luopumisen vaikutuksesta koiran ja ihmisen suhteeseen. Kun ihminen estää pääsyn koiran haluamiin tavoitteisiin, ihminen näyttäytyy ikävässä valossa. Lisäksi, jos luopuminen opetetaan resurssien hallinnan kautta, koira kyllä oppii luopumaan asioista, jotka ovat ihmisellä. Mutta oppiiko koira luopumaan asioista, joita ihminen ei voi hallita? Miten opetetaan esimerkiksi jahtaamista rakastavaa bordercollieta luopumaan autoista tai polkupyöristä, jos luopuminen perustuu sille, että ihminen estää koiran pääsyn resursseille. Jokainen, joka on killuttanut jahtaamaan ampaisevaa koiraa hihnan päässä kerta toisensa jälkeen voi todeta, ettei tämä ole kovin tehokas tapa.

Lisäksi Jaana Pohjola kiinnittää huomiota siihen, mitä tapahtuu, jos ohjaajalta saatu palkkio on jatkuvasti huonompi kuin se, mitä koira oikeasti haluaa. Taas ollaan tekemisissä konfliktin kanssa. Ohjaajalla olevien palkkioiden arvo voi jopa laskea entisestään, jos koira kokee ohjaajan ajatteleman palkkion itseasiassa rankaisuna. Ohjaajakin näyttäytyy tällöin epäedullisessa valossa. Kun taas ihminen mahdollistaa pääsyn koiran haluamille asioille, ihminen alkaa näyttäytyä hyvässä valossa, mahdollistajana.

Saat sen mistä luovut – luopumista ilman palkkion poistoa ja pettymyksiä

Luopumista voi myös harjoitella siten, että koira ei menetä haluamaansa, vaan päin vastoin saa sen, kun luopuu ensin. Koiralle ei voi tietenkään antaa kaikkea, mitä se haluaa: koiraa ei voi esimerkiksi koskaan päästää jahtaamaan autoa palkkioksi siitä luopumisesta. Yksittäisissä tilanteissa luopuminen on kuitenkin todella paljon helpompaa, jos koiralla on kokemusta isosta määrästä toistoja, joissa se saavuttaa haluamansa luopumisen kautta. Jos autoja menee päivässä ohi 5, mutta luopumistreeniä, jossa koira saa palkkion, on kiinnostavilla kohteilla toistoina vaikkapa 15, koiralle syntyy kokemus, että useimmissa tilanteissa luopumisen kautta on mahdollista saavuttaa haluamansa. Silloin, kun koiralle ei voi antaa sen todella haluamaa asiaa, olisi kuitenkin tärkeää olla toinen, mahdollisimman hyvä palkkio tilalla.

Tähän luopumistreeniin liittyy myös ajatus siitä, että luopumiselle ei rakenneta vihjettä. Koiralle voi toki opettaa myös erillisen luopumisvihjeen, mutta itse haluan luopumisen lähtevän koirasta, en ihmisisestä. Kun koira luopuu oma-aloittesesti positiivisessa mielentilassa, oppiminen kantaa paljon kauemmas kuin siihen, että luopuminen tapahtuu palkkion menetyksen tai estämisen pelossa, koira passivoituen. Kun koira voi omalla toiminnallaan vaikuttaa asioihin, sen hallinnan tunne kasvaa. Tästä pääset lukemaan, miten oma-aloitteinen luopuminen auttaa kontaktin vahvistamisessa ja sitä kautta lajitehtävien kouluttamisessa.

Luopumisen harjoittelu todellisilla palkkioilla vaatii ohjaajalta koiran lukemista ja luovuutta. Tällaisessa harjoittelussa hyvä puoli on se, että koiralle on aito motivaatio saavuttaa palkkio. Arjessa kannattaa hyödyntää myös tilanteet, joissa koira on valmiiksi hihnassa. Tällöinkin toki syntyy konfliktia, mutta sitä voidaan myös näillä harjoitteilla purkaa. Esimerkiksi tilanteet, joissa koira haluaa mennä ulos ovesta, tervehtiä ihmisiä tai koiria lenkillä tai kiskoo kohti jotain hajua, ovat hyviä mahdollisuuksia opettaa koiralle, että ensin luopumulla se saavuttaa haluamansa asian.

Luopumista kannattaa kuitenkin harjoitella myös niin, että koiraa ei estetä lainkaan. Tällöin ei synny konfliktia, joten harjoittelu lujittaa koiran ja ihmisen suhdetta enemmän. Perinteisen namitavan sijaan koiraa voidaan opettaa luopumaan niin, että palkkio on sen saavutettavissa jatkuvasti. Suosittelen aloittamaan harjoittelun paikassa, jossa koiraa voi turvallisesti pitää vapaana tai ainakin pitkässä liinassa. Tällöin ei tule tarvetta kieltää koiraa harjoituksen aikana, eikä harjoittelu lähde niin helposti väärille raiteille.

Luopumista voi harjoitella esimerkiksi hajuista. Siihen löydät ohjeen täältä. Ihmisistä ja esimerkiksi tilassa olevista tavaroista luopumisen opettelu tapahtuu samalla logiikalla. Lisäksi luopumista voi harjoitella perinteisellä namimenetelmällä siten, että namit ovat avoimesssa kädessä. Harjoittelu aloitetaan käsi niin korkealla, ettei koira yritä ottaa nameja, ja koiraa palkitaan kun se hiukankin luopuu kädestä. Harjoittelun edetessä namikättä tuodaan vähitellen kohti koiraa. Jos koira yrittää ottaa nameja, kättä ei vedetä pois eli palkkiota ei poisteta eikä oma-aloitteisesta toiminnasta rangaista. Tätä tapaa on lätevä soveltaa kotona myös vaikkapa ruokakuppiin ja puruluihin. Lopulta päästään siihen, että namikäsi voi olla koiran nenän korkeudella, ja se silti luopuu ilman erillistä vihjettä.

Alla video siitä, miten Glennalle on opetettu luopumista pentutreeneissä.

Jäikö joku asia askarruttamaan tai haluatko jostain lisätietoa? Olen vain sähköpostin päässä ja vastaan mielelläni kaikkiin kysymyksiin sekä kuulen kommentit postauksesta. Älä epäröi ottaa yhteyttä saara.uljas@gmail.com tai yhteydenottolomakkeella. Facebookista ja Instagramista löydät sivuni lystitassun-nimellä ja siellä voit myös lähettää viestejä tai kommentoida.

Glenna · harrastukset · havainnointi · koiralähtöisyys · pentuelämä

Glenna SmartDOG-pentutestissä

Kävimme eilen Glennan kanssa SmartDOG-pentutestissä, testaajana Elisa Reunanen Vainuvoimalta. Pentutestin avulla omistaja saa tietoa koiransa persoonallisuudesta, ja testin tuloksia voi hyödyntää koiran kasvatusta ja kouluttamista suunnitellessaan. Testi mittaa koiran sosiaalisuutta vieraita ihmisiä kohtaan, leikkihalukkuutta, aktiivisuutta sekä kognitiivisia ominaisuuksia. Halusin testata Glennan juuri siksi, että saisin lisätietoa siitä, millä osa-alueilla se kaipaa vahvistusta ja onko sen kouluttamisessa jotakin erityistä huomioitavaa. En ollut aikaisemmin käynyt SmartDOG-testissä, joten testitilanne oli myös siltä kannalta erittäin mielenkiintoinen.

Glennan testin kulku

Testi toteutettiin Vainuvoiman tiloissa Turussa, jossa itse olen käynyt ennenkin, mutta Glennalle se oli paikkana uusi. Glenna asteli reippaana sisään ja heti vapaaksi päästyään juoksenteli ympäriinsä tutkimassa paikkoja, kiipesi sohvalle ja sen selkänojaa vasten nuuskimaan ja oli siis kokonaisuudessaan erittäin reippaasti ja iloisesti tutustumassa tilaan. Kun tila oli tarkastettu, sai myös testaaja osuutensa pienen bordercollien rakkaudesta. Ehkä Glenna yritti myös vaikuttaa tuloksiin nuoleskelemalla tuomaria?

Pentua testattiin yhteensä 4 erilaisella testillä, jotka mittasivat kukin hieman erilaisia asioita, lisäksi oli leikki ja aktiivisuusmittari. Testi itsessään kesti hiukan reilun tunnin, ja Glenna oli testin loppuvaiheilla jo jonkin verran väsähtänyt. Se teki innokkaasti tehtäviä ja oli hyvin kiinnostunut siitä, mitä kulloinkin puuhailtiin yhdessä testaajan kanssa. Namipalkkana ei ollut mukana mitään supernameja, mutta Glenna jaksoi koko testin ajan olla niistä kiinnostunut. Testi päättyi leikkiin testaajan kanssa, jossa Glenna oli supermielellään mukana ja halusi vielä jatkaa leikkiä sen loppumisen jälkeen.

Glennan tulokset

Testin kokonaisarvion mukaan

“Glenna on erittäin avoin ja ystävällinen pentu, joka tutustuu koko testitilaan vauhdikkaasti. Koira on erittäin hyvin motivoitunut ruuasta, ja se keskittyy tehtäviin erinomaisesti koko testin ajan. Sylinteritestissä Glennalla on erittäin hyvä itsehillintä. Ihmisen eleitä Glenna lukee erinomaisesti, ja osoittaa hienoa keskittymiskykyä erityisesti tässä tehtävässä. Tilaan liittyvä ongelmanratkaisutehtävä jäi Glennalta ratkaisematta; koira keskittyy pääasiassa pyytämään apua ihmisiltä tai tutkimaan paikkoja. Mahdottomassa tehtävässä koira tekee pääasiassa muuta kuin pyrkii ratkaisemaan ongelmaa, eli koira hylkää tehtävän, eikä osoita vielä suurta sinnikkyyttä tässä osiossa. Suunnatessaan huomionsa tehtävään Glenna työskentelee itsenäisesti. Sosiaalisen oppimisen tehtävässä Glenna osoittaa taipumusta matkia ihmisen toimintaa, vaikka pieni jännitys ja väsymys aiheuttavatkin sen, ettei koira lähde täysin toistamaan tehtävää. Glenna on innokas leikkijä ja selvästi nauttii leikistä ihmisen kanssa. Koira vaihtaa lelun ruokaan, mutta palaa syötyään nopeasti lelun kimppuun. Kumpaakin palkkiota kannattaa ehdottomasti hyödyntää Glennan koulutuksessa. Vaikka Glenna ei mahdottomassa tehtävässä käytä apua pyytävää strategiaa, se osoittaa muissa testin tehtävissä suurta yhteistyöhalukkuutta ja kiinnostusta työskennellä ihmisen kanssa. Koiran parhaat vahvuudet testissä ovat erinomainen itsehillintä ja eleidenlukukyky.”

Yksittäisistä osa-alueista Glenna sai seuraavat arviot:

Suhtautuminen vieraaseen ihmiseen, arkuus-rohkeus: Glenna suhtautuu vieraaseen ihmiseen
ystävällisesti ja avoimesti – koira on avoin ja sosiaalinen vieraita ihmisiä kohtaan.

Aktiivisuus, tilaan tutustuminen: Glenna on erittäin aktiivinen testin alussa ja tutustuu juosten koko huoneeseen. Koiran Fitbark-aktiivisuus testissä oli 24. Pentu on keskimääräistä rauhallisempi testitilanteessa.

Itsehillintä: Glennalla on erinomainen itsehillintä ja impulssikontrolli sylinteritestissä. Sylinteritestissä koira toimii siten, kuin se juuri oppi edellisessä osiossa, eikä palkkio näköärsykkeenä häiritse koiraa. Aikaisemmissa tutkimuksissa koirilla sylinteritestin onnistumisprosentti on ollut keskimäärin 79 % ja susilla 77 % – Glennalla tämä oli 90 %.

Eleet: Glenna lukee ihmisen kommunikointia erinomaisesti tehden vain yhden virheen! Hyvin harva pentu yltää täysin virheettömään suoritukseen tässä osuudessa. Testi vaatii myös hyvää keskittymiskykyä, ja Glennalla on myös tämä ominaisuus vahvana.

Ongelmanratkaisu, V-aita: Glenna ei ratkaissut V-aita tehtävää määräajassa. Koira pyytää pääosin ihmisen apua tehtävän ratkaisuun.

Ongelmanratkaisu, mahdoton tehtävä: Glenna kohdistaa pääasiallisesti huomion muuhun tekemiseen (58 % ajasta) tehtävässä kuin pyrkii ratkaisemaan ongelman. Ollessaan tehtävän kimpussa Glenna työskentelee lähes yksinomaan itsenäisesti.

Leikkihalukkuus: Glenna innostuu heti leikistä ja se leikkii hyvin aktiivisesti. Koira ei halua lopettaa leikkiä. Leikkiä voi hyvin käyttää Glennan palkkiona koulutuksessa.

Sosiaalinen oppiminen: Glenna manipuloi useita kertoja oikeaa nappia ja osoittaa kykyä oppia mallista. Laite on koiran mielestä hieman jännittävä ja lisäksi pentu alkaa olla väsynyt eikä se siksi lähde toistamaan tehtävää voimakkaasti. Koira odottaa myös ihmisten apua tehtävän ratkaisuun.

SmartDOG-tietokannassa pääsee vertailemaan oman koiransa tuloksia muihin saman rotuisiin sekä kaikkien koirien keskiarvoon. Glenna ylittää eleiden luvussa, sosiaalisessa oppimisessa ja itsehillinnässä bordercollien keskiarvon, mutta jää selvästi jälkeen ongelmaratkaisussa. Se oli testissä selkeästi rauhallisempi bordercollieiden pentutestin keskiarvoon nähden.

Omat ajatukset testistä

Itselleni oli yllätys, ettei Glenna yrittänyt mahdottomassa tehtävässä pyytää apua lainkaan, vaikka tilaan liittyvässä ongelmanratkaisutehtävässä se yritti sitä pontevasti. Myös se, ettei tilatehtävä onnistunut, oli itselleni yllätys, koska haahuillessaan Glennan olisi ollut mahdollista saada herkut, mutta se ei sitä tajunnut. Glenna yritti ihan vähän saada nameja väkisin, mutta luovutti nopeasti.

Ajattelen, että väkisin murtautumisesta luopuminen on arjessa hyvä ominaisuus, koska en esimerkiksi toivo, että koira yrittää väkisin päästä porteista ja aidoista läpi, jos se haluaa jotain toisella puolella olevaa. Toisaalta harrastuskoiralla on hyvä olla jonkin verran sinnikkyyttä ja ongelmanratkaisutaitoja, toki niiden tarpeellisuus riippuu kovasti lajista. Tämän ominaisuuden vahvistamisessa on siis syytä olla tarkka harkinta, miten sinnikkyyttä vie eteenpäin.

Mahdottoman tehtävän antama tieto oli myös mielestäni tärkeää: Glenna jaksoi jonkin aikaa yrittää, mutta kun ei onnistunut niin hylkäsi tehtävän ja lähti omille teilleen. Kouluttamisen kannalta on tärkeää tietää, miten koira toimii, jos se ei onnistu yrityksissään, ja testitilanteen käytöksen pohjalta voi pohtia myös syitä käytökselle koulutustilanteissa.

Sosiaalisen oppimisen taipumuksen testaus oli myös kiinnostavaa. Koska Glennalla oli asiaan selvä taipumus, aion ottaa työn alle sen miettimisen, miten voisin sosiaalista oppimista hyödyntää – onhan se myös tutkimuksissa todettu jopa sheippaamista tehokkaamaksi keinoksi opettaa uusia asioita. Myös Do As I Do tulee ehdottomasti meidän treenilistalle, kunhan Glennalta löytyy konseptin opettamiseen liittyvät valmiudet.

Jos testissä olisi tullut esiin epäluuloa, arkuutta tai vaikka voimakasta impulsiivisuutta, se olisi ollut myös erittäin tärkeää tietoa koulutuksen suunnittelun kannalta. Koiran luontaiset taipumukset vaikuttavat siihen, mitä asioita kannattaa harjoitella ja mitkä vaativat erityishuomiota niin arjessa kuin harrastuksissakin. Ne vaikuttavat myös siihen, miten hyvät mahdollisuudet on eri koulutusmenetelmillä onnistua. Samoin esimerkiksi itsenäisyys on asia, josta on toisissa lajeissa paljon hyötyä, mutta toisissa hyvin itsenäisen koiran kanssa voi olla paljon hankalampi edetä.

Testi oli erittäin mielenkiintoinen. Sain siitä mielestäni tarpeellista lisätietoa koirani käyttäytymisestä ja mietittävää, miten otan näitä ominaisuuksia koulutuksessa ja arjessa huomioon. Ennen testiä ajattelin, että kyllä tunnen aikuiset koirani ja niiden testaaminen on “turhaa”, mutta nyt heräsi kiinnostus myös sitä kohtaan. Ehkä vien Susun vielä testiin jossakin vaiheessa, ja Glennan sitten aikuisten testiin kun se on vanhempi. Suosittelen testiä ehdottomasti!

P.S. Vainuvoiman tiloissa oli myös tosi hyvin kaikenlaista treenitarviketta myytävänä, sekä kirjoja! Onnistuin kuitenkin lähteämään ulos vain yhden heräteostoksen kanssa, ostin nimittäin erittäin kätevän märkäruoalle tarkoitetun palkkapurkin.

arjen tukitaidot · hallinnantunne · harrastukset · koiralähtöisyys · kouluttaminen · pohjataidot · valinnanvapaus

Mitä hyötyä on omaehtoisesta kontaktista?

Omaehtoinen kontakti – mitä se on? Omaehtoisuudella tarkoitan, että toiminto lähtee koirasta. Voisimme puhua myös tarjotusta kontaktista tai koiralähtöisestä kontaktista. Koira siis itse tarjoaa käytöstä, ohjaaja ei mitenkään ilmaise koiralle, mitä haluaa. Ei ole olemassa myöskään koiran kannalta väärää vastausta. Kun koira osaa tarjota kontaktia, ja tarjoaa sitä mielellään, voidaan harjoittelussa helpommin keskittyä muihin asioihin.

Mitä hyötyä on omaehtoisesta kontaktista?

Omaehtoisen kontaktin ehdoton hyöty on se, että silloin koira luopuu häiriöistä oma-aloitteisesti. Kyseessä on pohjimmiltaan myös luopumistreeni, jossa koira valitsee kontaktin kiinnostavan häiriön sijaan. Varsinkin pentu- ja alkeistreenit ovatkin oikeastaan lähinnä luopumista kaikesta kiinnostavasta maailmassa ja ohjaajan rakentamista kiinnostavaksi. Kun kontakti vahvistuu ja siihen rakentuu kestoa, luopumista voidaan ajatella häiriönä kontaktille.

Omaehtoinen kontakti on osa sitä, että koira pitää itse huolta hallinnasta: se ei halua karata häiriöille, vaan haluaa tarjota kontaktia. Kun luopuminen lähtee koiran halusta, se on paljon varmempi käytös kuin muista syistä tapahtuva luopuminen. Kun luopuminen on oma-aloitteista, eikä siihen liity ristiriitaa ohjaajan kanssa, koiralle rakentuu aito sisäinen motivaatio tehtävää kohtaan.

Aito motivaatio on omassa ajattelussani keskeinen asia kaikessa treenaamisessa. Kun koiralla on aito motivaatio tehtävään, sitä ei tarvitse kalastella eikä houkutella pois muiden mielenkiintoisten asioiden ääreltä. Koiran kanssa ei synny vastakkainasettelua, kun ihminen ei yritä väkisin saada koiraa luopumaan sille tärkeästä asiasta. Kun koira oppii, että kontaktin kautta sille päin vastoin syntyy mahdollisuuksia saada sen tavoittelemia asioita, ihminen ja koira pelaavat samalla puolella.

Omaehtoisen kontaktin myötä myös muiden tehtävien harjoittelu helpottuu. Periaatteessa kontakti ei ole vaatimus tehtävien opettamiselle, mutta mistä voimme tietää, että koiran huomio on meissä, jos se ei katso ohjaajaa? Ohjaajaan katsomattomasta koirasta tulee myös ohjaajalle epämiellyttävä olo. Kyse on samasta ilmiöstä, kuin jos puhuisit ihmiselle, joka koko ajan katselee muualle. Koira pitää ystävälliseen ihmiseen mielellään katsekontaktia, jos se ei koe kontaktia uhkaavana, joten muualle katselevan koiran kohdalla pitäisi aina miettiä, mitä käytöksen taustalla on. Onko tilanne tai ohjaaja painostava, vai onko koiran kenties vaikea luopua häiriöistä?

Kun koira on oppinut, että ohjaajan tarkkailu ja kontaktin pitäminen kannattaa, voi harjoittelussa keskittyä muihin asioihin. Tehokkaassa harjoittelussa ei voi harjoitella kuin yhtä kriteeriä kerrallaan. Esimerkiksi seuraamisessa voi olla nopeasti ongelmissa, jos kontaktia joutuu jatkuvasti työstämään ja sen vuoksi joutuu myös palkitsemaan väärää sijaintia tai vinoutta. Jos kontakti on vakio, ja koira huolehtii siitä itse, kriteerinä voidaan pitää jotakin muuta, esimerkiksi seuraamisessa oikeaa paikkaa.

Mitä asioita kannattaa ottaa huomioon omaehtoisen kontaktin rakentamisessa?

On ehdottomasti hyvä, jos on mahdollista harjoitella myös kontrolloiduissa olosuhteissa niin, että häiriöitä voidaan tuoda mukaan koiran sietoikkunan sisällä. Tällöin voidaan pyrkiä ns. virheettömään oppimiseen, jossa tavoitteena on harjoituksen vaatimustason pitäminen koko ajan sellaisella tasolla, että koiran onnistuminen on hyvin todennäköistä. Koska häiriöt ovat kuitenkin asia, jota ei voi täysin hallita, on tarpeen harjoitella myös tilanteita, joissa jokin äkillinen tai hyvin kiinnostava vie koiran huomion. Tämän vuoksi omaehtoisen kontaktin rakentaminen vaatii ohjaajalta joustavuutta muuttaa suunnitelmaa ja omaa toimintaansa tilanteen mukaan.

Selvää on, että koiraa ei saa kuitenkaan pelotella, eikä sille saisi näissä treeneissä aiheutua epävarmuutta, vaan päinvastoin tarkoituksena on opettaa koiralle toimintamalli tilanteeseen, jossa se kadottaa kontaktin hetkellisesti. Näin koiran hallussa oleva käytösvalikoima kasvaa. Kun koiralle tulee käyttöön uusia tapoja selvitä haastavista tilanteista, myös sen hallinnan tunne kasvaa. Hallinnan tunteen kasvaminen näkyy esimerkiksi itsevarmuuden ja reippauden kasvamisena ja siinä, että koira sietää epämiellyttäviä asioita paremmin, kun sillä on keino ohjata tilannetta.

Varsinkin alussa ohjaajan on usein tarpeen hiukan “psyykata” itseään kestämään se, että koira on kuin onkin kiinnostunut myös muista asioista. Aluksi koira saattaa käyttää pitkiä aikoja kaikenlaiseen muuhun toimintaan, ja tässä kysytään ohjaajalta kärsivällisyyttä. Ohjaajan tulisi kuitenkin pysyä koko ajan valppaana, sillä hyvin pienetkin koirasta lähtöisin olevat vilkaisut tulisi merkitä ja palkita. Muutoin koira ei opi kontaktin kannattavuutta.

Omaehtoinen kontakti pitäisi pyrkiä pitämään vapaana ikävistä seurauksista. Koira määrittelee, mikä on ikävää, joten tilanteita on hyvä miettiä koiran näkövinkkelistä. Jos omaehtoisella kontaktilla joutuu kytketyksi vapaana juoksemisesta, se on yleensä ikävää; samoin jos menettää tilaisuuden haistella kiinnostavia hajuja. Jos taas kontaktista saa palkkion ja lisäksi mahdollisuuden jatkaa tätä tai jotain toista kiinnostavaa toimintaa, niin sehän kannattaa. Kun näihin koirasta kiinnostaviin asioihin on lupa ja pääsy, niiden arvo ja samalla kiinnostavuus laskee. Samaan aikaan kontaktin määrä lisääntyy.

Monenlaisia tilaisuuksia harjoitteluun

Tästä linkistä pääset lukemaan, miten omaehtoista kontaktia lähdetään rakentamaan tilaan tutustumisen kautta. Tilaan tutustumisharjoituksen tavoitteena on purkaa konfliktia ohjaajan ja koiran väliltä ja opettaa koiralle, että kontaktin ottaminen on erittäin kannattavaa: siitä saa palkkion, eikä menetä mahdollisuutta puuhata sitä, mikä sillä hetkellä kiinnostaisi eniten.

Kontaktia voi rakentaa kannattavaksi myös arjessa. Meillä kontakti toimii koirille välineenä saada niiden haluamia asioita. Esimerkiksi ruoka-aikoihin kupista luovutaan ja otetaan kontakti, ennen kuin saa luvan syödä; samoin puruluista ja muistakin herkuista; ovesta saa luvan kulkea kontaktilla; hyville hajuille pääsee lenkillä kontaktilla ja lenkin ja vapaana olon aikana on mahdollista ansaita halutessaan ylimääräisiä makupaloja kontaktilla. Myös ihmisten ja toisten koirien tervehtiminen, jos se on koirasta mukavaa, kannattaa viedä kontaktin ja vapautuksen alle, samoin esimerkiksi koirapuistoon meneminen tai autosta ulos hyppääminen.

Aktiivisen omaehtoisen kontaktin myötä yhteiselämä helpottuu, ja ihmisestä tulee mukavien asioiden mahdollistaja. Nämä arjen tavat hyödyttävät myös harrastuskentällä, ja usein myös toisin päin. Ihmisen kokeminen kannattavana on koiran hyvinvoinnille keskeistä, ja omistaja saa hyvän mielen koiran ollessa hallittavissa.

Jäikö joku asia askarruttamaan tai haluatko jostain lisätietoa? Olen vain sähköpostin päässä ja vastaan mielelläni kaikkiin kysymyksiin sekä kuulen kommentit postauksesta. Älä epäröi ottaa yhteyttä saara.uljas@gmail.com tai yhteydenottolomakkeella. Facebookista ja Instagramista löydät sivuni lystitassun-nimellä ja siellä voit myös lähettää viestejä tai kommentoida.

arjen tukitaidot · hallinnantunne · hihnakäytös · koiralähtöisyys

Monikoiratalouden hihnalenkkeilystä

Eilen otin härkää sarvista ja vein kaikki neljä koiraa samaan aikaan hihnalenkille. Glennalla on nyt ikää 11,5 viikkoa, ja aiemmin olen ajatellut, ettei se jaksa mukana. Mutta myönnän kyllä, että tosiasiallinen kannustin tähän kokeiluun oli se, että mieheni ei ollut nyt kotona enkä halunnut viedä koiria erissäkään ulos tai jättää pentua yksin. Joskus ulkoinen pakote toimii ihmiselle parhaiten 😉 Sattuneesta syystä kuvia ei nyt ole montakaan, kännykkää ei viitsi enää kovin usein kaivaa esiin taskusta kuin vain kun on aivan varma, ettei missään lähettyvillä ole ketään.

Silloin aikoinaan, kun Tiuhti tuli minulle, koirakoulussa neuvottiin, ettei koira saa koskaan vetää ja jos se vetää, niin pitää aina pysähtyä. Tiuhti-pennun kanssa ulkoilu oli pitkään todella raskasta, ja sillä kesti kauan oppia lenkkeilyn pelisäännöt. En muista, toteutettiinko tätä samaa toimintamallia Susun kanssa, mutta todella pitkään koirien lenkittämisessä oli minulla sellainen “pakkopullan” sävy. Jos koirat kiskoivat tai tuli joku remmirähjäys, niin koko lenkki oli piloilla. Välillä oli jopa aikoja, etten oikeastaan kovin paljon lenkittänyt koiria.

Sitten tutustuin Jaana Pohjolan lenkkeilyfilosofiaan, josta voit lukea esimerkiksi tästä ja tästä. Jaanan ajatus on, että koko lenkki ei voi olla temppu, ja on hyväksyttävä se, että koira ei käyttäydy koko lenkkiä täydellisesti. Vetäminen ei ole automaattisesti huono asia, ja vetämisestä pysähtyminen harvemmin tuottaa nopeaa koulutustulosta. Se on sitäpaitsi monen koiran kanssa aivan epäjohdonmukaista, koska jos yksi vetää ja silti kaikki pysähtyvät, mitä koirat oikeastaan oppivat? Jaana kehottaa myös miettimään, mikä muu voisi toimia koiralle palkkana kuin namit tai lelut.

Erityisesti ajatus siitä, ettei lenkin tarvitse olla täydellinen ollakseen mukava ja onnistunut, oli itselleni ihan mullistava (mikä tietenkin tuntuu nyt ihan typerältä). Olen hyväksynyt sen, että alkulenkistä meillä koirat yleensä vetävät, joskus aika kovaakin, koska koko päivän sisällä vieton jälkeen niillä on usein aika paljon virtaa. Myös muulloin saa lenkillä hihna kiristyä, rajan olen laittanut siihen, että ns. kauhominen on kielletty, koska sitten menee jo taluttaja nurin. Tuntuma saa siis kuitenkin olla.

Meillä myös koirat saavat aina pysähtyä haistelemaan kun haluavat, poikkeuksena tietenkin keskelle suojatietä tms. Joskus voidaan mennä toooodella hitaasti, joskus aika vauhdikkaasti. Saman lenkin kesto voi päivästä riippuen erota jopa 5-10 min. Tämä on ollut meillä oikeastaan aina. Ajattelen, että lenkille lähdetään koiria varten, ja haistelu on koirien hyvinvoinnille erittäin tärkeää. Mittaan lenkkien kestoa ajassa, en matkassa. Jos on kiire, mitä yleensä ei ole, käännyn aikaisemmin kotiin, jos nenät tuntuvat olevan maassa tavanomaista enemmän. Sellainen sääntö meillä on, että ihmisten ilmoilla liikuttaessa kuljetaan toista tien reunaa, ja sieltä ei saa pomppia toiselle puolelle eikä edes keskellä, ja tästä ei jousteta. Varsinkin vilkkaassa lähiössä työmatkapyöriäilijöiden seassa tämä on turvallisuuskysymyskin. Pyrin nykyään entistä enemmän ulkoilemaan kuitenkin metsäpoluilla ja pururadoilla, joilla on vähemmän liikennettä eikä koirien kulkeminen niin tarkkaa, mutta totta kai keräännymme aina reunaan koko sakki kun joku tulee vastaan.

Tämän “lähes täydellisen säännöttömyyden” seassa sitten palkitaan koiraa siitä, jos se ottaa kontaktia jossain välissä. Usein lenkki menee niin, että ensimmäiset 15 min höyrytään reippaasti eteenpäin, ehkä haistellaan ja merkkaillaan tietyt paikat. Suurimmat höyryt päästettyään koirat kuitenkin rauhoittuvat ja alkavat haistella enemmän, ja, tadaa, ottavat oma-aloitteisesti kontaktia makupalojen toivossa. Nämä kaverit ovat muutenkin ruoalle ahneita, joten sillä on voinut palkita myös lenkillä. Mitä enemmän lenkkeilee, sitä vähemmän on höyryä ja enemmän kontaktia. Ajattelen siksi, että meillä hihnakäytös on pitkälti kiinni muutamasta asiasta, jotka liittyvät toisiinsa:

  1. Kun lenkkeilee paljon, koiran perusliikunnan tarve on tyydytetty.
  2. Se, että koira saa haistella niin paljon kuin haluaa, palvelee montaa asiaa.
  3. Kun lenkkeilee paljon, on enemmän tilaisuuksia harjoitella.
  4. Kun perusliikunnantarve ja haistelun tarve on tyydytetty, makupaloilla koulutus on helpompaa kun ei tarvitse kilpailla ympäristön palkkioiden kanssa niin voimakkaasti.

Takaisin pentulenkkeilyyn, eli siis eilen hiukan kauhuissani lähdin neljän koiran kanssa ulos metsän puolelle. Ja sehän meni hyvin, oikeasti tosi hyvin. Kyllä, koirat vetivät, varsinkin kun mentiin hihnoissa metsään ja varsinkin kun kuumien kelien vuoksi on lenkkeilty vähemmän kuin yleensä (me ei todellakaan surra yhtään helteiden loppumista). Mutta kun nyt ei, toisin kuin edellisillä kerroilla kun olen ottanut pennun ensimmäistä kertaa koko porukan kanssa lenkille joskus vuoden ikäisenä, ollutkaan tavoitteena täydellisyys. Oikeastaan tavoitteena oli se, että pentu ei jää auton eikä pyörän alle eikä mulla murru sormi jos se jää neljän remmin väliin puristuksiin, mutta ei näin tapahtunut.

Aamulenkillä sitten olin oikein rohkea ja vein koko poppoon meidän normi aamukävelylle tuonne asuinalueen puolelle. Glenna otti hienosti isoista mallia ja kulki reunassa niiden perässä, lenkki sujui niin kivasti, että olisi voinut luulla, että on paljon suurempi pentu mukana. Olen tästä kokemuksesta tosi rohkaistunut ja hyvillä mielin, koska oikeasti nautin koirien kanssa kävelystä paljon. Tietenkään pentu ei lähde vielä pitkiin aikoihin mukaan pitkille lenkeille, mutta näillä lyhyillä ulkoiluilla pääsee mukavasti harjoittelemaan porukassa kulkemista. Glenna ei vielä tiedä, millä tavalla niitä nameja voi saada, ja tietysti pentua kiinnostaa monet asiat paljon enemmän kuin aikuisia koiria, mutta eihän sitä voi oppiakaan jos ei anneta tilaisuuksia.

arkitaidot · Glenna · hallinnantunne · havainnointi · koiralähtöisyys · omat koirat · pentuelämä · valinnanvapaus

Pennun kanssa maailmaan tutustuminen

Pentuelämää on nyt meidän perheessä eletty reilu 2 viikkoa, ja se tuntuu pieneltä ikuisuudelta. Edellisen pennun tulosta on aikaa se vajaa 3 vuotta, ja moni asia on ehtinyt unohtua, millaista se pikkupennun kanssa olikaan. Toisaalta myös olen tässä välissä oppinut itse aivan hirveän paljon, oma ajatusmaailma on muokkautunut ja koulutustaidot parantuneet huimasti. Ainahan sitä kai sanotaan, että seuraavan koiran kanssa tehdään asiat eri tavalla ja paremmin kuin edellisen kanssa, eikä ainakaan tehdä samoja virheitä. Nyt itse tunnen, että olen onnistunut tekemään ainakin alkuun osan asioista eri tavalla ja nimenomaan niin, että toiminta vastaa omia arvoja ja omaa tietopohjaa.

Glennan kanssa meillä on ensimmäistä kertaa käytössä oma piha, kaikki muut koirat ovat kasvaneet kerrostalossa. Oma piha, vaikka se onkin pieni ja vaatimaton, antaa pennulle aivan toisenlaisen mahdollisuuden saada omaehtoista liikuntaa sekä tutustua turvallisesti maailman ääniin, hajuihin ja sääilmiöihin. Toisekseen Glenna on aivan uskomattoman siisti, minkä se on oppinut aivan itse, kun sillä on jatkuva mahdollisuus käydä ulkona. Nyt lämpimillä keleillä meillä on ovi ulos käytännössä auki koko ajan, ja se voi itse valita, milloin se haluaa ulkoilla.

Oman pihan ja sen tarjoaman siisteyskasvatuksen myötä pentua ei ole ollut välttämätöntä viedä etuovesta ulos “suureen maailmaan” asioilleen, ja se onkin tuntunut omituiselta verrattuna aikaisempiin pentuihin. Olisi ollut liiankin helppoa tuudittautua siihen, että pentu tekee tarpeensa takapihalle, näkee siellä asioita ja saa liikuntaa, eikä siis tarvitse muuta. Eihän se tietenkään niin mene, vaan sosiaalistumisen takia on pikkuhiljaa laajennettava reviiriä omalta pihalta kauemmaksi. Nyt kuitenkin ulkoilusta on poistunut paine tarpeiden tekemisestä hihnan päässä, mikä on ollut yllättävän vapauttavaa.

Olemme aloittaneet maailmaan tutustumisen hyvin omaehtoisella ajatuksella: pentu saa päättää vauhdin ja suunnan. Jos pentu ei liiku mihinkään, olen heittänyt sille nameja maahan saadakseni siihen liikettä. Glenna oli aluksi pieni arkajalka eikä oikein halunnut liikuskella, mutta itsevarmuus on kasvanut huimaa vauhtia. Tähän systeemiin kuuluu myös se, että jos pentu haluaa kotiin, niin mennään kotiin. Yhden kerran Glenna säikähti ohi ajavia autoja niin kovin, että pinkoi etuovelle ja halusi sisään. Sen jälkeen säikähdyksen jälkeinen pyrähdys on saattanut tapahtua jonkin matkaa kotiin päin, mutta Glenna on kuitenkin valinnut vielä jatkaa ulkoilua. Kun pennulla on mahdollisuus aina päästä pois jännittävästä tilanteesta niin halutessaan, sen hallinnan tunne kasvaa ja se voi turvallisemalla mielellä jatkaa ympäristön tutkimista.

Nykyään Glenna ei oikeastaan haluaisi millään tulla retkiltään sisälle, vaikka itse jo huomaa, että se on väsynyt. Alkuun ulkona oltiin ihan maksimissaan 20 minuuttia, mutta nyt ulkoilut ovat pidentyneet ja ne pitenevät ihan huomaamatta vähän turhankin paljon. Matkaa olemme siis tehneet kävellen ehkä enintään 100 m edestakaisin, mutta aikaa tähän saa kyllä kiitettävästi käytettyä kun pentu saa päättää tahdin.

Olemme käyneet myös autoilemassa ja siten saaneet tuntumaa hiukan erilaisiin ympäristöihin. Autoilureissu on tietysti ajallisesti väkisinkin hiukan pidempi, koska autossa menee aikaa ja perillä olisi hyvä saada tehtyä edes jotain. Autoilu jännitti Glennaa aluksi kovasti ja se vinkui ja läähätti voimakkaasti, mutta se on nyt alkanut tottua matkustamiseen. Olemme käyneet eläinkaupassa, meren rannassa, treenihallilla ja puistossa ihmettelemässä maailmaa. Näilläkään retkillä ei ole kävelty pitkää matkaa, puisto oli niin jännä paikka, että siellä ei liikuttu juuri ollenkaan, vaan reissun tavoitteena on ollut erilaisten juttujen näkeminen niin, että tilanne ei kuitenkaan käy liian pelottavaksi.

Valitettavasti minulla päättyy loma huomenna, jolloin ei ole enää ihan yhtä paljon aikaa huolelliseen sosiaalistamiseen, mutta tietenkään sosiaalistaminen ei missään tapauksessa pääty tähän. Nopean oppimisen kautta on meillä vielä hyvän matkaa jäljellä, ja vanhasta viisastuneena sosiaalistamisen otollisen kauden ei kannata ajatella päättyvän siihen.

Ja onhan se oikeastaan ihan luksusta ja melkein meditaatiota seisoa keskellä metsää paikoillaan ja antaa pennun peuhata omiaan, ilman kiirettä tai tavoitteita, vain kuunnellen lintuja ja seuraten, miten eläinlapsi tutustuu maailmaan.

aktivointi · hallinnantunne · koiralähtöisyys · kouluttaminen · valinnanvapaus · virikkeistäminen

Aktivointi saalistuskäytöksen näkökulmasta

Kirjoitin juttua PON-kerhon jäsenlehteen koiran aktivoimisesta, ja lähdin pohtimaan erilaisia tapoja virikkeellistää koiraa saalistuskäyttäytymisketjun näkökulmasta. Koen saalistuskäytöksen näkökulman hyvänä siksi, että sen kautta aukeaa näkökulmaa myös koiraan lajina ja ymmärrys siitä, miksi virikkeistäminen on hyödyllistä ja toimii. Tapoja virikkeellistää on useita muitakin, ja jutun lopusta löytyy muutama vinkki lisätiedon hankintaan.

Koiran virikkeistäminen saalistuskäytöksellä

Virikkeistämisellä tarkoitetaan, että koiralle tarjotaan mahdollisuuksia lajityypilliseen käytökseen. Koira on kuuluu koiraeläinten sukuun ja on saalistaja (vrt. esim. kani, joka on saaliseläin). Luonnossa elävän koiraeläimen hereillä oloajasta suurin osa kuluu ruoan etsimiseen, lisäksi aikaa kuluu kiinniottoon, syömiseen ja mahdolliseen piilottamiseen. Koska syöminen on jokaisen eläimen ja myös ihmisen elinehto, saalistamiseen liittyvät käytökset ovat itsessään erittäin palkitsevia, eli tuottavat mielihyvää. Pääasiassa voidaan sanoa, että ne myös rentouttavat koiraa, vaikkakin pelkkään jahtaamiseen keskittyvä aktiviteetti tuottaa myös stressiä ja voi kiihdyttää. Saalistuskäytös voidaan jakaa seuraaviin vaiheisiin: jäljestäminen – vaaniminen – takaa-ajo – tarttumispurenta – tappopuru – paloittelu ja syöminen. Virike on aina jotain mukavaa. Virike on aina myös sellaista, minkä koira valitsee itse. Virikkeistäminen siis lisää koiran omaehtoisesta käytöstä ja valinnanvapautta. Jos leikki tai koulutushetki muuttuu koiran kannalta epämukavaksi tai sitä pitää vahvasti suositella, se lakkaa olemasta virike.

Käyn tässä läpi koira virikkeistämistä saalistuskäytösketjun eri vaiheiden kautta. Koiraa on aina valvottava, kun se leikkii leluilla tai syö luita, jottei se niele isoja paloja tai sellaista materiaalia, mikä ei ole tarkoitettu syötäväksi.

 

Jäljestäminen

Jäljestäminen eli ruoan etsiminen on se vaihe, johon luonnonvaraiset eläimet käyttävät eniten aikaa. Koiraeläin käyttää ison osan päivästä haistellakseen saaliseläinten jälkiä ja tehden niistä tulkintoja saaliin ohimenon ajankohdasta, määrästä, suunnasta ja mahdollisesti monenlaisesta muusta, mistä ihmiset eivät voi kuvitellakaan olevan mahdollista saada tietoa hajuaistin avulla. Haistelu on koiraa rentouttavaa ja hyvällä tavalla väsyttävää puuhaa. Hajuaistia voi käyttää monipuolisesti hyväksi ruoalla aktivoimisessa. Jäljestämiseen lukeutuu myös tonkiminen ja kaivaminen, jotka ovat myös tapoja etsiä saalista esimerkiksi maan alta.

  • Namien etsintä: Koiralle voi opettaa vihjeen, josta se osaa etsiä nameja. Pyydä koira istumaan paikallaan ja laita sen nähden nami maton reunan alle. Sano koiralle vapautusvihje ja uusi etsimisvihje, esimerkiksi ”etsi”. Toista tätä muutamia kertoja. Sen jälkeen piilota nami niin, ettei koira näe, ja toista taas vihje etsi. Voit myös heittää koiran nähden kourallisen kuivaruokaa maahan sisällä tai ulkona ja kun koira ampaisee ruoan perään, sanoa etsimisvihjeen. Nameja voi piilotella sisällä ympäriinsä, paikat kannattaa valita sen mukaan, ettei haittaa jos koira yrittää vaikkapa kaivaa niitä esiin. Myynnissä on myös namimattoja, snuffle mats, joihin voi piilottaa nameja ja antaa etsiä sieltä. Netistä löytyy myös ohjeet maton tekemiseen itse. Meillä ainakin namimatto on koirien ehdoton lemppari.
  • Aktivointilelun etsiminen: Laitetaan piiloon aktivointilelu, paperirulla tms. jossa on sisällä ruokaa, ja annetaan koiran etsiä sitä. Opetetaan samoin kuin namietsintä. Tässä yhdistyy lisäksi aktivointilelun kanssa pelaaminen sen löydyttyä.
  • Namijälki: Koira seuraa ihmisen tekemää jälkeä, joka on joko tehty ruoalla kokonaan tai jäljen varrelle on ripoteltu ruokaa. Jos jäljen vetää ruoalla, voi laittaa sukkahousuun jotain hiukan valuvaa herkkua, vetää sitä perässään ja kätkeä jäljen päähän purkissa samaa herkkua. Koira ei saa nähdä herkun piilotusta. Koira ohjataan jäljen alkuun ja annetaan sen jälkeen itsenäisesti seurata jälkeä loppupalkkiolle. Jälki on aluksi vain muutaman metrin mittainen, mutta kun koira hoksaa jutun juonen, voi jälkeä alkaa pidentää ja herkkua vaikeuttaa siten, että se on esimerkiksi kiinteämpää, jolloin siitä jää vähemmän hajua. Jälkeä voi tehdä myös siten, että talloo omilla jaloilla jäljen, jossa laittaa ensin joka askeleelle 2 namia ja antaa koiran seurata namivanaa. Myös tässä laitetaan loppupalkkio, josta koira tietää jäljen päättyneen. Namien välimatkaa voi alkaa pidentää pikkuhiljaa, kun koira on keksinyt jutun juonen.
  • Metsälenkki: Vapaana tai pitkässä liinassa kulkiessaan koira saa rauhassa haistella maailman hajuja ja rentoutua.
  • Kiireetön ulkoilu: Uusi paikka, uudet hajut, ja tutkittavaa riittää pitkäksi aikaa. Myös tavallisia lenkkejä voi tehdä joskus niin, että antaa koiran haistella niin paljon kuin se haluaa, eikä repiä sitä hajuilta jatkamaan matkaa. Tällöin kannattaa pukea lämpimästi päälle ja ottaa lenkin tavoitteeksi jonkin ajan kuljetun matkan sijasta.
  • Hajuharrastukset: Nose work, haku, jäljestäminen, esine-etsintä, tunnistusnouto, hajuerottelu… Harrastuslajeissa löytyy paljon valikoimaa siihen, miten koiraa voi opettaa käyttämään nenäänsä palkkion saadakseen.
  • Tonkiminen ja kaivaminen: Koiralle voi tarjota luvallisia kaivamiskokemuksia esimerkiksi täyttämällä pahvilaatikon pahvinpaloilla ja laittamalla sekaan nameja koiran nähden, jotka se saa sitten etsiä. Nameja voi myös laittaa löyhän pyyherullan sisälle tai peittomyttyyn, josta koira voi tonkia namit esiin. Koiralle voi myös tarjota luvallisen paikan kaivuuseen pihamaalla tai koirapuistossa.
  • Haistiaiset: Koiralle voi tuoda haistiaisen, eli haisevan tuliaisen, kun käy itse jossain. Esimerkiksi työmatkan varrelta voi poimia kepin, kiven tai lehden koiralle haisteltavaksi. Koiran kannattaa myös antaa haistella erilaisia tavaroita.

Vaaniminen

Vaaniminen on vaihe, jossa koiraeläin on löytänyt saaliin ja tuijottaa sitä miettien samalla, miten etenisi seuraavaan vaiheeseen ketjua. Paimentamisessa lampaiden tuijottaminen on esimerkki vaanimisesta, samoin esimerkiksi lintukoiran seisonta. Koirat vaanivat toisiaan myös leikin tuoksinnassa, jokainen on varmaan nähnyt koiran hiipivän matalana kohti toista koiraa. Vaanimista voi olla vaikea järjestää aktivoinniksi, ja tulisi huomioida, että vaaniminen voi olla myös stressaavaa ja kiihdyttävää, myös sen kohteena olevalle eläimelle. Joillakin roduilla, esim. bordercollie, vaaniminen voi mennä maanisen puolelle, eikä välttämättä enää lisää koiran kokonaishyvinvointia. Koiran ei saisi myöskään antaa vaania muita koiria (muualla kuin leikissä), autoja, ihmisiä, pyöriä, lapsia.

  • Paimentaminen, lintujen vaaniminen: Muiden eläinten vaaniminen liittyy vahvasti rotuun, eikä sitä välttämättä voi koiralle opettaa. Jos koira vaanii mielellään, sen voi antaa katsella muita eläimiä.
  • Leikkivaaniminen: Leikkimisessä muiden koirien kanssa on paljon muutakin hyötyä, mutta se voi myös sisältää vaanimiskäytöstä.
  • Lelun vaaniminen: Jos koira on leikkisä, leluleikkeihin voi sisällyttää seuraavanlaista vaanimista: ihmisellä on lelu kädessään, jota koira yrittää tavoitella. Lelu jähmettyy, ja koira jähmettyy tuijottamaan lelua, eli vaanimaan. Tästä edetään siihen, että lelu lähtee yllättäen liikkeelle ja koira eteen saalistuskäytöksessä takaa-ajoon.

Takaa-ajo

Takaa-ajossa koira jahtaa saalistaan. Monet leikit koiran kanssa perustuvat tähän. Saalisleikit ovat monelle koiralle mieluisia, mutta ne ovat myös kiihdyttäviä. Esimerkiksi pallon heittoa ei tulisi tehdä päivittäin, pitkiä aikoja kerrallaan eikä kylmillä lihaksilla liiallisen stressin ja vammojen välttämiseksi. Jos koirat jahtaavat leikissä toisiaan, on omistajan tehtävä aina varmistaa, että molemmat osapuolet todella kokevat takaa-ajon mukavana leikkinä.

  • Lelun jahtaaminen / heittäminen: Heitetään koiralle palloa tai annetaan sen jahdata muita leluja. Huom! Tämä ei sisällä taisteluleikkiä ohjaajan kanssa.
  • Viehejuoksu: erityisesti suosittua vinttikoirien keskuudessa, mutta ainakin Turussa myös muun rotuiset saavat toisinaan käydä tutustumassa vieheen perässä juoksemiseen vinttikoiraradalla.
  • Muiden koirien kanssa leikkiminen sisältää usein takaa-ajoleikkiä.
  • Takaa-ajoon liittyy olennaisesti juokseminen, ja koirathan rakastavat juosta. Vaikka koira ei suoranaisesti jahtaisi mitään, juokseminen vapaana tai vaikka koirajuoksu tai muut vetolajit tarjoavat koiralle kokemuksen juoksun hurmasta.

Tarttumispurenta ja tappopuru

Tarttumispurennassa koira saa saaliin kiinni. Käytännössä virikkeistämisessä tarttumispuru toteutuu, kun koira saa lelun tai vieheen kiinni. Koira etenee tappopuruun silloin, kun se lelun voittaessaan ravistaa sitä voimakkaasti. Kaikki koirat eivät tätä tee.

Paloittelu ja syöminen

Syöminen on kaikille eläimille elinehto, ja monesti hukkaan heitetty mahdollisuus aktivointiin. Jos koira on ahne, se vetäisee päivittäisen ruoka-annoksensa napaansa muutamassa sekunnissa. Erilaisilla aktivointileluilla syömiseen kuluvaa aikaa on mahdollista moninkertaistaa ja tarjota koiralle samalla aivopähkinää. Koiraa tulee aina vahtia, kun se syö luita tai leikkii aktivointileluilla.

  • Puruluut: Nahkaiset tai aidot luut. Monet aikuisetkin koirat nauttivat luiden kalvamisesta ja käyttävät siihen mielellään aikaa. Jotkut koirat myös piilottavat luita mielellään. Luiden syönti auttaa lisäksi koiran hammashoidossa.
  • Aktivointikupit: Perustuvat yleensä siihen, että kupin pohja ei ole tasainen vaan siinä on erilaisia kohoumia. Koira joutuu käyttämään enemmän kieltään saadakseen ruokaa, ja ruoka saadaan pienemmissä erissä.
  • Kong: Kong tai muut täytettävät lelut perustuvat perjaatteessa samaan kuin aktivointikupit. Kongin tai muun täytettävän lelun voi täyttää koiran päivittäisellä ruoalla ja pakastaa (nappuloihin lisätään jotain kosteaa sidosaineeksi), jolloin ruoan syömiseen käytettävä aika kasvaa huimasti.
  • Lickimat: Sama kuin Kongi yllä, mutta lickimat on tasainen pinta, johon sivellään pehmeää ruokaa ja pakastetaan, koira saa nuolla pakastetun ruoan.
  • Aktivointilelut ja -pelit: Näitä löytyy jokaisesta eläinkaupasta useampia erilaisia. Kannattaa aloittaa helposta ja edetä sitten vaikeaan, koska tottumaton koira saattaa liian vaikean lelun edessä luovuttaa. Jotkut koirat oppivat lelun mekanismin kerrasta, toiset leikkivät samoilla leluilla uudelleen ja uudelleen.
  • Luvallinen repiminen: Laita nameja vessapaperihylsyyn, maitopurkkiin tai limsapulloon, ja anna koiran repiä tiensä ruoan luokse. Monet koirat pitävät tästä kovasti. Vaikeusastetta voi lisätä laittamalla useamman wc-paperihylsyn päällekkäin tai laittamalla maitopurkin täytteeksi vielä pahvinpaloja tai paperisilppua.
  • KOULUTTAMINEN JA OMAEHTOISET HOITOTOIMET: Aivan, luit oikein. Kun koira saa tehdä työtä ruoan eteen, se lisää syömiseen käytettyä aikaa ja koulutushetki toimii aivovirikkeenä. Koirat, kuten muutkin eläimet, valitsevat yleensä mieluummin tehtävien kautta syömisen kuin suoraan kiposta syömisen. Kun koulutus tapahtuu koiran ehdoilla ja lähtökohtana se, että koira saa hyvällä mielellä keksiä, miten sen tulisi tehdä saadakseen makupalansa, koulutus toimii erinomaisena virikkeenä. Kun koiralla on valinnan vapaus ja hallinnan tunne, sen hyvinvointi kohenee monin tavoin ja myös suhde omistajaan paranee.

Lisävinkkejä:

https://elainkoulutus.fi/

https://minimuutti.com/

arjen tukitaidot · arkitaidot · hihnakäytös · koiralähtöisyys · omat koirat · Susu

Asenne ratkaisee vai miten se meni?

Tällä viikolla on vihdoin tapahtunut suuri edistysaskel Susun remmikäytöksessä, eritoten vieraiden koirien ohituksissa. Analysoin hiukan sitä, minkä kaiken ajattelen olevan hyvän kehityksen taustalla.

Tottuminen

Susu on asunut elämänsä ensimmäiset 3 vuotta melko rauhallisessa lähiössä. Lenkeillä tuli harvoin koiria vastaan, eikä pihapiirissä näkynyt juuri koskaan ketään. Vajaa vuosi sitten muutimme, ja uusi asuinalue ja uudet lenkkeilymaastot ovat huomattavasti vilkkaampia. Täällä jokaisella ulosmenolla voi nähdä useita juoksevia ja pyöräileviä lapsia, paljon erilaisia koiria, sähköpotkulautoja ja -pyörtuoleja sekä hevosia. Alkuun nämä olivat epäilyttäviä, mutta nykyään lähes kaikesta päästään ohi ilman katsetta kummempaa. Sosiaalistuminen asioihin on tärkeää.

Lenkkeilyn määrä

Voin ihan rehellisesti myöntää, että muuton jälkeen lenkkien määrä sekä pituus on lisääntynyt huomattavasti. Syitä on kaksi: ensinnäkin olen asettanut liikunnan määrän arvoksi sinänsä ja toiseekseen täällä on tosi paljon mukavampi lenkkeillä, kun puitteet ovat paremmat. Nyt kun aamulenkki on tullut rutiiniksi, tuntuu jopa tosi oudolta, jos joskus käykin vaan pissattamassa koirat. Lisääntyneen liikunnan ajattelen vaikuttavan kolmella tavalla: ensinnäkin usein toistuvat, pitkät lenkit vähentävät uloslähdön “pikkujouluristeilytunnelmaa”, eli uutuudenviehätys hieman karisee. Toisekseen liikunnan tarpeen täyttyessä kiihtynyt höyryäminen vähenee. Kolmanneksi, mitä enemmän lenkkeilee, sitä enemmän on myös tilaisuuksia harjoitteluun.

Olosuhteet

Yritän valita reittejä, joilla ei tarvitse ohittaa aivan iholta, ja mennään vähän hiljempaa ja tarvittaessa pysähdytään. Otetaan tilaa niin paljon kuin mahdollista. Täällä nykyisillä hoodeilla on vielä sellainen ihana tilanne, että 90% vastaantulijoista ohittaa kauniisti ja tajuaa ottaa oman koiransa lähelleen, mikä tietenkin helpottaa meidän oppimista kauheasti.

Vahvistaminen ja vahvisteet

Sanomattakin varmaan selvää, että remmikoulutus perustuu meillä positiiviseen vahvistamiseen. Toki joskus menee hermot ja saattaa tulla pari kirosanaa, mutta eivät nuo edes niihin reagoi eivätkä ainakaan mitään siitä opi. Meillä on aina lenkillä namit mukana, tällainen kukkahattu kun olen. Kuitenkaan ne perusnamit eivät ole aina voittaneet vieraan koiran aiheuttamaa kiihtymystä. Nyt mukana onkin perusnamit helpompiin tilanteisiin ja erikoisherkut ohituksiin. Niitä erikoisherkkuja saa vain silloin, kun näköpiiriin ilmaantuu vieras koira. Kun koiran kiihtymys on aiemmin mainituista syistä jo valmiiksi vähäisempi, namit kelpaavat paremmin. Susu on alkanut pitkältä matkalta oma-aloitteisesti tarjota kontaktia, kun se näkee koiran.

Asenne

Aikaisemmin vastaantulevan koiran näkeminen aiheutti itsessäni reaktion: voi he*vetti, hihan kireälle ja kova komento koiralle. Mitäköhän Susu, minua todella herkästi lukeva koira, tästä oikein meinasi? Tuskin ainakaan sitä, että nyt onkin hyvä ottaa lunkisti ja mukavia asioita tapahtuu. Olen tietoisesti alkanut ajatella, että jokainen ohitus on mahdollisuus treeniin ja onnistumiseen. Hihnan kiristäminen on loppunut, sen sijaan hidastan ja kutsun koiraa luokse. Toki nykyään siihenkin on entistä vähemmän tarvetta, koska ison osan lenkeistä Susu kulkee muutenkin vierellä hihna löysällä. Namit kaivetaan valmiiksi esiin ja jokainen toivottu käytös, eli rauhallinen toisen koiran katsominen ja kontakti minuun merkitään ja palkitaan. Ääni ei nouse vaan pysyy iloisena ja pehmeänä. MInua on myös helpottanut tieto siitä, että jos koira on 3 vuotta rähjännyt niin käytös ei korjaannu kahdella lenkillä, vaan vaatii aikaa ja paljon onnistuneita toistoja. Päämäärätietoista lenkkeilyä ei ole oikeastaan koko koiran elämän mittakaavassa kovin isoa määrää takana.

Ja nythän ei jäädä laakereille lepäämään vaan vahvistetaan hyvää suuntaa. Tavoitteena on rento ja iloinen lauma, johon seuraavan pennunkin on hyvä tulla ja ottaa heti isommilta mallia.

kisa-analyysi · koiralähtöisyys · omat koirat · rallytoko · Susu

kisa-analyysi 29.6.

Monesti kuulee valitettavan, miten somessa tulee suorituspaineita, kun kaikki hehkuttavat onnistumisia eikä huonommista kokemuksista kerrota. No, tässä tulee rehellistä analyysia pieleen menneistä kisoista ja siihen johtaneista syistä. Kisattiin Susun kanssa rallya viime viikonloppuna ja pieleen meni. Saatiin toki tulos MES74, mutta en ollut kokonaisuuteen tyytyväinen. Susu oli kuin täi tervassa, liikkui todella hitaasti ja haluttomasti. Tuomari oli kiltisti kirjoittanut kommentiksi “rauhallista yhteistyötä”, mutta en kokenut tätä rauhallisuutta yhtään hyvänä. Jos Susu olisi ollut yhtään rauhallisempi, se olisi pysähtynyt paikalleen. Kyllä harmitti, mutta tsemppasin Susua loppuun asti ja mentiin iloisena radan jälkeen syömään maksalaatikkoa. Nyt viikon jälkeen olen pohtinut kisoja monelta kantilta ja yritän tässä erotella, miksi meni pieleen ja toisaalta mikä oli hyvää ja mitä voin tehdä jatkossa toisin.

Taustasyyt

  1. Liian vähän treeniä ulkona ennen kisoja

Hmm, nyt kun miettii, niin ehkä voisi ennen ensimmäisiä ulkokisoja käydä enemmän kuin 2 kertaa ulkona treenaamassa… Kun nyt oikein ajattelen meidän treenaamista ja kisaamista ylipäätään, niin 90 % kaikista treeneistä tapahtuu sisällä ja kaikki hyvät tulokset olemme saaneet hallikisoissa. Sisällä treenaaminen on osittain tottumusta ja osittain oma valinta omien terveydellisten syiden takia. Nyt on hyvä todeta, että jatkossa kisaamme suosiolla halleissa.

2. Ohjaajan suorituspaineet viimeisen valiotuloksen saamisesta

Vaikka yritin kovasti keskittyä iloiseen suoritukseen ja koiran mielentilan tärkeyteen, niin jännitihän minua ihan h*lvetisti. Toivon, että tämän jälkeen osaan suhtautua paremmin siten, että tulos tulee kun on tullakseen.

3. Liian kuuma sää koiralle

Susu ei vain ole lämpimän sään koira. Ei ole ollut eikä varmaan tule ikinä olemaan. Sillä on muutenkin vire matalammasta päästä ja sen eteen joutuu tekemään töitä, joten miksi kisata olosuhteissa, jotka vievät virettä väärään suuntaan?

4. Valmistautuminen

Jostain syystä en edes ajatellut meidän aikaisempien kisojen valmistautumista, joka on siis ollut muutama päivä treenitaukoa. Sen sijaan olin Susun kanssa kisaa edeltävänä päivänä vesimatolla, lenkillä ja treeneissä. Hmm, mahtaisiko olla vaikutusta? Ohjaajan lahoa päätä voi tästä syyttää, ehkä seuraavalla kerralla muistan meidän rutiinit paremmin.

Nyt jos joku pohtii, että myös muut asiat saattavat vaikuttaa: onhan se aina totta. Susulla kuitenkin oli keväällä steriloinnin yhteydessä 2 vk täystauko treenaamisesta. Sterilointi oli toki kropalle raskasta, mutta se tehtiin tähystyksessä, mitään komlpikaatioita ei ollut ja Susu oli jo seuraavana päivänä omasta mielestään täysin kunnossa, joten en usko sen rasittaneen Susua henkisesti. Edellisestä fyssarin käsittelystä oli vain muutama viikko aikaa, koira oli silloin kolarin jäljiltä jumissa, mutta saatiin auki. Joten en usko, että ainakaan liian vähäisellä levolla tai koiran jumittamisella olisi ollut vaikutusta tässä kisassa.

Mikä oli hyvää

  1. En purkanut harmitusta koiraan ja Susu sai kisapalkan, jolloin sille jäi positiivinen loppuvire
  2. Saimme kuitenkin tuloksen, eli Susu teki pääosin pyydetyt asiat heikosta vireestä huolimatta.
  3. Jouduin ottamaan lusikan kauniiseen käteen ja miettimään syitä tapahtuneelle

Miten tästä eteenpäin

  1. Katso koiraa, havainnoi ja ole rehellinen itsellesi

On epäreilua koiralle ja epärehellistä itselle toivoa, että yhteinen suoritus onnistuisi haastavissa olosuhteissa, joita ei ole juurikaan treenattu.

2. Suunnitteluun panostaminen

Olen ollut aina huono suunnittelemaan etukäteen, mutta nyt on aika ottaa sekin taito haltuun. Aloitan vuositasolla kisakauden suunnittelemisesta ja sen jälkeen rytmitän mukaan treenit ja levot. Haasteita toki asettaa se, että esimerkiksi koiratanssikisoja on aika harvoin, eli jonkin verran suunnitelma elää sen mukaan, koska kisoja järjestetään. Alustava ajatukseni on, että kesällä pidämme taukoa muista lajeista ja keskitymme enemmän noseworkiin. Noseworkiin Susulla on todella kova motivaatio eikä se ole fyysisesti raskasta, lisäksi treenaaminen on mahdollista sisällä ja kestää melko lyhyitä hetkiä kerrallaan, joten se sopii hyvin. Teen suunnitelmasta oman päivityksen, kunhan saan sen valmiiksi.

 

arjen tukitaidot · hallinnantunne · koiralähtöisyys · omat koirat · Tellu · valinnanvapaus

Tellun haasteiden ratkaisu: turvataito

Toinen erittäin tärkeä ja eteenpäin vienyt ratkaisu Tellun haasteisiin oli turvataidon opettaminen tilanteisiin, jossa Tellua alkoi pelottaa. Nämä tilanteet olivat Tellun kanssa haastavia, koska erityisesti noin 5 kk iästä alkaen sitä pelotti ulkona lähes kaikki vieras tai yllättäen tapahtuva. Reaktiona oli yleensä voimakas pyrkimys pakoon, mikä oli erittäin hankalaa ja vaarallista, koska tilanteita oli monesti vaikea ennakoida ja Tellu kiskaisi remmissä todella voimakkaasti. Vastaehdollistaminen ei näissä tilanteissa toiminut, koska Tellu ei suostunut syömään nameja, eikä koiran pakottaminen tilanteisiin ollut mielestäni hyvä vaihtoehto. Sen vuoksi Tellu opetettiin pyytämään syliin, kun sitä alkoi pelottaa.

Olin jo aikaisemmin huomannut, että Tellu pyrki syliin, viihtyi tosi hyvin sylissä ja pyysi paljon huomiota. Ajatus syliin pyytämisestä lähti, kun Jaana Pohjolan Tyytyväinen koira, onnellinen omistaja-kurssilla kerroin Tellun arkuudesta. Vanha, edelleen elävä ohje koirankoulutukseen on, ettei pelkäävää koiraa saa lohduttaa, koska pelko vahvistuu siitä. Jaanan mukaan pelkoa ei kuitenkaan voi tällä tavoin vahvistaa. Myös toisen, tieteelliseen tietoon menetelmänsä perustavan kouluttajan, nimittäin Jirka Vierimaan mukaan syliin pyytämään opettaminen oli oivaltava ja koiraa tukeva ajatus.

Syliin pyytämisen opettaminen oli todella helppoa: menimme vain ulos, ja kun Tellu muuttui jostain syystä epävarmaksi, taputin mahaani ja se sai sen hyppäämään minua vasten ja se nostettiin syliin. Kokemus oli ilmeisesti Tellulle todella palkitseva, koska se oppi tempun kerrasta. Syliin päästyään se ei enää pyrkinyt pakoon, vaan istui siinä katselemassa maailmaa. Jos Tellulle nykyään syntyy pakoreaktio jossain tilanteessa, pienellä vihjeellä sen saa pyytämään syliin.

Tämän taidon oppiminen on vienyt Tellua ja meidän suhdettamme hurjasti eteenpäin. Ensinnäkin Tellu oppi vaihtoehtoisen tavan reagoida jännittävään tilanteeseen, ja sen käyttäytyminen tuli monipuolisemmaksi. Toisekseen Tellu oppi, että minä olen turvallinen ja luotettava, ja suojelen sitä tilanteessa kuin tilanteessa. Kolmanneksi, ja tämä on ehkä kuitenkin se tärkein anti, MINÄ sain koiran omaehtoisuutta ja tilanteen hallinnan tunnetta tukevan, kaikin puolin turvallisen keinon auttaa Tellua näissä tilanteissa, jolloin oma oloni helpottui hurjasti. Ja sillä on ollut iso vaikutus koiraan.

Syliin pyrkimisestä on myös tullut mittari Tellun kokeman stressin arvioimiseksi eri tilanteissa: vaikka se näyttäisi rauhalliselta, syliin pyytäminen kertoo sen kokevan olonsa jollakin tasolla epämiellyttäväksi. Esimerkiksi treenitilanteessa, jossa se palkitaan lelulla, se vaikuttaa innokkaalta ja rennolta, mutta haluaa kuitenkin syliin esittelemään leluaan, samoin kun kotona leikitään useamman koiran kanssa kerralla (vaikka koirat siis eivät näissä tilanteissa ole koskaan tapelleet leluista). Kun tilassa ei ole muita koiria, tätä ei tapahdu. Kun ole ottanut tellua töihin, olen huomannut, että työhuoneeni ovensuussa pitkään minulle juttelemassa seisovat ihmiset aiheuttavat saman sylipyynnön, vaikka koira ei muuten vaikuta pelkäävän.

Päivi Saarilahden koulutuspäivässä totesimme, että tilanteissa, joissa se kokee epävarmuutta mutta ei vielä pelkää (eli häntä on pystyssä, ei koipien välissä), voi tilanteen mukaan tukea Tellua “seisomaan omin jaloin”, jotta se saisi myös kokemuksia siitä, että se saa tilanteen itse ratkaistua. Tämä vaatii paljon koiran tarkkailua ja sensitiivisyyttä sen tunnetiloille, koska haluan pitää sylin oikeasti kannattavana keinona ratkaista tilanteita.

Tällä hetkellä ulkona sylipyyntöjä esiintyy enää hyvin harvoin, kun Tellun reaktiot kaiken kaikkiaan ovat laantuneet. Uskon, että sillä on merkitystä tässä, että koira tietää tilanteet ratkaisukeinon olevan aivan tassun ulottuvilla kaiken aikaa, joten sen on turvallisempaa tutustua jännitäviin asioihin. Kaikkia koiria ei voi joko niiden koon tai omistajan liikerajoitteiden vuoksi nostaa syliin, jolloin kannattaa miettiä, olisiko olemassa joku vastaavan lopputuloksen tuottava muu ratkaisu. Meille tämä yksinkertainen keino on tuonut arkeen ison helpotuksen.

koiralähtöisyys · omat koirat · Tellu

Tellun haasteiden ratkaisu: stressinhallinta ja palautuminen

Tellun haasteiden ratkaisussa ylipäätään avuksi on ollut Tellun hyvien ominaisuuksien ja sille sopivan elämänrytmin ja koulutustavan yhdistelmä: Tellun kyky palautua ja tottua asioihin, sen älykkyys, omistajan kontrolloima koiran stressinhallinta ja valinnanvapauteen perustuva koulutus. Tässä käsittelen stressinhallintaa ja palautumista.

Kun Tellu saapui ja oli kotiutunut, aloin sosiaalistaa sitä ja käydä sen kanssa treeneissä samalla tavalla kuin aikaisempien koirieni kanssa. Meillä oli oma vakiryhmäpaikka Tuijan koirakoulussa tokoryhmässä. Tellu kävi myös Tiina Kuusiston alkeistokossa ja hiukan myöhemmin Lentsu Välimäen nuorten koirien tokoryhmässä. Tähän päälle sitten leikit koirakavereiden kanssa, muutama kerta paimennuskokeiluja talven ja kevään aikana sekä tietysti normaalit ulkoilut. Muille koirilleni tällainen puuha on sopinut, mutta Tellu ei tuntunut edistyvän arjessa eikä treenissä, ja muuttui ajan mittaa haluttomammaksi lähtemään kotoa. Treeneissä se ei jaksanut innostua tekemisestä ja paineistui todella herkästi. Tellulla oli myös vatsa koko ajan löysällä, ja sillä oli huono ruokahalu. “Koira rentoutuu hyvin metsälenkillä” tai “hajutyöskentely rentouttaa” – tyyppiset vinkit eivät oikein toimineet, kun metsässä kaikki äänet jännittivät eikä koiralle oikein pystynyt opettamaan hajutyöskentelyä, kun uusien asioiden opettelu ei kiinnostanut.

En ymmärtänyt, miksei sosiaalistaminen toimi, ja ajattelin koiran olevan jotenkin “rikki”. Päätin siis lyödä hanskat naulaan harrastusten osalta, eikä Tellu käynyt useampaan kuukauteen juuri missään lenkkejä lukuunottamatta, kun juoksutkin sattuivat keväälle. Toukokuun alussa meillä oli viimeinen kerta Lentsun nuorten koirien tokoryhmää, ja se järjestettiin vieläpä Kupittaan puistossa, jossa siihen aikaan on vieressä jalkapallotreenit ja ympärillä paljon lenkkeilijöitä, lapsia, pyörilijöitä yms. Halusin kuitenkin mennä paikalle, ja Tellu pääsi vielä “viimeisiin” treeneihin. Suureksi yllätyksekseni kaikki meni todella hyvin, Tellu oli innokas eikä juuri reagoinut ympäristön häiriöihin. Olin aivan ihmeissäni, mistä tällainen muutos johtui.

Pohdin asiaa heti muutaman päivän kuluttua olleessa Jaana Pohjolan Tyytyväinen koira, onnellinen omistaja- kurssin lähipäivässä. Jaanan ajatus oli, että Tellu on todennäköisesti päässyt nyt hyvin toipumaan stressistä, ja kykenee siksi toimimaan paremmin. Tästä linkistä pääset lukemaan lisää Jaanan ajatuksia stressistä. Tellun kohdalla stressin merkitys oli mielestäni hyvin looginen ajatus. Tellu esimerkiksi jännitti ulkoiluja, eikä kyennyt lenkin jälkeen enää samana päivänä treenaamaan, koska oli lenkistä niin väsynyt. Sen mieli ei siis ehtinyt palautua riittävästi.

Uusien kokemusten ja liiallisen rasittumisen kanssa tasapainoillakseni tein suunnitelman siitä, miten kokonaiskuormituksen nousua liian suureksi ennaltaehkäistiin. Koska Tellu jännitti asioita ulkona, se ulkoili yksin vain pihapiirissä, missä se ei enää siinä vaiheessa jännittänyt. Pidemmät lenkit ja tutustumiset uusiin lenkkimaastoihin tehtiin aina perheen muiden koirien kanssa, joista Tellu saa paljon henkistä tukea. Pitkät lenkit tehtiin myös 9/10 kertaa aina samalla reitillä, jotta se tulisi Tellulle oikeasti tutuksi ja turvalliseksi. Koska Tellu jännitti autoilua eikä siedättynyt siihen autoilun lisäämisellä, autoilun määrä sen sijaan sitten vähennettiin enintään yhteen edestakaiseen matkaan viikossa. Uusien asioiden opettelu siirrettiin kokonaan kotiin, ja vieraissa paikoissa tehtiin ainoastaan tuttuja juttuja. Treenit tai muu runsaaseen häiriöön sosiaalistaminen vähennettiin samoin kertaan viikossa. Kyllä muuten tuntui aktiiviseen harrastamiseen tottuneesta ohjaajasta vaikealta!

Tellun riittävän palautumisen huomaa siitä, että se pääsee jännittävistä asioista nopeasti yli, tottuu asioihin ja pystyy syömään jännittävissäkin tilanteissa nameja. Vatsan toiminta on muuttunut normaaliksi ja Tellu on muuttunut koko porukan nopeimmaksi syöjäksi, joka on sentään aika paljon sanottu tässä laumassa. Riittävän pienissä annoksissa autoilu jännittää vähemmän ja Tellu pystyy nyt myös tutussa treenihallissa oppimaan uusia taitoja. Myös häiriönsieto on kasvanut.

Tellun kanssa edellä mainittu strategia on siis osoittautunut toimivaksi, ja uskon, että pitkän ja terveen elämän takaamiseksi riittävä palautuminen on myös välttämätöntä. Koira ei voi hyvin, jos se ei pääse riittävästi palautumaan kuormituksesta – se, mikä koiraa kuormittaa ja miten paljon se tarvitsee palautumisaikaa, on yksilöllistä. Tämän myötä olen myös tarkastellut kriittisesti muiden koirieni elämää, olisiko niidenkin palautumisessa vielä parantamisen varaa. Itse koen tärkeäksi elää koiran hyvinvointi edellä, harrastustulokset tulevat sitten bonuksena päälle, jos tulevat. Omaa koiraa oppii lukemaan, kun tarkkailee koiraa riittävästi ja kiinnittää erityistä huomiota sen mielentilaan ja ilmeeseen. Lisäksi pitää olla rehellinen itselleen: on tosi vaikea myöntää, että on omalla toiminnallaan ajanut koiran uupumukseen. On myös tosi vaikea luopua omista tavoitteista, samalla miettien, mitä muutkin nyt ajattelevat kun koira joutuu lomalle. Onneksi tilanne on harvoin peruuttamaton, joten itselleen kannattaa olla armollinen ja antaa sekä ihmiselle että koiralle riittävästi aikaa.