arkitaidot · Glenna · hallinnantunne · havainnointi · koiralähtöisyys · omat koirat · pentuelämä · valinnanvapaus

Pennun kanssa maailmaan tutustuminen

Pentuelämää on nyt meidän perheessä eletty reilu 2 viikkoa, ja se tuntuu pieneltä ikuisuudelta. Edellisen pennun tulosta on aikaa se vajaa 3 vuotta, ja moni asia on ehtinyt unohtua, millaista se pikkupennun kanssa olikaan. Toisaalta myös olen tässä välissä oppinut itse aivan hirveän paljon, oma ajatusmaailma on muokkautunut ja koulutustaidot parantuneet huimasti. Ainahan sitä kai sanotaan, että seuraavan koiran kanssa tehdään asiat eri tavalla ja paremmin kuin edellisen kanssa, eikä ainakaan tehdä samoja virheitä. Nyt itse tunnen, että olen onnistunut tekemään ainakin alkuun osan asioista eri tavalla ja nimenomaan niin, että toiminta vastaa omia arvoja ja omaa tietopohjaa.

Glennan kanssa meillä on ensimmäistä kertaa käytössä oma piha, kaikki muut koirat ovat kasvaneet kerrostalossa. Oma piha, vaikka se onkin pieni ja vaatimaton, antaa pennulle aivan toisenlaisen mahdollisuuden saada omaehtoista liikuntaa sekä tutustua turvallisesti maailman ääniin, hajuihin ja sääilmiöihin. Toisekseen Glenna on aivan uskomattoman siisti, minkä se on oppinut aivan itse, kun sillä on jatkuva mahdollisuus käydä ulkona. Nyt lämpimillä keleillä meillä on ovi ulos käytännössä auki koko ajan, ja se voi itse valita, milloin se haluaa ulkoilla.

Oman pihan ja sen tarjoaman siisteyskasvatuksen myötä pentua ei ole ollut välttämätöntä viedä etuovesta ulos “suureen maailmaan” asioilleen, ja se onkin tuntunut omituiselta verrattuna aikaisempiin pentuihin. Olisi ollut liiankin helppoa tuudittautua siihen, että pentu tekee tarpeensa takapihalle, näkee siellä asioita ja saa liikuntaa, eikä siis tarvitse muuta. Eihän se tietenkään niin mene, vaan sosiaalistumisen takia on pikkuhiljaa laajennettava reviiriä omalta pihalta kauemmaksi. Nyt kuitenkin ulkoilusta on poistunut paine tarpeiden tekemisestä hihnan päässä, mikä on ollut yllättävän vapauttavaa.

Olemme aloittaneet maailmaan tutustumisen hyvin omaehtoisella ajatuksella: pentu saa päättää vauhdin ja suunnan. Jos pentu ei liiku mihinkään, olen heittänyt sille nameja maahan saadakseni siihen liikettä. Glenna oli aluksi pieni arkajalka eikä oikein halunnut liikuskella, mutta itsevarmuus on kasvanut huimaa vauhtia. Tähän systeemiin kuuluu myös se, että jos pentu haluaa kotiin, niin mennään kotiin. Yhden kerran Glenna säikähti ohi ajavia autoja niin kovin, että pinkoi etuovelle ja halusi sisään. Sen jälkeen säikähdyksen jälkeinen pyrähdys on saattanut tapahtua jonkin matkaa kotiin päin, mutta Glenna on kuitenkin valinnut vielä jatkaa ulkoilua. Kun pennulla on mahdollisuus aina päästä pois jännittävästä tilanteesta niin halutessaan, sen hallinnan tunne kasvaa ja se voi turvallisemalla mielellä jatkaa ympäristön tutkimista.

Nykyään Glenna ei oikeastaan haluaisi millään tulla retkiltään sisälle, vaikka itse jo huomaa, että se on väsynyt. Alkuun ulkona oltiin ihan maksimissaan 20 minuuttia, mutta nyt ulkoilut ovat pidentyneet ja ne pitenevät ihan huomaamatta vähän turhankin paljon. Matkaa olemme siis tehneet kävellen ehkä enintään 100 m edestakaisin, mutta aikaa tähän saa kyllä kiitettävästi käytettyä kun pentu saa päättää tahdin.

Olemme käyneet myös autoilemassa ja siten saaneet tuntumaa hiukan erilaisiin ympäristöihin. Autoilureissu on tietysti ajallisesti väkisinkin hiukan pidempi, koska autossa menee aikaa ja perillä olisi hyvä saada tehtyä edes jotain. Autoilu jännitti Glennaa aluksi kovasti ja se vinkui ja läähätti voimakkaasti, mutta se on nyt alkanut tottua matkustamiseen. Olemme käyneet eläinkaupassa, meren rannassa, treenihallilla ja puistossa ihmettelemässä maailmaa. Näilläkään retkillä ei ole kävelty pitkää matkaa, puisto oli niin jännä paikka, että siellä ei liikuttu juuri ollenkaan, vaan reissun tavoitteena on ollut erilaisten juttujen näkeminen niin, että tilanne ei kuitenkaan käy liian pelottavaksi.

Valitettavasti minulla päättyy loma huomenna, jolloin ei ole enää ihan yhtä paljon aikaa huolelliseen sosiaalistamiseen, mutta tietenkään sosiaalistaminen ei missään tapauksessa pääty tähän. Nopean oppimisen kautta on meillä vielä hyvän matkaa jäljellä, ja vanhasta viisastuneena sosiaalistamisen otollisen kauden ei kannata ajatella päättyvän siihen.

Ja onhan se oikeastaan ihan luksusta ja melkein meditaatiota seisoa keskellä metsää paikoillaan ja antaa pennun peuhata omiaan, ilman kiirettä tai tavoitteita, vain kuunnellen lintuja ja seuraten, miten eläinlapsi tutustuu maailmaan.

arjen tukitaidot · hallinnantunne · koiralähtöisyys · omat koirat · Tellu · valinnanvapaus

Tellun haasteiden ratkaisu: turvataito

Toinen erittäin tärkeä ja eteenpäin vienyt ratkaisu Tellun haasteisiin oli turvataidon opettaminen tilanteisiin, jossa Tellua alkoi pelottaa. Nämä tilanteet olivat Tellun kanssa haastavia, koska erityisesti noin 5 kk iästä alkaen sitä pelotti ulkona lähes kaikki vieras tai yllättäen tapahtuva. Reaktiona oli yleensä voimakas pyrkimys pakoon, mikä oli erittäin hankalaa ja vaarallista, koska tilanteita oli monesti vaikea ennakoida ja Tellu kiskaisi remmissä todella voimakkaasti. Vastaehdollistaminen ei näissä tilanteissa toiminut, koska Tellu ei suostunut syömään nameja, eikä koiran pakottaminen tilanteisiin ollut mielestäni hyvä vaihtoehto. Sen vuoksi Tellu opetettiin pyytämään syliin, kun sitä alkoi pelottaa.

Olin jo aikaisemmin huomannut, että Tellu pyrki syliin, viihtyi tosi hyvin sylissä ja pyysi paljon huomiota. Ajatus syliin pyytämisestä lähti, kun Jaana Pohjolan Tyytyväinen koira, onnellinen omistaja-kurssilla kerroin Tellun arkuudesta. Vanha, edelleen elävä ohje koirankoulutukseen on, ettei pelkäävää koiraa saa lohduttaa, koska pelko vahvistuu siitä. Jaanan mukaan pelkoa ei kuitenkaan voi tällä tavoin vahvistaa. Myös toisen, tieteelliseen tietoon menetelmänsä perustavan kouluttajan, nimittäin Jirka Vierimaan mukaan syliin pyytämään opettaminen oli oivaltava ja koiraa tukeva ajatus.

Syliin pyytämisen opettaminen oli todella helppoa: menimme vain ulos, ja kun Tellu muuttui jostain syystä epävarmaksi, taputin mahaani ja se sai sen hyppäämään minua vasten ja se nostettiin syliin. Kokemus oli ilmeisesti Tellulle todella palkitseva, koska se oppi tempun kerrasta. Syliin päästyään se ei enää pyrkinyt pakoon, vaan istui siinä katselemassa maailmaa. Jos Tellulle nykyään syntyy pakoreaktio jossain tilanteessa, pienellä vihjeellä sen saa pyytämään syliin.

Tämän taidon oppiminen on vienyt Tellua ja meidän suhdettamme hurjasti eteenpäin. Ensinnäkin Tellu oppi vaihtoehtoisen tavan reagoida jännittävään tilanteeseen, ja sen käyttäytyminen tuli monipuolisemmaksi. Toisekseen Tellu oppi, että minä olen turvallinen ja luotettava, ja suojelen sitä tilanteessa kuin tilanteessa. Kolmanneksi, ja tämä on ehkä kuitenkin se tärkein anti, MINÄ sain koiran omaehtoisuutta ja tilanteen hallinnan tunnetta tukevan, kaikin puolin turvallisen keinon auttaa Tellua näissä tilanteissa, jolloin oma oloni helpottui hurjasti. Ja sillä on ollut iso vaikutus koiraan.

Syliin pyrkimisestä on myös tullut mittari Tellun kokeman stressin arvioimiseksi eri tilanteissa: vaikka se näyttäisi rauhalliselta, syliin pyytäminen kertoo sen kokevan olonsa jollakin tasolla epämiellyttäväksi. Esimerkiksi treenitilanteessa, jossa se palkitaan lelulla, se vaikuttaa innokkaalta ja rennolta, mutta haluaa kuitenkin syliin esittelemään leluaan, samoin kun kotona leikitään useamman koiran kanssa kerralla (vaikka koirat siis eivät näissä tilanteissa ole koskaan tapelleet leluista). Kun tilassa ei ole muita koiria, tätä ei tapahdu. Kun ole ottanut tellua töihin, olen huomannut, että työhuoneeni ovensuussa pitkään minulle juttelemassa seisovat ihmiset aiheuttavat saman sylipyynnön, vaikka koira ei muuten vaikuta pelkäävän.

Päivi Saarilahden koulutuspäivässä totesimme, että tilanteissa, joissa se kokee epävarmuutta mutta ei vielä pelkää (eli häntä on pystyssä, ei koipien välissä), voi tilanteen mukaan tukea Tellua “seisomaan omin jaloin”, jotta se saisi myös kokemuksia siitä, että se saa tilanteen itse ratkaistua. Tämä vaatii paljon koiran tarkkailua ja sensitiivisyyttä sen tunnetiloille, koska haluan pitää sylin oikeasti kannattavana keinona ratkaista tilanteita.

Tällä hetkellä ulkona sylipyyntöjä esiintyy enää hyvin harvoin, kun Tellun reaktiot kaiken kaikkiaan ovat laantuneet. Uskon, että sillä on merkitystä tässä, että koira tietää tilanteet ratkaisukeinon olevan aivan tassun ulottuvilla kaiken aikaa, joten sen on turvallisempaa tutustua jännitäviin asioihin. Kaikkia koiria ei voi joko niiden koon tai omistajan liikerajoitteiden vuoksi nostaa syliin, jolloin kannattaa miettiä, olisiko olemassa joku vastaavan lopputuloksen tuottava muu ratkaisu. Meille tämä yksinkertainen keino on tuonut arkeen ison helpotuksen.