aktivointi · hallinnantunne · koiralähtöisyys · kouluttaminen · valinnanvapaus · virikkeistäminen

Aktivointi saalistuskäytöksen näkökulmasta

Kirjoitin juttua PON-kerhon jäsenlehteen koiran aktivoimisesta, ja lähdin pohtimaan erilaisia tapoja virikkeellistää koiraa saalistuskäyttäytymisketjun näkökulmasta. Koen saalistuskäytöksen näkökulman hyvänä siksi, että sen kautta aukeaa näkökulmaa myös koiraan lajina ja ymmärrys siitä, miksi virikkeistäminen on hyödyllistä ja toimii. Tapoja virikkeellistää on useita muitakin, ja jutun lopusta löytyy muutama vinkki lisätiedon hankintaan.

Koiran virikkeistäminen saalistuskäytöksellä

Virikkeistämisellä tarkoitetaan, että koiralle tarjotaan mahdollisuuksia lajityypilliseen käytökseen. Koira on kuuluu koiraeläinten sukuun ja on saalistaja (vrt. esim. kani, joka on saaliseläin). Luonnossa elävän koiraeläimen hereillä oloajasta suurin osa kuluu ruoan etsimiseen, lisäksi aikaa kuluu kiinniottoon, syömiseen ja mahdolliseen piilottamiseen. Koska syöminen on jokaisen eläimen ja myös ihmisen elinehto, saalistamiseen liittyvät käytökset ovat itsessään erittäin palkitsevia, eli tuottavat mielihyvää. Pääasiassa voidaan sanoa, että ne myös rentouttavat koiraa, vaikkakin pelkkään jahtaamiseen keskittyvä aktiviteetti tuottaa myös stressiä ja voi kiihdyttää. Saalistuskäytös voidaan jakaa seuraaviin vaiheisiin: jäljestäminen – vaaniminen – takaa-ajo – tarttumispurenta – tappopuru – paloittelu ja syöminen. Virike on aina jotain mukavaa. Virike on aina myös sellaista, minkä koira valitsee itse. Virikkeistäminen siis lisää koiran omaehtoisesta käytöstä ja valinnanvapautta. Jos leikki tai koulutushetki muuttuu koiran kannalta epämukavaksi tai sitä pitää vahvasti suositella, se lakkaa olemasta virike.

Käyn tässä läpi koira virikkeistämistä saalistuskäytösketjun eri vaiheiden kautta. Koiraa on aina valvottava, kun se leikkii leluilla tai syö luita, jottei se niele isoja paloja tai sellaista materiaalia, mikä ei ole tarkoitettu syötäväksi.

 

Jäljestäminen

Jäljestäminen eli ruoan etsiminen on se vaihe, johon luonnonvaraiset eläimet käyttävät eniten aikaa. Koiraeläin käyttää ison osan päivästä haistellakseen saaliseläinten jälkiä ja tehden niistä tulkintoja saaliin ohimenon ajankohdasta, määrästä, suunnasta ja mahdollisesti monenlaisesta muusta, mistä ihmiset eivät voi kuvitellakaan olevan mahdollista saada tietoa hajuaistin avulla. Haistelu on koiraa rentouttavaa ja hyvällä tavalla väsyttävää puuhaa. Hajuaistia voi käyttää monipuolisesti hyväksi ruoalla aktivoimisessa. Jäljestämiseen lukeutuu myös tonkiminen ja kaivaminen, jotka ovat myös tapoja etsiä saalista esimerkiksi maan alta.

  • Namien etsintä: Koiralle voi opettaa vihjeen, josta se osaa etsiä nameja. Pyydä koira istumaan paikallaan ja laita sen nähden nami maton reunan alle. Sano koiralle vapautusvihje ja uusi etsimisvihje, esimerkiksi ”etsi”. Toista tätä muutamia kertoja. Sen jälkeen piilota nami niin, ettei koira näe, ja toista taas vihje etsi. Voit myös heittää koiran nähden kourallisen kuivaruokaa maahan sisällä tai ulkona ja kun koira ampaisee ruoan perään, sanoa etsimisvihjeen. Nameja voi piilotella sisällä ympäriinsä, paikat kannattaa valita sen mukaan, ettei haittaa jos koira yrittää vaikkapa kaivaa niitä esiin. Myynnissä on myös namimattoja, snuffle mats, joihin voi piilottaa nameja ja antaa etsiä sieltä. Netistä löytyy myös ohjeet maton tekemiseen itse. Meillä ainakin namimatto on koirien ehdoton lemppari.
  • Aktivointilelun etsiminen: Laitetaan piiloon aktivointilelu, paperirulla tms. jossa on sisällä ruokaa, ja annetaan koiran etsiä sitä. Opetetaan samoin kuin namietsintä. Tässä yhdistyy lisäksi aktivointilelun kanssa pelaaminen sen löydyttyä.
  • Namijälki: Koira seuraa ihmisen tekemää jälkeä, joka on joko tehty ruoalla kokonaan tai jäljen varrelle on ripoteltu ruokaa. Jos jäljen vetää ruoalla, voi laittaa sukkahousuun jotain hiukan valuvaa herkkua, vetää sitä perässään ja kätkeä jäljen päähän purkissa samaa herkkua. Koira ei saa nähdä herkun piilotusta. Koira ohjataan jäljen alkuun ja annetaan sen jälkeen itsenäisesti seurata jälkeä loppupalkkiolle. Jälki on aluksi vain muutaman metrin mittainen, mutta kun koira hoksaa jutun juonen, voi jälkeä alkaa pidentää ja herkkua vaikeuttaa siten, että se on esimerkiksi kiinteämpää, jolloin siitä jää vähemmän hajua. Jälkeä voi tehdä myös siten, että talloo omilla jaloilla jäljen, jossa laittaa ensin joka askeleelle 2 namia ja antaa koiran seurata namivanaa. Myös tässä laitetaan loppupalkkio, josta koira tietää jäljen päättyneen. Namien välimatkaa voi alkaa pidentää pikkuhiljaa, kun koira on keksinyt jutun juonen.
  • Metsälenkki: Vapaana tai pitkässä liinassa kulkiessaan koira saa rauhassa haistella maailman hajuja ja rentoutua.
  • Kiireetön ulkoilu: Uusi paikka, uudet hajut, ja tutkittavaa riittää pitkäksi aikaa. Myös tavallisia lenkkejä voi tehdä joskus niin, että antaa koiran haistella niin paljon kuin se haluaa, eikä repiä sitä hajuilta jatkamaan matkaa. Tällöin kannattaa pukea lämpimästi päälle ja ottaa lenkin tavoitteeksi jonkin ajan kuljetun matkan sijasta.
  • Hajuharrastukset: Nose work, haku, jäljestäminen, esine-etsintä, tunnistusnouto, hajuerottelu… Harrastuslajeissa löytyy paljon valikoimaa siihen, miten koiraa voi opettaa käyttämään nenäänsä palkkion saadakseen.
  • Tonkiminen ja kaivaminen: Koiralle voi tarjota luvallisia kaivamiskokemuksia esimerkiksi täyttämällä pahvilaatikon pahvinpaloilla ja laittamalla sekaan nameja koiran nähden, jotka se saa sitten etsiä. Nameja voi myös laittaa löyhän pyyherullan sisälle tai peittomyttyyn, josta koira voi tonkia namit esiin. Koiralle voi myös tarjota luvallisen paikan kaivuuseen pihamaalla tai koirapuistossa.
  • Haistiaiset: Koiralle voi tuoda haistiaisen, eli haisevan tuliaisen, kun käy itse jossain. Esimerkiksi työmatkan varrelta voi poimia kepin, kiven tai lehden koiralle haisteltavaksi. Koiran kannattaa myös antaa haistella erilaisia tavaroita.

Vaaniminen

Vaaniminen on vaihe, jossa koiraeläin on löytänyt saaliin ja tuijottaa sitä miettien samalla, miten etenisi seuraavaan vaiheeseen ketjua. Paimentamisessa lampaiden tuijottaminen on esimerkki vaanimisesta, samoin esimerkiksi lintukoiran seisonta. Koirat vaanivat toisiaan myös leikin tuoksinnassa, jokainen on varmaan nähnyt koiran hiipivän matalana kohti toista koiraa. Vaanimista voi olla vaikea järjestää aktivoinniksi, ja tulisi huomioida, että vaaniminen voi olla myös stressaavaa ja kiihdyttävää, myös sen kohteena olevalle eläimelle. Joillakin roduilla, esim. bordercollie, vaaniminen voi mennä maanisen puolelle, eikä välttämättä enää lisää koiran kokonaishyvinvointia. Koiran ei saisi myöskään antaa vaania muita koiria (muualla kuin leikissä), autoja, ihmisiä, pyöriä, lapsia.

  • Paimentaminen, lintujen vaaniminen: Muiden eläinten vaaniminen liittyy vahvasti rotuun, eikä sitä välttämättä voi koiralle opettaa. Jos koira vaanii mielellään, sen voi antaa katsella muita eläimiä.
  • Leikkivaaniminen: Leikkimisessä muiden koirien kanssa on paljon muutakin hyötyä, mutta se voi myös sisältää vaanimiskäytöstä.
  • Lelun vaaniminen: Jos koira on leikkisä, leluleikkeihin voi sisällyttää seuraavanlaista vaanimista: ihmisellä on lelu kädessään, jota koira yrittää tavoitella. Lelu jähmettyy, ja koira jähmettyy tuijottamaan lelua, eli vaanimaan. Tästä edetään siihen, että lelu lähtee yllättäen liikkeelle ja koira eteen saalistuskäytöksessä takaa-ajoon.

Takaa-ajo

Takaa-ajossa koira jahtaa saalistaan. Monet leikit koiran kanssa perustuvat tähän. Saalisleikit ovat monelle koiralle mieluisia, mutta ne ovat myös kiihdyttäviä. Esimerkiksi pallon heittoa ei tulisi tehdä päivittäin, pitkiä aikoja kerrallaan eikä kylmillä lihaksilla liiallisen stressin ja vammojen välttämiseksi. Jos koirat jahtaavat leikissä toisiaan, on omistajan tehtävä aina varmistaa, että molemmat osapuolet todella kokevat takaa-ajon mukavana leikkinä.

  • Lelun jahtaaminen / heittäminen: Heitetään koiralle palloa tai annetaan sen jahdata muita leluja. Huom! Tämä ei sisällä taisteluleikkiä ohjaajan kanssa.
  • Viehejuoksu: erityisesti suosittua vinttikoirien keskuudessa, mutta ainakin Turussa myös muun rotuiset saavat toisinaan käydä tutustumassa vieheen perässä juoksemiseen vinttikoiraradalla.
  • Muiden koirien kanssa leikkiminen sisältää usein takaa-ajoleikkiä.
  • Takaa-ajoon liittyy olennaisesti juokseminen, ja koirathan rakastavat juosta. Vaikka koira ei suoranaisesti jahtaisi mitään, juokseminen vapaana tai vaikka koirajuoksu tai muut vetolajit tarjoavat koiralle kokemuksen juoksun hurmasta.

Tarttumispurenta ja tappopuru

Tarttumispurennassa koira saa saaliin kiinni. Käytännössä virikkeistämisessä tarttumispuru toteutuu, kun koira saa lelun tai vieheen kiinni. Koira etenee tappopuruun silloin, kun se lelun voittaessaan ravistaa sitä voimakkaasti. Kaikki koirat eivät tätä tee.

Paloittelu ja syöminen

Syöminen on kaikille eläimille elinehto, ja monesti hukkaan heitetty mahdollisuus aktivointiin. Jos koira on ahne, se vetäisee päivittäisen ruoka-annoksensa napaansa muutamassa sekunnissa. Erilaisilla aktivointileluilla syömiseen kuluvaa aikaa on mahdollista moninkertaistaa ja tarjota koiralle samalla aivopähkinää. Koiraa tulee aina vahtia, kun se syö luita tai leikkii aktivointileluilla.

  • Puruluut: Nahkaiset tai aidot luut. Monet aikuisetkin koirat nauttivat luiden kalvamisesta ja käyttävät siihen mielellään aikaa. Jotkut koirat myös piilottavat luita mielellään. Luiden syönti auttaa lisäksi koiran hammashoidossa.
  • Aktivointikupit: Perustuvat yleensä siihen, että kupin pohja ei ole tasainen vaan siinä on erilaisia kohoumia. Koira joutuu käyttämään enemmän kieltään saadakseen ruokaa, ja ruoka saadaan pienemmissä erissä.
  • Kong: Kong tai muut täytettävät lelut perustuvat perjaatteessa samaan kuin aktivointikupit. Kongin tai muun täytettävän lelun voi täyttää koiran päivittäisellä ruoalla ja pakastaa (nappuloihin lisätään jotain kosteaa sidosaineeksi), jolloin ruoan syömiseen käytettävä aika kasvaa huimasti.
  • Lickimat: Sama kuin Kongi yllä, mutta lickimat on tasainen pinta, johon sivellään pehmeää ruokaa ja pakastetaan, koira saa nuolla pakastetun ruoan.
  • Aktivointilelut ja -pelit: Näitä löytyy jokaisesta eläinkaupasta useampia erilaisia. Kannattaa aloittaa helposta ja edetä sitten vaikeaan, koska tottumaton koira saattaa liian vaikean lelun edessä luovuttaa. Jotkut koirat oppivat lelun mekanismin kerrasta, toiset leikkivät samoilla leluilla uudelleen ja uudelleen.
  • Luvallinen repiminen: Laita nameja vessapaperihylsyyn, maitopurkkiin tai limsapulloon, ja anna koiran repiä tiensä ruoan luokse. Monet koirat pitävät tästä kovasti. Vaikeusastetta voi lisätä laittamalla useamman wc-paperihylsyn päällekkäin tai laittamalla maitopurkin täytteeksi vielä pahvinpaloja tai paperisilppua.
  • KOULUTTAMINEN JA OMAEHTOISET HOITOTOIMET: Aivan, luit oikein. Kun koira saa tehdä työtä ruoan eteen, se lisää syömiseen käytettyä aikaa ja koulutushetki toimii aivovirikkeenä. Koirat, kuten muutkin eläimet, valitsevat yleensä mieluummin tehtävien kautta syömisen kuin suoraan kiposta syömisen. Kun koulutus tapahtuu koiran ehdoilla ja lähtökohtana se, että koira saa hyvällä mielellä keksiä, miten sen tulisi tehdä saadakseen makupalansa, koulutus toimii erinomaisena virikkeenä. Kun koiralla on valinnan vapaus ja hallinnan tunne, sen hyvinvointi kohenee monin tavoin ja myös suhde omistajaan paranee.

Lisävinkkejä:

https://elainkoulutus.fi/

https://minimuutti.com/

arjen tukitaidot · hallinnantunne · koiralähtöisyys · omat koirat · Tellu · valinnanvapaus

Tellun haasteiden ratkaisu: turvataito

Toinen erittäin tärkeä ja eteenpäin vienyt ratkaisu Tellun haasteisiin oli turvataidon opettaminen tilanteisiin, jossa Tellua alkoi pelottaa. Nämä tilanteet olivat Tellun kanssa haastavia, koska erityisesti noin 5 kk iästä alkaen sitä pelotti ulkona lähes kaikki vieras tai yllättäen tapahtuva. Reaktiona oli yleensä voimakas pyrkimys pakoon, mikä oli erittäin hankalaa ja vaarallista, koska tilanteita oli monesti vaikea ennakoida ja Tellu kiskaisi remmissä todella voimakkaasti. Vastaehdollistaminen ei näissä tilanteissa toiminut, koska Tellu ei suostunut syömään nameja, eikä koiran pakottaminen tilanteisiin ollut mielestäni hyvä vaihtoehto. Sen vuoksi Tellu opetettiin pyytämään syliin, kun sitä alkoi pelottaa.

Olin jo aikaisemmin huomannut, että Tellu pyrki syliin, viihtyi tosi hyvin sylissä ja pyysi paljon huomiota. Ajatus syliin pyytämisestä lähti, kun Jaana Pohjolan Tyytyväinen koira, onnellinen omistaja-kurssilla kerroin Tellun arkuudesta. Vanha, edelleen elävä ohje koirankoulutukseen on, ettei pelkäävää koiraa saa lohduttaa, koska pelko vahvistuu siitä. Jaanan mukaan pelkoa ei kuitenkaan voi tällä tavoin vahvistaa. Myös toisen, tieteelliseen tietoon menetelmänsä perustavan kouluttajan, nimittäin Jirka Vierimaan mukaan syliin pyytämään opettaminen oli oivaltava ja koiraa tukeva ajatus.

Syliin pyytämisen opettaminen oli todella helppoa: menimme vain ulos, ja kun Tellu muuttui jostain syystä epävarmaksi, taputin mahaani ja se sai sen hyppäämään minua vasten ja se nostettiin syliin. Kokemus oli ilmeisesti Tellulle todella palkitseva, koska se oppi tempun kerrasta. Syliin päästyään se ei enää pyrkinyt pakoon, vaan istui siinä katselemassa maailmaa. Jos Tellulle nykyään syntyy pakoreaktio jossain tilanteessa, pienellä vihjeellä sen saa pyytämään syliin.

Tämän taidon oppiminen on vienyt Tellua ja meidän suhdettamme hurjasti eteenpäin. Ensinnäkin Tellu oppi vaihtoehtoisen tavan reagoida jännittävään tilanteeseen, ja sen käyttäytyminen tuli monipuolisemmaksi. Toisekseen Tellu oppi, että minä olen turvallinen ja luotettava, ja suojelen sitä tilanteessa kuin tilanteessa. Kolmanneksi, ja tämä on ehkä kuitenkin se tärkein anti, MINÄ sain koiran omaehtoisuutta ja tilanteen hallinnan tunnetta tukevan, kaikin puolin turvallisen keinon auttaa Tellua näissä tilanteissa, jolloin oma oloni helpottui hurjasti. Ja sillä on ollut iso vaikutus koiraan.

Syliin pyrkimisestä on myös tullut mittari Tellun kokeman stressin arvioimiseksi eri tilanteissa: vaikka se näyttäisi rauhalliselta, syliin pyytäminen kertoo sen kokevan olonsa jollakin tasolla epämiellyttäväksi. Esimerkiksi treenitilanteessa, jossa se palkitaan lelulla, se vaikuttaa innokkaalta ja rennolta, mutta haluaa kuitenkin syliin esittelemään leluaan, samoin kun kotona leikitään useamman koiran kanssa kerralla (vaikka koirat siis eivät näissä tilanteissa ole koskaan tapelleet leluista). Kun tilassa ei ole muita koiria, tätä ei tapahdu. Kun ole ottanut tellua töihin, olen huomannut, että työhuoneeni ovensuussa pitkään minulle juttelemassa seisovat ihmiset aiheuttavat saman sylipyynnön, vaikka koira ei muuten vaikuta pelkäävän.

Päivi Saarilahden koulutuspäivässä totesimme, että tilanteissa, joissa se kokee epävarmuutta mutta ei vielä pelkää (eli häntä on pystyssä, ei koipien välissä), voi tilanteen mukaan tukea Tellua “seisomaan omin jaloin”, jotta se saisi myös kokemuksia siitä, että se saa tilanteen itse ratkaistua. Tämä vaatii paljon koiran tarkkailua ja sensitiivisyyttä sen tunnetiloille, koska haluan pitää sylin oikeasti kannattavana keinona ratkaista tilanteita.

Tällä hetkellä ulkona sylipyyntöjä esiintyy enää hyvin harvoin, kun Tellun reaktiot kaiken kaikkiaan ovat laantuneet. Uskon, että sillä on merkitystä tässä, että koira tietää tilanteet ratkaisukeinon olevan aivan tassun ulottuvilla kaiken aikaa, joten sen on turvallisempaa tutustua jännitäviin asioihin. Kaikkia koiria ei voi joko niiden koon tai omistajan liikerajoitteiden vuoksi nostaa syliin, jolloin kannattaa miettiä, olisiko olemassa joku vastaavan lopputuloksen tuottava muu ratkaisu. Meille tämä yksinkertainen keino on tuonut arkeen ison helpotuksen.

koiralähtöisyys · omat koirat · Tellu

Tellun haasteiden ratkaisu: stressinhallinta ja palautuminen

Tellun haasteiden ratkaisussa ylipäätään avuksi on ollut Tellun hyvien ominaisuuksien ja sille sopivan elämänrytmin ja koulutustavan yhdistelmä: Tellun kyky palautua ja tottua asioihin, sen älykkyys, omistajan kontrolloima koiran stressinhallinta ja valinnanvapauteen perustuva koulutus. Tässä käsittelen stressinhallintaa ja palautumista.

Kun Tellu saapui ja oli kotiutunut, aloin sosiaalistaa sitä ja käydä sen kanssa treeneissä samalla tavalla kuin aikaisempien koirieni kanssa. Meillä oli oma vakiryhmäpaikka Tuijan koirakoulussa tokoryhmässä. Tellu kävi myös Tiina Kuusiston alkeistokossa ja hiukan myöhemmin Lentsu Välimäen nuorten koirien tokoryhmässä. Tähän päälle sitten leikit koirakavereiden kanssa, muutama kerta paimennuskokeiluja talven ja kevään aikana sekä tietysti normaalit ulkoilut. Muille koirilleni tällainen puuha on sopinut, mutta Tellu ei tuntunut edistyvän arjessa eikä treenissä, ja muuttui ajan mittaa haluttomammaksi lähtemään kotoa. Treeneissä se ei jaksanut innostua tekemisestä ja paineistui todella herkästi. Tellulla oli myös vatsa koko ajan löysällä, ja sillä oli huono ruokahalu. “Koira rentoutuu hyvin metsälenkillä” tai “hajutyöskentely rentouttaa” – tyyppiset vinkit eivät oikein toimineet, kun metsässä kaikki äänet jännittivät eikä koiralle oikein pystynyt opettamaan hajutyöskentelyä, kun uusien asioiden opettelu ei kiinnostanut.

En ymmärtänyt, miksei sosiaalistaminen toimi, ja ajattelin koiran olevan jotenkin “rikki”. Päätin siis lyödä hanskat naulaan harrastusten osalta, eikä Tellu käynyt useampaan kuukauteen juuri missään lenkkejä lukuunottamatta, kun juoksutkin sattuivat keväälle. Toukokuun alussa meillä oli viimeinen kerta Lentsun nuorten koirien tokoryhmää, ja se järjestettiin vieläpä Kupittaan puistossa, jossa siihen aikaan on vieressä jalkapallotreenit ja ympärillä paljon lenkkeilijöitä, lapsia, pyörilijöitä yms. Halusin kuitenkin mennä paikalle, ja Tellu pääsi vielä “viimeisiin” treeneihin. Suureksi yllätyksekseni kaikki meni todella hyvin, Tellu oli innokas eikä juuri reagoinut ympäristön häiriöihin. Olin aivan ihmeissäni, mistä tällainen muutos johtui.

Pohdin asiaa heti muutaman päivän kuluttua olleessa Jaana Pohjolan Tyytyväinen koira, onnellinen omistaja- kurssin lähipäivässä. Jaanan ajatus oli, että Tellu on todennäköisesti päässyt nyt hyvin toipumaan stressistä, ja kykenee siksi toimimaan paremmin. Tästä linkistä pääset lukemaan lisää Jaanan ajatuksia stressistä. Tellun kohdalla stressin merkitys oli mielestäni hyvin looginen ajatus. Tellu esimerkiksi jännitti ulkoiluja, eikä kyennyt lenkin jälkeen enää samana päivänä treenaamaan, koska oli lenkistä niin väsynyt. Sen mieli ei siis ehtinyt palautua riittävästi.

Uusien kokemusten ja liiallisen rasittumisen kanssa tasapainoillakseni tein suunnitelman siitä, miten kokonaiskuormituksen nousua liian suureksi ennaltaehkäistiin. Koska Tellu jännitti asioita ulkona, se ulkoili yksin vain pihapiirissä, missä se ei enää siinä vaiheessa jännittänyt. Pidemmät lenkit ja tutustumiset uusiin lenkkimaastoihin tehtiin aina perheen muiden koirien kanssa, joista Tellu saa paljon henkistä tukea. Pitkät lenkit tehtiin myös 9/10 kertaa aina samalla reitillä, jotta se tulisi Tellulle oikeasti tutuksi ja turvalliseksi. Koska Tellu jännitti autoilua eikä siedättynyt siihen autoilun lisäämisellä, autoilun määrä sen sijaan sitten vähennettiin enintään yhteen edestakaiseen matkaan viikossa. Uusien asioiden opettelu siirrettiin kokonaan kotiin, ja vieraissa paikoissa tehtiin ainoastaan tuttuja juttuja. Treenit tai muu runsaaseen häiriöön sosiaalistaminen vähennettiin samoin kertaan viikossa. Kyllä muuten tuntui aktiiviseen harrastamiseen tottuneesta ohjaajasta vaikealta!

Tellun riittävän palautumisen huomaa siitä, että se pääsee jännittävistä asioista nopeasti yli, tottuu asioihin ja pystyy syömään jännittävissäkin tilanteissa nameja. Vatsan toiminta on muuttunut normaaliksi ja Tellu on muuttunut koko porukan nopeimmaksi syöjäksi, joka on sentään aika paljon sanottu tässä laumassa. Riittävän pienissä annoksissa autoilu jännittää vähemmän ja Tellu pystyy nyt myös tutussa treenihallissa oppimaan uusia taitoja. Myös häiriönsieto on kasvanut.

Tellun kanssa edellä mainittu strategia on siis osoittautunut toimivaksi, ja uskon, että pitkän ja terveen elämän takaamiseksi riittävä palautuminen on myös välttämätöntä. Koira ei voi hyvin, jos se ei pääse riittävästi palautumaan kuormituksesta – se, mikä koiraa kuormittaa ja miten paljon se tarvitsee palautumisaikaa, on yksilöllistä. Tämän myötä olen myös tarkastellut kriittisesti muiden koirieni elämää, olisiko niidenkin palautumisessa vielä parantamisen varaa. Itse koen tärkeäksi elää koiran hyvinvointi edellä, harrastustulokset tulevat sitten bonuksena päälle, jos tulevat. Omaa koiraa oppii lukemaan, kun tarkkailee koiraa riittävästi ja kiinnittää erityistä huomiota sen mielentilaan ja ilmeeseen. Lisäksi pitää olla rehellinen itselleen: on tosi vaikea myöntää, että on omalla toiminnallaan ajanut koiran uupumukseen. On myös tosi vaikea luopua omista tavoitteista, samalla miettien, mitä muutkin nyt ajattelevat kun koira joutuu lomalle. Onneksi tilanne on harvoin peruuttamaton, joten itselleen kannattaa olla armollinen ja antaa sekä ihmiselle että koiralle riittävästi aikaa.