koulutustekniikka

Kouluttamisen peruspilarit osa 3: Käytöksen aikaansaamisen keinot

Kouluttamisen peruspilarien sarjan kolmannessa osassa käydään läpi keinoja, joilla erilaisia käytöksiä voidaan saada aikaan (jotta niitä päästään sitten vahvistamaan). Ensimmäisessä osassa käsiteltiin palkkioita ja rankaisuja (sen pääset lukemaan tästä), ja toisessa osassa koulutustekniikkaa (sen pääset puolestaan lukemaan tästä). Käytöksen aikaansaamisen keinoja ovat houkuttelu, sieppaaminen, sheippaaminen, kohteiden käyttö, matkiminen, fyysinen manipulointi ja ympäristön rajaaminen. Näitä voidaan myös yhdistää.

Houkuttelu

Houkuttelu tarkoittaa, että eläintä sananmukaisesti houkutellaan palkkion avulla suorittamaan jokin tietty käytös. Tyypillisin esimerkki on, että ihmisellä on kädessään herkkupala, jonka saadakseen eläin seuraa kättä ja suorittaa erilaisia liikkeitä. Ian Dunbar suosittelee houkuttelua hyvänä keinona saada aikaan käytöksiä ja vähentää annettavien palkkioiden määrää, koska eläin voi suorittaa useita tehtäviä yhden herkkupalan voimin. Houkuttelu onkin hyvä keino saada käytöksiä aikaan.

Haaste houkuttelulla kouluttamisessa voi tulla eteen, kun houkuttelusta pitäisi luopua. Houkuttelusta luopuminen on usein ohjaajalle aika vaikeaa, ohjaaja tarvitsee ”turvanamia”, ja toisaalta eläin saattaa oppia, että kannattaa olla aktiivinen vain, kun palkkiot ovat esillä. Jos eläin seuraa herkkua liian tiiviisti, se ei välttämättä ajattele, mitä se tekee, eikä ymmärrä tehtävän ideaa. Houkutteluun liittyvät käsiavut koetaan myös joskus hankaliksi vaihtaa suullisiin vihjeisiin.

Sieppaaminen

Sieppaaminen tarkoittaa, että siepataan valmis käytös, kun koira suorittaa sen omasta aloitteestaan. Esimerkiksi istumista tai maahanmenoa voidaan siepata, kun koira suorittaa käytöksen itsekseen, samoin vaikkapa katsekontaktia. Sieppaaminen on hyvä keino, joskin se voi olla melko hidas, jos koira suorittaa haluttua käytöstä vain harvoin, opettaa erilaisia käytöksiä, eikä sen avulla pysty viemään vihjeen alle käytöksiä, joita koira ei luonnostaan tee.

Sheippaaminen

Sheippaamisen avulla käytös rakennetaan pienistä paloista kohti valmista käytöstä niin, että koira tarjoaa oma-aloitteisesti käytöksiä. Esimerkiksi pyörähdys voitaisiin sheipata niin, että ensin palkitaan vilkaisua vasemmalle, sitten pään kääntämistä, sitten etupään kääntämistä jne. Sheippaamisessa on tärkeää miettiä riittävän pienet kriteerit sekä säädellä kriteerin nousua eläimen mukaan. Toiset eläimet eivät kestä kovin nopeaa kriteerin nousua, toiset alkavat vakioida välivaiheita kovinkin nopeasti, jolloin eteneminen vaikeutuu. Sheippaaminen edellyttää myös toimivaa ehdollista vahvistetta, mieluiten nopeaa kuten nkasutin tai jes, zip-tyyppinen suullinen vihje. Sheippaaminen on ohjaajalle opeteltava taito, joka voi tuntua aluksi haastavalta, mutta käy helpommaksi harjoittelun myötä. Koirat tuntuvat pitävän sheippaamalla opetettuja tehtäviä mukavina ja suorittavan niitä mielellään.

Kohteiden käyttö

Kohteiden käyttö käytöksen aikaansaamisen menetelmänä merkitsee sitä, että eläin opetetaan suorittamaan jollekin kohteelle eli targetille (esim. kosketusalusta, kosketuskeppi) jokin käytös, jota sitten hyödynnetään jonkin toisen käytöksen opettamiseen. Esimerkiksi eläin koskee nenällään kosketuskeppiä ja seuraa sitä, jonka jälkeen sen avulla vooidaan opettaa seuraamista, pyörähdyksiä, ohjaajan eteen pää poispäin seisahtumista, asennon vaihtoja jne. Monet tehtävät on helpompi opettaa kohteen kauttaa, koska kohteen kanssa opetetusti vuorovaikutuksessa oleminen on yksi kriteeri, josta eläin huolehtii itse. Esimerkiksi takapään käyttö etutassut paikallaan on helpompi opettaa, jos eläimellä on käsitys siitä, että etutassujen kuuluu pysyä alustalla. Tuotantoeläinpuolella eläimiä voidaan siirrellä paikasta toiseen, kun ne ovat oppineet kohteen merkityksen. Kohteet yleensä itsessään opetetaan tarjoamisen kautta eli sheippaamalla. Koirat pitävät yleensä kohteilla opetetuista käytöksistä.

Matkiminen

Matkiminen tai mallioppiminen on melko vähän käytetty menetelmä uusien käytösten opettamiseen. Matkimista käytösten opettamisessa on tutkinut erityisesti Claudia Fugazza, joka on kehittänyt Do As I Do eli DAID protokollan. Protokollan avulla koira opetetaan matkimaan ihmisen käytöstä vihjeestä. Fugazzan tutkimusten mukaan DAID-meentelmällä käytösten opettaminen on nopeampaa ja koira muistaa käytökset paremmin kuin sheippaamalla opetetut käytökset. Tällä protokollalla opetetun käytöksen pitää olla sellainen, että ihminen pystyy näyttämään sen koiralle, esimerkiksi kohteelle meneminen, peruutus, kohteen kierto jne. Esimerkiksi seuraamisen opettamiseen se ei sovi. Protokolla on varmasti mahdollista opettaa myös muille eläimille kuin koirille.

Fyysinen manipuloiminen

Fyysisellä manipuoloinnilla tarkoitetaan, että ohjaaja fyysisesti ”avustaa” eläintä suorittamaan käytöksen, esimerkiksi painaa takapuolesta, jotta koira istuisi. Fyysinen manipulointi otetaan monesti käyttöön tilanteissa, joissa eläin ei halua tehdä jotain ja ihminen haluaa pakottaa. Se ei ole kovin tehokas menetelmä eläimelle mieluisten, luotettavien käytösten opettamiseen, vaan parempiakin menetelmiä löytyy.

Ympäristön rajaaminen

Ympäristöä rajaamalla voidaan estää eläintätekemästä jotain ei toivottua ja ohjata käytöstä toisaalta toivottuun suuntaan. Esimerkiksi pitämällä koiraa hihnassa voidaan sitä estää karkaamasta pois ohjaajan luota. Monesti varsinkin alkuvaiheen koulutuksessa jonkinlainen rajaus on hyödyksi, ja rajauksia voidaan purkaa asteittain. Toisaalta taas esimerkiksi suoraa peruuttamista voidaan opettaa vaikka siten, että eöäin peruuttaa seinän vieressä tai jonkinlaista käytävää pitkin. Tämä voi aiheuttaa sen haasteen, että rajausten poistuessa eläin palaa vanhaan käytökseen. Jos siis käyttää vaikkapa kujaa peruutuksessa, se pitää olla käytössä niin kauan, että liikerata on kunnolla koiran lihasmuistissa.

Matolle meneminen on opetettu sheippaamalla, mutta matto toimii myös kohteena.

Jäikö joku asia askarruttamaan tai haluatko jostain lisätietoa? Olen vain sähköpostin päässä ja vastaan mielelläni kaikkiin kysymyksiin sekä kuulen kommentit postauksesta. Älä epäröi ottaa yhteyttä saara.uljas@gmail.com tai yhteydenottolomakkeella. Facebookista ja Instagramista löydät sivuni lystitassun-nimellä ja siellä voit myös lähettää viestejä tai kommentoida.

koulutustekniikka

Kouluttamisen peruspilarit osa 2: koulutustekniikka

Koulutuksen peruspilarit-sarjan toisessa osassa käsitellään koulutustekniikan merkitystä. Koulutustekniikka on keskeistä, jotta eläimen koulutus on tehokasta ja edistyy. Se on monesti myös keskeistä eläimen motivaation kannalta. Ensimmäisessä osassa käsiteltiin palkkioita ja rankaisuja, sen pääset lukemaan tästä. Kolmannessa osassa käydään läpi erilaisia käytöksen aikaansaamisen keinoja.

Koulutustekniikka jakautuu kolmeen osa-alueeseen: ajoitukseen, kriteeriin ja vahvistetiheyteen. Kaikki nämä ovat tärkeitä, kun halutaan tehokkaasti opettaa eläimelle jotakin.

Ajoitus

Ajoitus merkitsee sitä, miten lyhyt aikaväli on toiminnan ja seurauksen välillä. Vahvisteen tai rankaisun on seurattava nopeasti käytöksen jälkeen, jotta eläimellä on mahdollisuus yhdistää ne toisiinsa. Eläin ei pysty päättelemään jälkikäteen, että palkkio tai rankaisu olisi seurausta jostain aiemmin tapahtuneesta, vaan se yhdistää kaksi peräkkäistä tapahtumaa toisiinsa. Esimerkiksi yksin ollessaan sisälle tarpeensa tehnyttä koiraa on turha torua, koska se ei voi käsittää torumisen ja tarpeiden teon jopa tunteja aiemmin olevan toisiinsa yhteydessä.

Oman kokemukseni mukaan ajoituksen ongelmat ovat melko tavallisia. Jos ajoitus on jatkuvasti myöhässä, koiran on vaikea ymmärtää, mistä toiminnasta palkattiin eli miten on mahdollista saada palkkio. Tämä aiheuttaa helposti turhaumaa, joka ilmenee koirasta riippuen esimerkiksi kuumumisena tai motivaation menettämisenä.

Ajoitus liittyy myös kiinteästi ehdolliseen vahvisteeseen. Ehdollinen vahviste on signaali, jonka koira on oppinut merkitsevän palkkion tuloa, voidaan puhua myös palkkiovihjeestä. Esimerkiksi naksutin ->nami, jes -> nami, zip -> lelu. Vahviste voi perjaatteessa olla mikä vain, mutta sen käyttökelpoisuutta kannattaa pohtia käytännön kannalta. Naksutin on tutkitusti nopeampi kuin suullinen palkkiovihje, mutta ainakin itse koen sen hiukan hankalaksi, varsinkin jos koiraa täytyy pitää hihnassa. Suullisen vihjeen kannattaa olla lyhyt, ja sellainen, ettei sitä käytetä muutoin.

Ehdollinen vahviste aiheuttaa koirassa mielihyvän tunteen, ja koulutuksen edetessä ehdollisen vahvisteen aikaansaama mielihyvä vahvistuu jopa itse vahvisteen saamista suuremmaksi. Ilmiö on sama kuin ihmisillä uhkapeleissä: pelaaminen eli palkkion odotus on palkitsevampaa kuin itse voittaminen. On helppo nähdä, miksi tästä on hyötyä koulutuksessa. Ehdollisen vahvisteen voiman säilymiseksi sitä pitäisi aina seurata palkkio. Naksuttimen tai jes-vihjeen kanssa ei siis aleta harrastaa palkitsemisen satunnaistamista. Jos ei aiota palkita, ei anneta ehdollista vahvistetta, simppeliä!

Ehdollinen vahviste on tärkeä myös siksi, että se helpottaa ajoitusta juuri oikeaan toimintaan. Jos emme käytä ehdollista vahvistetta, vahvistaminen tapahtuu sillä hetkellä, kun eläin saa tosiasiassa palkkion. Käytännössä tätä edeltää kuitenkin aina jokin ohjaajan liike tai ele, kun palkkiota kaivellaan esiin. Kaikille lienee tuttua, että koira keskeyttää tekemänsä tehtävän, kun käsi menee taskuun. Sitten pitääkin ohjata uudelleen tehtävälle, jotta saadaan palkittua siitä mistä haluttiin. Tässä on myös suuri vaaran paikka turhaumalle. Jos taas meillä on käytössä ehdollinen vahviste, sillä voidaan merkitä oikea käytös, ja koira saa vahvisteesta vapautua ja ohjaaja ehtii kaivella palkkiota. Toki kovin pitkä viive ei ole hyväksi, joten palkkion pitäisi silti olla helposti saatavilla.

Ajoitus on ohjaajan tekninen taito. On sanottu, että ihmiseltä menee noin 8000-10 000 toistoa siihen, että hallitsee jonkin taidon ”täydellisesti”, joten jos koulutat koiraa 5 toiston sarjoissa ja pidät välissä tauon, sarjoja vaaditaan ohjaajalta 1800. Jos näit sarjoja on päivässä vaikkapa 10, taidon oppimiseen menee 180 päivää eli 3 kuukautta. Ei kuulosta loppujen lopuksi kovin pitkältä ajalta, jos harjoittelee säännöllisesti. Hyvä kuivaharjoitus ajoitukseen on, että pyytää kaveri heittämään tennispalloa lattiaan, ja itse naksauttaa tai sanoo vahvisteen sillä hetkellä, kun pallo osuu lattiaan.

Kriteeri

Kriteerillä tarkoitetaan sen määrittelyä, mistä käytöksestä palkkio annetaan. Epäselvä kriteeri aiheuttaa eläimessä helposti samaa turhaumaa kuin huono ajoitus, ja se onkin oikeastaan eläimen näkökulmasta sama asia: eläimen on vaikea tietää, mikä toiminta tuottaa palkkion. Jos kriteeri heittelee, ei voida myöskään olettaa valmiin käytöksen olevan yhdenmukaista.

Kriteerin ajatteleminen voi olla joskus tosi vaikeaa, jos ei tiedä, miltä lopullisen käytöksen pitäisi näyttää. Siksi suosittelen miettimään tarkkaan etukäteen, miltä haluaa suorituksen näyttävän. Jos ei tiedä, miltä sen kuuluisi näyttää, netti on nykyään pullollaan videoita, joista voi hakea mallia. Kun on selvillä, miltä lopullisen käytöksen tulisi näyttää, pitää miettiä, miten sen saa pilkottua mahdollisimman pieniin osiin. Jokaisen osan sisällä voi vielä olla nousevat kriteerit.

Kriteerin nosto on asia, joka riippuu osittain koulutettavasta yksilöstä. Toisille eläimille tehtävä muuttuu tylsäksi, jos niiden osaamaa asiaa toistetaan liian kauan. Toiset oppivat nopeasti välivaiheen, ja jos siihen juututaan liian pitkäksi aikaa, eteneminen lopulliseen käytökseen voi käydä vaikeaksi. Toiset yksilöt taas tarvitsevat ison määrän toistoja ja varmuutta jokaiseen vaiheeseen, ennen kuin eteneminen on mahdollista. Pääsääntönä voidaan pitää, että kun 80 % toistoista onnistuu, kriteeriä voidaan hiukan nostaa.

Eläin ei myöskään pysty ymmärtämään kuin yhden kriteerin kerrallaan, ja ongelmia seuraa helposti, jos ohjaaja vaatii useampaa kriteeriä samanaikaisesti. Seuraaminen on tyyppillisesti liike, jossa yritetään kouluttaa useita kriteerejä samanaikaisesti: paikan pitää olla oikea, asennon suora ja vielä kontaktin katkeamaton. Koira ei ymmärrä tehtävää, eikä homma tunnu onnistuvan. Sama pätee usein hihnakäytökseen, ja sitä usein lähestytään vielä kieltojen kautta: ei saa vetää, ei saa rähistä, ei saa seilata. Koiran näkökulmasta on haastavaa ymmärtää nämä kaikki kerralla.

Vahvistetiheys

Koulutus etenee varsinkin alkuvaiheessa sitä nopeammin, mitä tiheämpään eläintä on mahdollista palkita eli tarjota eläimelle positiivinen vahviste. Jos vahvisteiden väli venyy liian pitkäksi, eläin ei välttämättä enää muista, mistä se sai viimeksi vahvisteen. Kuten edellisessä osassa todettiin, rankaisujen välin pitäisi sen sijaan pidentyä, jos koira kokee toimintansa seurauksen rankaisevana. Jos rankaisujen väli pysyy samana tai jopa tihenee, rankaisu ei ole koiralle rankaisu eikä toimi oikein koulutuksellisessa mielessä. Edellisestä osasta voit kurkata, mitä hankaluuksia rankaisun käyttöön koulutuksessa liittyy.

Uusia asioita harjoitellessa eläimen tulisi ihannetapauksessa saada vahviste 5 sekunnin välein, eli 12 vahvistetta minuutissa. Tällöin vahvisteen tuisi olla pieni, helposti nieltävä namipala, jotta tämä on mahdollista toteuttaa. Korkeaan vahvistetiheyteen kannattaa aina pyrkiä, mutta hiukan hitaampi tahti ei estä oppimista: siinä vain kestää ajallisesti kauemmin. Vahvistetiheys myös laskee aika nopeasti, kun käytöksen kriteerit nousevat. Esimerkiksi kontaktia opettaessa aluksi palkitaan heti uudelleen, kun edellinen nami on syöty. Kun kriteeri nousee, kontaktin aika pitenee ja palkkioiden väli kasvaa, eli vahvistetiheys laskee.

Kuitenkin esimerkiksi omaehtoisen kontaktin harjoituksessa vahvistetiheys on aluksi usein pieni, kun koira on kiinnostunut kaikesta muusta. Kun kiinnostus muuhun vähenee ja kiinnostus ohjaajan tarjoamiin palkkioihin kasvaa, vahvistetiheys nousee. Jos ohjaajalla ei ole koulutuksen alussa hallussaan käteviä palkkioita (vaikka haistelu on hyvä palkkio, ei se oikeasti ole kovin kätevä), on pakko edetä näin, jotta päästään eteenpäin. Jos koira ei ole innostunut ohjaajan tarjoamista palkkioista, ne eivät palkitse sitä eli positiiviseen vahvistamiseen perustuvaa koulutusta ei voida edes käyttää koulutusmenetelmänä, joten palkkioiden kanssa on syytä olla luova.

Vahvistetiheys on siis näistä kriteereistä se, josta voidaan tarpeen tullen joustaa, mutta matala vahvistetiheys uutta käytöstä harjoitellessa pidentää käytöksen oppimiseen menevää aikaa, ehkä lisää myös toistojen määrää, vaikkakaan ei välttämättä.

Jäikö joku asia askarruttamaan tai haluatko jostain lisätietoa? Olen vain sähköpostin päässä ja vastaan mielelläni kaikkiin kysymyksiin sekä kuulen kommentit postauksesta. Älä epäröi ottaa yhteyttä saara@lystitassun.net tai yhteydenottolomakkeella. Facebookista ja Instagramista löydät sivuni lystitassun-nimellä ja siellä voit myös lähettää viestejä tai kommentoida.

koulutustekniikka

Kouluttamisen peruspilarit osa 1: vahvisteet ja rankaisut

Mitä enemmän olen koirien kouluttamiseen syventynyt, sitä vakuuttuneemmaksi itse tulen koko ajan perusteiden ymmärtämisen ja koulutustekniikan merkityksestä. Siksi halusin kirjoittaa kolmeosaisen sarjan, jossa käydään läpi vahvisteiden ja rankaisujen sekä koulutustekniikan perusasiat hyvin simppelisti käytännön esimerkein, omien viimeaikaisten pohdintojeni ja oivallusteni sävyttämänä. Tekstini ovat vain pintaraapaisu aiheeseen, mutta monesti koulutushaasteiden kohdalla lopulta aina palataan kuitenkin näiden perusasioiden pariin.

Tässä ensimmäisessä osassa pohditaan palkkioita ja rankaisuja, eli toiminnan seurauksia, joita manipuloimalla yritämme vaikuttaa eläimen käytökseen. Toisessa osassa käsitellään koulutustekniikkaa ajoituksen, kriteerin ja vahvistetiheyden näkökulmasta. Kolmannessa osassa käydään läpi erilaisia toiminnan aikaansaamisen keinoja.

Mitä ovat vahvisteet ja rankaisut

Minkä tahansa eläimen kouluttamiseen pätevät samat säännöt: vahviste lisää sitä edeltänyttä käytöstä, rankaisu vähentää. Positiivinen vahviste tarkoittaa, että tilanteeseen lisätään jotain koiralle mieluisaa, ja sitä edeltänyt käytös lisääntyy, esimerkiksi koira saa namipalkan. Negatiivinen vahviste puolestaan tarkoittaa, että poistetaan jotain epämielyttävää, jolloin käytös lisääntyy. Rimpuileva koira vaikkapa pääsee sylistä pois, kun on hetken paikoillaan. Positiivinen rankaisu tarkoittaa, että tilanteeseen lisätään jotain koiralle epämiellyttävää, jolloin käytös vähenee, esimerkiksi fyysinen rankaisu tai henkinen paine. Negatiivinen rankaisu tarkoittaa, että poistetaan jotain koiralle miellyttävää, jolloin käytös vähenee, esimerkiksi palkkio laitetaan selän taakse jos koira yrittää sitä tavoitella.

Vahvistamisella siis lisätään käytöstä, rankaisemalla vähennetään. Tätä kannattaa pysähtyä todella miettimään.

Joskus kuulee puhuttavan siitä, että jos koira ei ole kiinnostunut nameista, leluista tai muista ihmisen tarjoamista vahvisteista, sitä ei voi kouluttaa positiivisesti vahvistamalla. Tämä toteamus ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Jos koira ei ole kiinnostunut sille tarjotuista palkkioista, ne eivät toimi sille vahvisteina, eli positiiviseen vahvistamiseen perustuvaa koulutusta ei ole käytetty. Koiraa voidaan kouluttaa positiivisesti vahvistaen vasta sitten, kun löytyy sopiva vahviste. Valitettavasti vahvisteen arvon voi määritellä vain koira.

Jotta sitten taas rankaisu määritelmällisesti toimisi rankaisuna, sen käyttövälin tulisi joka toiston myötä kasvaa, koska käytöksen pitäisi vähentyä rankaisun jälkeen. Mikäli samasta käytöksestä pitää rankaista toistuvasti, rankaisu ei toimi koiran näkökulmasta siis rankaisuna, ja koulutus on tällöin tehotonta. Rankaisun käyttöön liittyy toki paljon riskejä, joista ei kaikkia edes tässä tekstissä mainita kaikkia, enkä suosittele rankaisun käyttämistä, mutta tätä pointtia kannattaa miettiä.

Voimmeko edes sanoa kouluttamiseksi toimintaa eläimen kanssa, jos meillä ei ole käytössä vahvisteita eikä rankaisuja, joita manipuloimalla onnistuisimme vaikuttamaan eläimen toimintaan? Vaikka eläimen kanssa toimiva ihminen yrittäisi kuitenkin kovasti kouluttaa?

Mistä löydän mä palkkion

Palkkion, eli koiralle mieluisan vahvisteen löytämiseksi voi joutua joskus näkemään paljon vaivaa. Siihen on kuitenkin olemassa keinoja. Esimerkiksi Jaana Pohjola puhuu paljon palkkion valinnasta, jossa eläin opetetaan symbolien avulla valitsemaan, minkä palkkion se haluaa. Palkkion arvo myös monesti kasvaa jo siitäkin, kun se on itse valittu. Tästä saa myös arvokasta tietoa siitä, mikä on eläimen mielestä hyvä palkkio. Palkkion valintaa voidaan toteuttaa myös ilman symboleita, esimerkiksi laittamalla kasa leluja maahan ja antamalla koiran valita niistä mieluinen.

Namien ja lelujen arvoa voi myös nostaa eri tavoin. Monelle koiralle ”kuollut” lelu, eli vain maassa oleva tai siihen tiputettu, voi olla tosi tylsä, mutta heitetty tai maata pitkin vedetty sytyttää saalisvietin. Jotkut koirat voivat myös innostua aivan toisella tavalla aidoista eläintenkarvoista tehdyistä leluista, joita voit ostaa esimerkiksi täältä. Namin arvoa voi nostaa piilottamalla sitä, heittämällä sitä, pelaamalla erilaisia pelejä nameilla. Absolute Dogsilta löytyy monia koulutuspelejä, joiden pelaamisen kautta yhdessä ohjaajan kanssa namipalkkioilla tekemisen arvoa saa nostettua.

Jos eläin ei ole kiinnostunut ruoasta tai leluista, joudutaan miettimään palkkion käsitettä laajemmin. Ympäristö ja ne asiat, joita ihmiset pitävät häiriöinä, toimivat usein eläimelle vahvisteena. Mikä olisi sen parempi vahviste ajokoiralle, kuin mahdollisuus päästä hetkeksi haistelemaan jäniksen jälkiä? Tai labradorinnoutajalle (jolla yleensä ei kyllä ole haasteita ruokapalkkioiden kanssa) päästä luvan kanssa uimaan? Jos koira ei ole halliin tullessaan kiinnostunut ohjaajasta vaan hajuista, voi haistelun kääntää häiriön sijasta palkkioksi. Haistelun käsittelemisestä lajitreenauksen yhteydessä voit lukea lisää tästä linkistä.

Palkkioiden arvoa voi joutua tarkistamaan, kun häiriöitä tulee enemmän mukaan. Olohuoneessa ruokanappulalla treenaaminen voi toimia oikein hyvin, mutta ulkona muiden eläinten, ihmisten äänien ja ties minkä muun seassa ne voivat olla liian tuttuja ja tylsiä. Palkkioita pitää siis upgreidata tilanteen mukaan.

Jos sopivaa palkkiota ei tunnu löytyvän, eli käytös ei lisäänny siitä huolimatta, että koira saattaa jopa syödä namin, kannattaa miettiä hetki myös sitä, kokeeko koira ohjaajasta johtuvaa painetta, tai onko sen hyvinvoinnissa jotain haasteita. Herkkä koira voi paineistua siitä, että se kokee ohjaajasta johtuvia odotuksia. Jos taas koiralla on esimerkiksi närästystä tai ruoansulatusongelmia, ei syöminen välttämättä huvita, vaikka palkkio sen ollessa hyvässä voinnissa olisikin arvokas. Koira voi myös alkaa hylkiä ruokaa ylipäätään, jos se oppii, että syömisestä tulee paha olo. Tämä reaktio on syvällä biologiassa, koska eläimille huono olo ruoasta voi usein tarkoittaa myrkytystä, ja näin luonnossa opitaan mikä on sopivaa syötävää ja mikä ei.

Negatiivinen vahviste, eli paineen tai muun epämiellyttävän asiana poisto, sopii tilanteisiin, joihin liittyy koiralle jo jotain epämiellyttävää luonnostaan. Esimerkiksi monissa pelottavissa tai jännittävissä tilanteissa voidaan positiivisella vahvistamisella tehtyyn vastaehdollistamiseen (kun jännittävä asia esiintyy, seuraa siitä mukavia asioita), yhdistää negatiivinen vahvistaminen palkkion suuntaa hyväksi käyttämällä. Esimerkiksi jos koira jännittää jotakin, se palkitaan vaikka pienestä kontaktista tai kohteen rauhallisesta katsomisesta poispäin kohteesta, jolloin paine vähenee. Näin koiralle voidaan myös opettaa, että on ok pysytellä kauempana, koska monet koirat voivat jännityksestä huolimatta olla uteliaita, ja ajautua pikkuisen liian hankaliin tilanteisiin sen seurauksena.

Rankaisun käyttö kouluttamisessa

Rankaisun käyttöön kouluttamisessa liittyy monia haittapuolia. Suurin osa näistä koskee sekä positiivista että negatiivista rankaisua.

Ensinnäkin rankaisun hankaluus on siinä, että se on kovin tehoton koulutusmenetelmä. Jos rankaisemme yhdestä käytöksestä, eläin voi sen sijaan siirtyä tekemään jotain muuta käytöstä, jota emme sitäkään halua. Rankaistavia käytöksiä on perjaatteessa olemassa rajaton määrä, ja vain kielletystä rankaisemalla koulutukseen voi mennä aivan järkyttävä määrä aikaa. Kun taas käytämme positiivista vahvistetta, meillä on vain yksi käytös, jota vahvistamme. Kun käytöksen vielä rakentaa pala kerrallaan osista, eläimen oikeaan osumisen mahdollisuus on paljon suurempi, ja koska oikea käytös lisääntyy, muut käytökset jäävät itsestään pois.

Rankaisua käyttäessä on myös mahdoton tietää, mihin tilanteessa koira oikeastaan yhdistää rangaistuksen, varsinkin positiivisen rankaisun yhteydessä. Jos koira haistelee maata seuraamisessa, onko oikeastaan kielletty maan haistelu vai eteenpäin liikkuminen? Vai ihmisen lähellä ylipäätään oleminen?

Lisäksi rankaisussa on se ongelma, että rankaisua pitäisi käyttää joka kerta, kun eläin tekee käytöksen, mikäli halutaan säilyttää oppimistulos. Monesti rankaisulla koulutetut eläimet tekevät kiellettyjä asioita esimerkiksi silloin, kun ihminen ei ole näkemässä, ts. ei ole mahdollista saada rankaisua. Jos pentua rankaisee sisälle pisaamisesta, se menee pissalle sohvan taakse, ihmisen näkymättömiin. Mikään tässä ei kuitenkaan kerro sille, minne se pissa oikeastaan kannattaisi tehdä. Kun koira on koulutettu positiivisella vahvisteella, toiminnasta tulee itsessään palkitsevaa ja alun jälkeen voidaan palkitseminen satunnaistaa.

Rankaisun ongelmana voi myös olla, että koira tottuu tai turtuu rankaisuun, tai se on vähemmän häiritsevä kuin itse tilanne. Esimerkiksi voimakkaasti eroahdistunut koira voi haukkua sitruunapannan tyhjäksi, koska haukkumisen tuoma helpotus oloon on suurempi kuin sitruunasuihkeen tuoma inhotus. Tai lenkillä pupun jäljen perään lähteminen on niin kiinnostavaa, että hihnasta nykiminen ei ole riittävän epämiellyttävää vähentämään käytöstä. On kuitenkin eettisesti kestämätöntä lähteä ”pahentamaan” rankaisuja siksi, että lievä rankaisu ei toimi, ja rankaisun intensiteettiä ei voi muutenkaan nostaa loputtomasti.

Rankaisua käytettäessä on myös riskinä saada eläin passivoitumaan tai jopa menemään opitun avuttomuuden tilaan, jolloin eläin ei uskalla enää tehdä mitään. Opitun avuttomuuden tila syntyy, kun eläin kokee, ettei se voi toiminnallaan vaikuttaa siihen, mitä tapahtuu. Opittu avuttomuus on erittäin haitallista eläimen hyvinvoinnille, ja sitä voi olla vaikea korjata. Kun eläin passivoituu, se kokee paremmaksi olla tekemättä mitään, kuin kokeilla asioita ja saada mahdollisesti rankaisuja. Ei kuulosta sekään kovin mukavalta tavalta elää? Ns. kiltteys, eli se ettei eläin reagoi asioihin, joita sille tehdään, voi olla itseasiassa tätä. Vastaan tappeleminen on eläimen hyvinvoinnin kannalta parempi, vaikka ihmisistä se on monesti ärsyttävämpää.

Rankaisun käytöllä on myös vaikutusta eläimen ja ihmisen suhteeseen. Jos rankaisu on säännöllinen osa eläimen kanssa toimimista, eläin ei luota ihmiseen. Haluaistiko eläimesi ajattelevan, että ihminen voi koska vain satuttaa tai pelotella, vai että ihminen on erittäin mielenkiintoinen ja tarjoaa ihania asioita? Itse tiedän, kumman valitsen.

Kaikki tämä ei ole kuitenkaan ihan näin suoraviivaista, vaan koulutusteknisillä asioilla on myös iso merkitys. Niistä sitten sarjan seuraavassa osassa.

Jäikö joku asia askarruttamaan tai haluatko jostain lisätietoa? Olen vain sähköpostin päässä ja vastaan mielelläni kaikkiin kysymyksiin sekä kuulen kommentit postauksesta. Älä epäröi ottaa yhteyttä saara.uljas@gmail.com tai yhteydenottolomakkeella. Facebookista ja Instagramista löydät sivuni lystitassun-nimellä ja siellä voit myös lähettää viestejä tai kommentoida.