arjen tukitaidot · harrastukset · hihnakäytös · kisaaminen · pentuelämä · pohjataidot

Kyllä se kotona osaa – 3 vinkkiä yleistämisharjoituksiin

Kyllä se kotona osaa – 3 vinkkiä yleistämisharjoituksiin

Kaikille koiraharrastajille on varmasti jollakin tavalla tuttu sanonta ”Kyllä se kotona osaa”. Harvemmin kuitenkin pysähdytään todella miettimään, mistä tällainen ilmiö koiran kouluttamisessa johtuu.

Kyllä se kotona osaa-ilmiö kertoo siitä, että koira ei jostakin syystä kykene tekemään kotona osaamaansa asiaa toisessa paikassa. Koira ei siis ole yleistänyt käytöstä muualle kuin kotiin. Esimerkiksi koiraharrastuslajeissa kilpaileminen edellyttää, että koira kykenee tekemään osaamiaan käytöksiä erilaisissa paikoissa, ja jopa uusissa paikoissa, joissa se ei ole voinut etukäteen harjoitella. Myös monien arkikäytöksten kohdalla, vähintäänkin kun puhutaan hihnakäytöksestä, on tärkeää, että koira osaa yleistää käytöstä edes jonkin verran.

Koira on eläimenä aika huono yleistämään, koska eläinten oppiminen ylipäätään on hyvin tilannesidonnaista. Tämä palvelee luonnossa eläintä aivan toisella tavalla, kuin ihmisen kanssa asuvaa koiraa. Koira ottaa myös paljon vihjeitä ympäristöstä, ihmisen asennosta yms. siihen, millainen käytös on missäkin ympäristössä kannattavaa, ja jonkin vihjeen puuttuminen johtaa usein siihen, ettei koira ymmärrä, mitä sen toivotaan tekevän. Lisäksi kilpailevat häiriöt, eli kilpailevat palkkiot vaikuttavat koiran motivaatioon ja myös kykyyn keskittyä tehtävään.

Häiriöiden merkitys

Yksi tärkeimmistä tekijöistä yleistämisen harjoittelussa ovat häiriöt. Häiriöitä voidaan ajatella joko ympäristön tarjoamina kilpailevina vahvisteina tai sitten ympäristön aiheuttamina negatiivisina tunteina riippuen häiriön laadusta ja koiran suhtautumisesta siihen. Koirilla on tutkimuksissa havaittu selviä eroja siinä, suhtautuvatko ne uusiin asioihin optimistisesti (eli odottavat uuden asian olevan mukava) vai pessimistisesti (eli odottavat uuden asian olevan epämukava), ja tämä näkyy koiran käyttäytymisessä. Joskus myös voimakkaan positiivinen suhtautuminen voi haitata harjoittelua ohjaajan kanssa, jos koira kokee vaikkapa ympäristön tutkimisen tai vieraiden ihmisten tai koirien tervehtimisen ohjaajan tarjoamia palkkioita arvokkaammaksi. Koiran suhtautumiseen ympäristöön vaikuttavat ainakin sen perimä, emon käytös pikkupentuaikana, sosiaalistuminen ja oppimiskokemukset sekä mahdolliset traumat. Onneksi koiran suhtautumista ympäristöön voidaan myös muuttaa kouluttamisen keinoin.

Look At That on yksi parhaimmista harjoituksista, mitä koirankoulutuksessa on koskaan kehitetty. Look At That perustuu siihen, että harjoittelun myötä koiran suhtautuminen uusien asioiden havaitsemiseen muuttuu uhasta mahdollisuudeksi. Tämän harjoituksen hyvin osaavan koiran kanssa uusiin häiriöihin totuttelu on helppoa. Voit käydä lukemassa Look At That eli LAT-harjoituksesta enemmän tästä linkistä. Myös muut Control Unleashed-harjoitukset ovat erittäin hyödyllisiä ympäristöön siedättymisen harjoittelussa.

Optimismia lisää tutkitusti myös hajutyöskentelyn harrastaminen. Ei ole väliä, mitä koira etsii, kunhan se saa etsiä omaan tahtiinsa ilman painostusta tai pelkoa rankaisusta, jos löytöä ei tule. Ihan namien piilottelulla erilaisiin paikkoihin saadaan ajan kanssa koira suhtautumaan uusiin paikkoihin positiivisemmin kuin aikaisemmin. Koiraharrastuslajeista erityisesti noseworkin kautta on helppo yleistää etsintää erilaisiin tiloihin ja häiriöihin ,ja sitä kautta tukea koiraa olemaan optimistisempi.

Vihjeet tilanteessa

Koira on mestari poimimaan tilanteesta vihjeitä siihen, millainen käytös missäkin tilanteessa tuottaa koiran toivoman lopputuloksen. On tärkeää aina pysähtyä miettimään, millaisia vihjeitä tiettyyn käytökseen liittyy. Vihjeitä eivät ole vain sanat tai eleet, vaan myös esimerkiksi

  • ihmisen asento
  • ympäristö, jossa harjoitellaan
  • käytöksen aikaansaamisen keinot, kuten kohdealustat tai nami kädessä
  • muut paikalla olevat ihmiset ja koirat
  • vuorokauden aika
  • mitä koiran kanssa on tehty ennen kyseistä harjoitusta
  • hajut

Lista on todennäköisesti loputon, mutta tähän lyhyeen esimerkkiluetteloon on kerätty tekijöitä, jotka ainakin kannattaa huomioida. Varsinkin käytöksen aikaansaamisen keinot ja palkkion sijainti ovat usein vihjeitä, joita ohjaaja ei ajattele vihjeeksi, ja näiden merkitystä usein aliarvioidaan reippaasti.

Voimme toisaalta myös hyödyntää tätä koiran ominaisuutta taitavana vihjeiden poimijana luomalla rutiineja ja ympäristön vihjeitä, jotka suuntaavat koiran keskittymistä ja ajattelua toivomaamme suuntaan. Esimerkiksi jo mainittu Look At That harjoitus paitsi muuttaa koiran suhtautumista, myös muuttaa koiran ympäristössä havaitsemat muutokset vihjeiksi ottaa kontaktia ohjaajaan. Tämä on monin tavoin kätevää, kun koira on yleistänyt sen erilaisiin paikkoihin. Arjessa tästä on toki hyötyä, ja myös harrastuksissa yleisessä häiriösiedossa. Lisäksi olen LAT-harjoituksen avulla opettanut koiralle tokon liikkurin liikkeen ja puheen vihjeeksi ottaa kontaktia ohjaajaan, ja samaa voisi hyvin soveltaa esimerkiksi rally-tokon lähtökyltille.

Muita esimerkkejä ennakoivista vihjeistä ovat esimerkiksi erilaiset varusteet eri tilanteissa (tavalliselle lenkille ja canicrossiin eri valjaat, paimentamaan ja noseworkiin eri varusteet, palveluskoirien ja avustajakoirien liivit jne.). Myös ohjaajan pukeutuminen on eri tilanteissa erilaista, metsälenkille lähdetään usein eri vaatteissa kuin koiranäyttelyyn. Koiralla voi teettää aina jonkin tehtävän ennen toista tehtävää, esimerkiksi noseworkissa aina lähtöhaju ennen ensimmäiseen etsintään lähtemistä, agilityssa lämmittelyksi pujottelu, rallyssa pyörähdykset, tokossa perusasento, käsittelyssä eläinlääkärissä tai näyttelyssä Koske-vihje.

Yleistäminen erilaisiin ympäristöihin 3 vaiheen kautta

Kun koiralle lähdetään opettamaan käytösten yleistämistä erilaisiin paikkoihin, on tärkeää aloittaa käytöksistä, jotka ovat koiralle tuttuja ja helppoja, toisin sanoen sujuvista käytöksistä. Sujuva käytös tarkoittaa, että koira reagoi vihjeeseen nopeasti eikä tee muita käytöksiä. Ihan ensimmäinen erilaisiin paikkoihin yleistettävä asia on palkkaus, koska jos koira ei palkkaudu, emme oikein voi mitään kouluttaakaan. Palkkaus koostuu kahdesta osasta: koiralle etukäteen opetetusta palkkiovihjeestä sekä palkkion ”kuluttamisesta”, käytännössä siis syömisestä tai leikkimisestä. Jos koira ei pysty syömään erilaisissa paikoissa tai edes tiedä, että uusissa paikoissa syöminen on edes mahdollista, ei kouluttamisessa oikein päästä alkuunkaan. Sama koskee tietenkin myös lelupalkkaa, mutta ruoka toimii usein hyvänä mittarina koiran kiihtymyksen tasolle, koska kovin kiihtyneenä syöminen muuttuu tai peräti loppuu kokonaan. Eli yleistäminen aloitetaan siitä, että koiralle maistuvia nameja kuljetetaan ympäriinsä ja niitä annetaan koiralle eri tilanteissa. Tärkeää on käyttää palkkamerkkiä, ja palkita koiraa siihen reagoimisesta, ei yrittää houkutella koiraa namilla.

Kun koira osaa syödä, voidaan siirtyä vahvistamaan jotakin tiettyä käytöstä. Koira voidaan esimerkiksi palkita aina, kun se näkee jotain (LAT), sekä aina, kun se katsoo oma-aloitteisesti ohjaajaa. Ohjaajan oma-aloitteinen tarkkailu on yleistämisen toinen kulmakivi, koska sitä kautta koira oppii, että erilaisissa tilanteissa ohjaajaan huomion suuntaaminen on kannattavaa. Palkkion suunnalla voimme tässä harjoituksessa vaikuttaa siihen, että koira tulee esimerkiksi lähemmäs ohjaajaa hakemaan palkkion, eli vahvistamme samalla ohjaajan luokse hakeutumista.

Kun koira kykenee tilanteessa ottamaan palkkion sekä pitämään oma-aloitteisesti silmällä ohjaajaa, siirrytään harjoittelemaan koiralle tutuilla koulutuspeleillä tai kohteilla. Tutut, hyvin selkeät harjoitukset toimivat koiralle edelleen vihjeenä siitä, että ohjaajan kanssa toimiminen on kannattavaa. Koulutuspelit ja kohdekäytökset soveltuvat tähän hyvin erityisesti siksi, että ne ovat koiralle hyvin selkeitä. Aluksi voidaan käyttää koiralle tuttua kohdetta, kuten käsikosteusta tai tuttua etutassutargettia, ja myöhemmin siirtyä harjoittelemaan tuttua käytöstä uudella kohteella, kuten etutassujen laittamista kiven tai kannon päälle.

Lähtökohtaisesti voidaan todeta, että varsinkin alkuvaiheessa kannattaa jokaisessa uudessa paikassa aloittaa prosessi aina alusta. Kun oppimista tapahtuu, koira kiinnittää aina enemmän huomiota ohjaajaan, ja harjoituksissa voidaan edetä. Uudessa paikassa voi silti olla myös hyvinkin osaavan koiran kanssa järkevää käyttää edes hetki siihen, että tarkistetaan, palkkautuuko koira, pystyykö se tarkkailemaan oma-aloitteisesti ohjaajaa sekä tekemään tuttuja koulutuspelejä tai kohdekäytöksiä ennen vaikeampien asioiden harjoitteluun siirtymistä.

Yleistäminen on prosessi, johon voi vaikuttaa, mutta jota ei voi kiirehtiä. Koirat ovat hyvin erilaisia sen suhteen, miten helppoksi tai vaikeaksi ne kokevat erilaiset ympäristöt ja uudet tapahtumat. Varmaa on, että etenemisen tahtiin vaikuttaa harjoittelun määrä: on aivan eri asia, jos koira on käynyt harjoittelemassa vaikka kolmessa hallissa kuin 15 eri hallissa. Jos toivomme tehokasta yleistäjää, ohjaajan on nähtävä vaiva uusien paikkojen etsimiseksi ja erilaisissa tilanteissa harjoittelemiseksi. Älä kuitenkaan vertaa koiraasi toisiin koiriin, vaan etene koulutuksessa yksilölliseen tahtiin.

arjen tukitaidot · Control Unleashed · kouluttaminen · vastaehdollistaminen

Look At That – LAT eli vastaehdollistamista operantilla perustalla

Look At That – LAT eli vastaehdollistamista operantilla perustalla

Look At That eli LAT on yksi tunnetuimmista ja laajalle levinneimmistä Control Unleashed-harjoituksista. Control Unleashed on Yhdysvaltalaisen Leslie McDevittin kehittämä koulutusmenetelmä, joka on kehitetty alun perin agilitykoirien vireenhallinnan haasteisiin. Leslie on myöhemmin täydentänyt menetelmäänsä reaktiivisille koirille suunnatuilla harjoituksilla sekä pentuohjelmalla. Control Unleashed-harjoitusten avulla koiraa voidaan siedättää ja vastaehdollistaa erilaisiin häiriöihin koiralähtöisesti ja suunnitelmallisesti helppojen koulutuspelien (pattern games) kautta. Käyn tässä postauksessa läpi Look At That-harjoituksen taustaperjaatteet, miten harjoitus koulutetaan ja millaisia haasteita koulutuksessa saattaa kohdata.

Miksi Look At That?

Look At That on menetelmä, jossa koiraa vastaehdollistetaan ympäristön häiriöihin. Vastaehdollistamisella tarkoitetaan, että koiran tunnetilaa suhteessa ympäristön tapahtumaan (esim. toisen koiran tai muun häiriön ilmaantuminen, autot, äkillinen ääni) muutetaan suunnitelmallisen harjoittelun kautta. Kun vastaehdollistamisharjoituksia tehdään riittävän pitkään, eläimen tunnetila muuttuu pysyvästi. Koiran tunnetilan muuttaminen tapahtuu liittämällä koiran mielessä häiriön ilmaantuminen palkkion ilmaantumiseen assosiatiivisen oppimisen avulla siten, että häiriön ilmaantumista seuraa välittömästi palkkio. Koira siis oppii, että kaksi asiaa seuraavat toisiaan – häiriötä seuraa palkkio.

Miksi sitten LAT-harjoitus toimii niin nerokkaasti? Koska se hyödyntää oppimisteoriaa niin yksinkertaisen oivaltavasti seuraavalla tavalla: Nähdessään jonkin asian, vaikkapa toisen koira, koira kuulee ohjaajalta palkkiomerkin. Palkkiomerkin kuullessaan (palkkion pitää olla koiran tavoittelema asia kyseisessä tilanteessa) koira kääntyy kohti ohjaaja poispäin häiriöstä saadakseen palkkion. Palkkiomerkin eli ehdollisen vahvisteen ja palkkion saamisen välissä tapahtuva käytös, eli tässä ohjaaja kohti kääntyminen, vahvistuu voimakkaasti.

Kun harjoitusta toistaa riittävän monta kertaa (toistomäärä riippuu useista eri tekijöistä, kuten koiran yksilöllisistä ominaisuuksista ja aikaisemmasta oppimishistoriasta), koira oppii ennakoimaan, että tietyn häiriön, vaikkapa toisen koiran nähdessään, sillä on mahdollisuus saada palkkio ohjaajalta. Kun koira on oppinut tämän, se alkaa itse jo odottaa palkkiota toisen koiran nähdessään, ja kääntyy kohti ohjaajaa palkkion toivossa jo ennen kuin se kuulee palkkiomerkin. Tällöin koiran havaitseman häiriön merkitys on koiran mielessä muuttunut mahdollisuudeksi saada palkkio ohjaajalta, eli koiran ennakko-oletukset siitä, miten tilanne tulee etenemään, ovat muuttuneet. Kun harjoitusta (eli kohteen katsomisesta palkkaamista) harjoittelee erilaisilla kohteilla eli yleistää taitoa, koira alkaa jossakin vaiheessa myös itse yleistämään eli tarjoamaan käytöstä erilaisille kohteille.

Koska koira alkaa itse ennakoida palkkioita, se myös osallistuu itse omaan vastaehdollistamisprosessiinsa. Kuten Ken Ramirez on todennut, LAT on ”Counterconditioning with an operant base” eli vastaehdollistamista operantilla perustalla. Koiralla on siis tilanteessa mahdollisuus kommunikoida käytöksensä keinoin, että nyt olen ok tilanteen kanssa, ja tarjotaitse vastaehdollistamista kyseiseen kohteeseen. Koira on siis harjoituksessa aktiivinen toimija.

Miten Look At That opetetaan?

Look At That voidaan opettaa kahden erilaisen treenirakenteen kautta. Leslie suosittelee tällä hetkellä Mat-training-menetelmää ensisijaisena, mutta harjoituksen voi tehdä myös ilman mattotaitoa. Näet alla olevilla videoilla harjoituksen opettamisen periaatteen kummallakin tavalla (huomaa, että Mattoharjoittelussa on aiempia vaiheita, joiden kautta etenemistä Leslie suosittelee). Mikäli koirasi osaa hakeutua alustalle, voit soveltaa myös ensimmäisen videon harjoitusta siten, että koirasi makaa tai istuu sen päällä. Molemmissa tapauksissa koiran tarvitsee osata vahvasti ehdollisen vahvisteen merkitys.

Harjoittelu kannattaa aloittaa mahdollisimman häiriöttömässä ympäristössä, kuten kotona tai tyhjässä treenitilassa. Alkuharjoitus tehdään niin, että koira vaikkapa istuu ohjaajan edessä ja ohjaajalla on selkänsä takana piilossa jokin esine, joka tuodaan sitten esiin.

Kun koira katsoo esinettä, anna palkkiomerkki heti ja palkitse koira ohjaajan suunnasta. Toista tätä niin kauan kuin koira vilkuilee esinettä. Jos koira vain vilkaisee nopeasti ja sitten ottaa kontaktin, palkitse koira välittömästi. Jos taas koira jää herkun syömisen jälkeen heti kontaktiin, voit myös palkita kontaktia. Pelissä siis on tärkeää, että ohjaaja muokkaa omaa toimintaansa koiran toiminnan mukaan siinä vaiheessa, kun koira on oppinut pelin: Jos koira katsoo esinettä kauemmin kuin 2 s, palkkiovihje tulee esineen katsomisesta. Jos koira ehtii katsoa takaisin ohjaajaan nopeammin kuin 2 s, palkitaan kontaktista. Jos koira jää kontaktiin, palkitaan hetken päästä kontaktista. Koira on ymmärtänyt pelin, kun se katsoo häiriötä ja nopeasti sen perään katsoo ohjaajaan.

Huom! Myös esimerkiksi korvan kääntäminen kohti häiriötä on häiriön huomioimista. Pyri merkitsemään aivan pienetkin reaktiot häiriön suuntaan ehdollisella vahvisteella ja palkitsemaan niistä. Kun huomaamme kuiskaamisen, huutamiselle ei ole tarvetta.

Kun selän takaa tuotava esine saa aikaan välittömän katsee kohti ohjaajaa, tai se lakkaa kiinnostamasta koiraa kokonaan, voidaan harjoitusta muokata esimerkiksi jonkin koiraa kohtuullisesti kiinnostavan esineen kanssa siten, että koira tuodaan tilaan, jossa esine on valmiiksi keskellä lattiaa. Alkuharjoittelussa koira pidetään hihnassa, jotta se ei pääse karkaamaan häiriön luokse. Kun käytös sujuu esineen kanssa, voi lisätä liikkuvaa häiriötä, esimerkiksi kauempana kävelevän ihmisen. Control Unleashed-kursseilla ohjaan harjoituksen mattoharjoituksen yhteydessä kävelevän ihmisen avulla suoraan.

Kun koira osaa LAT-harjoituksen ja sitä toistaa erilaisissa tilanteissa, jossain vaiheessa käy usein niin, että koira lakkaa reagoimasta häiriöön lainkaan ja jää kontaktiin. Tällöin sen voi palkita kerran ja sitten siirtyä muihin harjoituksiin – LAT ei ole enää tässä tilanteessa tarpeellista. Sen pariin voi kuitenkin palata tarvittaessa nopeastikin uudelleen.

Tässä häiriö on kuvan ulkopuolella.

Tavallaisia haasteita LAT-harjoitusta sovellettaessa

Kun Look At That-harjoituksesta keskustelee koiranomistajien kanssa tai lukee vaikkapa Facebookin keskustelupalstoja, yleisimmin törmää kahteen erilaiseen haasteeseen LAT-harjoituksen soveltamisessa.

  1. Koira ei reagoi palkkiomerkkiin
  2. Koira ei tarjoa oma-aloitteisesti kontaktia.

Käyn seuraavaksi läpi, mistä nämä haasteet voivat johtua ja miten niitä voi välttää tai korjata.

Koira ei reagoi palkkiomerkkiin.

Jos koira ei reagoi palkkiomerkkiin nähdessään häiriön, syitä voi olla useita. Tavallisimman kyse on siitä, että palkkion arvo ei ole kyseisessä tilanteessa riittävä suhteessa tilanteen huolestuttavuuteen tai palkitsevuuteen. Eli häiriö on koiran mielestä niin jännittävä, ettei tiedossa oleva palkkio riitä muuttamaan tunnetilaa (esimerkiksi koira pelkää vieraita koiria paljon eikä uskalla kääntää niille selkää), tai tapahtuman muut mahdolliset palkitsevat elementit ovat suurempia (esimerkiksi koira rakastaa toisia koiria, ja toisen koiran tervehtiminen on koiran mielestä arvokkaampaa kuin ohjaajalta tarjolla oleva palkkio). Alla olevalta videolta näet esimerkin siitä, kun koira katsoo sen mielestä erittäin kiinnostavaa häiriötä, eikä reagoi itse huonoksi arvottamaansa palkkiomerkkiin. Näet myös miten koira reagoi, kun luvassa onkin sen mielestä arvokas palkkio.

Kyse voi olla myös siitä, että koiran tunnetila nousee joko negatiivisessa (pelko, jännitys) tai positiivisessa (mukavan asian odotus) mielessä niin korkeaksi, ettei koiran enää tee mieli syödä. Näin käy usein, jos kyseessä on nuori koira tai ylipäätään helposti kiihtyvä koira. Tällöin on tarpeen usein sekä vahvistaa syömiskäytöstä osana LAT-harjoitusta helpommissa tilanteissa sekä lisätä etäisyyttä vaikeammassa tilanteessa.

Kannattaa myös miettiä, tietääkö koira palkkiomerkin merkityksen. Jos koiralle on epäselvää, mikä luvattu palkkio on, tai saako sitä edes joka kerta, sen reagointikynnys laskee, kun ympäristöön ilmaantuu jotain muuta kiinnostavaa. Koiralle selkeä, tilanteesta toiseen johdonmukainen palkkiosysteemi on tässä(kin) tärkeää.

Joskus koira ei reagoi palkkiomerkkiin, koska se ei ole yleistänyt palkkion saamista ja käyttämistä kyseiseen tilanteeseen. Esimerkiksi koirat, joita ei juuri koskaan palkita lenkillä, eivät välttämättä tiedä, että myös lenkillä voi ylipäätään saada palkkioita. Kannattaa aina muistaa, että myös syöminen (ja leikkiminen) on käytös, joka pitää ja jota voi yleistää eri tilanteisiin. Tällöin harjoittelu uudessa tilanteessa tai paikassa kannattaa aloittaa jollakin koiran hyvin osaamalla käytöksellä, ja valita näihin ensimmäisiin harjoituksiin mahdollisimman häiriötön ympäristö ja arvokkaat palkkiot.

Toisinaan voi käydä niinkin, että koira alkaa palkkiomerkin kuultuaan katsella ympärilleen, että mitäs nähtävää täällä on. Tällöin koira on oppinut yhdistämään palkkiomerkin kyseisessä tilanteessa siihen, että seuraavaksi tapahtuu jotakin. Jos näin on päässyt käymään, koiraa on joko alettu palkita ennen kuin koira on huomannut häiriön, eli harjoitus on edennyt nurinkurisessa järjestyksessä, tai harjoitus on viety liian nopeasti liian vaikeisiin häiriöihin. Tässäkin tapauksessa paluu perusteisiin eli neutraalin kohteen havaitsemisesta palkitseminen toimii.

Jos koira ei reagoi palkkiomerkkiin, suosittelen palaamaan perusharjoituksiin. LAT-harjoitusta EI PIDÄ koskaan aloittaa harjoittelemaan suoraan koiralle vaikealla kohteella, vaan se tulisi aina huolellisesti opettaa ensin esineellä tai osana mat-training-ohjelmaa, sitten yleistää neutraaliin tai lievästi positiiviseen liikkuvaan kohteeseen, ja vasta sen jälkeen siirtää vaikeampiin kohteisiin. Jos koira ei reagoi palkkiomerkkiin, sitä ei pidä toistaa. Palkkiomerkin toistaminen ilman reaktiota voi johtaa palkkiomerkin arvon alenemiseen. Jos koira reagoi viiveellä palkkiomerkkiin, palkitse koira silti. Latenssin kasvaminen kertoo siitä, että harjoitus on joko vaikea tai palkkion arvo ei ole kovin hyvä. Tilanne ei parane sillä, että vain nopeat reaktiot vahvistetaan.

Älä myöskään vie palkkiota koiran nenän eteen, jos koira ei käänny kohti sinua palkkiomerkin kuullessaan. Ensinnäkin, negatiivisessa tunnetilassa palkkiolla houkuttelu voi pahimmillaan johtaa siihen, että palkkion esiintulo alkaa ennakoida ikäviä asioita, jolloin palkkion arvo laskee hyvin nopeasti. Toisekseen, koiran nenän eteen palkkiota vietäessä poistetaan harjoituksen tärkeä osa, eli ohjaajaa päin omatoimisesti kääntyminen. Jos koira ymmärtää palkkiomerkin merkityksen, ja tarjolla olevat palkkiot ovat riittävän arvokkaita suhteessa tilanteeseen, se kääntyy kyllä. Jos ei käänny, jompaa kumpaa edellä mainituista pitää muuttaa.

Koira ei tarjoa oma-aloitteisesti kontaktia ilman, että se kuulee palkkiomerkin.

Jos koira ei tarjoa itse kontaktia nähdessään jonkin häiriön, palkkion saamisen mahdollisuus ei ole liittynyt kyseiseen tapahtumaan koiran mielessä. Koira ei joko osaa harjoitusta ylipäätään (pohjatyön tekemisessä on kenties oikaistu), tilanne on koiralle vielä liian vaikea tai koira ei ole mielessään yleistänyt käytöstä kyseiseen kohteeseen. Nyrkkisääntö on, että jos koira ei aivan muutaman sekunnin kuluessa häiriön katsomisesta tarjoa kontaktia, palaa harjoituksessa taaksepäin ja siirry taas vahvistamaan häiriön katsomista antamalla palkkiomerkki välittömästi, kun koira katsoo häiriötä.

Koira saattaa myös katsoa häiriötä uudelleen saatuaan palkkion. Tämä johtuu siitä, että koiran mielestä häiriö on joko kiinnostava tai jännittävä, ja se haluaa vielä saada häiriöstä lisätietoa. Myös tässä tilanteessa palaa taaksepäin harjoituksessa, ja palkitse koiran jokainen vilkaisu kohti häiriötä niin kauan, että koira jää palkkion jälkeen kontaktiin.

Muita huomioon otettavia asioita

Koira ei opi LAT-harjoitusta omatoimisesti, jos koiraa aina kutsutaan ennen kuin sitä palkitaan. Tässä harjoituksessa koiran ei siis tarvitse ottaa kontaktia ennen palkkiota, vaan se saa palkkion pelkästään katsomalla kohdetta.

Jos koira ei reagoi palkkiomerkkiin tai ei halua palkkiota, kyse ei ole siitä, etteikö tämä harjoitus toimisi. Kyse on tällöin siitä, ettei tämä kyseinen toisto onnistunut alun perinkään. Koira ei tee yhtäkään Look AT That-harjoituksen toistoa, jos se ei käänny kohti ohjaajaa saadakseen palkkion, kuten koira ei vaikkapa tee yhtään istumisharjoitustakaan, jos se ei laske takapuoltaan maaahan kertaakaan harjoituksen aikana. LAT ei ole sen ihmeellisempi harjoitus kuin mikään muukaan harjoitus, eli oppiminen edellyttää onnistuneita toistoja ja niiden palkitsemista koiran mielestä arvokkaalla palkkiolla.

LAT-harjoituksesta ei myöskään ole tarkoitus häivyttää palkkiota pois. Jos harjoitusta tarvitaan tai koira tarjoaa sitä itse, taito ei ole vielä sillä tasolla, että koiran voisi odottaa työskentelevän palkatta. Kun koira on tosiasiassa sinut ympäristönsä kanssa, se lopettaa LATin tarjoamisen, ja tällöin voidaan siirtyä muihin harjoituksiin. Jos koira jää uudelleen katselemaan jotakin asiaa tai vaikuttaa muuten huolestuneelta, LAT-harjoituksen pariin voidaan aina palata uudelleen.

Harjoitus voi tuntua alkuun monivaiheiselta ja työläältä, mutta koiran mielentilan muuttamisessa ei ole oikoteitä onneen. Toisaalta, neutraaleilla kohteilla harjoitellessa saa lyhyessä ajassa paljon toistoja, jolloin myös oppiminen on tehokasta. Muutaman kuukauden intensiivisellä harjoittelulla saa jo paljon aikaan. Tällöin voi olla tarpeen järjestää erikseen harjoitustilanteita, joissa päästään kasvattamaan vaikeustasoa vähitellen. Kannattaa muistaa, että LAT on samanlaista kuin minkä tahansa muunkin harjoituksen kouluttaminen – joskus tulee ”virheitä”, jokainen toisto ei aina onnistu täydellisesti, ja koiran yleinen hyvinvointi vaikuttaa suuresti siihen, miten helppoa tai vaikeaa erilaisten käytösten tekeminen koiralle on. Look At That on kuitenkin koiralle vahvaksi opetettuna erinomainen taito, josta on valtavasti hyötyä niin arjessa kuin harrastuksissakin. Kun koira osaa LAT-harjoituksen, sitä voidaan hyödyntää esimerkiksi ihmisten, koirien, polkupyörien, autojen, mäkeä laskevien lasten, kovien äänien, oikeastaan siis lähes minkä tahansa ärsykkeen ilmaantuessa muuttamaan koiran tunnetilaa neutraaliksi tai positiiviseksi.

Jos sinulla on kysyttävää, voit kommentoida artikkelin alle tai lähettää minulle sähköpostia saara@lystitassun.net

Mikäli olet kiinnostunut Control Unleashed-menetelmästä, klikkaa tästä saadaksesi lisätietoa. Linkin takaa löydät myös tiedot alkavista koulutuksista ja verkkokursseista.

arjen tukitaidot · harrastukset · koiralähtöisyys · kouluttaminen

Saat sen mistä luovut – luopuminen ilman pettymyksiä

Tavoitteellisen pennun pohjataidot- sarja saa jatkoa! Tässä postauksessa puhutaan luopumisen opettamisesta. Koira joutuu sekä arjessa että harrastuksissa luopumaan monista asioista. Ei saa syödä kaikkea herkullista tien pientareilta, ei saa mennä jokaisen kiinnostavan koiran ja ihmisen luokse, ei saa haistella kun pitäisi tehdä tehtäviä ja niin edelleen… Jos luopumista ei ole harjoiteltu, aiheutuu näissä tilanteissa helposti konflikti ja vastakkainasettelu koiran ja ihmisen välille, ja koiran kanssa kulkeminen ja treenaaminen voi tuntua hyvinkin raskaalta.

Kuva: Saila Rappumäki

Koirien välillä on suuria yksilöllisiä eroja siinä, miten impulsiivisia ne ovat, eli miten nopeasti ja ilman harkintaa ne reagoivat. Hyvin impulisiivinen koira toimii ärsykkeiden mukana nopeasti, kun taas hyvän itsehillinnän omaava koira pystyy hillitsemään mielijohteitaan ja toimimaan harkitummin saavuttaakseen päämääränsä. Impulsiivisen koiran kanssa arki voi toisinaan olla todella haastavaa, mutta onneksi luopumista voi harjoitella. Koiran synnynnäiset ominaisuudet vaikuttavat siihen, miten paljon harjoittelua tarvitaan ja miten nopeasti siinä voidaan edetä.

Opetustavalla on merkitystä

Perinteinen tapa opettaa luopumista on, että koiran eteen viedään jotain, mitä se haluaa, esimerkiksi nameja kädessä. Kun koira yrittää ottaa haluamansa, se viedään pois, esimerkiksi namikättä nostetaan ylöspäin. Kun koira ei enää yritä ottaa namia, se saa palkinnon toisesta kädestä. Jos mietimme tilannetta koiran kannalta, se etenee näin: Koira toimii aktiivisesti saadakseen haluamansa, aktiivisesta toiminnasta menettää palkkion = pettymys. Kun koira passivoituu, se saa palkkioksi jotain muuta, kuin mitä se alunperin halusi. Koiralle siis käytännössä opetetaan, ettei kannata kokeilla asioita, koska passivoituminen johtaa nopeammin palkkion saamiseen. Lisäksi koira oppii, että omalla toiminnalla ei ole mahdollista saada sitä, mitä haluaisi. Luopumisesta syntyy konflikti, ja pettymyksen tunteet voivat johtaa turhaumaan, joka voi ilmentyä ylikuumenemisena tai sijaistoimintona.

Jaana Pohjola kirjoittaa luopumisen vaikutuksesta koiran ja ihmisen suhteeseen. Kun ihminen estää pääsyn koiran haluamiin tavoitteisiin, ihminen näyttäytyy ikävässä valossa. Lisäksi, jos luopuminen opetetaan resurssien hallinnan kautta, koira kyllä oppii luopumaan asioista, jotka ovat ihmisellä. Mutta oppiiko koira luopumaan asioista, joita ihminen ei voi hallita? Miten opetetaan esimerkiksi jahtaamista rakastavaa bordercollieta luopumaan autoista tai polkupyöristä, jos luopuminen perustuu sille, että ihminen estää koiran pääsyn resursseille. Jokainen, joka on killuttanut jahtaamaan ampaisevaa koiraa hihnan päässä kerta toisensa jälkeen voi todeta, ettei tämä ole kovin tehokas tapa.

Lisäksi Jaana Pohjola kiinnittää huomiota siihen, mitä tapahtuu, jos ohjaajalta saatu palkkio on jatkuvasti huonompi kuin se, mitä koira oikeasti haluaa. Taas ollaan tekemisissä konfliktin kanssa. Ohjaajalla olevien palkkioiden arvo voi jopa laskea entisestään, jos koira kokee ohjaajan ajatteleman palkkion itseasiassa rankaisuna. Ohjaajakin näyttäytyy tällöin epäedullisessa valossa. Kun taas ihminen mahdollistaa pääsyn koiran haluamille asioille, ihminen alkaa näyttäytyä hyvässä valossa, mahdollistajana.

Saat sen mistä luovut – luopumista ilman palkkion poistoa ja pettymyksiä

Luopumista voi myös harjoitella siten, että koira ei menetä haluamaansa, vaan päin vastoin saa sen, kun luopuu ensin. Koiralle ei voi tietenkään antaa kaikkea, mitä se haluaa: koiraa ei voi esimerkiksi koskaan päästää jahtaamaan autoa palkkioksi siitä luopumisesta. Yksittäisissä tilanteissa luopuminen on kuitenkin todella paljon helpompaa, jos koiralla on kokemusta isosta määrästä toistoja, joissa se saavuttaa haluamansa luopumisen kautta. Jos autoja menee päivässä ohi 5, mutta luopumistreeniä, jossa koira saa palkkion, on kiinnostavilla kohteilla toistoina vaikkapa 15, koiralle syntyy kokemus, että useimmissa tilanteissa luopumisen kautta on mahdollista saavuttaa haluamansa. Silloin, kun koiralle ei voi antaa sen todella haluamaa asiaa, olisi kuitenkin tärkeää olla toinen, mahdollisimman hyvä palkkio tilalla.

Tähän luopumistreeniin liittyy myös ajatus siitä, että luopumiselle ei rakenneta vihjettä. Koiralle voi toki opettaa myös erillisen luopumisvihjeen, mutta itse haluan luopumisen lähtevän koirasta, en ihmisisestä. Kun koira luopuu oma-aloittesesti positiivisessa mielentilassa, oppiminen kantaa paljon kauemmas kuin siihen, että luopuminen tapahtuu palkkion menetyksen tai estämisen pelossa, koira passivoituen. Kun koira voi omalla toiminnallaan vaikuttaa asioihin, sen hallinnan tunne kasvaa. Tästä pääset lukemaan, miten oma-aloitteinen luopuminen auttaa kontaktin vahvistamisessa ja sitä kautta lajitehtävien kouluttamisessa.

Luopumisen harjoittelu todellisilla palkkioilla vaatii ohjaajalta koiran lukemista ja luovuutta. Tällaisessa harjoittelussa hyvä puoli on se, että koiralle on aito motivaatio saavuttaa palkkio. Arjessa kannattaa hyödyntää myös tilanteet, joissa koira on valmiiksi hihnassa. Tällöinkin toki syntyy konfliktia, mutta sitä voidaan myös näillä harjoitteilla purkaa. Esimerkiksi tilanteet, joissa koira haluaa mennä ulos ovesta, tervehtiä ihmisiä tai koiria lenkillä tai kiskoo kohti jotain hajua, ovat hyviä mahdollisuuksia opettaa koiralle, että ensin luopumulla se saavuttaa haluamansa asian.

Luopumista kannattaa kuitenkin harjoitella myös niin, että koiraa ei estetä lainkaan. Tällöin ei synny konfliktia, joten harjoittelu lujittaa koiran ja ihmisen suhdetta enemmän. Perinteisen namitavan sijaan koiraa voidaan opettaa luopumaan niin, että palkkio on sen saavutettavissa jatkuvasti. Suosittelen aloittamaan harjoittelun paikassa, jossa koiraa voi turvallisesti pitää vapaana tai ainakin pitkässä liinassa. Tällöin ei tule tarvetta kieltää koiraa harjoituksen aikana, eikä harjoittelu lähde niin helposti väärille raiteille.

Luopumista voi harjoitella esimerkiksi hajuista. Siihen löydät ohjeen täältä. Ihmisistä ja esimerkiksi tilassa olevista tavaroista luopumisen opettelu tapahtuu samalla logiikalla. Lisäksi luopumista voi harjoitella perinteisellä namimenetelmällä siten, että namit ovat avoimesssa kädessä. Harjoittelu aloitetaan käsi niin korkealla, ettei koira yritä ottaa nameja, ja koiraa palkitaan kun se hiukankin luopuu kädestä. Harjoittelun edetessä namikättä tuodaan vähitellen kohti koiraa. Jos koira yrittää ottaa nameja, kättä ei vedetä pois eli palkkiota ei poisteta eikä oma-aloitteisesta toiminnasta rangaista. Tätä tapaa on lätevä soveltaa kotona myös vaikkapa ruokakuppiin ja puruluihin. Lopulta päästään siihen, että namikäsi voi olla koiran nenän korkeudella, ja se silti luopuu ilman erillistä vihjettä.

Alla video siitä, miten Glennalle on opetettu luopumista pentutreeneissä.

Jäikö joku asia askarruttamaan tai haluatko jostain lisätietoa? Olen vain sähköpostin päässä ja vastaan mielelläni kaikkiin kysymyksiin sekä kuulen kommentit postauksesta. Älä epäröi ottaa yhteyttä saara.uljas@gmail.com tai yhteydenottolomakkeella. Facebookista ja Instagramista löydät sivuni lystitassun-nimellä ja siellä voit myös lähettää viestejä tai kommentoida.

arjen tukitaidot · harrastukset · koiralähtöisyys · kouluttaminen

Mitä hyötyä on omaehtoisesta kontaktista?

Omaehtoinen kontakti – mitä se on? Omaehtoisuudella tarkoitan, että toiminto lähtee koirasta. Voisimme puhua myös tarjotusta kontaktista tai koiralähtöisestä kontaktista. Koira siis itse tarjoaa käytöstä, ohjaaja ei mitenkään ilmaise koiralle, mitä haluaa. Ei ole olemassa myöskään koiran kannalta väärää vastausta. Kun koira osaa tarjota kontaktia, ja tarjoaa sitä mielellään, voidaan harjoittelussa helpommin keskittyä muihin asioihin.

Mitä hyötyä on omaehtoisesta kontaktista?

Omaehtoisen kontaktin ehdoton hyöty on se, että silloin koira luopuu häiriöistä oma-aloitteisesti. Kyseessä on pohjimmiltaan myös luopumistreeni, jossa koira valitsee kontaktin kiinnostavan häiriön sijaan. Varsinkin pentu- ja alkeistreenit ovatkin oikeastaan lähinnä luopumista kaikesta kiinnostavasta maailmassa ja ohjaajan rakentamista kiinnostavaksi. Kun kontakti vahvistuu ja siihen rakentuu kestoa, luopumista voidaan ajatella häiriönä kontaktille.

Omaehtoinen kontakti on osa sitä, että koira pitää itse huolta hallinnasta: se ei halua karata häiriöille, vaan haluaa tarjota kontaktia. Kun luopuminen lähtee koiran halusta, se on paljon varmempi käytös kuin muista syistä tapahtuva luopuminen. Kun luopuminen on oma-aloitteista, eikä siihen liity ristiriitaa ohjaajan kanssa, koiralle rakentuu aito sisäinen motivaatio tehtävää kohtaan.

Aito motivaatio on omassa ajattelussani keskeinen asia kaikessa treenaamisessa. Kun koiralla on aito motivaatio tehtävään, sitä ei tarvitse kalastella eikä houkutella pois muiden mielenkiintoisten asioiden ääreltä. Koiran kanssa ei synny vastakkainasettelua, kun ihminen ei yritä väkisin saada koiraa luopumaan sille tärkeästä asiasta. Kun koira oppii, että kontaktin kautta sille päin vastoin syntyy mahdollisuuksia saada sen tavoittelemia asioita, ihminen ja koira pelaavat samalla puolella.

Omaehtoisen kontaktin myötä myös muiden tehtävien harjoittelu helpottuu. Periaatteessa kontakti ei ole vaatimus tehtävien opettamiselle, mutta mistä voimme tietää, että koiran huomio on meissä, jos se ei katso ohjaajaa? Ohjaajaan katsomattomasta koirasta tulee myös ohjaajalle epämiellyttävä olo. Kyse on samasta ilmiöstä, kuin jos puhuisit ihmiselle, joka koko ajan katselee muualle. Koira pitää ystävälliseen ihmiseen mielellään katsekontaktia, jos se ei koe kontaktia uhkaavana, joten muualle katselevan koiran kohdalla pitäisi aina miettiä, mitä käytöksen taustalla on. Onko tilanne tai ohjaaja painostava, vai onko koiran kenties vaikea luopua häiriöistä?

Kun koira on oppinut, että ohjaajan tarkkailu ja kontaktin pitäminen kannattaa, voi harjoittelussa keskittyä muihin asioihin. Tehokkaassa harjoittelussa ei voi harjoitella kuin yhtä kriteeriä kerrallaan. Esimerkiksi seuraamisessa voi olla nopeasti ongelmissa, jos kontaktia joutuu jatkuvasti työstämään ja sen vuoksi joutuu myös palkitsemaan väärää sijaintia tai vinoutta. Jos kontakti on vakio, ja koira huolehtii siitä itse, kriteerinä voidaan pitää jotakin muuta, esimerkiksi seuraamisessa oikeaa paikkaa.

Mitä asioita kannattaa ottaa huomioon omaehtoisen kontaktin rakentamisessa?

On ehdottomasti hyvä, jos on mahdollista harjoitella myös kontrolloiduissa olosuhteissa niin, että häiriöitä voidaan tuoda mukaan koiran sietoikkunan sisällä. Tällöin voidaan pyrkiä ns. virheettömään oppimiseen, jossa tavoitteena on harjoituksen vaatimustason pitäminen koko ajan sellaisella tasolla, että koiran onnistuminen on hyvin todennäköistä. Koska häiriöt ovat kuitenkin asia, jota ei voi täysin hallita, on tarpeen harjoitella myös tilanteita, joissa jokin äkillinen tai hyvin kiinnostava vie koiran huomion. Tämän vuoksi omaehtoisen kontaktin rakentaminen vaatii ohjaajalta joustavuutta muuttaa suunnitelmaa ja omaa toimintaansa tilanteen mukaan.

Selvää on, että koiraa ei saa kuitenkaan pelotella, eikä sille saisi näissä treeneissä aiheutua epävarmuutta, vaan päinvastoin tarkoituksena on opettaa koiralle toimintamalli tilanteeseen, jossa se kadottaa kontaktin hetkellisesti. Näin koiran hallussa oleva käytösvalikoima kasvaa. Kun koiralle tulee käyttöön uusia tapoja selvitä haastavista tilanteista, myös sen hallinnan tunne kasvaa. Hallinnan tunteen kasvaminen näkyy esimerkiksi itsevarmuuden ja reippauden kasvamisena ja siinä, että koira sietää epämiellyttäviä asioita paremmin, kun sillä on keino ohjata tilannetta.

Varsinkin alussa ohjaajan on usein tarpeen hiukan ”psyykata” itseään kestämään se, että koira on kuin onkin kiinnostunut myös muista asioista. Aluksi koira saattaa käyttää pitkiä aikoja kaikenlaiseen muuhun toimintaan, ja tässä kysytään ohjaajalta kärsivällisyyttä. Ohjaajan tulisi kuitenkin pysyä koko ajan valppaana, sillä hyvin pienetkin koirasta lähtöisin olevat vilkaisut tulisi merkitä ja palkita. Muutoin koira ei opi kontaktin kannattavuutta.

Omaehtoinen kontakti pitäisi pyrkiä pitämään vapaana ikävistä seurauksista. Koira määrittelee, mikä on ikävää, joten tilanteita on hyvä miettiä koiran näkövinkkelistä. Jos omaehtoisella kontaktilla joutuu kytketyksi vapaana juoksemisesta, se on yleensä ikävää; samoin jos menettää tilaisuuden haistella kiinnostavia hajuja. Jos taas kontaktista saa palkkion ja lisäksi mahdollisuuden jatkaa tätä tai jotain toista kiinnostavaa toimintaa, niin sehän kannattaa. Kun näihin koirasta kiinnostaviin asioihin on lupa ja pääsy, niiden arvo ja samalla kiinnostavuus laskee. Samaan aikaan kontaktin määrä lisääntyy.

Monenlaisia tilaisuuksia harjoitteluun

Tästä linkistä pääset lukemaan, miten omaehtoista kontaktia lähdetään rakentamaan tilaan tutustumisen kautta. Tilaan tutustumisharjoituksen tavoitteena on purkaa konfliktia ohjaajan ja koiran väliltä ja opettaa koiralle, että kontaktin ottaminen on erittäin kannattavaa: siitä saa palkkion, eikä menetä mahdollisuutta puuhata sitä, mikä sillä hetkellä kiinnostaisi eniten.

Kontaktia voi rakentaa kannattavaksi myös arjessa. Meillä kontakti toimii koirille välineenä saada niiden haluamia asioita. Esimerkiksi ruoka-aikoihin kupista luovutaan ja otetaan kontakti, ennen kuin saa luvan syödä; samoin puruluista ja muistakin herkuista; ovesta saa luvan kulkea kontaktilla; hyville hajuille pääsee lenkillä kontaktilla ja lenkin ja vapaana olon aikana on mahdollista ansaita halutessaan ylimääräisiä makupaloja kontaktilla. Myös ihmisten ja toisten koirien tervehtiminen, jos se on koirasta mukavaa, kannattaa viedä kontaktin ja vapautuksen alle, samoin esimerkiksi koirapuistoon meneminen tai autosta ulos hyppääminen.

Aktiivisen omaehtoisen kontaktin myötä yhteiselämä helpottuu, ja ihmisestä tulee mukavien asioiden mahdollistaja. Nämä arjen tavat hyödyttävät myös harrastuskentällä, ja usein myös toisin päin. Ihmisen kokeminen kannattavana on koiran hyvinvoinnille keskeistä, ja omistaja saa hyvän mielen koiran ollessa hallittavissa.

Jäikö joku asia askarruttamaan tai haluatko jostain lisätietoa? Olen vain sähköpostin päässä ja vastaan mielelläni kaikkiin kysymyksiin sekä kuulen kommentit postauksesta. Älä epäröi ottaa yhteyttä saara.uljas@gmail.com tai yhteydenottolomakkeella. Facebookista ja Instagramista löydät sivuni lystitassun-nimellä ja siellä voit myös lähettää viestejä tai kommentoida.

arjen tukitaidot · koiralähtöisyys

Monikoiratalouden hihnalenkkeilystä

Eilen otin härkää sarvista ja vein kaikki neljä koiraa samaan aikaan hihnalenkille. Glennalla on nyt ikää 11,5 viikkoa, ja aiemmin olen ajatellut, ettei se jaksa mukana. Mutta myönnän kyllä, että tosiasiallinen kannustin tähän kokeiluun oli se, että mieheni ei ollut nyt kotona enkä halunnut viedä koiria erissäkään ulos tai jättää pentua yksin. Joskus ulkoinen pakote toimii ihmiselle parhaiten 😉 Sattuneesta syystä kuvia ei nyt ole montakaan, kännykkää ei viitsi enää kovin usein kaivaa esiin taskusta kuin vain kun on aivan varma, ettei missään lähettyvillä ole ketään.

Silloin aikoinaan, kun Tiuhti tuli minulle, koirakoulussa neuvottiin, ettei koira saa koskaan vetää ja jos se vetää, niin pitää aina pysähtyä. Tiuhti-pennun kanssa ulkoilu oli pitkään todella raskasta, ja sillä kesti kauan oppia lenkkeilyn pelisäännöt. En muista, toteutettiinko tätä samaa toimintamallia Susun kanssa, mutta todella pitkään koirien lenkittämisessä oli minulla sellainen ”pakkopullan” sävy. Jos koirat kiskoivat tai tuli joku remmirähjäys, niin koko lenkki oli piloilla. Välillä oli jopa aikoja, etten oikeastaan kovin paljon lenkittänyt koiria.

Sitten tutustuin Jaana Pohjolan lenkkeilyfilosofiaan, josta voit lukea esimerkiksi tästä ja tästä. Jaanan ajatus on, että koko lenkki ei voi olla temppu, ja on hyväksyttävä se, että koira ei käyttäydy koko lenkkiä täydellisesti. Vetäminen ei ole automaattisesti huono asia, ja vetämisestä pysähtyminen harvemmin tuottaa nopeaa koulutustulosta. Se on sitäpaitsi monen koiran kanssa aivan epäjohdonmukaista, koska jos yksi vetää ja silti kaikki pysähtyvät, mitä koirat oikeastaan oppivat? Jaana kehottaa myös miettimään, mikä muu voisi toimia koiralle palkkana kuin namit tai lelut.

Erityisesti ajatus siitä, ettei lenkin tarvitse olla täydellinen ollakseen mukava ja onnistunut, oli itselleni ihan mullistava (mikä tietenkin tuntuu nyt ihan typerältä). Olen hyväksynyt sen, että alkulenkistä meillä koirat yleensä vetävät, joskus aika kovaakin, koska koko päivän sisällä vieton jälkeen niillä on usein aika paljon virtaa. Myös muulloin saa lenkillä hihna kiristyä, rajan olen laittanut siihen, että ns. kauhominen on kielletty, koska sitten menee jo taluttaja nurin. Tuntuma saa siis kuitenkin olla.

Meillä myös koirat saavat aina pysähtyä haistelemaan kun haluavat, poikkeuksena tietenkin keskelle suojatietä tms. Joskus voidaan mennä toooodella hitaasti, joskus aika vauhdikkaasti. Saman lenkin kesto voi päivästä riippuen erota jopa 5-10 min. Tämä on ollut meillä oikeastaan aina. Ajattelen, että lenkille lähdetään koiria varten, ja haistelu on koirien hyvinvoinnille erittäin tärkeää. Mittaan lenkkien kestoa ajassa, en matkassa. Jos on kiire, mitä yleensä ei ole, käännyn aikaisemmin kotiin, jos nenät tuntuvat olevan maassa tavanomaista enemmän. Sellainen sääntö meillä on, että ihmisten ilmoilla liikuttaessa kuljetaan toista tien reunaa, ja sieltä ei saa pomppia toiselle puolelle eikä edes keskellä, ja tästä ei jousteta. Varsinkin vilkkaassa lähiössä työmatkapyöriäilijöiden seassa tämä on turvallisuuskysymyskin. Pyrin nykyään entistä enemmän ulkoilemaan kuitenkin metsäpoluilla ja pururadoilla, joilla on vähemmän liikennettä eikä koirien kulkeminen niin tarkkaa, mutta totta kai keräännymme aina reunaan koko sakki kun joku tulee vastaan.

Tämän ”lähes täydellisen säännöttömyyden” seassa sitten palkitaan koiraa siitä, jos se ottaa kontaktia jossain välissä. Usein lenkki menee niin, että ensimmäiset 15 min höyrytään reippaasti eteenpäin, ehkä haistellaan ja merkkaillaan tietyt paikat. Suurimmat höyryt päästettyään koirat kuitenkin rauhoittuvat ja alkavat haistella enemmän, ja, tadaa, ottavat oma-aloitteisesti kontaktia makupalojen toivossa. Nämä kaverit ovat muutenkin ruoalle ahneita, joten sillä on voinut palkita myös lenkillä. Mitä enemmän lenkkeilee, sitä vähemmän on höyryä ja enemmän kontaktia. Ajattelen siksi, että meillä hihnakäytös on pitkälti kiinni muutamasta asiasta, jotka liittyvät toisiinsa:

  1. Kun lenkkeilee paljon, koiran perusliikunnan tarve on tyydytetty.
  2. Se, että koira saa haistella niin paljon kuin haluaa, palvelee montaa asiaa.
  3. Kun lenkkeilee paljon, on enemmän tilaisuuksia harjoitella.
  4. Kun perusliikunnantarve ja haistelun tarve on tyydytetty, makupaloilla koulutus on helpompaa kun ei tarvitse kilpailla ympäristön palkkioiden kanssa niin voimakkaasti.

Takaisin pentulenkkeilyyn, eli siis eilen hiukan kauhuissani lähdin neljän koiran kanssa ulos metsän puolelle. Ja sehän meni hyvin, oikeasti tosi hyvin. Kyllä, koirat vetivät, varsinkin kun mentiin hihnoissa metsään ja varsinkin kun kuumien kelien vuoksi on lenkkeilty vähemmän kuin yleensä (me ei todellakaan surra yhtään helteiden loppumista). Mutta kun nyt ei, toisin kuin edellisillä kerroilla kun olen ottanut pennun ensimmäistä kertaa koko porukan kanssa lenkille joskus vuoden ikäisenä, ollutkaan tavoitteena täydellisyys. Oikeastaan tavoitteena oli se, että pentu ei jää auton eikä pyörän alle eikä mulla murru sormi jos se jää neljän remmin väliin puristuksiin, mutta ei näin tapahtunut.

Aamulenkillä sitten olin oikein rohkea ja vein koko poppoon meidän normi aamukävelylle tuonne asuinalueen puolelle. Glenna otti hienosti isoista mallia ja kulki reunassa niiden perässä, lenkki sujui niin kivasti, että olisi voinut luulla, että on paljon suurempi pentu mukana. Olen tästä kokemuksesta tosi rohkaistunut ja hyvillä mielin, koska oikeasti nautin koirien kanssa kävelystä paljon. Tietenkään pentu ei lähde vielä pitkiin aikoihin mukaan pitkille lenkeille, mutta näillä lyhyillä ulkoiluilla pääsee mukavasti harjoittelemaan porukassa kulkemista. Glenna ei vielä tiedä, millä tavalla niitä nameja voi saada, ja tietysti pentua kiinnostaa monet asiat paljon enemmän kuin aikuisia koiria, mutta eihän sitä voi oppiakaan jos ei anneta tilaisuuksia.

arjen tukitaidot · Glenna · kouluttaminen · omat koirat · pentuelämä · vastaehdollistaminen

Glennan ensimmäinen viikko

Miten aika voi mennä näin nopeasti? Jo viikko on mennyt siitä, kun Glenna, Jillaroo’s This Love, liittyi laumaan. Uuden pennun tulo on ollut kaikille tosi jännittävää, mutta kotiutuminen on mennyt niin hyvin kuin toivoa voi.

Kun hain Glennan kasvattajalta, minulla oli Susu mukana, koska en halunnut pennun heti säikähtävän sen vahtihaukkua. Susua vähän pennut ällöttivät, mutta sillä on erittäin tehokas elekieli ja se osaa hyvin näyttää, kun tarvitsee tilaa. Glenna oli oikein nöyrää tyttöä, ja Susu hyväksyi sen nopeasti. Kotimatkalla Glenna läähätti autossa, mutta 20 minuutin ajelun jälkeen rauhoittui. Valitettavasti meillä on ollut auton kanssa ongelmia, joten olen tämän lisäksi vain kerran päässyt Glennan kanssa katsomaan autohäkkiä.

Kotiin päästyämme myös Tiuhti ja Tellu saivat tavata pennun. Tellu aivan pelkäsi pentua, Tiuhti totesi, että ai tuollainen. Glennaa hiukan hirvitti, ja istuin sen kanssa lattialle sillä ajatuksella, että saa olla sylissä niin pitkän ajan kuin tarvitsee. Mutta Glennapa lähti jo muutaman minuutin kuluttua aivan matalana hiipimään seinien vieriä ja sohvien alusia, se tutki tarkasti joka sentin mennessään. Puolen tunnin päästä se juoksi jo häntä tötteröllä ympäriinsä.

Glenna ei välitä alustoista mitään, se vaihtaa sujuvasti matolta laminaatin kautta ulko-oven kynnyksen pellille ja siitä kiveykseltä ruoholle. Se saattaa pomppia jalkansa vesikuppiin eikä huomaa sitä. Tiuhtia inhottaa sellainen vedellä sotkeminen hirveästi. Lisäksi meillä oli vierashuoneen oven edessä esteenä iso, korkea pahvilaatikko, jonka ajattelimme riittävän estämään pennun pääsy huoneeseen. Mitä vielä, Glenna tökkäsi laatikkoa kuonollaan, sitten hyppäsi sitä päin ja kun se kaatui, meni iloisesti mukana ja kirmasi laatikon yli. Ulkona Glenna tassuttelee ritilöillä ja kaivon kansilla epäröimättä. Glenna ei myöskään ensimmäisten ulkoilujen jälkeen ole reagoinut muihin ääniin paitsi läheltä ohi ajavaan moottoripyörään.

Glenna leikkii paljon yksikseen ja kalvaa puruluita ja naruluita, joita on runsaasti ympäri asuntoa. Pikkuisen on maisteltu huonekaluja, mutta ei suuremmin. Se on ollut toisesta päivästä alkaen tehnyt käytännössä 90 % asioistaan ulos, mikä on mielestäni käsittämätöntä. Kun on lämpimät ilmat, meillä on takapihan ovi koko ajan auki, ja Glenna menee omatoimisesti sinne asioilleen. Sisälle tulee ainoastaan yöllä ja jos takaovi on kiinni. Mielestäni tämä on aivan ihmeellistä.

Vaikka oma pihamme ei ole suuri, vain noin 6×4 m, siitä on paljon iloa pennulle. Toistaiseksi vadelmapenkki on saanut olla rauhassa, muuten on kaivettu kuoppaa ja juostu ympäriinsä. Glennalla on käytännössä koko ajan vapaa pääsy ulos, ja se viihtyy siellä yksikseenkin. Pihassa on ympärillä verkkoaita, toistaiseksi karkaamisajatuksia ei ole ollut havaittavissa.

Aloitimme pienissä erissä ”ulkomaailmaan” tutustumisen, kun Glenna oli ollut meillä kaksi päivää. Alkuun sitä jännitti paljon, mutta joka kerralla se on hiukan reipastunut. Asenne uusia asioita kohtaan on vielä aluksi jännittynyt, mutta esimerkiksi ihmiset ovat jo hetken tarkkailun jälkeen aivan supermahtavia. Ääniä Glenna ei juurikaan noteeraa ulkona enää, ja olen tehnyt tarkoituksella vastaehdollistamista sitä jännittäneisiin juttuihin heittämällä nameja maahan, jolle ollaan harjoiteltu omaa palkkiovihjettä. Lisäksi olemme alkaneet harjoitella ”default behaviour”, olisiko oletuskäytös hyvä suomennos, eli meillä se on istuminen ja kontakti. Näistä teen omat postaukset myöhemmin. Olemme myös harjoitelleet hampaiden katsomista ja niskanahan nostamista rokotuksia ajatellen, ja koirafyssari teki Glennalle pienen käsittelyharjoituksen kun kävi hoitamassa isot koirat, ja Glenna oli siinä todella hieno pentu.

Ensimmäiseen viikkoon on mahtunut valtavan paljon kaikenlaista, vaikka mitään kovin ihmeellistä ei olla tehty. Nyt (sormet ristiin) meidän auto vaikuttaisi olevan vihdoin kunnossa, joten seuraavalla viikolla listalla on autoiluun totuttelu sylissä (mies kuskina) ja erikseen takana olevan kuljeutuslaatikon rakentaminen kivaksi paikaksi. Yritetään saada myös järjestettyä pentupainit ja mennään katsomaan kaverin hevosta sekä tutustutaan lähimetsään enemmän.

arjen tukitaidot · koiralähtöisyys · kouluttaminen · omat koirat

Asenne ratkaisee vai miten se meni?

Tällä viikolla on vihdoin tapahtunut suuri edistysaskel Susun remmikäytöksessä, eritoten vieraiden koirien ohituksissa. Analysoin hiukan sitä, minkä kaiken ajattelen olevan hyvän kehityksen taustalla.

Tottuminen

Susu on asunut elämänsä ensimmäiset 3 vuotta melko rauhallisessa lähiössä. Lenkeillä tuli harvoin koiria vastaan, eikä pihapiirissä näkynyt juuri koskaan ketään. Vajaa vuosi sitten muutimme, ja uusi asuinalue ja uudet lenkkeilymaastot ovat huomattavasti vilkkaampia. Täällä jokaisella ulosmenolla voi nähdä useita juoksevia ja pyöräileviä lapsia, paljon erilaisia koiria, sähköpotkulautoja ja -pyörtuoleja sekä hevosia. Alkuun nämä olivat epäilyttäviä, mutta nykyään lähes kaikesta päästään ohi ilman katsetta kummempaa. Sosiaalistuminen asioihin on tärkeää.

Lenkkeilyn määrä

Voin ihan rehellisesti myöntää, että muuton jälkeen lenkkien määrä sekä pituus on lisääntynyt huomattavasti. Syitä on kaksi: ensinnäkin olen asettanut liikunnan määrän arvoksi sinänsä ja toiseekseen täällä on tosi paljon mukavampi lenkkeillä, kun puitteet ovat paremmat. Nyt kun aamulenkki on tullut rutiiniksi, tuntuu jopa tosi oudolta, jos joskus käykin vaan pissattamassa koirat. Lisääntyneen liikunnan ajattelen vaikuttavan kolmella tavalla: ensinnäkin usein toistuvat, pitkät lenkit vähentävät uloslähdön ”pikkujouluristeilytunnelmaa”, eli uutuudenviehätys hieman karisee. Toisekseen liikunnan tarpeen täyttyessä kiihtynyt höyryäminen vähenee. Kolmanneksi, mitä enemmän lenkkeilee, sitä enemmän on myös tilaisuuksia harjoitteluun.

Olosuhteet

Yritän valita reittejä, joilla ei tarvitse ohittaa aivan iholta, ja mennään vähän hiljempaa ja tarvittaessa pysähdytään. Otetaan tilaa niin paljon kuin mahdollista. Täällä nykyisillä hoodeilla on vielä sellainen ihana tilanne, että 90% vastaantulijoista ohittaa kauniisti ja tajuaa ottaa oman koiransa lähelleen, mikä tietenkin helpottaa meidän oppimista kauheasti.

Vahvistaminen ja vahvisteet

Sanomattakin varmaan selvää, että remmikoulutus perustuu meillä positiiviseen vahvistamiseen. Toki joskus menee hermot ja saattaa tulla pari kirosanaa, mutta eivät nuo edes niihin reagoi eivätkä ainakaan mitään siitä opi. Meillä on aina lenkillä namit mukana, tällainen kukkahattu kun olen. Kuitenkaan ne perusnamit eivät ole aina voittaneet vieraan koiran aiheuttamaa kiihtymystä. Nyt mukana onkin perusnamit helpompiin tilanteisiin ja erikoisherkut ohituksiin. Niitä erikoisherkkuja saa vain silloin, kun näköpiiriin ilmaantuu vieras koira. Kun koiran kiihtymys on aiemmin mainituista syistä jo valmiiksi vähäisempi, namit kelpaavat paremmin. Susu on alkanut pitkältä matkalta oma-aloitteisesti tarjota kontaktia, kun se näkee koiran.

Asenne

Aikaisemmin vastaantulevan koiran näkeminen aiheutti itsessäni reaktion: voi he*vetti, hihan kireälle ja kova komento koiralle. Mitäköhän Susu, minua todella herkästi lukeva koira, tästä oikein meinasi? Tuskin ainakaan sitä, että nyt onkin hyvä ottaa lunkisti ja mukavia asioita tapahtuu. Olen tietoisesti alkanut ajatella, että jokainen ohitus on mahdollisuus treeniin ja onnistumiseen. Hihnan kiristäminen on loppunut, sen sijaan hidastan ja kutsun koiraa luokse. Toki nykyään siihenkin on entistä vähemmän tarvetta, koska ison osan lenkeistä Susu kulkee muutenkin vierellä hihna löysällä. Namit kaivetaan valmiiksi esiin ja jokainen toivottu käytös, eli rauhallinen toisen koiran katsominen ja kontakti minuun merkitään ja palkitaan. Ääni ei nouse vaan pysyy iloisena ja pehmeänä. MInua on myös helpottanut tieto siitä, että jos koira on 3 vuotta rähjännyt niin käytös ei korjaannu kahdella lenkillä, vaan vaatii aikaa ja paljon onnistuneita toistoja. Päämäärätietoista lenkkeilyä ei ole oikeastaan koko koiran elämän mittakaavassa kovin isoa määrää takana.

Ja nythän ei jäädä laakereille lepäämään vaan vahvistetaan hyvää suuntaa. Tavoitteena on rento ja iloinen lauma, johon seuraavan pennunkin on hyvä tulla ja ottaa heti isommilta mallia.

arjen tukitaidot · kouluttaminen · omat koirat · Tellu · vastaehdollistaminen

Tellun haasteiden ratkaisu: LAT-tekniikka

Tellun kanssa olemme käyttäneet jännittäviin kohteisiin tutustuttaessa myös LAT- eli ”look at that” tekniikkaa. Tekniikka on yksinkertainen: heti, kun jännittävä kohde ilmestyy näköpiiriin, naksautetaan tai sanotaan palkkasana, ja koiran katsoessa ohjaajaa se palkitaan. Tavoitteena on, että ajan mittaan koira yhdistää kohteen ilmestymisen ruokapalkkaan, jolloin kohteeseen liittyvä tunnetila muuttuu positiiviseksi, ja koira alkaa kohteen ilmestyessä tarjota kontaktia Käytännössä kyseessä on siis vastaehdollistamisen tekniikka.

Tällä tekniikalla voi myös testata koiran jännityksen tasoa, koska koiran käytöstä seuraamalla saa tietoa sen tunteesta. Jos koira ei irrota katsetta kohteesta palkkasanan kuultuaan, kohde on joko liian jännittävä tai liian kiinnostava, jotta koira voisi luopua siitä. Jännitys voi johtua joko totaalisesta outoudesta tai siitä, että kohde on liian lähellä. Kiinnostava kohde taas on houkuttelevampi kuin omistajalla tarjolla oleva palkkio. Mikäli koira ei reagoi palkkasanaan, kyseessä voi myös olla, että se ei ymmärrä sanaa, tai palkat eivät ole koiran mielestä riittävän hyviä. Jos koira katsoo, mutta ei ota palkkaa, on palkka joko huono tai koira on liian jännittynyt. Olen toiminut siten, että jos Tellu ei ota kontaktia tai ei syö palkkaa, vaihtoehdoksi on tarjottu syliä. Hallitusti kauemmaksi siirtyminen (kävellen tai juosten) onnistuu harvoin Tellun kanssa, koska se ei suostu kävelemään kohteesta poispäin, vaan jää jumiin tuijottamaan sitä.

LAT-tekniikalla olemme lähestyneet kohteita, jotka eivät aiheuta paniikkia, mutta ovat kuitenkin hiukan jännittäviä tai jännittävän kiinnostavia, esimerkiksi vastaantulevat ihmiset ja koirat sekä erilaiset, ns. neutraalin kiinnostavat häiriöt, kuten treeneissä maassa olevat kartiot. Tekniikka on toiminut hyvin myös Susun remmirähjäyksen ja pihan vartioimisen vähentämisessä. Tekniikka on toiminut hyvin myös kiinnostavien kohteiden kanssa, esimerkiksi juuri kentällä tai treenitilanteessa olevien häiriöiden kanssa varsinkin Susulla, joka on oppinut pelin juonen nopeasti ja luopuu kontaktia tarjoten helposti häiriöistä. Kun koira alkaa tarjota kontaktia, palkataan tietenkin siinä. Tekniikkaa voi eri häiriöiden kanssa käyttää eri vaiheissa, ja aina voi palata taaksepäin. Tällä tekniikalla ei saa mitään negatiivista aikaiseksi, koska koiraa ei pakoteta tai rangaista, palkat tulevat ohjaajalta ja koira tekee itse valinnan, kykeneekö se siirtämään katseensa kohteesta ohjaajaan.

arjen tukitaidot · koiralähtöisyys · omat koirat · Tellu

Tellun haasteiden ratkaisu: turvataito

Toinen erittäin tärkeä ja eteenpäin vienyt ratkaisu Tellun haasteisiin oli turvataidon opettaminen tilanteisiin, jossa Tellua alkoi pelottaa. Nämä tilanteet olivat Tellun kanssa haastavia, koska erityisesti noin 5 kk iästä alkaen sitä pelotti ulkona lähes kaikki vieras tai yllättäen tapahtuva. Reaktiona oli yleensä voimakas pyrkimys pakoon, mikä oli erittäin hankalaa ja vaarallista, koska tilanteita oli monesti vaikea ennakoida ja Tellu kiskaisi remmissä todella voimakkaasti. Vastaehdollistaminen ei näissä tilanteissa toiminut, koska Tellu ei suostunut syömään nameja, eikä koiran pakottaminen tilanteisiin ollut mielestäni hyvä vaihtoehto. Sen vuoksi Tellu opetettiin pyytämään syliin, kun sitä alkoi pelottaa.

Olin jo aikaisemmin huomannut, että Tellu pyrki syliin, viihtyi tosi hyvin sylissä ja pyysi paljon huomiota. Ajatus syliin pyytämisestä lähti, kun Jaana Pohjolan Tyytyväinen koira, onnellinen omistaja-kurssilla kerroin Tellun arkuudesta. Vanha, edelleen elävä ohje koirankoulutukseen on, ettei pelkäävää koiraa saa lohduttaa, koska pelko vahvistuu siitä. Jaanan mukaan pelkoa ei kuitenkaan voi tällä tavoin vahvistaa. Myös toisen, tieteelliseen tietoon menetelmänsä perustavan kouluttajan, nimittäin Jirka Vierimaan mukaan syliin pyytämään opettaminen oli oivaltava ja koiraa tukeva ajatus.

Syliin pyytämisen opettaminen oli todella helppoa: menimme vain ulos, ja kun Tellu muuttui jostain syystä epävarmaksi, taputin mahaani ja se sai sen hyppäämään minua vasten ja se nostettiin syliin. Kokemus oli ilmeisesti Tellulle todella palkitseva, koska se oppi tempun kerrasta. Syliin päästyään se ei enää pyrkinyt pakoon, vaan istui siinä katselemassa maailmaa. Jos Tellulle nykyään syntyy pakoreaktio jossain tilanteessa, pienellä vihjeellä sen saa pyytämään syliin.

Tämän taidon oppiminen on vienyt Tellua ja meidän suhdettamme hurjasti eteenpäin. Ensinnäkin Tellu oppi vaihtoehtoisen tavan reagoida jännittävään tilanteeseen, ja sen käyttäytyminen tuli monipuolisemmaksi. Toisekseen Tellu oppi, että minä olen turvallinen ja luotettava, ja suojelen sitä tilanteessa kuin tilanteessa. Kolmanneksi, ja tämä on ehkä kuitenkin se tärkein anti, MINÄ sain koiran omaehtoisuutta ja tilanteen hallinnan tunnetta tukevan, kaikin puolin turvallisen keinon auttaa Tellua näissä tilanteissa, jolloin oma oloni helpottui hurjasti. Ja sillä on ollut iso vaikutus koiraan.

Syliin pyrkimisestä on myös tullut mittari Tellun kokeman stressin arvioimiseksi eri tilanteissa: vaikka se näyttäisi rauhalliselta, syliin pyytäminen kertoo sen kokevan olonsa jollakin tasolla epämiellyttäväksi. Esimerkiksi treenitilanteessa, jossa se palkitaan lelulla, se vaikuttaa innokkaalta ja rennolta, mutta haluaa kuitenkin syliin esittelemään leluaan, samoin kun kotona leikitään useamman koiran kanssa kerralla (vaikka koirat siis eivät näissä tilanteissa ole koskaan tapelleet leluista). Kun tilassa ei ole muita koiria, tätä ei tapahdu. Kun ole ottanut tellua töihin, olen huomannut, että työhuoneeni ovensuussa pitkään minulle juttelemassa seisovat ihmiset aiheuttavat saman sylipyynnön, vaikka koira ei muuten vaikuta pelkäävän.

Päivi Saarilahden koulutuspäivässä totesimme, että tilanteissa, joissa se kokee epävarmuutta mutta ei vielä pelkää (eli häntä on pystyssä, ei koipien välissä), voi tilanteen mukaan tukea Tellua ”seisomaan omin jaloin”, jotta se saisi myös kokemuksia siitä, että se saa tilanteen itse ratkaistua. Tämä vaatii paljon koiran tarkkailua ja sensitiivisyyttä sen tunnetiloille, koska haluan pitää sylin oikeasti kannattavana keinona ratkaista tilanteita.

Tällä hetkellä ulkona sylipyyntöjä esiintyy enää hyvin harvoin, kun Tellun reaktiot kaiken kaikkiaan ovat laantuneet. Uskon, että sillä on merkitystä tässä, että koira tietää tilanteet ratkaisukeinon olevan aivan tassun ulottuvilla kaiken aikaa, joten sen on turvallisempaa tutustua jännitäviin asioihin. Kaikkia koiria ei voi joko niiden koon tai omistajan liikerajoitteiden vuoksi nostaa syliin, jolloin kannattaa miettiä, olisiko olemassa joku vastaavan lopputuloksen tuottava muu ratkaisu. Meille tämä yksinkertainen keino on tuonut arkeen ison helpotuksen.