kouluttaminen

Suullisia vihjeitä vai käsiapuja? Vertailussa hyvät ja huonot puolet

Monissa lajeissa on vaatimuksena, että koiran on toteltava suullisia vihjeitä eikä käsiapujen tai muun vartalo-ohjauksen käyttöä sallita. Tokossa käsiavut ovat sallittuja suullisten vihjeiden lisäksi kaukokäskyissä ja ohjatun noudon sekä kiertohyppynoudon suunnan osoittamisessa. Lisäksi tokossa käsiapu voi korvata suullisen vihjeen luoksetulon stopissa. Koiratanssissa käsiohjaus ja vartalo-ohjaus tulisi naamioida mahdollisimman hyvin osaksi ohjelmaa, jos niitä haluaa käyttää. Rallytokossa sen sijaan vartaloavut ovat sallittuja alokasluokassa, ja käsiapuja saa käyttää ylimmässä luokassa saakka.

Käsiavut – hyvät ja huonot puolet

Käsiapujen tai käsiohjauksen hyvä puoli on se, että jos koiraa opettaa houkuttelemalla, käsiavut syntyvät kuin itsekseen. Käsiavun opettaminen on nopeaa: koira seuraa namikättä, kun se saa ideasta kiinni niin nami poistetaan ja kun koira seuraa namitonta kättä, se palkitaan taskusta. Toisaalta jos namiin jää liian pitkäksi aikaa kiinni, koira ei välttämättä ole enää kädestä kiinnostunut, kun siellä ei ole namia.

Koirat ovat hyviä lukemaan ihmisen eleitä, ja saattavat reagoida käsiohjaukseen hyvinkin herkästi. Lisäksi koiran ei käsiohjausta seuratessaan tarvitse kuulla, mitä ohjaaja sanoo, joten esimerkiksi kuurojen koirien ohjauksessa käsiavut ovat hyvin käytännöllisiä. Sama koskee myös pitkää etäisyyttä tai meluista ympäristöä.

Käsiapujen haasteet liittyvät kiinteästi niiden hyviin puoliin. Ihmisen on vaikeampi toistaa käsiohjaus toistosta toiseen samanlaisena kuin sanoa jokin sana useita kertoja peräkkäin samanlaisena ja samalla sävyllä. Ohjaukselle herkkä koira lukee tarkasti ihmistä, ja voi suorittaa väärän tehtävän tulkitessaan apua nopeasti. Käsivihjeillä on siksi haastavaa opettaa koiralle mitään pikkutarkkaa, esimerkiksi asentojen suoruutta. Toisaalta käsiohjaus edellyttää myös katsekontaktia: jos koira ei katsoa käsiä, se ei voi nähdä ohjausta.

Haastetta aiheuttaa myös se, jos jossain tilanteessa olisi tarvetta ohjaukselle, ja toisessa tilanteessa ei saisi reagoida käsien liikkeeseen. Esimerkiksi Susu on opetettu alun perin pyörähtämään vastapäivään sivulla namilla ohjaten ja sitten käsiapu häivyttäen. Vaikka se osaa nyt tehtävän pelkällä suullisella vihjeellä, tietynlainen käden heilautus saa sen pyörähtämään. Kun koiratanssissa haluaisin HTM:ssä liikuttaa käsiä ja koiran pitäisi edelleen seurata, on hankalaa kun koira joka kerta pyörähtää.

Usein sanotaan, että kättä seuraava koira ei todella osaa tehtävää. Kysymys on mielenkiintoinen, koska jos tarkkoja ollaan, koira osaa tehtävän siitä vihjeestä, mille se on opetettu, eli elevihjeestä. Jos suullisilla käskyillä toimiva koira muuttuisi kuuroksi, siitäkin voitaisi sanoa, ettei se osaa yhtään tehtävää, koska se ei enää saa tietoa vihjeistä. Toinen asia on sitten se, minkä asian koira oikeastaan tehtävästä oppii. Esimerkiksi eteen istumista käsivihjeellä kouluttaessa koira oppii monesti liikeradan, jota sen pitää seurata, mutta se ei oikeastaan opi loppuasentoa ja istumisen paikkaa niin hyvin.

Suulliset vihjeet – hyvät ja huonot puolet

Suullisten vihjeiden kouluttaminen on pidempi prosessi kuin käsiapujen kouluttaminen. Jos koiraa opettaa houkuttelemalla, suulliseen vihjeeseen päästäkseen pitää apu häivyttää pois. Kuitenkaan houkuttelun käyttö alkuopetusmentelmänä ei missääntapauksessa sulje pois sitä, etteikö tehtävää voisi myöhemmin siirtää pelkälle suulliselle vihjeelle.

Suullisia vihjeitä käytettäessä joutuu tekemään myös erottelutreeniä, mitä harvemmin tehdään käsivihjeiden kanssa (vaikkakin erilaisia eleitä käyttäessä se on myös käsivihjeillä järkevää). Erottelutreeniä voi tarvita koirasta riippuen paljonkin. Ihmisen puheen kuuntelu ja sanojen erottelu ei ole koiralle niin luontaista kuin eleiden luku. Suullisia vihjeitä valitessa on myös oltava tarkka siitä, että vihjeet eroavat keskenään riittävän paljon. Vihjeiden tulee olla lyhyitä, koska koira yleensä kuuntelee vain alkuosan vihjeestä, varsinkin jos se on hyvin innokas.

Muita koulutusmenetelmiä kuin houkuttelua käytettäessä suullinen vihje on luonnollinen tapa opettaa koira suorittamaan tehtävä suullisesta vihjeestä. Suullisen vihjeen avulla on helpompi kertoa pikkutarkasti, mitä halutaan, kuin käden heilautuksella.

Suullisia vihjeitä käytettäessä ohjaajat monesti sortuvat siihen, että he kuvittelevat koiran osaavan tehtävän pelkästä suullisesta vihjeestä kun kerran käsiä ei käytetä, vaikka he voivat huomaamattaan antaa koiralle paljon vihjeitä vartalollaan. Myös konteksti on koiralle vihje: koira voi osata vaikkapa istua suullisesta vihjeestä ulko-ovella, mutta ei enää ulkona. Tällöin koira on voinut yhdistää istumisen tilanteeseen, eli siihen, että ilman istumista ei pääse ulos. Toisaalta koira voi kyetä vihjeestä luopumaan asioista treenikontekstissa, koska on oppinut sen olevan turvallista ja ennakoitavaa, mutta lenkillä samoista asioista luopuminen on mahdotonta. Vartaloavut ja konteksti on siis syytä ottaa huomioon suullisia vihjeitä kouluttaessa.

Suulliset vihjeet eivät vaadi koiralta katsekontaktia ohjaajaan. Esimerkiksi luoksetulo on järkevää opettaa suulliselle vihjeelle, jotta se toimisi myös silloin, kun koira on menossa poispäin. Tokossa vaikkapa ruutuun pysähtyminen ei mitenkään edes onnistuisi käsiavulla, koska koira on selkä päin. Koiran täytyy kuitenkin kuulla vihjeet, eli kova meteli voi haitata ohjausta.

Suulliset vihjeet on myös mahdollista opettaa niin vahvoiksi, että vaikka koiran keskittyminen kontaktiin herpaantuisi, se pystyy silti suorittamaan käytöksen kuullessaan vihjeen. Esimerkiksi viime viikonlopun tokokokeessa paikallaolossa Susu katsoi liikkuria, kun hän tuli antamaan meille luvan laittaa koira maahan, mutta Susu meni maahan vihjeestä ilman katsekontaktia.

Kumman valitset?

Itse kallistun tällä hetkellä siihen, että ainakin harrastuspuolella olisi järkevää viedä tehtävät mahdollisimman pitkälle suullisille vihjeille ja häivyttää mahdolliset avut pois. Tämä perustuu paitsi useiden lajien sääntövaatimuksiin, myös siihen, että suulliset vihjeet on helpompi pitää samanlaisina kerrasta toiseen, ja niitä on harjoituksen kautta helpompi opettaa koira erottelemaan. Vaikka suullisten vihjeiden opettaminen todella niin, että koira osaa suorittaa tehtävän ohjaajan toiminnasta riippumatta, on aikaa vievää puuhaa, niin se on myös palkitsevaa ja mahdollistaa eri lajeissa hienot suoritukset.

Jäikö joku asia askarruttamaan tai haluatko jostain lisätietoa? Olen vain sähköpostin päässä ja vastaan mielelläni kaikkiin kysymyksiin sekä kuulen kommentit postauksesta. Älä epäröi ottaa yhteyttä saara.uljas@gmail.com tai yhteydenottolomakkeella. Facebookista ja Instagramista löydät sivuni lystitassun-nimellä ja siellä voit myös lähettää viestejä tai kommentoida.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.