harrastukset · koiratanssi · kouluttaminen · pohjataidot · rallytoko · toko

Pylly pyörimään – hyvästä takapään hallinnasta on paljon hyötyä

Takapään käytön merkitys on tullut yhä useammalle koiraharrastajalle tutuksi rallytokon suosion nousun myötä, sillä takapään hyvästä hallinasta on paljon hyötyä koiraa kohti tehtävissä käännöksissä. Takapään hallinnasta hyötyvät kuitenkin myös muiden lajien harrastajat, erityisesti tokoilijat ja koiratanssijat, sekä kotikoirat, joille lihaskunnon harjoittelu on myös tärkeää.

Takapään käyttöä voi opettaa jo pennuille, mutta silloin hyvin lyhyissä pätkissä pienillä toistomäärillä. Mitä vanhemmasta koirasta on kyse, sen kauemmin opetus yleensä kestää, koska vanhempi koira ei ole fyysisesti enää niin sopeutuva. Uusi tapa liikkua vaatii uusien lihasten ja uudenlaisen hermotuksen käyttöönottoa, mikä käy nuorelta nopeammin. Vanhemmankaan koiran kanssa oppiminen ei silti ole mahdotonta, kunhan ottaa huomioon hitaamaan tahdin.

Käyn ensin läpi, miksi takapään hallinnasta on hyötyä, ja sen jälkeen annan ohjeet takapään käytön opettamiseen havainnollistavan videon kanssa.

Ymmärrys takapäästä on hyödyksi monessa eri tehtävässä

Koirat eivät luonnostaan hallitse takajalkojaan kovin hyvin, vaan ne ovat vähän kuin etuvetoinen auto: etupää määrää suunnan ja takapää seuraa mukana. Takapää kuitenkin tuottaa liikettä ja voimaa. Siksi takapään käyttöä on järkevää harjoitella huolella erikseen. Tällöin koira hoksaa itse oikean suoritustavan, ja harjoitus toimii lajitaitojen kehittämisen lisäksi oivana lihaskuntoharjoituksena koiralle kuin koiralle. Vaikka esimerkiksi agilityssa ei ole lainkaan tämänkaltaisia tehtäviä, sisältyy takapäänkäytön harjoittaminen yleensä tavoitteellisten agilitykoirien lihaskunto-ohjelmaan.

Takapään hallinnan puutteet näkyvät yleensä ensimmäiseksi koiraa kohti tehtävissä käännöksissä, rallytokossa ja tokossa koiran seuratessa vasemmalla käännöksissä vasempaan. Rallytokossa ja koiratanssissa hankaluuksia aiheuttavat myös 360 astetta vasempaan (koiratanssissa pivot) sekä 270 astetta vasempaan. Kun seuraamispositioita rallytokossa ja koiratanssissa tulee lisää, haasteet kertautuvat.

Käännösten lisäksi hyvä takapään hallinta on hyödyksi myös perusasentoon tulossa ja seuraamisessa esimerkiksi pujottelussa ja spiraalissa. Perusasentoon tulossa koiran kropan hallinta, sisältäen myös takapään, korostuu etenkin pitemmillä matkoilla ja kovassa vauhdissa, esimerkiksi luoksetulossa. Hyvä takapään hallinta on tärkeää myös silloin, kun koiran kropan painopiste muuttuu esimerkiksi kun sillä on suussa jotain, kuten noudoissa. Korokkeella tehdyn takapään käytön kautta voidaan opettaa myös rallytokon puolenvaihtokäännöksiä, joista saadaan näin opetettuna vahvat ja koiralle mieluisat tehtävät.

Takapään käyttö on helppo opettaa kohteen avulla

Takapään käyttöä on helppo ja mukava opettaa etutassutargettia hyödyntäen. Etutassutarget on takapäänkäytön opettamisessa kätevä, koska se pitää etutassut paikallaan, jolloin on helpompi päästä vahvistamaan haluttua asiaa. Koira ei pääse seilaamaan eri suuntiin, jolloin ei myöskään tarvitse korjata virheitä. Tästä voit lukea lisää siitä, miksi kohteiden käyttö uusien käytösten opettamisessa kannattaa.

Takapäänkäyttöharjoituksessa kohteelle on muutama vaatimus. Ensinnäkin kohteen tulee olla sen verran korkea, että koira pystyy ymmärtämään, milloin se on kohteella ja milloin ei. Kohteen tulee olla niin suuri, että koiran molemmat etutassut mahtuvat vaivattomasti sen päälle ja siinä on myös hiukan tilaa liikkua. Kohde ei saa liukua pitkin alustaa eikä koiran tassujen alla. Muodon tulee olla sellainen, että sen ympäri mahtuu pyörimään, esimerkiksi pyöreä tai neliskulmainen, pitkulainen kohde on tässä hankala. Tarkoitukseen sopii yleensä tasapainotyyny, joita myydään edullisesti ihmispuolella jumppatarvikkeena, tai vaikkapa vati tai iso kirja.

Alkuun päästäkseen koiralle täytyy olla ymmärrys etutassutargetista. Takapään käytön alkuharjoitteessa olen käyttänyt kohteen lisäksi käytöksen aikaansaamiseksi menetelmänä houkuttelua. Kun koiralle opetetaan takapään käyttöä seuruuseen vasemmalla, koiran takapää pyörii vastapäivään, ja oikealle opetettaessa myötäpäivään. Ota käteesi useampi nami ja laita kädet koiran nenän korkeudelle. Alkuasennossa ohjaaja ja koira ovat vastakkain, koiran vartalo suorana. Lähde sitten liikkumaan jompaan kumpaan suuntaan hitaasti. Koiran pää todennäköisesti seuraa mukana, ja kohta se ottaa askeleen takajalallaan eri suuntaan. Palkkaa tästä yhdestäkin askeleesta ja palaa itse aloitusasentoon.

Askeleiden määrää nostetaan hiljakseen sitä mukaa kun koiran lihashallinta kehittyy. Namit jätetään kädestä pois, kun koira on hoksannut tehtävän, ja pikkuhiljaa häivytetään ohjaajan käsi ja ohjaajan vartalon taivutus eteenpäin. Tässä vaiheessa kohteesta on taas paljon hyötyä, koska se toimii koiralle vihjeenä siitä, mitä ollaan tekemässä, ja apujen häivytys käy nopeammin.

Suosittelen opettamaan koiralle molemmat suunnat mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Jos jää kovin pitkäksi aikaa vahvistamaan vain toista suuntaa, toisen suunnan oppiminen hidastuu. Lisäksi vain toisen suunnaan treenaamisella koiran lihaksisto kehittyy toispuoleisesti, mikä voi aiheuttaa pahimmillaan kipua ja virheasentoja. Molempia suuntia harjoittamalla lihaksisto ja kehonhallinta kehittyvät tasaisesti ja harjoitus tukee koiran hyvinvointia.

Takapään käytön opettaminen. Aloittelevaa koiraa palkitaan ensin yhdestä askeleesta, sitten kahdesta jne.
Kun koira osaa käyttää takapäätään etutassutargetilla, sitä voidaan hyödyntää esimerkiksi rallytokon puolenvaihtokäännösten opettamisessa.

Jäikö joku asia askarruttamaan tai haluatko jostain lisätietoa? Olen vain sähköpostin päässä ja vastaan mielelläni kaikkiin kysymyksiin sekä kuulen kommentit postauksesta. Älä epäröi ottaa yhteyttä saara.uljas@gmail.com tai yhteydenottolomakkeella. Facebookista ja Instagramista löydät sivuni lystitassun-nimellä ja siellä voit myös lähettää viestejä tai kommentoida.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.