arjen tukitaidot · Control Unleashed · hyvää elämää koiran kanssa · koiralähtöisyys · kouluttaminen · vastaehdollistaminen

Game on! 7 syytä pelata koulutuspelejä koiran kanssa

Game on! 7 syytä pelata koulutuspelejä koiran kanssa

Koulutuspelit ja ”kaavapelit” tarkoittavat sitä, että koiralle opetetaan yksinkertainen harjoitus, josta se saa palkkaa, ja harjoitusta toistetaan useita kertoja, kunnes koira oppii harjoituksen kulun. Koirat usein innostuvat nopeasti näistä yksinkertaisista harjoituksista, kunhan palkkio on riittävän arvokas, koska koirat mielellään toistavat helppoja tehtäviä, joiden tekemisestä ne tietävät saavansa palkkion. Koirat siis mielellään ”pelaavat” ihmisen kanssa. Koulutuspelit opettavat yksinkertaisten tehtävien kautta koiralle melkeinpä huomaamatta erilaisia taitoja, ja koiran on usein helpointa aloittaa ihmisen kanssa työskentely uusissa paikoissa pelien kautta. Pelejä hyödyntävät mm. Control Unleashed -menetelmä sekä AbsoluteDogs -koulutuspalvelu. Tähän artikkeliin olen koonnut 7 erinomaista syytä aloittaa myös oman koirasi koulutus koulutuspelien kautta.

Vaihtoehtoisen käytösmallin tarjoaminen kommunikoinnin välineeksi

Control Unleashed-ohjelmassa koiralle opetetaan erilaisia hyvinkin yksinkertaisia nk. koulutuspelejä (englanniksi pattern games, en ole vielä löytänyt oikein hyvältä kuulostavaa suomennosta). Pelit ovat yksinkertaisia, koska tarkoitus on, että myös koira voi oppia pelin kulun. Koulutuspelien toimivuus perustuu useisiin seikkoihin, joista ensimmäinen on uusien tilanteesta selviytymisen tapojen opettaminen.

Jos koiralle ei opeta mitään, se osaa olla koira. Se reagoi temperamenttinsa ja aikaisemmista tilanteista keräämiensä oppimiskokemusten pohjalta koiramaisesti uusiin asioihin. Koirilla on hyvin erilaisia tapoja käsitellä vaikkapa turhaumaa: yksi vinkuu ja haukkuu, toinen alkaa nylkyttää ohjaajaa, kolmas haistelee maata ja neljäs poistuu paikalta. Näiden käytösten toteuttaminen on koiran keino ilmaista itseään ja helpottaa omaa oloaan, mutta ne eivät yleensä edistä opetettavaa asiaa tai toivottua tunnetilaa. Tilanteen purkaminen voi joskus olla hankalaa, ja koira jää ikään kuin jumiin tilanteeseen.

Koira, jolle on opetettu vaikkapa oletuskäytös, voi näiden turhaumaa ilmaisevien koiramaisten toimintatapojen sijaan kertoa ohjaajalle oletuskäytöksen avulla, että nyt on kyllä hankalaa. Eikö olisi paljon mukavampaa, että hämmentyessään koira mielummin istuisi kuin aloittaisi konsertin? Mikäli koulutus on selkeää ja koira tietää, mitä sen pitäisi tehdä, oletuskäytös ei tule esiin ”väärissä” paikoissa, vaan sillä on aina tärkeä viesti ihmiselle. Kun ihminen kuuntelee koiran viestin ja muuttaa sen pohjalta omaa toimintaansa, koiran olo paranee ja negatiivisten tunteiden kokeminen vähenee. Varsinainen win-win siis 

Apuväline uusin tilanteisiin tottumiseen

”Kaavapelien” tai koulutuspelien toimivuus perustuu osaltaan myös siihen, että ne tarjoavat erinomaisen keinon totutella tilanteeseen tutun käytöksen kautta. Monille koirille vaikein taito on itseasiassa ”ei minkään tekeminen”, oleilu. Varsinkin jos koiralla on tapana reagoida ärsykkeisiin voimakkaasti tai se on kovin vilkas, sille on todennäköisesti helpompaa keskittyä johonkin tekemiseen kuin ”vain olla”. Tällöin tuttu peli toimii turvallisena tekemisenä, jonka kautta koiraa voidaan siedättää häiriöihin. Jos koira jännittää vaikkapa autoja, vaikka 1 2 3 pelin pelaaminen tai LAT-harjoituksen tai mattotreenin tekeminen riittävän kaukana ärsykkeestä voi toimia turvallisena, tuttuna tekijänä ja näin nopeuttaa koulutusprosessia.

Arkielämän lisäksi kaavapelit toimivat hienosti myös harrastuskontekstissa esimerkiksi lämmittelynä. Aika harvalle koiralle sopii sellainen, että uudessa paikassa aloitetaan suoraan autosta uuden asian treenillä tai kisasuorituksella. Pelien pelaamisen kautta koiralle voidaan luoda tuttuuden tunnetta uuteen tilanteeseen ja näin kertoa, että tännekin tultiin tekemään yhdessä kivoja juttuja. Kun koira pystyy pelaamaan peliä eikä kiinnostu ympäristön tapahtumista, on todennäköisempää, että se pystyy myös keskittymään uuden asian harjoitteluun tai kilpailusuoritukseen.

Yhteistyön kannattavuuden lisääminen

Kaavamaisten koulutuspelien kautta koiralle on helppo opettaa, että yhteistyö ihmisen kanssa on mukavaa ja koiralle kannattavaa. Jos koiralla ei ole paljon kokemuksia ihmisen kanssa toimimisesta, esimerkiksi koska se on pentu ja kokemusta ei vain ole vielä ehtinyt kertyä, tai se on tullut vaikkapa tarhaoloista, kaavapelien avulla pääsee nopeasti alkuun harjoittelussa. Kaavapelit on suunniteltu niin, että koiran on helppo ymmärtää ne, eikä kouluttamiseen tottumattoman koiran treeniin pääse niin helposti tulemaan esimerkiksi turhautumisen elementtejä. Samalla kaavapelien harjoittelu ennaltaehkäisee monenlaisia tulevaisuuden haasteita opettaessaan koiralle samalla tärkeitä taitoja.

Sama pätee myös koiriin, jotka osaavat ehkä jo kaikenlaista, mutta ovat jostain syystä herkempiä esimerkiksi ympäristön tai paikan muutoksille tai muille häiriöille. Uudessa tilanteessa päästään nopeammin yhteistyön rytmiin tuttujen, mukavien harjoitusten kautta. Myös tilanteissa, joissa koira joutuu syystä tai toisesta opettelemaan yhteistyötä sille vieraan ihmisen kanssa (esim. Pennut, kodinvaihtajat, rescuet…), tutut harjoitukset auttavat koiraa sopeutumaan tilanteeseen ja lämmittelemään harjoitusta varten. Joskus kotoa löytyy aikuinen koira, jonka kanssa ei ole jostain syystä ehditty harjoitella riittävästi, tai koulutukseen on tullut ristiriitoja koiran ja ohjaajan välille. Kaavapelit toimivat loistavasti myös tällaisessa tilanteessa koulutuksen uudelleen käynnistämiseen ja yhteistyön rakentamiseen.

Lisäksi nimenomaan Control Unleashed -pelien hieno puoli on, että ne toimivat monipuolisesti: ne myös vastaehdollistavat ja siedättävät koiraa, antavat koiralle hallinnan tunnetta tilanteessa ja tukevat ihmisen ja koiran keskinäisen vuorovaikutuksen syntyä. Mikä olisikaan parempi tapa aloittaa yhteinen koulutustaival koiran kanssa?

Ohjaajan ja koiran välisen myönteisen vuorovaikutuksen lisääminen 

Kaavamaisten koulutuspelien kautta on helppo lisätä koiran ja ohjaajan välistä myönteistä vuorovaikutusta. Jos omistaa koiran, jolla on paljon ihmisen näkökulmasta hankalaa käytöstä, voi vuorovaikutus liukua hiljalleen negatiiviseen kehään. Koiraa kielletään jatkuvasti ja se ärsyttää omistajaa. Koira taas aistii negatiivisen tunteen ja vuorovaikutuksen, ei tiedä mitä tehdä, ja koiran itse keksimät keinot usein ärsyttävät omistajaa lisää. Joskus taas koira voi olla herkempi, ja omistaja on tahtomattaan aiheuttanut painetta, joka on jäänyt koiralle mieleen. Toisinaan negatiivinen vuorovaikutus liittyy vain johonkin yksittäiseen tilanteeseen.

Susan Friedman on puhunut eläimen ja ihmisen suhteesta ja vuorovaikutuksesta pankkitilivertauksen avulla. Positiivinen vuorovaikutus on talletus, joka lisää katteen määrää, negatiivinen vuorovaikutus tekee nostoja tililtä. Hyvä suhde kestää pienet nostot, jos talletuksia on ehtinyt kertyä runsaasti ja on mistä ottaa. Jos tilanne on ehtinyt siihen, että pohja vilkkuu jo, tai saldo on jopa miinuksella, tarvitaan pikaisesti katetta. Joskus voimme joutua aloittamaan uuden koiran kanssa nollasta, esimerkiksi pennun kanssa, tai miinukselta, jos meillä on kodinvaihtaja tai rescuekoira, jolla on huonoja kokemuksia vuorovaikutuksesta ihmisen kanssa. Helppojen, koiran omaan valintaan perustuvien koulutuspelien pelaamisen kautta voidaan tehdä paljon talletuksia lyhyessä ajassa.

Joskus alkuun pääseminen voi tuntua tuskastuttavalta, jos koira joutuu lähtemään miinuksen puolelta. Siksi harjoitukset on tärkeää pitää yksinkertaisina, ennakoitavina ja koiran valinnanmahdollisuuksia alleviivaavina, ja tähän CU harjoitukset istuvat kuin nenä päähän. Myönteinen vuorovaikutus ja paksusti voiva suhdepankkitili hyödyttävät sekä koiraa että omistajaa monin tavoin, esimerkiksi parantamalla kummankin yleistä hyvinvointia. Myös positiivisesta vuorovaikutuksesta voidaan saada aikaan kehä, jossa hyvä lisää hyvää.

Tehokas tapa kouluttaa

Vahvan käytöksen opettaminen vaatii paljon toistoja. Tilanteessa kuin tilanteessa toimiva käytös vaatii vielä enemmän. Vaikeassa häiriössä, jossa kenties on jotain koiralle sisäisesti palkitsevia elementtejä, kuten vaikkapa mahdollisuus jahtaamiseen, vaihtoehtoisen käytöksen tulee olla erittäin mieluisa koiralle. Jotta saisimme aikaan käytöksen, jonka toteuttaminen itsessään on koiralle mukavaa ja se valitsee tämän käytöksen itse muiden vaihtoehtojen joukosta, se vaatii iiiison määrän vahvistehistoriaa. Ja tätä voimme rakentaa helposti koulutuspelien kautta.

Kaavapelejä pelaamalla saadaan lyhyessä ajassa paljon toistoja toivotusta käytöksestä. Esimerkiksi yksinkertaista up&down eli ylösalaspeliä pelaamalla saadaan muutamassa minuutissa kymmeniä toistoja katsekontaktin ottamista. Kun koira on oppinut pelin, se on helppo yleistää aina uusiin ympäristöihin ja tuoda harjoituksiin häiriöt mukaan. Selkeän treenirakenteen kautta on helppo luoda koiralle (ja ohjaajalle!) onnistumisen edellytykset. Koska pelit ovat yksinkertaisia ja niistä saa paljon palkkaa lyhyessä ajassa sekä positiivista vuorovaikutusta ohjaajan kanssa, niiden pelaaminen itsessään on koirasta mukavaa. Näin pelissä harjoiteltavaan käytökseen saadaan ladattua helposti ja nopeasti paljon positiivisia tunteita. CU harjoitukset ja koulutuspelit ovat siis hyvin tehokas tapa opettaa koiralle vahvoja käytöksiä ja yleistää niitä erilaisiin tilanteisiin.

Pelit keinona testata koiran mielentilaa

Kun totutamme koiraa uusiin tilanteisiin, ja tavoitteenamme on saada jokin käytös toimimaan häiriöissä, on usein järkevää aloittaa harjoittelu uudessa tilanteessa jollakin muulla käytöksellä kuin tavoitekäytöksellä. Tämä siksi, että emme halua mahdollisesti ei-suotuisan mielentilan yhdistyvän tavoitekäytökseen. Emme myöskään halua koiran keskeyttävän vaikkapa seuraamista siksi, että se kokee tarvetta tarkkailla ympäristöään. Koulutuspelit ovat tässä erinomainen tapa auttaa koiraa sopeutumaan uuteen tilanteeseen tuttujen kaavojen kautta. Näissä peleissä huomion kääntäminen ympäristöön ei ole myöskään virhe, vaan informaatiota ohjaajalle.

Jos koira ei pysty jossakin tilanteessa pelaamaan sille entuudestaan hyvin tuttua peliä, ei voi olettaa, että koira pystyisi suoriutumaan hyvin mistään haastavammastakaan harjoituksesta kyseisessä tilanteessa. Mielentilan testaaminen tutulla pelillä säästää siis sekä koiraa että ohjaajaa turhautumiselta, kun liian vaikeassa tilanteessa ei yritetä harjoitella käytöksiä, jotka ovat siihen nähden liian haastavia.

Koiran hallinnan tunteen kasvaminen

Hallinnan tunteen saaminen ja säilyttäminen on ensisijainen vahviste. Jokainen on ollut elämässään tilanteessa, jossa tuntuu, ettei sitä hallitse. Tiedämme siis, miten epämiellyttävää se on. Hallinnan tunne taas mahdollistaa itsevarmuuden ja tehokkuuden. Kaikki tämä koskee ihmisen lisäksi yhtälailla koiraa. Kun koiralla on sen hyvin osaamien, hallinnan tunnetta vaalivien koulutuspelien kautta mahdollisuus vaikuttaa harjoituksen kulkuun ja ohjaajan toimintaan, se lisää motivaatiota ja itsevarmuutta. Esimerkiksi siedättäminen erilaisiin koiraa jännittäviin asioihin on lopulta nopeampaa ja tuottaa pitkäkestoisemman ja varmemman tunnetilan muutoksen, kun koiralla on tosiasiassa mahdollisuus vaikuttaa esimerkiksi siihen, miten lähelle se joutuu jännittävää kohdetta. Control Unleashed-menetelmä tarjoaa useita vaihtoehtoja valinnanmahdollisuuden toteuttamiseen eri tilanteissa.

Koiralle valinnan mahdollisuuden antaminen saattaa tuottaa ihmiselle hallinnan menetyksen kokemuksen, jos koira ei valitsekaan sitä, mitä olisimme toivoneet. Tässä kysytään ihmiseltä ensinnäkin halua ja motivaatiota kunnioittaa koiran tunteita ja valintaa, sekä toisekseen kykyä sietää itsessä herääviä epämiellyttäviä tunteita, ja kolmanneksi kärsivällisyyttä. Toivotun käytöksen odottaminen, ehkä pitkiäkin aikoja, voi olla ohjaajalle turhauttavaa, ja tuntua siltä, että koulutus ei edisty. Tällöin on erityisen tärkeää muistaa, että tunnetilan tai motivaation todellinen muutos ei tapahdu hetkessä, ja valinnan mahdollisuuden tarjoamalla vaikutat positiivisesti myös suhteeseesi koirasi kanssa, josta on paljon hyötyä pitkällä aikavälillä.

Jos koulutuspelit kuulostavat kiinnostavilta, niitä pääsee harjoittelemaan syyskuussa alkavalla Control Unleashed-verkkokurssilla. Lisätietoa löydät Control Unleashed-kohdasta ylävalikosta.