koiratanssi · kouluttaminen · omat koirat · Susu

Tahtitassujen koulutusviikonloppu 18.-19.5.2019 Yläneellä

Innostuttuani koiratanssista liityin keväällä koiratanssia harrastavaan yhdistykseen, Tahtitassuihin. Kyseessä on melko aktiivinen yhdistys, joka tukee koiratanssia harrastamista ja järjestää kilpailuja ja koulutusta. Ensimmäinen tapahtuma jäseneksi liittymisen jälkeen oli 18.-19.5. Yläneellä pidettävä leiri, ja koska kerrankin jotain järjestetään aivan kotikulmilla, niin olihan sinne päästävä. Leiri alkoi jo perjantai-iltana vapaatreenillä ja yhdessäololla, mutta en päässyt työkiireiden vuoksi osallistumaan vielä siihen. Mukavaa oli myös, ettei tarvinnut mennä aivan ummikkona uusien ihmisten joukkio, kun leirille osallistui myös kurssikavereita Turun Mirren koiratanssin viikkoryhmästä. Muut Tahtitassulaiset osoittautuivat mukavaksi porukaksi. Kaikki tämän postauksen kuvat ovat yhdistyksen puheenjohtajan Saila Rappumäen ottamia.

Hurautimme lauantaina aamulla Susun kanssa Yläneelle Kuralan Kartanotilalle. Koulutus järjestettiin hallissa, mikä olikin hyvä, koska viikonloppuna oli kunnon helteet ja olisimme ainakin Susun kanssa läkähtyneet ulkona auringon paisteessa. Lauantaina oli peräti kahden eri kouluttajan kanssa koulutusta pienryhmissä ja lisäksi aiheeseen liittyvä luento.

Olimme ensin koulutusvuorossa Leena Inkilällä. Olin etukäteen toivonut teemaksi meidän koulutuksemme positioiden opettamista, koska minun oli hiukan vaikea hahmottaa, miten haastavammat positiot opetetaan. Leena oli aivan ihanan kannustava opettaja ja hänellä oli selkeä metodi. Saimme hyvät vinkit positioiden opettamiseen ja sen varmistamiseen, että Susu todella tietää, mitä siltä toivotaan.

Leena piti myös päivän luennon aiheena vihjeet. Erittäin hyödyllistä perusasiaa, sain paljon mietittävää ja huomasin, että Susulta puuttuu monista tehtävistä sujuvuutta. Saimme myös hyvät ohjeet siihen, miten vihje vaihdetaan toiseksi ja miten käsiavut kannattaa häivyttää. Sekä Leenan koulutus että luento olivat minulle tarpeellinen muistutus siitä, miten tärkeitä perusasiat ovat.

Luennon jälkeen pääsin vielä Marjaana Lohivirran oppiin hiomaan avoimen luokan HTM-ohjelmaa, saimmekin ohjelman hyvin pitkälle suunniteltua. Marjaanalta sain myös kasapäin vinkkejä siihen, miten ylipäätään ohjelmaa kannattaa suunnitella ja miten kehää voi käyttää, sekä miten näytetään itsestä ja koirasta edustavin puoli tuomareille.

Sunnuntaina koulutus alkoi Anniina Ahosen vetämällä yhteisellä liikkumiskoulutuksella. Liikkuminen on minulle oikeastaan koiratanssissa haastavinta: en ole koskaan ollut erityisen tanssillinen ihminen ja koen vaikeana keskittyä jalkoihin, käsiin ja vielä koiraankin! Anniinan koulutus oli oikein hyvä apu hahmottamaan erilaisiin musiikkeihin sopivaa liikettä ja hän antoi myös vinkkejä siitä, miten liikkumiseen voi hakea inspiraatiota ja miten sitä voi harjoitella. Saimme myös jokainen yksityisohjausta omaan musiikkiimme sopivaan liikkeeseen. Tälläistä liikkumiskoulutusta tarvitsisin kyllä ehdottomasti vielä lisää!

Iltapäivän päätti kisatreeni, jossa jokaisella oli aikaa harjoitella omaa ohjelmaa tai kisamaiseen suoritukseen liittyviä asioita. Kokonaisuudessaan monipuolinen ja antoisa leiri, seuraavaa leiriä odotellessa!

kisa-analyysi · koiratanssi · omat koirat · rallytoko · Susu · toko

Kisatunnelmia kolmen eri lajin kisoista

Neljän kuukauden kisatauon jälkeen palattiin Susun kanssa ryminällä kehiin, nimittäin 27.4. kisattiin rallytokoa, 28.4. tokoa ja 5.5. koiratanssia. Aikaisemmin olen yleensä pitäytynyt vain yhdessä lajissa lyhyen ajan sisään, mutta nyt sattui useampi kisa niin sopivasti, että oli pakko kokeilla, miten Susu jaksaa tällaista. Ja jaksoihan se 🙂

27.4. kisattiin siis lähes puolen vuoden tauon jälkeen rallytokoa oman seuran kisoissa. RTK4-koulutustunnuksen saavuttamisen jälkeen Susun kanssa on ollut haasteena kisavire, eli se ei ole keskittynyt radalla ja pisteitä on siksi tippunut liikkeistä, jotka Susu kyllä osaa. Virettä on työstetty rallytokon valmennusrenkaan koulutuksissa Riitta Kivimäen johdolla, olemme esimerkiksi vaihtaneet radalla namipalkan lelupalkkaan ja palkka on tullut hienosta seuraamisesta ja vireestä. Ratatreeniä on myös tehty aiempaa enemmän, mutta entistä harvemmin koko rata palkatta, palkka on tullut 4-10 kyltin välein vaihdellen. Lisäksi kehääntuloja on palkattu paljon.

Treeni on selvästi kantanut, koska 27.4. Susu oli huippuvireessä eikä nuuskinut lainkaan! Kun vire saatiin kohdalleen ja teknisesti koira on taitava, niin pisteitä kertyi 99 näin ollen pistettiin myös valiokello käyntiin. Pisteet riittivät myös hienosti luokkavoittoon isossa lähes 20 koiran luokassa. Ainoa -1 tvä saatiin etuperuutuksessa ohjaajan omituisesta venkoilusta, etuperuutus on kylläkin epävarma liike ja sitä pitää vielä vahvistaa. Seuraavaksi rallytokoa kisataan 2.6. Varsinais-Suomen Kennelpiirin piirimestaruuskisoissa, ja sinnekin lähdetään ensisijaisesti hakemaan hyvää virettä ja iloista fiilistä, tulokset tulevat kun ovat tullakseen. Nyt taas riittää uskoa siihen, että rodun ensimmäinen RTVA-arvo on meille mahdollista saavuttaa.

28.5. kisattiin tokoa avoimessa luokassa neljän kuukauden kisatauon jälkeen niin ikään oman seuran kisoissa. Tokossa on ollut ehkä myös pientä virehaastetta, mutta lopulta pisteitä on aikaisemmin kuitenkin verottanut väärä mielentila ja toimimaton tekniikka erityisesti liikkeestä istumisessa ja kaukokäskyissä. Näitä haasteita on ratkottu Kennel Tendingin Riitta Jantunen-Korrin ja Pekka Korrin koulutuspäivässä sekä Lentsu Välimäen MM-tiimin kahdella leirillä ja tavoiteryhmässä. Kokeeseen lähdettiin hyvillä mielin, etukäteen oli fiilis, että pakka on kasassa. Ja olihan se! Kokeessa tosin ei ollut liikkeestä istumista vaan maahanmeno, joka on Susulla vahva liike. Kaukot eivät vieläkään ole ihan siellä missä haluaisin, mutta nyt kuitenkin kerättiin niistä 8 pistettä eikä Susun vire lässähtänyt täysin, vaikka ei myöskään ihan optimivireesä oltu. 6 koiran avoimessa luokassa Susu oli myös ainoa koira, joka löysi merkin ensimmäisellä yrittämällä, vaikka olikin hieman epävarma alkuun, jotenkin merkki oli todella hankalasti erottuva.

Yhteensä pisteitä kertyi 295, 1-tulos, KP ja sijoitus luokan toiseksi. Tokossa siirrymme suoraan voittajaan. Voittajassa haasteena edelleen ovat kaukot, joita lähdetään nyt tehotreenaamaan, lisäksi pitää varmaan hiukan harjoitella piilopaikkista 😀 Muuten Susulla on jo hallussa kaikki voittajaluokan liikkeet. Tavoitteena olisi päästä kisaamaan voittajassa elokuun SM-kisoissa, mutta olen kuitenkin sen suhteen maltillinen. Tänä vuonna voittajassa on joka tapauksessa aivan realistinen tavoite.

Viime viikonloppuna, eilen 5.5., teimme vielä aivan uuden aluevaltauksen ja kisasimme koiratanssia HTM-luokassa ensimmäisenä PONina Suomessa. Edellisen viikonlopun karkelot olivat tutussa paikassa lyhyen ajomatkan päässä, mutta koiratanssiin ajelimme reilu 2 h Janakkalaan molemmille aivan vieraaseen paikkaan. Aivan uuden lajin korkkaaminen jännitti hirveästi, ja esityksen aikana käteni aivan tärisivät. Susupa ei siitä ollut moksiskaan ja suoritti ohjelman juuri niinkuin kuuluikin. Pisteitä saimme esityksestä 162, kunniamaininnan ja luokkavoiton. Tuomarit toivoivat palautteessa koreografian ja kehän käytön pohtimista, kehuja Susu sai taitavasta positioiden hallinnasta. Omaa mieltä lämmitti myös huikeasti palkintojenjaossa Nadja Böckermanilta saatu positiivinen palaute Susun kauniista työskentelystä ja taitavasta postioiden pitämisestä. Myös koiratanssissa siirrymme suoraan avoimeen luokkaan. Se ei kuitenkaan tapahdu ihan hetkessä, sillä ensin täytyisi opettaa muutama uusi positio, valita musiikki ja suunnitella ohjelma 😀 Tällä hetkellä ajatuksissa on osallistuminen SM-kisoihin syksyllä Tampereella. Koiratanssikisoja järjestetään valitettavan vähän, ja harmittavasti seuraavat lähikisat sattuvat päivälle, jolloin olen lupautunut rallytokokilpailuihin vastaavaksi koetoimitsijaksi.

Reilussa viikossa saavutimme Susun kanssa 3 eri lajissa siis huikeita tuloksia, ja täytyy sanoa, että kyllähän se hyvältä tuntuu, kun kova työ näin upeasti palkitaan. Olemme treenanneet paljon ja hakeneet oppia monilta huippuosaajilta eri paikoista. Erityisesti Riitta Kivimäen ja Lentsu Välimäen valmennus on ollut meille tärkeää. Oman asenteen hiomisella on myös ollut iso vaikutus: treeneissä, ja kisoissa, tavoitteena on ensijaisesti se, että Susulla olisi aivan huippuhauskaa. Toki ei voi koskaan kieltää, etteivätkö ne tulostavoitteet väikkyisi taustalla hiukan, mutta nyt tuntuu, että olemme oikeasti kehittyneet Susun kanssa _tiiminä_. Se, mitä olen tavoitellut ja mistä olen puhunut, on vihdoin realisoitunut käytännössä. Tästä on huippua jatkaa kohti uusia luokkia ja seuraavien valiotulosten metsästystä.

bujoilu · havainnointi · omat koirat · seuranta · treenipäiväkirja

Koirabujo -koirien vuoden suunnittelu ja seuraaminen

Pahimmat muuttokiireet ovat nyt helpottaneet, joten aikaa on taas palata blogin pariin. Tänään kirjoitan jo aiemmin lupaamaani postausta bujoilun eli Bullet Journalin hyödyntämisestä koiraharrastuksessa. Esittelen useammassa postuaksessa bujoni eri osia, koska muuten tästä yhdestä tulisi kilometrin mittainen juttu. Tässä potauksessa esittelen koirabujoni peruspalat eli sisällysluettelon, muutaman perussivun, futurelogin ja kuukausinäkymät.

Bullet Journal eli bujo on yksinkertaisuudessaan itse tehty kalenteri, johon kerätään itselle tärkeitä tietoja. Bujoilusta voi lukea lisää metodin keksijän blogista tai suomenkielisistä kirjoista Bullet Journal -metodi ja Bujoilun voima. Itse aloitin bujoilun törmättyäni kirjakaupan alessa viimeksi mainittuun kirjaan, jonka innoittamana tein itselleni viime vuonna ensimmäisen bujoni. Tämän vuoden alusta päädyin käyttämään tavallista kalenteria ja koirille omaa bujoa ajankäytön vuoksi, mutta olen kuin huomaamattani ottanut käyttöön vihkon erilaisille listoille ja huomaan kaipaavani myös muuhun kuin koiriin liittyviä trackereita (eli seuraimia) jne. Metodi on siis osoittautunut ainakin itselleni hyödylliseksi.

Kuten bujoilun kehittäjä Ryder Carroll kirjoittaa, bujossa tärkeintä on toiminnallisuus, ei ulkonäkö. En ole mikään suuri askarteluihminen, mutto bujon koristelu on yllättävän rentouttavaa puuhaa. Se on kai minulle sitä aivojen lepoa ja ilmeisesti pääsen siinä flow-tilaan, koska puuhassa saattaa huomaamatta vierähtää pitkä tovi. Bujoilun myötä arkeen muodostuu ehkäpä siis enemmän hetkiä myös aivojen levolle ja käsillä tekemiselle.

Bujo alkaa sisällysluettelosivulla. Sisällysluettelon avulla pystyy isonkin vihkon kanssa nopeasti tarkistamaan, millä sivulla mitäkin on.

Ensimmäiseksi olen bujooni laittanut ns. jatkuvasti voimassa olevat sivut, eli perustietoja kaikista koirista (juoksut, rokotukset, madotukset, punkkisuojaus tms.) sekä hankintalistan, johon kirjaan koirille hankittavia tarvikkeita. Ostetut tarvikkeet merkataan rastilla, ja uusia hankintoja voi lisätä listan perään. Näitä sivuja voi tehdän bujossa minne tahansa väliin, mutta itse pidin loogisena laittaa ne heti alkuun.

Seuraavaksi bujossani on future log, jonka olen tehnyt koko vuodelle, vaikkei vihko varmaan riitä kuin muutamia kuukausia. Future logiin on merkitty kaikki tulevat treenit ja koulutuspäivät, ja sitä täydennetään ajan mittaan kun uusia tapahtumia ilmaantuu. Siellä pysyvät järjestyksessä kaikki koiramaiset menot, eikä mikään jää välistä. Ne on sieltä myös helppo siirtää kuukausinäkymään.

Kuukausinäkymän teen jokaiselle kuukaudelle erikseen, samoin viikkosivut. Ne auttavat minua hahmottamaan aikaa ja viikkoa, niiden avulla on esimerkiksi helppo suunnitella pääpiirteissään treenien aikataulu ja seurata nopealla vilkaisulla esimerkiksi treenien ja levon sykliä.

Bujon voi aloittaa koska vain, vaikka ihan keskeltä viikkoa ja kuukautta, ja edellä mainittujen avulla pääsee hyvin alkuun bujoilussa. Seuraavassa postauksessa kerron enemmän listoista ja trackereista eli seuraimista, jotka olen kokenut hyödyllisiksi.

kisa-analyysi · omat koirat · rallytoko · Susu

Rallytokorenkaan näyttökoe

Osallistuimme Susun kanssa lauantaina 15.12. rallytokorenkaan näyttökokeeseen Jyväskylässä, Haukkuvaaran koiraharrastushallilla. Valmennusrenkaan toiminnasta saat lisätietoa tästä. Susun kanssa haluaisin mukaan valmennusrenkaaseen, koska tarvitsen nykyisten ryhmiemme lisäksi vielä enemmän huipputason koulutusta, jotta pääsemme rallytokossa valiotuloksiin vaadittavalle tasolle. Jos saan suorituksemme hiottua huippukuntoon, minua kiinnostaa osallistuminen SM-kisoihin ja mahdollisesti myös kisaaminen Ruotsissa ja rallytokon PM-kisoissa.

Myös eräs kaverini osallistui näyttökokeeseen, joten lähdimme kimppakyydillä ajelemaan Turusta Jyväskylään lauantaiaamuna klo. 5. Matka sujui hyvin, eikä yhtäkään peuraa onneksi näkynyt. Perillä ehdimme hyvin ulkoiluttaa koirat ja laittaa tavarat kuntoon ennen kokeen alkamista klo. 10. Näyttäkoe oli mestariluokan rata, ja lisäksi radalla oli häiriönä muutama pehmolelu, ylimääräisiä kartioita ja ratamitta, ja kentän laidoilla oli sivuun kasattuna agilityesteitä. Olimme Susun kanssa 6. suoritusvuorossa.

Rata ei sinänsä ollut meille vaikea, vaan kaikki kyltit olivat sellaisia, jotka Susu aivan hyvin osaa. Suorituksessa tuli kuitenkin hyvin esiin se, miksi olemme saaneet RTK4, mutta emme valiotuloksia. Susua kiinnostivat ns. oudot häiriöt, eli kentän laidoille kasatut tavarat ja pehmolelut, ja se katseli niitä aika paljon. Kartioista, esteestä tai tuomarista, jotka ovat ns. normaalihäiriöitä, se ei sen sijaan piitannut lainkaan. Yleisöä ja kehästä poistumistietä kohti mentäessä se jäi nuuskimaan. Kun se oli kuulolla, kaikki kyltit kuitenkin onnistuivat.

Näyttökokeen jälkeen jokainen hakija vielä haastateltiin erikseen. Haastattelussa käytiin näyttöä läpi, ja kehityskohtina tuomarit olivat kiinnitäneet huomiota samoihin asioihin kuin itsekin. Lisäksi saimme palautetta siitä, että oikeaa puolta pitäisi treenata vielä sujuvammaksi, samoin kehään tuloa ja sieltä poistumista. Positiivista palautetta saimme siitä, että Susulla on tosi hyvä motivaatio työskennellä kanssani ja häiriöistä huolimatta se kuuntelee hyvin puhettani. Lisäksi saimme hyvää palautetta kisapalkkauksesta. Haastatellussa puhuttiin näyttökokeen lisäksi tavoitteista ja valmiudesta sitoutua valmennusrenkaan toimintaan.

Renkaaseen pääsemisestä riippumatta näyttökoe oli antoisa, koska se antoi tietoa siitä, että Susu jaksaa työskennellä aikaisen herätyksen ja pitkän ajon jälkeen, ja rauhoittuu vielä sen jälkeen mukavasti häkkiin nukkumaan. Sain myös hyvää ja harvinaista analyysia suorituksestamme kahdelta tuomarilta, minkä perusteella voin taas tehdä treenisuunnitelmia eteenpäin. Jos pääsemme renkaaseen, se tietenkin lisää omaa motivaatiota ja sitoutumista entisestään, sekä tietenkin tarjoaa arvokasta koulutusta ja muiden renkaan jäsenten tukea. Tieto valmennusrenkaaseen pääsemisestä tulee tammikuussa 2019, koska lopullisen valinnan renkaaseen pääsemisestä tekee rallytokoyhdistys. Onneksi välissä on joulu ja muutenkin tapahtuu kaikenlaista, joten odottavan aika ei (toivottavasti) käy kovin pitkäksi.

arjen tukitaidot · arkitaidot · kouluttaminen · omat koirat · Susu · Tellu · vastaehdollistaminen

Tellun haasteiden ratkaisu: LAT-tekniikka

Tellun kanssa olemme käyttäneet jännittäviin kohteisiin tutustuttaessa myös LAT- eli ”look at that” tekniikkaa. Tekniikka on yksinkertainen: heti, kun jännittävä kohde ilmestyy näköpiiriin, naksautetaan tai sanotaan palkkasana, ja koiran katsoessa ohjaajaa se palkitaan. Tavoitteena on, että ajan mittaan koira yhdistää kohteen ilmestymisen ruokapalkkaan, jolloin kohteeseen liittyvä tunnetila muuttuu positiiviseksi, ja koira alkaa kohteen ilmestyessä tarjota kontaktia Käytännössä kyseessä on siis vastaehdollistamisen tekniikka.

Tällä tekniikalla voi myös testata koiran jännityksen tasoa, koska koiran käytöstä seuraamalla saa tietoa sen tunteesta. Jos koira ei irrota katsetta kohteesta palkkasanan kuultuaan, kohde on joko liian jännittävä tai liian kiinnostava, jotta koira voisi luopua siitä. Jännitys voi johtua joko totaalisesta outoudesta tai siitä, että kohde on liian lähellä. Kiinnostava kohde taas on houkuttelevampi kuin omistajalla tarjolla oleva palkkio. Mikäli koira ei reagoi palkkasanaan, kyseessä voi myös olla, että se ei ymmärrä sanaa, tai palkat eivät ole koiran mielestä riittävän hyviä. Jos koira katsoo, mutta ei ota palkkaa, on palkka joko huono tai koira on liian jännittynyt. Olen toiminut siten, että jos Tellu ei ota kontaktia tai ei syö palkkaa, vaihtoehdoksi on tarjottu syliä. Hallitusti kauemmaksi siirtyminen (kävellen tai juosten) onnistuu harvoin Tellun kanssa, koska se ei suostu kävelemään kohteesta poispäin, vaan jää jumiin tuijottamaan sitä.

LAT-tekniikalla olemme lähestyneet kohteita, jotka eivät aiheuta paniikkia, mutta ovat kuitenkin hiukan jännittäviä tai jännittävän kiinnostavia, esimerkiksi vastaantulevat ihmiset ja koirat sekä erilaiset, ns. neutraalin kiinnostavat häiriöt, kuten treeneissä maassa olevat kartiot. Tekniikka on toiminut hyvin myös Susun remmirähjäyksen ja pihan vartioimisen vähentämisessä. Tekniikka on toiminut hyvin myös kiinnostavien kohteiden kanssa, esimerkiksi juuri kentällä tai treenitilanteessa olevien häiriöiden kanssa varsinkin Susulla, joka on oppinut pelin juonen nopeasti ja luopuu kontaktia tarjoten helposti häiriöistä. Kun koira alkaa tarjota kontaktia, palkataan tietenkin siinä. Tekniikkaa voi eri häiriöiden kanssa käyttää eri vaiheissa, ja aina voi palata taaksepäin. Tällä tekniikalla ei saa mitään negatiivista aikaiseksi, koska koiraa ei pakoteta tai rangaista, palkat tulevat ohjaajalta ja koira tekee itse valinnan, kykeneekö se siirtämään katseensa kohteesta ohjaajaan.

arjen tukitaidot · hallinnantunne · koiralähtöisyys · omat koirat · Tellu · valinnanvapaus

Tellun haasteiden ratkaisu: turvataito

Toinen erittäin tärkeä ja eteenpäin vienyt ratkaisu Tellun haasteisiin oli turvataidon opettaminen tilanteisiin, jossa Tellua alkoi pelottaa. Nämä tilanteet olivat Tellun kanssa haastavia, koska erityisesti noin 5 kk iästä alkaen sitä pelotti ulkona lähes kaikki vieras tai yllättäen tapahtuva. Reaktiona oli yleensä voimakas pyrkimys pakoon, mikä oli erittäin hankalaa ja vaarallista, koska tilanteita oli monesti vaikea ennakoida ja Tellu kiskaisi remmissä todella voimakkaasti. Vastaehdollistaminen ei näissä tilanteissa toiminut, koska Tellu ei suostunut syömään nameja, eikä koiran pakottaminen tilanteisiin ollut mielestäni hyvä vaihtoehto. Sen vuoksi Tellu opetettiin pyytämään syliin, kun sitä alkoi pelottaa.

Olin jo aikaisemmin huomannut, että Tellu pyrki syliin, viihtyi tosi hyvin sylissä ja pyysi paljon huomiota. Ajatus syliin pyytämisestä lähti, kun Jaana Pohjolan Tyytyväinen koira, onnellinen omistaja-kurssilla kerroin Tellun arkuudesta. Vanha, edelleen elävä ohje koirankoulutukseen on, ettei pelkäävää koiraa saa lohduttaa, koska pelko vahvistuu siitä. Jaanan mukaan pelkoa ei kuitenkaan voi tällä tavoin vahvistaa. Myös toisen, tieteelliseen tietoon menetelmänsä perustavan kouluttajan, nimittäin Jirka Vierimaan mukaan syliin pyytämään opettaminen oli oivaltava ja koiraa tukeva ajatus.

Syliin pyytämisen opettaminen oli todella helppoa: menimme vain ulos, ja kun Tellu muuttui jostain syystä epävarmaksi, taputin mahaani ja se sai sen hyppäämään minua vasten ja se nostettiin syliin. Kokemus oli ilmeisesti Tellulle todella palkitseva, koska se oppi tempun kerrasta. Syliin päästyään se ei enää pyrkinyt pakoon, vaan istui siinä katselemassa maailmaa. Jos Tellulle nykyään syntyy pakoreaktio jossain tilanteessa, pienellä vihjeellä sen saa pyytämään syliin.

Tämän taidon oppiminen on vienyt Tellua ja meidän suhdettamme hurjasti eteenpäin. Ensinnäkin Tellu oppi vaihtoehtoisen tavan reagoida jännittävään tilanteeseen, ja sen käyttäytyminen tuli monipuolisemmaksi. Toisekseen Tellu oppi, että minä olen turvallinen ja luotettava, ja suojelen sitä tilanteessa kuin tilanteessa. Kolmanneksi, ja tämä on ehkä kuitenkin se tärkein anti, MINÄ sain koiran omaehtoisuutta ja tilanteen hallinnan tunnetta tukevan, kaikin puolin turvallisen keinon auttaa Tellua näissä tilanteissa, jolloin oma oloni helpottui hurjasti. Ja sillä on ollut iso vaikutus koiraan.

Syliin pyrkimisestä on myös tullut mittari Tellun kokeman stressin arvioimiseksi eri tilanteissa: vaikka se näyttäisi rauhalliselta, syliin pyytäminen kertoo sen kokevan olonsa jollakin tasolla epämiellyttäväksi. Esimerkiksi treenitilanteessa, jossa se palkitaan lelulla, se vaikuttaa innokkaalta ja rennolta, mutta haluaa kuitenkin syliin esittelemään leluaan, samoin kun kotona leikitään useamman koiran kanssa kerralla (vaikka koirat siis eivät näissä tilanteissa ole koskaan tapelleet leluista). Kun tilassa ei ole muita koiria, tätä ei tapahdu. Kun ole ottanut tellua töihin, olen huomannut, että työhuoneeni ovensuussa pitkään minulle juttelemassa seisovat ihmiset aiheuttavat saman sylipyynnön, vaikka koira ei muuten vaikuta pelkäävän.

Päivi Saarilahden koulutuspäivässä totesimme, että tilanteissa, joissa se kokee epävarmuutta mutta ei vielä pelkää (eli häntä on pystyssä, ei koipien välissä), voi tilanteen mukaan tukea Tellua ”seisomaan omin jaloin”, jotta se saisi myös kokemuksia siitä, että se saa tilanteen itse ratkaistua. Tämä vaatii paljon koiran tarkkailua ja sensitiivisyyttä sen tunnetiloille, koska haluan pitää sylin oikeasti kannattavana keinona ratkaista tilanteita.

Tällä hetkellä ulkona sylipyyntöjä esiintyy enää hyvin harvoin, kun Tellun reaktiot kaiken kaikkiaan ovat laantuneet. Uskon, että sillä on merkitystä tässä, että koira tietää tilanteet ratkaisukeinon olevan aivan tassun ulottuvilla kaiken aikaa, joten sen on turvallisempaa tutustua jännitäviin asioihin. Kaikkia koiria ei voi joko niiden koon tai omistajan liikerajoitteiden vuoksi nostaa syliin, jolloin kannattaa miettiä, olisiko olemassa joku vastaavan lopputuloksen tuottava muu ratkaisu. Meille tämä yksinkertainen keino on tuonut arkeen ison helpotuksen.

koiralähtöisyys · omat koirat · Tellu

Tellun haasteiden ratkaisu: stressinhallinta ja palautuminen

Tellun haasteiden ratkaisussa ylipäätään avuksi on ollut Tellun hyvien ominaisuuksien ja sille sopivan elämänrytmin ja koulutustavan yhdistelmä: Tellun kyky palautua ja tottua asioihin, sen älykkyys, omistajan kontrolloima koiran stressinhallinta ja valinnanvapauteen perustuva koulutus. Tässä käsittelen stressinhallintaa ja palautumista.

Kun Tellu saapui ja oli kotiutunut, aloin sosiaalistaa sitä ja käydä sen kanssa treeneissä samalla tavalla kuin aikaisempien koirieni kanssa. Meillä oli oma vakiryhmäpaikka Tuijan koirakoulussa tokoryhmässä. Tellu kävi myös Tiina Kuusiston alkeistokossa ja hiukan myöhemmin Lentsu Välimäen nuorten koirien tokoryhmässä. Tähän päälle sitten leikit koirakavereiden kanssa, muutama kerta paimennuskokeiluja talven ja kevään aikana sekä tietysti normaalit ulkoilut. Muille koirilleni tällainen puuha on sopinut, mutta Tellu ei tuntunut edistyvän arjessa eikä treenissä, ja muuttui ajan mittaa haluttomammaksi lähtemään kotoa. Treeneissä se ei jaksanut innostua tekemisestä ja paineistui todella herkästi. Tellulla oli myös vatsa koko ajan löysällä, ja sillä oli huono ruokahalu. ”Koira rentoutuu hyvin metsälenkillä” tai ”hajutyöskentely rentouttaa” – tyyppiset vinkit eivät oikein toimineet, kun metsässä kaikki äänet jännittivät eikä koiralle oikein pystynyt opettamaan hajutyöskentelyä, kun uusien asioiden opettelu ei kiinnostanut.

En ymmärtänyt, miksei sosiaalistaminen toimi, ja ajattelin koiran olevan jotenkin ”rikki”. Päätin siis lyödä hanskat naulaan harrastusten osalta, eikä Tellu käynyt useampaan kuukauteen juuri missään lenkkejä lukuunottamatta, kun juoksutkin sattuivat keväälle. Toukokuun alussa meillä oli viimeinen kerta Lentsun nuorten koirien tokoryhmää, ja se järjestettiin vieläpä Kupittaan puistossa, jossa siihen aikaan on vieressä jalkapallotreenit ja ympärillä paljon lenkkeilijöitä, lapsia, pyörilijöitä yms. Halusin kuitenkin mennä paikalle, ja Tellu pääsi vielä ”viimeisiin” treeneihin. Suureksi yllätyksekseni kaikki meni todella hyvin, Tellu oli innokas eikä juuri reagoinut ympäristön häiriöihin. Olin aivan ihmeissäni, mistä tällainen muutos johtui.

Pohdin asiaa heti muutaman päivän kuluttua olleessa Jaana Pohjolan Tyytyväinen koira, onnellinen omistaja- kurssin lähipäivässä. Jaanan ajatus oli, että Tellu on todennäköisesti päässyt nyt hyvin toipumaan stressistä, ja kykenee siksi toimimaan paremmin. Tästä linkistä pääset lukemaan lisää Jaanan ajatuksia stressistä. Tellun kohdalla stressin merkitys oli mielestäni hyvin looginen ajatus. Tellu esimerkiksi jännitti ulkoiluja, eikä kyennyt lenkin jälkeen enää samana päivänä treenaamaan, koska oli lenkistä niin väsynyt. Sen mieli ei siis ehtinyt palautua riittävästi.

Uusien kokemusten ja liiallisen rasittumisen kanssa tasapainoillakseni tein suunnitelman siitä, miten kokonaiskuormituksen nousua liian suureksi ennaltaehkäistiin. Koska Tellu jännitti asioita ulkona, se ulkoili yksin vain pihapiirissä, missä se ei enää siinä vaiheessa jännittänyt. Pidemmät lenkit ja tutustumiset uusiin lenkkimaastoihin tehtiin aina perheen muiden koirien kanssa, joista Tellu saa paljon henkistä tukea. Pitkät lenkit tehtiin myös 9/10 kertaa aina samalla reitillä, jotta se tulisi Tellulle oikeasti tutuksi ja turvalliseksi. Koska Tellu jännitti autoilua eikä siedättynyt siihen autoilun lisäämisellä, autoilun määrä sen sijaan sitten vähennettiin enintään yhteen edestakaiseen matkaan viikossa. Uusien asioiden opettelu siirrettiin kokonaan kotiin, ja vieraissa paikoissa tehtiin ainoastaan tuttuja juttuja. Treenit tai muu runsaaseen häiriöön sosiaalistaminen vähennettiin samoin kertaan viikossa. Kyllä muuten tuntui aktiiviseen harrastamiseen tottuneesta ohjaajasta vaikealta!

Tellun riittävän palautumisen huomaa siitä, että se pääsee jännittävistä asioista nopeasti yli, tottuu asioihin ja pystyy syömään jännittävissäkin tilanteissa nameja. Vatsan toiminta on muuttunut normaaliksi ja Tellu on muuttunut koko porukan nopeimmaksi syöjäksi, joka on sentään aika paljon sanottu tässä laumassa. Riittävän pienissä annoksissa autoilu jännittää vähemmän ja Tellu pystyy nyt myös tutussa treenihallissa oppimaan uusia taitoja. Myös häiriönsieto on kasvanut.

Tellun kanssa edellä mainittu strategia on siis osoittautunut toimivaksi, ja uskon, että pitkän ja terveen elämän takaamiseksi riittävä palautuminen on myös välttämätöntä. Koira ei voi hyvin, jos se ei pääse riittävästi palautumaan kuormituksesta – se, mikä koiraa kuormittaa ja miten paljon se tarvitsee palautumisaikaa, on yksilöllistä. Tämän myötä olen myös tarkastellut kriittisesti muiden koirieni elämää, olisiko niidenkin palautumisessa vielä parantamisen varaa. Itse koen tärkeäksi elää koiran hyvinvointi edellä, harrastustulokset tulevat sitten bonuksena päälle, jos tulevat. Omaa koiraa oppii lukemaan, kun tarkkailee koiraa riittävästi ja kiinnittää erityistä huomiota sen mielentilaan ja ilmeeseen. Lisäksi pitää olla rehellinen itselleen: on tosi vaikea myöntää, että on omalla toiminnallaan ajanut koiran uupumukseen. On myös tosi vaikea luopua omista tavoitteista, samalla miettien, mitä muutkin nyt ajattelevat kun koira joutuu lomalle. Onneksi tilanne on harvoin peruuttamaton, joten itselleen kannattaa olla armollinen ja antaa sekä ihmiselle että koiralle riittävästi aikaa.

arkitaidot · omat koirat · Tellu

Tellu treenaa: haasteita koiraopettajani kanssa

Aika juoksee niin nopeasti, ja nyt Tellu-pentu onkin jo 1 v 3 kuukautta vanha! Tästä postauksesta alkaa juttusarja, jossa kerron matkastani Tellun kanssa. Tellun kanssa matka on ollut vaiheikas, ja se on sisältänyt myös muutamia epätoivon hetkiä ja hanskojen tiskiinlyömistä. Tellu ei ole osoittautunut olevan aivan sitä, mitä odotin, ja sopeutuminen koiran ehtoihin vaati todella paljon työtä itseni kanssa. Tässä vaiheessa koen, että meillä on kuitenkin hyvä vaihe, ja olen Tellun ansiosta kirkastanut omaa koulutusfilosofiaani ja oppinut huimasti uusia asioita.Tässä osassa taustoitan sitä, millaisia haasteita olen kohdannut tämän koiraopettajani kanssa. Myöhemmin käyn läpi sitä, miten eri haasteita on lähdetty ratkaisemaan.

Tellu syntyi kovasti odotettuna pentuna Marquee-kennelissä Marika Toivosen luona Tampereella 8.7.2017. Tellun emä on oma koirani Tiuhti ja isä Takku (Marquee Mumbo-Jumbo), jonka tunnen usean vuoden ajalta. (Tellu koiranetissä) Odotin saavani hyvin äitinsä kaltaisen pennun, josta löytyy potentiaalia harrastuskoiraksi. Pentueeseen syntyi kaksi narttua, joista sain valita, kumman haluan. Ihastuin jo heti alkuun Tellun lähes kokovalkoiseen väritykseen, mutta lopullisen päätöksen sinetöi pennun hurja ahneus, kun siitä otettiin poseerauskuvia.

Haimme Tellun Marikalta luovutusiässä, ja ensimmäinen haaste oli edessä jo kotimatkalla: Tellu meni täysin paniikkiin autossa. Pentu istui sylissäni etupenkillä ja huusi suoraan huutoa sekä pyrki pakoon koko kahden tunnin ajomatkan Turkuun. Ajattelin, että nyt täytyy sitten ajella kovasti, jotta pentu tottuu, mutta mitä vielä: eihän se tottunut, vaan huusi ja huusi aivan hirmustuksissaan aina vain, vaikka joka päivä ajeltiin. Lopulta ajattelin, että koitan laittaa Susun näyttämään pennulle mallia autoilusta, Susu kun autossa pääasiassa nukkuu. Pentu siis samaan häkkiin takalaatikkoon ja liikkeelle. Tellu alkoi huutaa samantien, mutta Susupa ei sitä suvainnut vaan räppäsi sitä. Normaalisti en suosittele tätät taktiikkaa kenellekään, mutta Tellu huomasi kurinpalautuksesta toivuttuaan, ettei tässä nyt ehkä kuitenkaan olla kuolemassa. Sen jälkeen se ei enää ole autoillessa ollut paniikissa, vaikka jännittää autossa edelleen. Testasin eri paikkoja kuljettaa sitä autossa, ja takalaatikko valikoitua parhaaksi, koska sieltä se ei näe ulos ja rauhoittuu makaamaan paikoilleen hiljaa.

Tellun kanssa ulkoiltiin paljon lähimetsässä ja pentukavereiden kanssa, ja noin 12 viikon iässä alkoi sen erilaisuus aikaisempiin koiriini käydä enemmän esille. Jotain uutta kohdattaessa Tellun ensi reaktio oli jännittynyt, ja jos sitä alkoi pelottaa, esiin tuli erittäin voimakas pakoreaktio. Vieraan koiran haukkuminen sai sen täysin pois tolaltaan kesken painileikin kaverin kanssa, ja se lähti täysillä karkuun aiheuttaen minulle lähes sydänkohtauksen pinkoessaan päättömänä kohti autotietä. Muutaman pelkopaon jälkeen uskalsin pitää sitä onnettomuuksien välttämiseksi vapaana vain paikoissa, joista oli ainakin 500 m lähimmälle autotielle. Myös remmissä tuli esiin voimakas pakoreaktio, ja Tellu onkin ollut aina valjaissa, koska pelkäsin sen pääsevän pannasta karkuun.

Tellu reagoikin pelolla lähes kaikkeen: se jännitti vastaan tulevia ihmisiä, lintujen laulua, veden tippumista rännissä; oikeastaan siis lähes kaikkea. Ulkoilut sen kanssa olivat tuskaa, koska itseäni alkoi jo koiran käytös harmittaa, kun omasta mielestäni (eikä muidenkaan koirien mielestä) mitään pelättävää ei ollut. Vastaehdollistaminenkaan ei onnistunut, koska Tellulla syömisen lopettamisen kynnys oli todella matala: namit eivät kelvanneet lainkaan. Lisäksi sen tempperamentti on hyvin vilkas: se kuulee ja näkee kaiken ja pää pyörii kuin pöllön poikasella.

Osallistuin Tellun kanssa heti tietenkin myös kurssille hallissa, niinkuin kaikkien muidenkin kanssa. Treeneissä tellua jännitti alkuun kaikki niin kovasti, etteivät namit kelvanneet, ja ensimmäiset kerrat kuluivat sen maatessa lattialla ja katsellessa muita koiria. Kun se muutaman kerran jälkeen rohkaistui syömään, treenien aloittaminen oli silti tahmeaa, koska Tellu ei pystynyt keskittymään uuden oppimiseen, jos tilassa oli kovasti häiriötä. Tellu ei myöskään suostunut menemään mihinkään ”kapeisiin” väleihin, esimerkiksi ohjaajan ja 1,5 m päässä olevan seinän väliin houkuttelu sai sen lyömään liinat täysillä kiinni. Tellu reagoi muutenkin paineeseen tosi voimakkaasti: jos remmi kiristyi syystä tai toisesta, se alkoi lähes pakonomaisesti nojata painetta vastaan. Ulkoillessa tämä on tietysti myös äärimmäisen rasittavaa, koska hihnan kiristyminen sai 100 % kerroista aikaan järjetöntä vetoa ja riuhtomista.

Tässä siis pääkohdat uusista haasteista, joihin Tellun kanssa olen törmännyt. Todettakoon, että ei elämä sen kanssa kuitenkaan kokonaisuudessaan erityisen hankalaa ole: Kotona sisällä Tellu ei pelännyt eikä välittänyt esim. rappukäytävän äänistä. Tellu oli heti alusta alkaen erittäin koirasosiaalinen ja taitava koirien kielessä, eikä haukkuvia koiria lukuunottamatta pelännyt ollenkaan koiria, vaan oli kutsumassa myös itseään huomattavasti suuremmat koirat leikkiin kanssaan. Laumassamme se tiesi paikkansa eikä aiheuta hankaluuksia, vaan sopeutui porukkaan heti. Tellu oli myös heti kotiuduttuaan todella hellyydenkipeä: se herättää minut aamulla makaamalla vatsani päällä rapsutettavana ja on aina tulossa syliin ja paijattavaksi. Ja olihan se aivan syötävän suloinen, mikä kyllä auttoi erittäin paljon vaikeina hetkinä.

Kaiken edellä sanotun jälkeen Tellun ollessa reilun puolen vuoden iässä olin aivan epätoivoinen, ettei sen kanssa pysty koskaan harrastamaan mitään enkä osaa toimia sen kanssa, ja löin hanskat naulaan. Kuitenkin se sytytti minussa kipinän opiskeluun, koska kuitenkin sisimmässäni halusin saada nämä haasteet hallintaan sekä itseni että koiran takia. Siksi hakeuduin esimerkiksi Jaana Pohjolan kurssille, josta olen aikaisemmin julkaissut lyhyen postauksen.

Seuraavalla kerralla kerron siitä, miten olen Tellun kanssa toiminut ja päässyt haasteissa eteenpäin.

kouluttaminen · omat koirat · rallytoko · Susu · treenianalyysi

Oman toiminnan tarkastelu: arjen ja toisen lajin vaikutus rallytreeniin

Liityin lokakuun alussa TSAU ry:hyn ja pääsin siellä treenaamaan rallytokon valmennusryhmään. Ryhmä on omatoiminen treeniryhmä, jossa treenaajat auttavat toisiaan. Tarvitsen Susun kanssa säännöllistä rallytreeniä muiden valvovan silmän alla, koska seuraavana atvoitteena meillä on rallytokossa valiotulokset. Nyt ne ovat vielä kaukaisena haaveena, koska paras tuloksemme mestariluokassa on tällä hetkellä 84 p.

Ryhmässä sain heti ensimmäisessä treenissä pohdittavaa siitä, miksi koiran nenä menee maahan aina, kun sanon ”hyvä”. ”Hyvä” ei siis selvästikään ole Susulle keep-going-signaali, niin kuin haluaisin sen olevan, vaan Susu tulkitsee sen vapauttavana. Toiset huomasivat myös, että Susu häiriintyy, jos sitä kehuu ylipäätään seuraamispätkän aikana.

Jäin pohtimaan näitä asioita, mistä ne johtuvat ja mitä olisi tarpeen tehdä. Susun kanssa lenkillä ollessani lamppu syttyi, kun huomasin, mitä teen: Kun lenkillä Susu tarjoaa seuraamista, sanon ”hyvä” ja näytän tyhjiä käsiä, jotta se vapautuu haistelemaan. Ei ihme, että se siirsi saman toiminnan myös rallyradalle. Puhumisen seuraamista häiritsevän vaikutuksen päättelin johtuvan siitä, että tokoa treenatessa en tietenkään puhu koiralle seuraamisen aikana. Tokoseuraamista on harjoiteltu huomattavasti enemmän kuin seuraamista rallyradalla, joten on loogista, että siihen liittyvät rutiinit ovat Susulle vahvempia.

Näiden pohdintojen jälkeen tein suunnitelman, että harjoittelemme Susun kanssa rallyrataa jatkossa niin, että se vain seuraa radan läpi yhdellä käskyllä, toki palkaten ja pituutta vaihdellen. Kun radalla kontakti on toivomaani luokkaa, alan lisätä joukkoon yksittäisiä temppuja. Pysäyttävistä tempuista, esim. sivulle istumisesta, eteentulosta yms. voi kehua, mutta minun tulisi välttää hyvä-sanan käyttöä. Näin rallyn ja tokon kokonaisuussuoritukset alkavat lähentyä toisiaan ja kokonaisuudesta tulee Susun näkökulmasta loogisempi. Olen huomannut, että Susu on koira, jota rutiinit auttavat varsinkin kisatilanteessa, ja näin saamme vahvistettua rutiinia kahteen lajiin yhdellä kertaa.

Jos siis lajitreenissä on hankaluus, kannattaa pysähtyä pohtimaan sen mahdollisia taustoja, ja vasta sen jälkeen miettiä korjauskeinoja. Aina ei tarvita esimerkiksi tempun helpottamista, vaan puitteita järjestelemällä voidaankin saada aikaan toivottu muutos.

omat koirat · Susu · Tellu

Blogi palaa tauolta, uusia tuulia

Blogi on ollut aika pitkään tauolla, syynä on ollut erityisesti yliopisto-opintojen loppuun saattaminen, joka on nielaissut kaiken vapaa-ajan. Se urakka on nyt todistusta vaille saatu onnellisesti päätökseen, joten koiraharrastukseen ja blogiin on nyt mahdollista keskittyä enemmän. Jatkossa blogia on tarkoitus päivittää aktiivisesti treenipäiväkirjan ja muidenkin pohdintojen osalta.

Edellisen postauksen jälkeen on tapahtunut monia jännittäviä juttuja. Niistä tärkeimpinä Susu saavutti RTK4-koulutustunnuksen ja voitti PON-kerhon rotumestaruuskisoissa sekä rallytokon että tokon rotumestaruuden.

Olen päässyt myös mukaan Lentsu Välimäen Tavoiteryhmään ja Matkalla menestykseen-tiimiin, joissa pääsen kehittämään erityisesti Susua eteenpäin ylempien luokkien kisakoiraksi. Liityin myös mukaan TSAY ry:n toimintaan, ja pääsimme siellä treenaamaan rallytokon valmennusryhmään. Uusia huippujuttuja on siis paljon.

Tellun kanssa treenaamiseen on myös löytynyt kotitreeneissä uudelleen tekemisen ilo. Tellu on nyt 1 v 3 kk ikäinen ja on kehittynyt edukseen viime kuukausien aikana. Kävin Tellun kanssa Päivi Saarilahden (Pro Koirakko) koulutuksessa, ja Päiviltä sain ihanaa kannustavaa palautetta tekemiseen Tellun kanssa. Tellu on viime aikoina rohkaistunut mukavasti ja sen häiriön sieto on parantunut huimasti.

Kesän aikana käynnistyneen Jirka Vierimaan valmennuksen aikana tutustuin Anna Sydänheimoon, joka luotsaa koirakoulu Pawsiteamia Piispanristillä. Valmennuksen päättyessä suunnittelimme yhteistyötä rallytokon koulutuksen saralla. Näin ollen aloitan kouluttamisen Pawsiteamilla 4.11., jolloin pidän muutamia rallytokon teematunteja. Ensi vuodelle on suunnitteilla myös muita juttuja 🙂 Blogiin on myös lisätty Koulutuspalvelu-osio: Mikäli koulutus kiinnostaa, sieltä löytyy lisätietoja.