Tag: arkitaidot

pentuelämä

Mitä kannattaa ottaa huomioon, kun uusi pentu saapuu taloon – osa 1 : Ruoka

Lystitassun1 Comment

Uusi pentu on saapumassa, ja yhden koiran talous muuttuu kahden koiran taloudeksi eli laumaksi. Monet koirat toivottavat uuden perheenjäsenen tervetulleeksi iloisesti, saavathan ne seuraa ja leikkikaverin. Matkaan voi kuitenkin tulla myös mutkia, kun kaiken huomion ja kaikki resurssit saamaan tottunut aikuinen koira joutuukin yhtäkkiä jakamaan kaiken. Omaan talouteeni on koiravuosieni aikana muuttanut Tiuhdin jälkeen 4 uutta pentua, ja jokainen on tuonut mukanaan hiukan erilaista mietittävää. Sarjan ensimmäisessä osassa käsitellään ruokintaan ja herkkuihin liittyviä näkökulmia.

Missä voi tulla haasteita?

Ruoka kuuluu koiran resursseihin, eli sille tärkeisiin asioihin. Resurssiaggressiivisuudella tarkoitetaan aggressiota, joka syntyy tilanteessa, jossa koira pelkää menettävänsä resurssin ja siksi puolustaa sitä. Ruokaan liittyvä resurssiaggressiivisuus on kohtuullisen yleistä, koska ruoka on erittäin arvokas resurssi.

Perheen ainoa koira ei ole tottunut jakamaan ruokaansa eikä puruluitaan. Jotkut koirat hoitavat nämä asiat yhteisymmärryksessä, mutta jossakin välissä erimielisyydet ovat enemmän kuin todennäköisiä. Ruokarauha on taattava molemmille osapuolille: aikuinen ei saa kytätä pennun syömistä ja näin ahdistaa pentua. Toisaalta pentu ei myöskään saa käydä härkkimään aikuisen ruokaa. Sama koskee puruluita. Toinen voi kytätä toisen herkkua, tai röyhkeämpi osapuoli voi jopa häätää toisen omalta kipoltaan tai puruluultaan.

Aluksi todennäköisempää on, että aikuinen koira yrittää päästä osingoille pennun ruoista. Jos aikuinen on kuitenkin alistuvaisempi luonne ja pentu röyhkeä, tilanne voi kääntyä myös toisin päin. Jos aikuinen vie pennulta ruoan tai puruluun, pentu harvoin alkuun vastustaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että näin jatkuisi ikuisesti: pentu voi kasvaessaan kerätä itsevarmuutta sen verran, että puolustaa ruokaansa. Joskus aikuinen uskoo kerrasta, mutta toisinaan tilanteesta voi syntyä myös tappelu.

Samat haasteet voivat koskea myös nameja, joita jaetaan koulutuspaloina, sekä aktivointileluja, joista usein muodostuu arvokkaita resursseja.

Miten ennaltaehkäistään ja hoidetaan ongelmaa?

Toistan vielä: Ruokarauha on taattava molemmille osapuolille. Mikäli pentu ei kykene puolustautumaan aikuiselta, tai pentu ei usko aikuisen varoitusmurahdusta, ihmisen tehtävä on puuttua tilanteeseen ja estää konfliktin kärjistyminen. Kaikkien talouden koirien pitäisi saada kokemus, että toisen koiran läsnäolo ei tarkoita ruoan menettämistä. Seuraavat asiat kannattaa ottaa huomioon, kun miettii koirien ruokintajärjestelyjä:

  • Ruoka-ajat. Miten monta kertaa aikuinen koira syö päivässä? Tyypillisimmillään koirat syövät yhden tai kaksi kertaa päivässä, joskus käytössä on myös jatkuva ruokinta. Pentu syö saapuessaan vähintään kolme tai jopa neljä kertaa päivässä. Mitä aikuinen tekee silloin, kun pentu syö? Jos aikuinen ei saa mitään ja se pääsee ihan läheltä seuraamaan pennun syömistä, paineet alkavat helposti kasautua. Jatkuva ruokinta ei myöskään välttämättä ole mahdollista, jos koirat syövät eri ruokaa ja ruokahalun määrä ei kohtaa. Pennun riittävien ravintoaineiden saanti vaarantuu, jos se vetää napansa täyteen aikuisen koiran ruokaa. Meillä aikuiset söivät kaksi kertaa päivässä ja pentu kolme, jolloin pentu sai ruoan eri tilassa ja aikuiset saivat pikkuisen nappulaa lattialle etsittäväksi samaan aikaan.
  • Ruokintapaikat. Missä koirat syövät? Aina ei ole viisainta, että koirat söisivät vierekkäisistä kupeista, ei aina edes samassa huoneessa. Jos toinen on toista ennen valmis, tai koirilla olisi mielihaluja syödä mielummin toisen ruoka kuin omansa, välimatkan kasvattaminen kannattaa. Tätä kannattaa miettiä myös puruluiden ja muiden herkkujen kohdalla. Pentu on yleensä paljon hitaampi syömään vähääkään kovia herkkuja, joten se voi joutua helposti rosvouksen kohteeksi. Meillä aikuiset koirat syövät aamuisin pakastetut kongit ja pentu nappulaa sekä oman pikku-konginsa. Pentu ei kuitenkaan malttaisi popsia nappulaa toisten mutustellessa lihaa, ja on myös nopeammin valmis, ja siirtyisi siis mielellään härkkimään aikuisten ruokia. Koska aikuiset tulevat hyvin toimeen keskenään, ne syövät yhdellä puolella porttia, ja pentu yksin toisella puolella.
  • Opeta, että toisen koiran lähestymisestä seuraa hyviä asioita. Koirille on mahdollista luoda mielikuva siitä, että toisen koiran lähestyminen saa ruoan lisääntymään. Tätä voi harjoitella esimerkiksi niin, että kun toinen koira tulee kohti, toisen kuppiin lisätään ruokaa/nameja. Samalla on huolehdittava siitä, ettei toinen koira pääse vahingossakaan ryntäämään toisen kupille, esim. portti kiinni välissä.
  • Nimi ja järjestys. Koirille on myös mahdollista opettaa, koska on niiden vuoro saada jotain. Opettaminen on yksinkertaista: aina kun koirille annetaan jotain, se tehdään tietyssä järjestyksessä ja lisäksi sanotaan koiran nimi, ennen kuin se saa omansa. Kun järjestys ja nimi toistuvat samanlaisena useita kertoja päivästä toiseen, koirat oppivat rutiinin ja siitä muodostuu niille vihjepolku. Vihjepolku tarkoittaa, että koirat oppivat ennakoimaan asioiden tapahtumista aina samassa järjestyksessä. Nimeäminen ja järjestys luo koiralle hallinnan tunnetta, kun se tietää, mitä milloinkin tapahtuu. Meillä koirat saavat aina ruoan jälkeen puruluut ikäjärjestyksessä nimen kera. Kerran epähuomiossa tarjosin Susulle luuta ensimmäisenä, ja olin aivan hämmästynyt, kun se kieltäytyi ottamasta sitä. Sitten tajusin, että ei ollut Susun vuoro, tarjosin luun Tiuhdille ja Susulle uuden, jonka se otti tyytyväisenä.

Onko sinulla muita hyväksi havaittuja vinkkejä, joilla taataan ruokarauha laumassa? Kommentoi blogia tai sosiaalisessa mediassa ja kerro omat vinkkisi!

Jäikö joku asia askarruttamaan tai haluatko jostain lisätietoa? Olen vain sähköpostin päässä ja vastaan mielelläni kaikkiin kysymyksiin sekä kuulen kommentit postauksesta. Älä epäröi ottaa yhteyttä saara.uljas@gmail.com tai yhteydenottolomakkeella. Facebookista ja Instagramista löydät sivuni lystitassun-nimellä ja siellä voit myös lähettää viestejä tai kommentoida.

arjen tukitaidot · harrastukset · koiralähtöisyys · kouluttaminen

Saat sen mistä luovut – luopuminen ilman pettymyksiä

LystitassunLeave a comment

Tavoitteellisen pennun pohjataidot- sarja saa jatkoa! Tässä postauksessa puhutaan luopumisen opettamisesta. Koira joutuu sekä arjessa että harrastuksissa luopumaan monista asioista. Ei saa syödä kaikkea herkullista tien pientareilta, ei saa mennä jokaisen kiinnostavan koiran ja ihmisen luokse, ei saa haistella kun pitäisi tehdä tehtäviä ja niin edelleen… Jos luopumista ei ole harjoiteltu, aiheutuu näissä tilanteissa helposti konflikti ja vastakkainasettelu koiran ja ihmisen välille, ja koiran kanssa kulkeminen ja treenaaminen voi tuntua hyvinkin raskaalta.

Kuva: Saila Rappumäki

Koirien välillä on suuria yksilöllisiä eroja siinä, miten impulsiivisia ne ovat, eli miten nopeasti ja ilman harkintaa ne reagoivat. Hyvin impulisiivinen koira toimii ärsykkeiden mukana nopeasti, kun taas hyvän itsehillinnän omaava koira pystyy hillitsemään mielijohteitaan ja toimimaan harkitummin saavuttaakseen päämääränsä. Impulsiivisen koiran kanssa arki voi toisinaan olla todella haastavaa, mutta onneksi luopumista voi harjoitella. Koiran synnynnäiset ominaisuudet vaikuttavat siihen, miten paljon harjoittelua tarvitaan ja miten nopeasti siinä voidaan edetä.

Opetustavalla on merkitystä

Perinteinen tapa opettaa luopumista on, että koiran eteen viedään jotain, mitä se haluaa, esimerkiksi nameja kädessä. Kun koira yrittää ottaa haluamansa, se viedään pois, esimerkiksi namikättä nostetaan ylöspäin. Kun koira ei enää yritä ottaa namia, se saa palkinnon toisesta kädestä. Jos mietimme tilannetta koiran kannalta, se etenee näin: Koira toimii aktiivisesti saadakseen haluamansa, aktiivisesta toiminnasta menettää palkkion = pettymys. Kun koira passivoituu, se saa palkkioksi jotain muuta, kuin mitä se alunperin halusi. Koiralle siis käytännössä opetetaan, ettei kannata kokeilla asioita, koska passivoituminen johtaa nopeammin palkkion saamiseen. Lisäksi koira oppii, että omalla toiminnalla ei ole mahdollista saada sitä, mitä haluaisi. Luopumisesta syntyy konflikti, ja pettymyksen tunteet voivat johtaa turhaumaan, joka voi ilmentyä ylikuumenemisena tai sijaistoimintona.

Jaana Pohjola kirjoittaa luopumisen vaikutuksesta koiran ja ihmisen suhteeseen. Kun ihminen estää pääsyn koiran haluamiin tavoitteisiin, ihminen näyttäytyy ikävässä valossa. Lisäksi, jos luopuminen opetetaan resurssien hallinnan kautta, koira kyllä oppii luopumaan asioista, jotka ovat ihmisellä. Mutta oppiiko koira luopumaan asioista, joita ihminen ei voi hallita? Miten opetetaan esimerkiksi jahtaamista rakastavaa bordercollieta luopumaan autoista tai polkupyöristä, jos luopuminen perustuu sille, että ihminen estää koiran pääsyn resursseille. Jokainen, joka on killuttanut jahtaamaan ampaisevaa koiraa hihnan päässä kerta toisensa jälkeen voi todeta, ettei tämä ole kovin tehokas tapa.

Lisäksi Jaana Pohjola kiinnittää huomiota siihen, mitä tapahtuu, jos ohjaajalta saatu palkkio on jatkuvasti huonompi kuin se, mitä koira oikeasti haluaa. Taas ollaan tekemisissä konfliktin kanssa. Ohjaajalla olevien palkkioiden arvo voi jopa laskea entisestään, jos koira kokee ohjaajan ajatteleman palkkion itseasiassa rankaisuna. Ohjaajakin näyttäytyy tällöin epäedullisessa valossa. Kun taas ihminen mahdollistaa pääsyn koiran haluamille asioille, ihminen alkaa näyttäytyä hyvässä valossa, mahdollistajana.

Saat sen mistä luovut – luopumista ilman palkkion poistoa ja pettymyksiä

Luopumista voi myös harjoitella siten, että koira ei menetä haluamaansa, vaan päin vastoin saa sen, kun luopuu ensin. Koiralle ei voi tietenkään antaa kaikkea, mitä se haluaa: koiraa ei voi esimerkiksi koskaan päästää jahtaamaan autoa palkkioksi siitä luopumisesta. Yksittäisissä tilanteissa luopuminen on kuitenkin todella paljon helpompaa, jos koiralla on kokemusta isosta määrästä toistoja, joissa se saavuttaa haluamansa luopumisen kautta. Jos autoja menee päivässä ohi 5, mutta luopumistreeniä, jossa koira saa palkkion, on kiinnostavilla kohteilla toistoina vaikkapa 15, koiralle syntyy kokemus, että useimmissa tilanteissa luopumisen kautta on mahdollista saavuttaa haluamansa. Silloin, kun koiralle ei voi antaa sen todella haluamaa asiaa, olisi kuitenkin tärkeää olla toinen, mahdollisimman hyvä palkkio tilalla.

Tähän luopumistreeniin liittyy myös ajatus siitä, että luopumiselle ei rakenneta vihjettä. Koiralle voi toki opettaa myös erillisen luopumisvihjeen, mutta itse haluan luopumisen lähtevän koirasta, en ihmisisestä. Kun koira luopuu oma-aloittesesti positiivisessa mielentilassa, oppiminen kantaa paljon kauemmas kuin siihen, että luopuminen tapahtuu palkkion menetyksen tai estämisen pelossa, koira passivoituen. Kun koira voi omalla toiminnallaan vaikuttaa asioihin, sen hallinnan tunne kasvaa. Tästä pääset lukemaan, miten oma-aloitteinen luopuminen auttaa kontaktin vahvistamisessa ja sitä kautta lajitehtävien kouluttamisessa.

Luopumisen harjoittelu todellisilla palkkioilla vaatii ohjaajalta koiran lukemista ja luovuutta. Tällaisessa harjoittelussa hyvä puoli on se, että koiralle on aito motivaatio saavuttaa palkkio. Arjessa kannattaa hyödyntää myös tilanteet, joissa koira on valmiiksi hihnassa. Tällöinkin toki syntyy konfliktia, mutta sitä voidaan myös näillä harjoitteilla purkaa. Esimerkiksi tilanteet, joissa koira haluaa mennä ulos ovesta, tervehtiä ihmisiä tai koiria lenkillä tai kiskoo kohti jotain hajua, ovat hyviä mahdollisuuksia opettaa koiralle, että ensin luopumulla se saavuttaa haluamansa asian.

Luopumista kannattaa kuitenkin harjoitella myös niin, että koiraa ei estetä lainkaan. Tällöin ei synny konfliktia, joten harjoittelu lujittaa koiran ja ihmisen suhdetta enemmän. Perinteisen namitavan sijaan koiraa voidaan opettaa luopumaan niin, että palkkio on sen saavutettavissa jatkuvasti. Suosittelen aloittamaan harjoittelun paikassa, jossa koiraa voi turvallisesti pitää vapaana tai ainakin pitkässä liinassa. Tällöin ei tule tarvetta kieltää koiraa harjoituksen aikana, eikä harjoittelu lähde niin helposti väärille raiteille.

Luopumista voi harjoitella esimerkiksi hajuista. Siihen löydät ohjeen täältä. Ihmisistä ja esimerkiksi tilassa olevista tavaroista luopumisen opettelu tapahtuu samalla logiikalla. Lisäksi luopumista voi harjoitella perinteisellä namimenetelmällä siten, että namit ovat avoimesssa kädessä. Harjoittelu aloitetaan käsi niin korkealla, ettei koira yritä ottaa nameja, ja koiraa palkitaan kun se hiukankin luopuu kädestä. Harjoittelun edetessä namikättä tuodaan vähitellen kohti koiraa. Jos koira yrittää ottaa nameja, kättä ei vedetä pois eli palkkiota ei poisteta eikä oma-aloitteisesta toiminnasta rangaista. Tätä tapaa on lätevä soveltaa kotona myös vaikkapa ruokakuppiin ja puruluihin. Lopulta päästään siihen, että namikäsi voi olla koiran nenän korkeudella, ja se silti luopuu ilman erillistä vihjettä.

Alla video siitä, miten Glennalle on opetettu luopumista pentutreeneissä.

Jäikö joku asia askarruttamaan tai haluatko jostain lisätietoa? Olen vain sähköpostin päässä ja vastaan mielelläni kaikkiin kysymyksiin sekä kuulen kommentit postauksesta. Älä epäröi ottaa yhteyttä saara.uljas@gmail.com tai yhteydenottolomakkeella. Facebookista ja Instagramista löydät sivuni lystitassun-nimellä ja siellä voit myös lähettää viestejä tai kommentoida.

Pennun kanssa maailmaan tutustuminen
Glenna · koiralähtöisyys · omat koirat · pentuelämä

Pennun kanssa maailmaan tutustuminen

LystitassunLeave a comment

Pentuelämää on nyt meidän perheessä eletty reilu 2 viikkoa, ja se tuntuu pieneltä ikuisuudelta. Edellisen pennun tulosta on aikaa se vajaa 3 vuotta, ja moni asia on ehtinyt unohtua, millaista se pikkupennun kanssa olikaan. Toisaalta myös olen tässä välissä oppinut itse aivan hirveän paljon, oma ajatusmaailma on muokkautunut ja koulutustaidot parantuneet huimasti. Ainahan sitä kai sanotaan, että seuraavan koiran kanssa tehdään asiat eri tavalla ja paremmin kuin edellisen kanssa, eikä ainakaan tehdä samoja virheitä. Nyt itse tunnen, että olen onnistunut tekemään ainakin alkuun osan asioista eri tavalla ja nimenomaan niin, että toiminta vastaa omia arvoja ja omaa tietopohjaa.

Glennan kanssa meillä on ensimmäistä kertaa käytössä oma piha, kaikki muut koirat ovat kasvaneet kerrostalossa. Oma piha, vaikka se onkin pieni ja vaatimaton, antaa pennulle aivan toisenlaisen mahdollisuuden saada omaehtoista liikuntaa sekä tutustua turvallisesti maailman ääniin, hajuihin ja sääilmiöihin. Toisekseen Glenna on aivan uskomattoman siisti, minkä se on oppinut aivan itse, kun sillä on jatkuva mahdollisuus käydä ulkona. Nyt lämpimillä keleillä meillä on ovi ulos käytännössä auki koko ajan, ja se voi itse valita, milloin se haluaa ulkoilla.

Oman pihan ja sen tarjoaman siisteyskasvatuksen myötä pentua ei ole ollut välttämätöntä viedä etuovesta ulos “suureen maailmaan” asioilleen, ja se onkin tuntunut omituiselta verrattuna aikaisempiin pentuihin. Olisi ollut liiankin helppoa tuudittautua siihen, että pentu tekee tarpeensa takapihalle, näkee siellä asioita ja saa liikuntaa, eikä siis tarvitse muuta. Eihän se tietenkään niin mene, vaan sosiaalistumisen takia on pikkuhiljaa laajennettava reviiriä omalta pihalta kauemmaksi. Nyt kuitenkin ulkoilusta on poistunut paine tarpeiden tekemisestä hihnan päässä, mikä on ollut yllättävän vapauttavaa.

Olemme aloittaneet maailmaan tutustumisen hyvin omaehtoisella ajatuksella: pentu saa päättää vauhdin ja suunnan. Jos pentu ei liiku mihinkään, olen heittänyt sille nameja maahan saadakseni siihen liikettä. Glenna oli aluksi pieni arkajalka eikä oikein halunnut liikuskella, mutta itsevarmuus on kasvanut huimaa vauhtia. Tähän systeemiin kuuluu myös se, että jos pentu haluaa kotiin, niin mennään kotiin. Yhden kerran Glenna säikähti ohi ajavia autoja niin kovin, että pinkoi etuovelle ja halusi sisään. Sen jälkeen säikähdyksen jälkeinen pyrähdys on saattanut tapahtua jonkin matkaa kotiin päin, mutta Glenna on kuitenkin valinnut vielä jatkaa ulkoilua. Kun pennulla on mahdollisuus aina päästä pois jännittävästä tilanteesta niin halutessaan, sen hallinnan tunne kasvaa ja se voi turvallisemalla mielellä jatkaa ympäristön tutkimista.

Nykyään Glenna ei oikeastaan haluaisi millään tulla retkiltään sisälle, vaikka itse jo huomaa, että se on väsynyt. Alkuun ulkona oltiin ihan maksimissaan 20 minuuttia, mutta nyt ulkoilut ovat pidentyneet ja ne pitenevät ihan huomaamatta vähän turhankin paljon. Matkaa olemme siis tehneet kävellen ehkä enintään 100 m edestakaisin, mutta aikaa tähän saa kyllä kiitettävästi käytettyä kun pentu saa päättää tahdin.

Olemme käyneet myös autoilemassa ja siten saaneet tuntumaa hiukan erilaisiin ympäristöihin. Autoilureissu on tietysti ajallisesti väkisinkin hiukan pidempi, koska autossa menee aikaa ja perillä olisi hyvä saada tehtyä edes jotain. Autoilu jännitti Glennaa aluksi kovasti ja se vinkui ja läähätti voimakkaasti, mutta se on nyt alkanut tottua matkustamiseen. Olemme käyneet eläinkaupassa, meren rannassa, treenihallilla ja puistossa ihmettelemässä maailmaa. Näilläkään retkillä ei ole kävelty pitkää matkaa, puisto oli niin jännä paikka, että siellä ei liikuttu juuri ollenkaan, vaan reissun tavoitteena on ollut erilaisten juttujen näkeminen niin, että tilanne ei kuitenkaan käy liian pelottavaksi.

Valitettavasti minulla päättyy loma huomenna, jolloin ei ole enää ihan yhtä paljon aikaa huolelliseen sosiaalistamiseen, mutta tietenkään sosiaalistaminen ei missään tapauksessa pääty tähän. Nopean oppimisen kautta on meillä vielä hyvän matkaa jäljellä, ja vanhasta viisastuneena sosiaalistamisen otollisen kauden ei kannata ajatella päättyvän siihen.

Ja onhan se oikeastaan ihan luksusta ja melkein meditaatiota seisoa keskellä metsää paikoillaan ja antaa pennun peuhata omiaan, ilman kiirettä tai tavoitteita, vain kuunnellen lintuja ja seuraten, miten eläinlapsi tutustuu maailmaan.

arjen tukitaidot · Glenna · kouluttaminen · omat koirat · pentuelämä · vastaehdollistaminen

Glennan ensimmäinen viikko

LystitassunLeave a comment

Miten aika voi mennä näin nopeasti? Jo viikko on mennyt siitä, kun Glenna, Jillaroo’s This Love, liittyi laumaan. Uuden pennun tulo on ollut kaikille tosi jännittävää, mutta kotiutuminen on mennyt niin hyvin kuin toivoa voi.

Kun hain Glennan kasvattajalta, minulla oli Susu mukana, koska en halunnut pennun heti säikähtävän sen vahtihaukkua. Susua vähän pennut ällöttivät, mutta sillä on erittäin tehokas elekieli ja se osaa hyvin näyttää, kun tarvitsee tilaa. Glenna oli oikein nöyrää tyttöä, ja Susu hyväksyi sen nopeasti. Kotimatkalla Glenna läähätti autossa, mutta 20 minuutin ajelun jälkeen rauhoittui. Valitettavasti meillä on ollut auton kanssa ongelmia, joten olen tämän lisäksi vain kerran päässyt Glennan kanssa katsomaan autohäkkiä.

Kotiin päästyämme myös Tiuhti ja Tellu saivat tavata pennun. Tellu aivan pelkäsi pentua, Tiuhti totesi, että ai tuollainen. Glennaa hiukan hirvitti, ja istuin sen kanssa lattialle sillä ajatuksella, että saa olla sylissä niin pitkän ajan kuin tarvitsee. Mutta Glennapa lähti jo muutaman minuutin kuluttua aivan matalana hiipimään seinien vieriä ja sohvien alusia, se tutki tarkasti joka sentin mennessään. Puolen tunnin päästä se juoksi jo häntä tötteröllä ympäriinsä.

Glenna ei välitä alustoista mitään, se vaihtaa sujuvasti matolta laminaatin kautta ulko-oven kynnyksen pellille ja siitä kiveykseltä ruoholle. Se saattaa pomppia jalkansa vesikuppiin eikä huomaa sitä. Tiuhtia inhottaa sellainen vedellä sotkeminen hirveästi. Lisäksi meillä oli vierashuoneen oven edessä esteenä iso, korkea pahvilaatikko, jonka ajattelimme riittävän estämään pennun pääsy huoneeseen. Mitä vielä, Glenna tökkäsi laatikkoa kuonollaan, sitten hyppäsi sitä päin ja kun se kaatui, meni iloisesti mukana ja kirmasi laatikon yli. Ulkona Glenna tassuttelee ritilöillä ja kaivon kansilla epäröimättä. Glenna ei myöskään ensimmäisten ulkoilujen jälkeen ole reagoinut muihin ääniin paitsi läheltä ohi ajavaan moottoripyörään.

Glenna leikkii paljon yksikseen ja kalvaa puruluita ja naruluita, joita on runsaasti ympäri asuntoa. Pikkuisen on maisteltu huonekaluja, mutta ei suuremmin. Se on ollut toisesta päivästä alkaen tehnyt käytännössä 90 % asioistaan ulos, mikä on mielestäni käsittämätöntä. Kun on lämpimät ilmat, meillä on takapihan ovi koko ajan auki, ja Glenna menee omatoimisesti sinne asioilleen. Sisälle tulee ainoastaan yöllä ja jos takaovi on kiinni. Mielestäni tämä on aivan ihmeellistä.

Vaikka oma pihamme ei ole suuri, vain noin 6×4 m, siitä on paljon iloa pennulle. Toistaiseksi vadelmapenkki on saanut olla rauhassa, muuten on kaivettu kuoppaa ja juostu ympäriinsä. Glennalla on käytännössä koko ajan vapaa pääsy ulos, ja se viihtyy siellä yksikseenkin. Pihassa on ympärillä verkkoaita, toistaiseksi karkaamisajatuksia ei ole ollut havaittavissa.

Aloitimme pienissä erissä “ulkomaailmaan” tutustumisen, kun Glenna oli ollut meillä kaksi päivää. Alkuun sitä jännitti paljon, mutta joka kerralla se on hiukan reipastunut. Asenne uusia asioita kohtaan on vielä aluksi jännittynyt, mutta esimerkiksi ihmiset ovat jo hetken tarkkailun jälkeen aivan supermahtavia. Ääniä Glenna ei juurikaan noteeraa ulkona enää, ja olen tehnyt tarkoituksella vastaehdollistamista sitä jännittäneisiin juttuihin heittämällä nameja maahan, jolle ollaan harjoiteltu omaa palkkiovihjettä. Lisäksi olemme alkaneet harjoitella “default behaviour”, olisiko oletuskäytös hyvä suomennos, eli meillä se on istuminen ja kontakti. Näistä teen omat postaukset myöhemmin. Olemme myös harjoitelleet hampaiden katsomista ja niskanahan nostamista rokotuksia ajatellen, ja koirafyssari teki Glennalle pienen käsittelyharjoituksen kun kävi hoitamassa isot koirat, ja Glenna oli siinä todella hieno pentu.

Ensimmäiseen viikkoon on mahtunut valtavan paljon kaikenlaista, vaikka mitään kovin ihmeellistä ei olla tehty. Nyt (sormet ristiin) meidän auto vaikuttaisi olevan vihdoin kunnossa, joten seuraavalla viikolla listalla on autoiluun totuttelu sylissä (mies kuskina) ja erikseen takana olevan kuljeutuslaatikon rakentaminen kivaksi paikaksi. Yritetään saada myös järjestettyä pentupainit ja mennään katsomaan kaverin hevosta sekä tutustutaan lähimetsään enemmän.

arjen tukitaidot · koiralähtöisyys · kouluttaminen · omat koirat

Asenne ratkaisee vai miten se meni?

LystitassunLeave a comment

Tällä viikolla on vihdoin tapahtunut suuri edistysaskel Susun remmikäytöksessä, eritoten vieraiden koirien ohituksissa. Analysoin hiukan sitä, minkä kaiken ajattelen olevan hyvän kehityksen taustalla.

Tottuminen

Susu on asunut elämänsä ensimmäiset 3 vuotta melko rauhallisessa lähiössä. Lenkeillä tuli harvoin koiria vastaan, eikä pihapiirissä näkynyt juuri koskaan ketään. Vajaa vuosi sitten muutimme, ja uusi asuinalue ja uudet lenkkeilymaastot ovat huomattavasti vilkkaampia. Täällä jokaisella ulosmenolla voi nähdä useita juoksevia ja pyöräileviä lapsia, paljon erilaisia koiria, sähköpotkulautoja ja -pyörtuoleja sekä hevosia. Alkuun nämä olivat epäilyttäviä, mutta nykyään lähes kaikesta päästään ohi ilman katsetta kummempaa. Sosiaalistuminen asioihin on tärkeää.

Lenkkeilyn määrä

Voin ihan rehellisesti myöntää, että muuton jälkeen lenkkien määrä sekä pituus on lisääntynyt huomattavasti. Syitä on kaksi: ensinnäkin olen asettanut liikunnan määrän arvoksi sinänsä ja toiseekseen täällä on tosi paljon mukavampi lenkkeillä, kun puitteet ovat paremmat. Nyt kun aamulenkki on tullut rutiiniksi, tuntuu jopa tosi oudolta, jos joskus käykin vaan pissattamassa koirat. Lisääntyneen liikunnan ajattelen vaikuttavan kolmella tavalla: ensinnäkin usein toistuvat, pitkät lenkit vähentävät uloslähdön “pikkujouluristeilytunnelmaa”, eli uutuudenviehätys hieman karisee. Toisekseen liikunnan tarpeen täyttyessä kiihtynyt höyryäminen vähenee. Kolmanneksi, mitä enemmän lenkkeilee, sitä enemmän on myös tilaisuuksia harjoitteluun.

Olosuhteet

Yritän valita reittejä, joilla ei tarvitse ohittaa aivan iholta, ja mennään vähän hiljempaa ja tarvittaessa pysähdytään. Otetaan tilaa niin paljon kuin mahdollista. Täällä nykyisillä hoodeilla on vielä sellainen ihana tilanne, että 90% vastaantulijoista ohittaa kauniisti ja tajuaa ottaa oman koiransa lähelleen, mikä tietenkin helpottaa meidän oppimista kauheasti.

Vahvistaminen ja vahvisteet

Sanomattakin varmaan selvää, että remmikoulutus perustuu meillä positiiviseen vahvistamiseen. Toki joskus menee hermot ja saattaa tulla pari kirosanaa, mutta eivät nuo edes niihin reagoi eivätkä ainakaan mitään siitä opi. Meillä on aina lenkillä namit mukana, tällainen kukkahattu kun olen. Kuitenkaan ne perusnamit eivät ole aina voittaneet vieraan koiran aiheuttamaa kiihtymystä. Nyt mukana onkin perusnamit helpompiin tilanteisiin ja erikoisherkut ohituksiin. Niitä erikoisherkkuja saa vain silloin, kun näköpiiriin ilmaantuu vieras koira. Kun koiran kiihtymys on aiemmin mainituista syistä jo valmiiksi vähäisempi, namit kelpaavat paremmin. Susu on alkanut pitkältä matkalta oma-aloitteisesti tarjota kontaktia, kun se näkee koiran.

Asenne

Aikaisemmin vastaantulevan koiran näkeminen aiheutti itsessäni reaktion: voi he*vetti, hihan kireälle ja kova komento koiralle. Mitäköhän Susu, minua todella herkästi lukeva koira, tästä oikein meinasi? Tuskin ainakaan sitä, että nyt onkin hyvä ottaa lunkisti ja mukavia asioita tapahtuu. Olen tietoisesti alkanut ajatella, että jokainen ohitus on mahdollisuus treeniin ja onnistumiseen. Hihnan kiristäminen on loppunut, sen sijaan hidastan ja kutsun koiraa luokse. Toki nykyään siihenkin on entistä vähemmän tarvetta, koska ison osan lenkeistä Susu kulkee muutenkin vierellä hihna löysällä. Namit kaivetaan valmiiksi esiin ja jokainen toivottu käytös, eli rauhallinen toisen koiran katsominen ja kontakti minuun merkitään ja palkitaan. Ääni ei nouse vaan pysyy iloisena ja pehmeänä. MInua on myös helpottanut tieto siitä, että jos koira on 3 vuotta rähjännyt niin käytös ei korjaannu kahdella lenkillä, vaan vaatii aikaa ja paljon onnistuneita toistoja. Päämäärätietoista lenkkeilyä ei ole oikeastaan koko koiran elämän mittakaavassa kovin isoa määrää takana.

Ja nythän ei jäädä laakereille lepäämään vaan vahvistetaan hyvää suuntaa. Tavoitteena on rento ja iloinen lauma, johon seuraavan pennunkin on hyvä tulla ja ottaa heti isommilta mallia.

arjen tukitaidot · kouluttaminen · omat koirat · Tellu · vastaehdollistaminen

Tellun haasteiden ratkaisu: LAT-tekniikka

Lystitassun1 Comment

Tellun kanssa olemme käyttäneet jännittäviin kohteisiin tutustuttaessa myös LAT- eli “look at that” tekniikkaa. Tekniikka on yksinkertainen: heti, kun jännittävä kohde ilmestyy näköpiiriin, naksautetaan tai sanotaan palkkasana, ja koiran katsoessa ohjaajaa se palkitaan. Tavoitteena on, että ajan mittaan koira yhdistää kohteen ilmestymisen ruokapalkkaan, jolloin kohteeseen liittyvä tunnetila muuttuu positiiviseksi, ja koira alkaa kohteen ilmestyessä tarjota kontaktia Käytännössä kyseessä on siis vastaehdollistamisen tekniikka.

Tällä tekniikalla voi myös testata koiran jännityksen tasoa, koska koiran käytöstä seuraamalla saa tietoa sen tunteesta. Jos koira ei irrota katsetta kohteesta palkkasanan kuultuaan, kohde on joko liian jännittävä tai liian kiinnostava, jotta koira voisi luopua siitä. Jännitys voi johtua joko totaalisesta outoudesta tai siitä, että kohde on liian lähellä. Kiinnostava kohde taas on houkuttelevampi kuin omistajalla tarjolla oleva palkkio. Mikäli koira ei reagoi palkkasanaan, kyseessä voi myös olla, että se ei ymmärrä sanaa, tai palkat eivät ole koiran mielestä riittävän hyviä. Jos koira katsoo, mutta ei ota palkkaa, on palkka joko huono tai koira on liian jännittynyt. Olen toiminut siten, että jos Tellu ei ota kontaktia tai ei syö palkkaa, vaihtoehdoksi on tarjottu syliä. Hallitusti kauemmaksi siirtyminen (kävellen tai juosten) onnistuu harvoin Tellun kanssa, koska se ei suostu kävelemään kohteesta poispäin, vaan jää jumiin tuijottamaan sitä.

LAT-tekniikalla olemme lähestyneet kohteita, jotka eivät aiheuta paniikkia, mutta ovat kuitenkin hiukan jännittäviä tai jännittävän kiinnostavia, esimerkiksi vastaantulevat ihmiset ja koirat sekä erilaiset, ns. neutraalin kiinnostavat häiriöt, kuten treeneissä maassa olevat kartiot. Tekniikka on toiminut hyvin myös Susun remmirähjäyksen ja pihan vartioimisen vähentämisessä. Tekniikka on toiminut hyvin myös kiinnostavien kohteiden kanssa, esimerkiksi juuri kentällä tai treenitilanteessa olevien häiriöiden kanssa varsinkin Susulla, joka on oppinut pelin juonen nopeasti ja luopuu kontaktia tarjoten helposti häiriöistä. Kun koira alkaa tarjota kontaktia, palkataan tietenkin siinä. Tekniikkaa voi eri häiriöiden kanssa käyttää eri vaiheissa, ja aina voi palata taaksepäin. Tällä tekniikalla ei saa mitään negatiivista aikaiseksi, koska koiraa ei pakoteta tai rangaista, palkat tulevat ohjaajalta ja koira tekee itse valinnan, kykeneekö se siirtämään katseensa kohteesta ohjaajaan.

omat koirat · Tellu

Tellu treenaa: haasteita koiraopettajani kanssa

LystitassunLeave a comment

Aika juoksee niin nopeasti, ja nyt Tellu-pentu onkin jo 1 v 3 kuukautta vanha! Tästä postauksesta alkaa juttusarja, jossa kerron matkastani Tellun kanssa. Tellun kanssa matka on ollut vaiheikas, ja se on sisältänyt myös muutamia epätoivon hetkiä ja hanskojen tiskiinlyömistä. Tellu ei ole osoittautunut olevan aivan sitä, mitä odotin, ja sopeutuminen koiran ehtoihin vaati todella paljon työtä itseni kanssa. Tässä vaiheessa koen, että meillä on kuitenkin hyvä vaihe, ja olen Tellun ansiosta kirkastanut omaa koulutusfilosofiaani ja oppinut huimasti uusia asioita.Tässä osassa taustoitan sitä, millaisia haasteita olen kohdannut tämän koiraopettajani kanssa. Myöhemmin käyn läpi sitä, miten eri haasteita on lähdetty ratkaisemaan.

Tellu syntyi kovasti odotettuna pentuna Marquee-kennelissä Marika Toivosen luona Tampereella 8.7.2017. Tellun emä on oma koirani Tiuhti ja isä Takku (Marquee Mumbo-Jumbo), jonka tunnen usean vuoden ajalta. (Tellu koiranetissä) Odotin saavani hyvin äitinsä kaltaisen pennun, josta löytyy potentiaalia harrastuskoiraksi. Pentueeseen syntyi kaksi narttua, joista sain valita, kumman haluan. Ihastuin jo heti alkuun Tellun lähes kokovalkoiseen väritykseen, mutta lopullisen päätöksen sinetöi pennun hurja ahneus, kun siitä otettiin poseerauskuvia.

Haimme Tellun Marikalta luovutusiässä, ja ensimmäinen haaste oli edessä jo kotimatkalla: Tellu meni täysin paniikkiin autossa. Pentu istui sylissäni etupenkillä ja huusi suoraan huutoa sekä pyrki pakoon koko kahden tunnin ajomatkan Turkuun. Ajattelin, että nyt täytyy sitten ajella kovasti, jotta pentu tottuu, mutta mitä vielä: eihän se tottunut, vaan huusi ja huusi aivan hirmustuksissaan aina vain, vaikka joka päivä ajeltiin. Lopulta ajattelin, että koitan laittaa Susun näyttämään pennulle mallia autoilusta, Susu kun autossa pääasiassa nukkuu. Pentu siis samaan häkkiin takalaatikkoon ja liikkeelle. Tellu alkoi huutaa samantien, mutta Susupa ei sitä suvainnut vaan räppäsi sitä. Normaalisti en suosittele tätät taktiikkaa kenellekään, mutta Tellu huomasi kurinpalautuksesta toivuttuaan, ettei tässä nyt ehkä kuitenkaan olla kuolemassa. Sen jälkeen se ei enää ole autoillessa ollut paniikissa, vaikka jännittää autossa edelleen. Testasin eri paikkoja kuljettaa sitä autossa, ja takalaatikko valikoitua parhaaksi, koska sieltä se ei näe ulos ja rauhoittuu makaamaan paikoilleen hiljaa.

Tellun kanssa ulkoiltiin paljon lähimetsässä ja pentukavereiden kanssa, ja noin 12 viikon iässä alkoi sen erilaisuus aikaisempiin koiriini käydä enemmän esille. Jotain uutta kohdattaessa Tellun ensi reaktio oli jännittynyt, ja jos sitä alkoi pelottaa, esiin tuli erittäin voimakas pakoreaktio. Vieraan koiran haukkuminen sai sen täysin pois tolaltaan kesken painileikin kaverin kanssa, ja se lähti täysillä karkuun aiheuttaen minulle lähes sydänkohtauksen pinkoessaan päättömänä kohti autotietä. Muutaman pelkopaon jälkeen uskalsin pitää sitä onnettomuuksien välttämiseksi vapaana vain paikoissa, joista oli ainakin 500 m lähimmälle autotielle. Myös remmissä tuli esiin voimakas pakoreaktio, ja Tellu onkin ollut aina valjaissa, koska pelkäsin sen pääsevän pannasta karkuun.

Tellu reagoikin pelolla lähes kaikkeen: se jännitti vastaan tulevia ihmisiä, lintujen laulua, veden tippumista rännissä; oikeastaan siis lähes kaikkea. Ulkoilut sen kanssa olivat tuskaa, koska itseäni alkoi jo koiran käytös harmittaa, kun omasta mielestäni (eikä muidenkaan koirien mielestä) mitään pelättävää ei ollut. Vastaehdollistaminenkaan ei onnistunut, koska Tellulla syömisen lopettamisen kynnys oli todella matala: namit eivät kelvanneet lainkaan. Lisäksi sen tempperamentti on hyvin vilkas: se kuulee ja näkee kaiken ja pää pyörii kuin pöllön poikasella.

Osallistuin Tellun kanssa heti tietenkin myös kurssille hallissa, niinkuin kaikkien muidenkin kanssa. Treeneissä tellua jännitti alkuun kaikki niin kovasti, etteivät namit kelvanneet, ja ensimmäiset kerrat kuluivat sen maatessa lattialla ja katsellessa muita koiria. Kun se muutaman kerran jälkeen rohkaistui syömään, treenien aloittaminen oli silti tahmeaa, koska Tellu ei pystynyt keskittymään uuden oppimiseen, jos tilassa oli kovasti häiriötä. Tellu ei myöskään suostunut menemään mihinkään “kapeisiin” väleihin, esimerkiksi ohjaajan ja 1,5 m päässä olevan seinän väliin houkuttelu sai sen lyömään liinat täysillä kiinni. Tellu reagoi muutenkin paineeseen tosi voimakkaasti: jos remmi kiristyi syystä tai toisesta, se alkoi lähes pakonomaisesti nojata painetta vastaan. Ulkoillessa tämä on tietysti myös äärimmäisen rasittavaa, koska hihnan kiristyminen sai 100 % kerroista aikaan järjetöntä vetoa ja riuhtomista.

Tässä siis pääkohdat uusista haasteista, joihin Tellun kanssa olen törmännyt. Todettakoon, että ei elämä sen kanssa kuitenkaan kokonaisuudessaan erityisen hankalaa ole: Kotona sisällä Tellu ei pelännyt eikä välittänyt esim. rappukäytävän äänistä. Tellu oli heti alusta alkaen erittäin koirasosiaalinen ja taitava koirien kielessä, eikä haukkuvia koiria lukuunottamatta pelännyt ollenkaan koiria, vaan oli kutsumassa myös itseään huomattavasti suuremmat koirat leikkiin kanssaan. Laumassamme se tiesi paikkansa eikä aiheuta hankaluuksia, vaan sopeutui porukkaan heti. Tellu oli myös heti kotiuduttuaan todella hellyydenkipeä: se herättää minut aamulla makaamalla vatsani päällä rapsutettavana ja on aina tulossa syliin ja paijattavaksi. Ja olihan se aivan syötävän suloinen, mikä kyllä auttoi erittäin paljon vaikeina hetkinä.

Kaiken edellä sanotun jälkeen Tellun ollessa reilun puolen vuoden iässä olin aivan epätoivoinen, ettei sen kanssa pysty koskaan harrastamaan mitään enkä osaa toimia sen kanssa, ja löin hanskat naulaan. Kuitenkin se sytytti minussa kipinän opiskeluun, koska kuitenkin sisimmässäni halusin saada nämä haasteet hallintaan sekä itseni että koiran takia. Siksi hakeuduin esimerkiksi Jaana Pohjolan kurssille, josta olen aikaisemmin julkaissut lyhyen postauksen.

Seuraavalla kerralla kerron siitä, miten olen Tellun kanssa toiminut ja päässyt haasteissa eteenpäin.

kouluttaminen · omat koirat · Tellu · treenipäiväkirja

Tellun treenit

LystitassunLeave a comment

Tellu on viimeisen kahden viikon aikana treenaillut Tuijan koirakoulun tiistain vakiryhmissä, Lentsun torstaitokossa ja Talent Dogsin tokokurssilla. Tellun kanssa eteneminen on ollut hitaampaa kuin olisin toivonut, koska sairastuin syksyllä ja koirien kanssa tekeminen jäi aivan minimiin. Olen myös yrittänyt opettaa sille asioita ennemmin taitoina kuin valmiina liikkeinä, ja kokeillut uusia juttuja.

Tellu oppi aika nopeasti istumaan ja tarjoaa istumista suoraan eteen. Niinpä aloin opettaa sille rallytokon eteentuloa, ensin suoraan edestäpäin. Tellu keksi jutun juonen nopeasti. Nyt pohdinnassa on, ottaisinko istuma-alustan käyttöön, jotta asennosta tulisi varmasti suora. Se vain täytyisi ensin opettaa… Yritin opettaa Tellulle merkin kiertoa sheippaamalla, mutta ahnehdin liikaa. Pitää aloittaa jo siitä, että se katsoo merkkiä, koska merkki oli Tellulle aivan yhdentekevä. Canis-lehdessä oli mielenkiintoinen juttu kosketusalustan käytöstä, voisin myös sitä kokeilla, mutta alustaakaan ei olla vielä opeteltu 😀 Käsikosketus on oikein hyvä oikeaan käteen ja olen alkanut yleistää sitä myös vasempaan, joka on jo ihan kivasti lähtenyt sujumaan.

Etutassutargetti tasapainotyynylle alkaa sujua ja Tellu osaa liikkua sen päällä minusta poispäin. Eilen Mariannen kanssa hinkutettiin, miten saadaan se liikkumaan KOHTI minua, että päästäisi joskus siihen perusasennon opettamiseen saakka. Kävi ilmi, että ohjaaja edelleen houkuttelee liikaa, vaikka kuvittelee kouluttavansa operantisti… Takapään käyttö muutenkin sujuu kivasti, peruutuksessa vihkeeksi on nyt tullut avoin kämmen sormet alaspäin ja useampi käsky, jolloin Tellu peruuttaa pidemmän matkan. Tellu tarjoaa tosi helposti istumista, joten seuraavaksi aion nousta itse seisomaan. Kun peruuttaminen sujuu hyvin seisoen, alan häivyttää käsimerkkiä ja sen jälkeen vasta vaatia enemmän askelia. Tarkoituksena on myös alkaa opetella peruuttamista korokkeen päälle ja rakentaa siitä takatassutargetti.

Paikalla istumista ollaan myös opeteltu, mutta ohjaaja taas ahnehtii liikaa. Lyhyemmät setit pentukoiralle. Tellu ei ole kiinnostunut muiden ihmisten puheesta eikä rauhallisesta liikkeestä, toiset koirat sen sijaan ovat vaikea häiriö. Nyt kun Tuijan halli on tullut sille tutuksi, se ei reagoi myöskään siellä kuuluviin uusiin ääniin ollenkaan. Olemme harjoitelleet myös odottamista seinään kytkettynä, ensimmäinen kerta oli tosi vaikea, mutta seuraavalla sujui jo paljon paremmin. Iso saavutus tuli eilen myös arkisissa asioissa, kun Tellu kiipesi ensimmäistä kertaa itse autoon. Autoilu on nimittän jännittänyt sitä ja se ei ole vapaaehtoisesti tullut auton luokse, joten tämä oli hieno juttu. Pidän harrastuskoiran hyvinvoinnin kannalta todella tärkeänä, että autoilu ei sitä stressaa.