Joskus kuulee väitteitä siitä, että koiralle ei voi opettaa asioita tarjoamalla ja positiivisesti, koska koira ei tajua eikä koulutuksesta tule mitään. Olen pohdiskellut tätä asiaa viime aikoina omien koirieni kanssa, koska meillä Tiuhti melkein 9 v ei tunnu onnistuvan siinä, kun taas nuoremmilta se sujuu tosi hyvin. Olen päätynyt siihen, että kyseessä on sekä ohjaajan taidojen että kyseisen koiran oppimishistorian yhteispeli, ja tilanteeseen on mahdollista vielä vaikuttaa vanhallakin iällä, joskin kaiken oppimishistorian “poistaminen” voi olla mahdotona.
Tiuhdin kanssa ajauduttiin harrastamiseen vähän vahingossa, ja alkuun treenattiin tokoa. Tiuhdille opetettiin alokasluokan tehtävät ja sitten mentiin kokeeseen. Ikinä ei siis oltu ennen treenattu palkatonta eikä kisamaista ja mitä näitä nyt on, en edes tiennyt, että sellaista on olemassa. Voitte käydä koiranetissä katsomassa, miten hyvin se sujui. Aloitin rallytokon v. 2015 Tiuhdin kanssa. Laji oli juuri tullut viralliseksi, ja halusin kokeilla, miten se sujuisi. Tokotaustaisella koiralla alokasluokka oli helppo, muutamat uudet liikkeet sai kätevästi opetettua namilla houkuttelemalla. Tiuhti kisasi itselleen aika lyhyessä ajassa RTK1 ja RTK2-koulutustunnukset hyvillä pistein, sijoittuen useita kertoja palkintosijoille. Rallytokoradalla tuli kisamaisen treeni vähän kuin vahingossa, ja suoritus kuitenkin on aika lyhyt, koko ajan myös yleensä tapahtuu jotain.
Näiden jälkeen olisi pitänyt siirtyä voittajaluokkaan, mutta se ei sujunutkaan enää ollenkaan niin siististi. Tiuhdille oli tosi vaikea oppia seuraamaan oikealla, ja peruuttaminen ja takapään käyttö oli sille jo vasemmalakin haastavaa, oikealla tosi vaikeaa. Tiuhti kiihtyi treeneissä tosi helposti ja homma meni ihan säheltämiseksi. Toisten pentujen jälkeen alkaneet ihovaivat kuitenkin lopettivat Tiuhdin kisauran, ja näiden asioiden treenaaminen jätettiin. Nykyään Tiuhti puuhailee satunnaisesti pikkujuttuja ja jumppaa, näissäkin keskittyminen on alkuun tosi vaikeaa. Ollaan myös aloiteltu noseworkia, jossa sama homma.
Tuolloin minua harmitti kovasti ja ajattelin, että Tiuhdissa on jotain vikaa, kun se ei opi näitä juttuja. Silloin en myöskään tiennyt murto-osaakaan kouluttamisesta ja koiran oppimisesta verrattuna siihen, mitä tiedän nyt. Tiuhdin knassa kävin esimerkiksi erään yhdistyksen treeneissä, joissa käskettiin kieltää koiraa, kun se hyppää luoksetulossa minua vasten. No Tiuhtihan lakkasi tulemasta luokse, katseli eri suuntaan eikä ottanut kontaktia. Kouluttaja ei osannut auttaa eteenpäin ja olin ihmeissäni. Oikeastaan vasta opiskelun myötä olen alkanut ymmärtää, mitä tuossa tilanteessa on koiran näkökulmasta tapahtunut. Enää en suostuisi tekemään kouluttajan neuvomalla tavalla, mutta eihän aloitteleva koiraharrastaja voi tietää. Esimerkiksi vasta 2016 Juha Korrin seminaarissa kuulin ensimmäisen kerran KOKEENOMAISESTA treenistä.
Tokoa oli opetettu Tiuhdille siihen asti oikeastaan pelkästään houkuttelemalla. Arkihommissa oli mukana tosi paljon pakottamista, esimerkiksi turkin hoidossa ja kynsien leikkuussa. Tiuhti ei osannut olla aktiivinen, vaan se odotti passiivisesti, että sille tavalla tai toisella kerrotaan, mitä sen pitäisi tehdä. Kuitenkin se halusi kovasti palkkoja, ja kun sen pitikin ratkaista joku asia itse, se turhautui melkein välittömästi. Turhautuminen näkyi ohjaajan puremisena seuraamisessa, äänenkäyttönä, säheltämisenä ja tassujen ylenmääräisenä käyttämisenä esimerkiksi kohteisiin. No kun ei se mitään osaa niin autetaan, nyt oli jo komentaminen jäänyt oman oppimisen myötä pois koulutuskeinoista.
Tässä Eläinkoulutusblogin kirjoituksessa ollaan mielestäni sen äärellä, mistä Tiuhdin kanssa oli kysymys. Sille aiheutui virheen pelkoa, koska sitä on kielletty aikaisemmin ja palkkiota on poistettu. Se ei myöskään tiedä, mitä sen pitäisi tehdä, ja tehtävä on liian vaikea. Jos ohjaajalta menee vielä hermo säheltämiseen ja se purkautuu kiukkuna koiralle, soppa on valmis.
Nyt ajattelen, että sheippaaminen ei Tiuhdin kanssa ole onnistunut siksi, että sillä ei ole turvallisuudentunnetta suhteessa treenamiseen. Se ei tiedä, miten se voisi saada palkkion. Sille ei ole opetettu palkkiovihjettä eikä luopumista. Koska siltä puuttuu perustaidot, se turhautuu nopeasti. Ja turhautumiskäytöksestä on joskus seurannut komentamista. Ja kun haluaisi tehdä niitä tehtäviä, niin oma motivaatio kärsii. Nyt kuitenkin kun olen omasta mielestäni tajunnut asian ytimen, koen, että voimme tässä vihdoinkin edistyä. Tehtävät pitäisi pilkkoa aivan mikroskooppisen pieniin osiin ja olla todella nopea palkkaamaan. Koiralla pitää olla koko ajan mahdollisuus onnistua. Palkata voi myös virheistä, jotta ahdistus ei nouse, ja virheen jälkeen miettiä, miten se ennaltaehkäistään seuraavalla kerralla.
Kyse ei ole siitä, ettei tämä koulutusmenetelmä sopisi kaikille koirille, vaan siitä, että sitä pitää osata soveltaa koiran mukaan ja sen aikaisempi oppiminen huomioiden.
tavoitteena iloinen koira 