Category: hyvää elämää koiran kanssa

arjen tukitaidot · koiralähtöisyys

Monikoiratalouden hihnalenkkeilystä

LystitassunLeave a comment

Eilen otin härkää sarvista ja vein kaikki neljä koiraa samaan aikaan hihnalenkille. Glennalla on nyt ikää 11,5 viikkoa, ja aiemmin olen ajatellut, ettei se jaksa mukana. Mutta myönnän kyllä, että tosiasiallinen kannustin tähän kokeiluun oli se, että mieheni ei ollut nyt kotona enkä halunnut viedä koiria erissäkään ulos tai jättää pentua yksin. Joskus ulkoinen pakote toimii ihmiselle parhaiten 😉 Sattuneesta syystä kuvia ei nyt ole montakaan, kännykkää ei viitsi enää kovin usein kaivaa esiin taskusta kuin vain kun on aivan varma, ettei missään lähettyvillä ole ketään.

Silloin aikoinaan, kun Tiuhti tuli minulle, koirakoulussa neuvottiin, ettei koira saa koskaan vetää ja jos se vetää, niin pitää aina pysähtyä. Tiuhti-pennun kanssa ulkoilu oli pitkään todella raskasta, ja sillä kesti kauan oppia lenkkeilyn pelisäännöt. En muista, toteutettiinko tätä samaa toimintamallia Susun kanssa, mutta todella pitkään koirien lenkittämisessä oli minulla sellainen “pakkopullan” sävy. Jos koirat kiskoivat tai tuli joku remmirähjäys, niin koko lenkki oli piloilla. Välillä oli jopa aikoja, etten oikeastaan kovin paljon lenkittänyt koiria.

Sitten tutustuin Jaana Pohjolan lenkkeilyfilosofiaan, josta voit lukea esimerkiksi tästä ja tästä. Jaanan ajatus on, että koko lenkki ei voi olla temppu, ja on hyväksyttävä se, että koira ei käyttäydy koko lenkkiä täydellisesti. Vetäminen ei ole automaattisesti huono asia, ja vetämisestä pysähtyminen harvemmin tuottaa nopeaa koulutustulosta. Se on sitäpaitsi monen koiran kanssa aivan epäjohdonmukaista, koska jos yksi vetää ja silti kaikki pysähtyvät, mitä koirat oikeastaan oppivat? Jaana kehottaa myös miettimään, mikä muu voisi toimia koiralle palkkana kuin namit tai lelut.

Erityisesti ajatus siitä, ettei lenkin tarvitse olla täydellinen ollakseen mukava ja onnistunut, oli itselleni ihan mullistava (mikä tietenkin tuntuu nyt ihan typerältä). Olen hyväksynyt sen, että alkulenkistä meillä koirat yleensä vetävät, joskus aika kovaakin, koska koko päivän sisällä vieton jälkeen niillä on usein aika paljon virtaa. Myös muulloin saa lenkillä hihna kiristyä, rajan olen laittanut siihen, että ns. kauhominen on kielletty, koska sitten menee jo taluttaja nurin. Tuntuma saa siis kuitenkin olla.

Meillä myös koirat saavat aina pysähtyä haistelemaan kun haluavat, poikkeuksena tietenkin keskelle suojatietä tms. Joskus voidaan mennä toooodella hitaasti, joskus aika vauhdikkaasti. Saman lenkin kesto voi päivästä riippuen erota jopa 5-10 min. Tämä on ollut meillä oikeastaan aina. Ajattelen, että lenkille lähdetään koiria varten, ja haistelu on koirien hyvinvoinnille erittäin tärkeää. Mittaan lenkkien kestoa ajassa, en matkassa. Jos on kiire, mitä yleensä ei ole, käännyn aikaisemmin kotiin, jos nenät tuntuvat olevan maassa tavanomaista enemmän. Sellainen sääntö meillä on, että ihmisten ilmoilla liikuttaessa kuljetaan toista tien reunaa, ja sieltä ei saa pomppia toiselle puolelle eikä edes keskellä, ja tästä ei jousteta. Varsinkin vilkkaassa lähiössä työmatkapyöriäilijöiden seassa tämä on turvallisuuskysymyskin. Pyrin nykyään entistä enemmän ulkoilemaan kuitenkin metsäpoluilla ja pururadoilla, joilla on vähemmän liikennettä eikä koirien kulkeminen niin tarkkaa, mutta totta kai keräännymme aina reunaan koko sakki kun joku tulee vastaan.

Tämän “lähes täydellisen säännöttömyyden” seassa sitten palkitaan koiraa siitä, jos se ottaa kontaktia jossain välissä. Usein lenkki menee niin, että ensimmäiset 15 min höyrytään reippaasti eteenpäin, ehkä haistellaan ja merkkaillaan tietyt paikat. Suurimmat höyryt päästettyään koirat kuitenkin rauhoittuvat ja alkavat haistella enemmän, ja, tadaa, ottavat oma-aloitteisesti kontaktia makupalojen toivossa. Nämä kaverit ovat muutenkin ruoalle ahneita, joten sillä on voinut palkita myös lenkillä. Mitä enemmän lenkkeilee, sitä vähemmän on höyryä ja enemmän kontaktia. Ajattelen siksi, että meillä hihnakäytös on pitkälti kiinni muutamasta asiasta, jotka liittyvät toisiinsa:

  1. Kun lenkkeilee paljon, koiran perusliikunnan tarve on tyydytetty.
  2. Se, että koira saa haistella niin paljon kuin haluaa, palvelee montaa asiaa.
  3. Kun lenkkeilee paljon, on enemmän tilaisuuksia harjoitella.
  4. Kun perusliikunnantarve ja haistelun tarve on tyydytetty, makupaloilla koulutus on helpompaa kun ei tarvitse kilpailla ympäristön palkkioiden kanssa niin voimakkaasti.

Takaisin pentulenkkeilyyn, eli siis eilen hiukan kauhuissani lähdin neljän koiran kanssa ulos metsän puolelle. Ja sehän meni hyvin, oikeasti tosi hyvin. Kyllä, koirat vetivät, varsinkin kun mentiin hihnoissa metsään ja varsinkin kun kuumien kelien vuoksi on lenkkeilty vähemmän kuin yleensä (me ei todellakaan surra yhtään helteiden loppumista). Mutta kun nyt ei, toisin kuin edellisillä kerroilla kun olen ottanut pennun ensimmäistä kertaa koko porukan kanssa lenkille joskus vuoden ikäisenä, ollutkaan tavoitteena täydellisyys. Oikeastaan tavoitteena oli se, että pentu ei jää auton eikä pyörän alle eikä mulla murru sormi jos se jää neljän remmin väliin puristuksiin, mutta ei näin tapahtunut.

Aamulenkillä sitten olin oikein rohkea ja vein koko poppoon meidän normi aamukävelylle tuonne asuinalueen puolelle. Glenna otti hienosti isoista mallia ja kulki reunassa niiden perässä, lenkki sujui niin kivasti, että olisi voinut luulla, että on paljon suurempi pentu mukana. Olen tästä kokemuksesta tosi rohkaistunut ja hyvillä mielin, koska oikeasti nautin koirien kanssa kävelystä paljon. Tietenkään pentu ei lähde vielä pitkiin aikoihin mukaan pitkille lenkeille, mutta näillä lyhyillä ulkoiluilla pääsee mukavasti harjoittelemaan porukassa kulkemista. Glenna ei vielä tiedä, millä tavalla niitä nameja voi saada, ja tietysti pentua kiinnostaa monet asiat paljon enemmän kuin aikuisia koiria, mutta eihän sitä voi oppiakaan jos ei anneta tilaisuuksia.

Pennun kanssa maailmaan tutustuminen
Glenna · koiralähtöisyys · omat koirat · pentuelämä

Pennun kanssa maailmaan tutustuminen

LystitassunLeave a comment

Pentuelämää on nyt meidän perheessä eletty reilu 2 viikkoa, ja se tuntuu pieneltä ikuisuudelta. Edellisen pennun tulosta on aikaa se vajaa 3 vuotta, ja moni asia on ehtinyt unohtua, millaista se pikkupennun kanssa olikaan. Toisaalta myös olen tässä välissä oppinut itse aivan hirveän paljon, oma ajatusmaailma on muokkautunut ja koulutustaidot parantuneet huimasti. Ainahan sitä kai sanotaan, että seuraavan koiran kanssa tehdään asiat eri tavalla ja paremmin kuin edellisen kanssa, eikä ainakaan tehdä samoja virheitä. Nyt itse tunnen, että olen onnistunut tekemään ainakin alkuun osan asioista eri tavalla ja nimenomaan niin, että toiminta vastaa omia arvoja ja omaa tietopohjaa.

Glennan kanssa meillä on ensimmäistä kertaa käytössä oma piha, kaikki muut koirat ovat kasvaneet kerrostalossa. Oma piha, vaikka se onkin pieni ja vaatimaton, antaa pennulle aivan toisenlaisen mahdollisuuden saada omaehtoista liikuntaa sekä tutustua turvallisesti maailman ääniin, hajuihin ja sääilmiöihin. Toisekseen Glenna on aivan uskomattoman siisti, minkä se on oppinut aivan itse, kun sillä on jatkuva mahdollisuus käydä ulkona. Nyt lämpimillä keleillä meillä on ovi ulos käytännössä auki koko ajan, ja se voi itse valita, milloin se haluaa ulkoilla.

Oman pihan ja sen tarjoaman siisteyskasvatuksen myötä pentua ei ole ollut välttämätöntä viedä etuovesta ulos “suureen maailmaan” asioilleen, ja se onkin tuntunut omituiselta verrattuna aikaisempiin pentuihin. Olisi ollut liiankin helppoa tuudittautua siihen, että pentu tekee tarpeensa takapihalle, näkee siellä asioita ja saa liikuntaa, eikä siis tarvitse muuta. Eihän se tietenkään niin mene, vaan sosiaalistumisen takia on pikkuhiljaa laajennettava reviiriä omalta pihalta kauemmaksi. Nyt kuitenkin ulkoilusta on poistunut paine tarpeiden tekemisestä hihnan päässä, mikä on ollut yllättävän vapauttavaa.

Olemme aloittaneet maailmaan tutustumisen hyvin omaehtoisella ajatuksella: pentu saa päättää vauhdin ja suunnan. Jos pentu ei liiku mihinkään, olen heittänyt sille nameja maahan saadakseni siihen liikettä. Glenna oli aluksi pieni arkajalka eikä oikein halunnut liikuskella, mutta itsevarmuus on kasvanut huimaa vauhtia. Tähän systeemiin kuuluu myös se, että jos pentu haluaa kotiin, niin mennään kotiin. Yhden kerran Glenna säikähti ohi ajavia autoja niin kovin, että pinkoi etuovelle ja halusi sisään. Sen jälkeen säikähdyksen jälkeinen pyrähdys on saattanut tapahtua jonkin matkaa kotiin päin, mutta Glenna on kuitenkin valinnut vielä jatkaa ulkoilua. Kun pennulla on mahdollisuus aina päästä pois jännittävästä tilanteesta niin halutessaan, sen hallinnan tunne kasvaa ja se voi turvallisemalla mielellä jatkaa ympäristön tutkimista.

Nykyään Glenna ei oikeastaan haluaisi millään tulla retkiltään sisälle, vaikka itse jo huomaa, että se on väsynyt. Alkuun ulkona oltiin ihan maksimissaan 20 minuuttia, mutta nyt ulkoilut ovat pidentyneet ja ne pitenevät ihan huomaamatta vähän turhankin paljon. Matkaa olemme siis tehneet kävellen ehkä enintään 100 m edestakaisin, mutta aikaa tähän saa kyllä kiitettävästi käytettyä kun pentu saa päättää tahdin.

Olemme käyneet myös autoilemassa ja siten saaneet tuntumaa hiukan erilaisiin ympäristöihin. Autoilureissu on tietysti ajallisesti väkisinkin hiukan pidempi, koska autossa menee aikaa ja perillä olisi hyvä saada tehtyä edes jotain. Autoilu jännitti Glennaa aluksi kovasti ja se vinkui ja läähätti voimakkaasti, mutta se on nyt alkanut tottua matkustamiseen. Olemme käyneet eläinkaupassa, meren rannassa, treenihallilla ja puistossa ihmettelemässä maailmaa. Näilläkään retkillä ei ole kävelty pitkää matkaa, puisto oli niin jännä paikka, että siellä ei liikuttu juuri ollenkaan, vaan reissun tavoitteena on ollut erilaisten juttujen näkeminen niin, että tilanne ei kuitenkaan käy liian pelottavaksi.

Valitettavasti minulla päättyy loma huomenna, jolloin ei ole enää ihan yhtä paljon aikaa huolelliseen sosiaalistamiseen, mutta tietenkään sosiaalistaminen ei missään tapauksessa pääty tähän. Nopean oppimisen kautta on meillä vielä hyvän matkaa jäljellä, ja vanhasta viisastuneena sosiaalistamisen otollisen kauden ei kannata ajatella päättyvän siihen.

Ja onhan se oikeastaan ihan luksusta ja melkein meditaatiota seisoa keskellä metsää paikoillaan ja antaa pennun peuhata omiaan, ilman kiirettä tai tavoitteita, vain kuunnellen lintuja ja seuraten, miten eläinlapsi tutustuu maailmaan.

koiralähtöisyys · kouluttaminen · virikkeistäminen

Aktivointi saalistuskäytöksen näkökulmasta

Lystitassun1 Comment

Kirjoitin juttua PON-kerhon jäsenlehteen koiran aktivoimisesta, ja lähdin pohtimaan erilaisia tapoja virikkeellistää koiraa saalistuskäyttäytymisketjun näkökulmasta. Koen saalistuskäytöksen näkökulman hyvänä siksi, että sen kautta aukeaa näkökulmaa myös koiraan lajina ja ymmärrys siitä, miksi virikkeistäminen on hyödyllistä ja toimii. Tapoja virikkeellistää on useita muitakin, ja jutun lopusta löytyy muutama vinkki lisätiedon hankintaan.

Koiran virikkeistäminen saalistuskäytöksellä

Virikkeistämisellä tarkoitetaan, että koiralle tarjotaan mahdollisuuksia lajityypilliseen käytökseen. Koira on kuuluu koiraeläinten sukuun ja on saalistaja (vrt. esim. kani, joka on saaliseläin). Luonnossa elävän koiraeläimen hereillä oloajasta suurin osa kuluu ruoan etsimiseen, lisäksi aikaa kuluu kiinniottoon, syömiseen ja mahdolliseen piilottamiseen. Koska syöminen on jokaisen eläimen ja myös ihmisen elinehto, saalistamiseen liittyvät käytökset ovat itsessään erittäin palkitsevia, eli tuottavat mielihyvää. Pääasiassa voidaan sanoa, että ne myös rentouttavat koiraa, vaikkakin pelkkään jahtaamiseen keskittyvä aktiviteetti tuottaa myös stressiä ja voi kiihdyttää. Saalistuskäytös voidaan jakaa seuraaviin vaiheisiin: jäljestäminen – vaaniminen – takaa-ajo – tarttumispurenta – tappopuru – paloittelu ja syöminen. Virike on aina jotain mukavaa. Virike on aina myös sellaista, minkä koira valitsee itse. Virikkeistäminen siis lisää koiran omaehtoisesta käytöstä ja valinnanvapautta. Jos leikki tai koulutushetki muuttuu koiran kannalta epämukavaksi tai sitä pitää vahvasti suositella, se lakkaa olemasta virike.

Käyn tässä läpi koira virikkeistämistä saalistuskäytösketjun eri vaiheiden kautta. Koiraa on aina valvottava, kun se leikkii leluilla tai syö luita, jottei se niele isoja paloja tai sellaista materiaalia, mikä ei ole tarkoitettu syötäväksi.

Jäljestäminen

Jäljestäminen eli ruoan etsiminen on se vaihe, johon luonnonvaraiset eläimet käyttävät eniten aikaa. Koiraeläin käyttää ison osan päivästä haistellakseen saaliseläinten jälkiä ja tehden niistä tulkintoja saaliin ohimenon ajankohdasta, määrästä, suunnasta ja mahdollisesti monenlaisesta muusta, mistä ihmiset eivät voi kuvitellakaan olevan mahdollista saada tietoa hajuaistin avulla. Haistelu on koiraa rentouttavaa ja hyvällä tavalla väsyttävää puuhaa. Hajuaistia voi käyttää monipuolisesti hyväksi ruoalla aktivoimisessa. Jäljestämiseen lukeutuu myös tonkiminen ja kaivaminen, jotka ovat myös tapoja etsiä saalista esimerkiksi maan alta.

  • Namien etsintä: Koiralle voi opettaa vihjeen, josta se osaa etsiä nameja. Pyydä koira istumaan paikallaan ja laita sen nähden nami maton reunan alle. Sano koiralle vapautusvihje ja uusi etsimisvihje, esimerkiksi ”etsi”. Toista tätä muutamia kertoja. Sen jälkeen piilota nami niin, ettei koira näe, ja toista taas vihje etsi. Voit myös heittää koiran nähden kourallisen kuivaruokaa maahan sisällä tai ulkona ja kun koira ampaisee ruoan perään, sanoa etsimisvihjeen. Nameja voi piilotella sisällä ympäriinsä, paikat kannattaa valita sen mukaan, ettei haittaa jos koira yrittää vaikkapa kaivaa niitä esiin. Myynnissä on myös namimattoja, snuffle mats, joihin voi piilottaa nameja ja antaa etsiä sieltä. Netistä löytyy myös ohjeet maton tekemiseen itse. Meillä ainakin namimatto on koirien ehdoton lemppari.
  • Aktivointilelun etsiminen: Laitetaan piiloon aktivointilelu, paperirulla tms. jossa on sisällä ruokaa, ja annetaan koiran etsiä sitä. Opetetaan samoin kuin namietsintä. Tässä yhdistyy lisäksi aktivointilelun kanssa pelaaminen sen löydyttyä.
  • Namijälki: Koira seuraa ihmisen tekemää jälkeä, joka on joko tehty ruoalla kokonaan tai jäljen varrelle on ripoteltu ruokaa. Jos jäljen vetää ruoalla, voi laittaa sukkahousuun jotain hiukan valuvaa herkkua, vetää sitä perässään ja kätkeä jäljen päähän purkissa samaa herkkua. Koira ei saa nähdä herkun piilotusta. Koira ohjataan jäljen alkuun ja annetaan sen jälkeen itsenäisesti seurata jälkeä loppupalkkiolle. Jälki on aluksi vain muutaman metrin mittainen, mutta kun koira hoksaa jutun juonen, voi jälkeä alkaa pidentää ja herkkua vaikeuttaa siten, että se on esimerkiksi kiinteämpää, jolloin siitä jää vähemmän hajua. Jälkeä voi tehdä myös siten, että talloo omilla jaloilla jäljen, jossa laittaa ensin joka askeleelle 2 namia ja antaa koiran seurata namivanaa. Myös tässä laitetaan loppupalkkio, josta koira tietää jäljen päättyneen. Namien välimatkaa voi alkaa pidentää pikkuhiljaa, kun koira on keksinyt jutun juonen.
  • Metsälenkki: Vapaana tai pitkässä liinassa kulkiessaan koira saa rauhassa haistella maailman hajuja ja rentoutua.
  • Kiireetön ulkoilu: Uusi paikka, uudet hajut, ja tutkittavaa riittää pitkäksi aikaa. Myös tavallisia lenkkejä voi tehdä joskus niin, että antaa koiran haistella niin paljon kuin se haluaa, eikä repiä sitä hajuilta jatkamaan matkaa. Tällöin kannattaa pukea lämpimästi päälle ja ottaa lenkin tavoitteeksi jonkin ajan kuljetun matkan sijasta.
  • Hajuharrastukset: Nose work, haku, jäljestäminen, esine-etsintä, tunnistusnouto, hajuerottelu… Harrastuslajeissa löytyy paljon valikoimaa siihen, miten koiraa voi opettaa käyttämään nenäänsä palkkion saadakseen.
  • Tonkiminen ja kaivaminen: Koiralle voi tarjota luvallisia kaivamiskokemuksia esimerkiksi täyttämällä pahvilaatikon pahvinpaloilla ja laittamalla sekaan nameja koiran nähden, jotka se saa sitten etsiä. Nameja voi myös laittaa löyhän pyyherullan sisälle tai peittomyttyyn, josta koira voi tonkia namit esiin. Koiralle voi myös tarjota luvallisen paikan kaivuuseen pihamaalla tai koirapuistossa.
  • Haistiaiset: Koiralle voi tuoda haistiaisen, eli haisevan tuliaisen, kun käy itse jossain. Esimerkiksi työmatkan varrelta voi poimia kepin, kiven tai lehden koiralle haisteltavaksi. Koiran kannattaa myös antaa haistella erilaisia tavaroita.

Vaaniminen

Vaaniminen on vaihe, jossa koiraeläin on löytänyt saaliin ja tuijottaa sitä miettien samalla, miten etenisi seuraavaan vaiheeseen ketjua. Paimentamisessa lampaiden tuijottaminen on esimerkki vaanimisesta, samoin esimerkiksi lintukoiran seisonta. Koirat vaanivat toisiaan myös leikin tuoksinnassa, jokainen on varmaan nähnyt koiran hiipivän matalana kohti toista koiraa. Vaanimista voi olla vaikea järjestää aktivoinniksi, ja tulisi huomioida, että vaaniminen voi olla myös stressaavaa ja kiihdyttävää, myös sen kohteena olevalle eläimelle. Joillakin roduilla, esim. bordercollie, vaaniminen voi mennä maanisen puolelle, eikä välttämättä enää lisää koiran kokonaishyvinvointia. Koiran ei saisi myöskään antaa vaania muita koiria (muualla kuin leikissä), autoja, ihmisiä, pyöriä, lapsia.

  • Paimentaminen, lintujen vaaniminen: Muiden eläinten vaaniminen liittyy vahvasti rotuun, eikä sitä välttämättä voi koiralle opettaa. Jos koira vaanii mielellään, sen voi antaa katsella muita eläimiä.
  • Leikkivaaniminen: Leikkimisessä muiden koirien kanssa on paljon muutakin hyötyä, mutta se voi myös sisältää vaanimiskäytöstä.
  • Lelun vaaniminen: Jos koira on leikkisä, leluleikkeihin voi sisällyttää seuraavanlaista vaanimista: ihmisellä on lelu kädessään, jota koira yrittää tavoitella. Lelu jähmettyy, ja koira jähmettyy tuijottamaan lelua, eli vaanimaan. Tästä edetään siihen, että lelu lähtee yllättäen liikkeelle ja koira eteen saalistuskäytöksessä takaa-ajoon.

Takaa-ajo

Takaa-ajossa koira jahtaa saalistaan. Monet leikit koiran kanssa perustuvat tähän. Saalisleikit ovat monelle koiralle mieluisia, mutta ne ovat myös kiihdyttäviä. Esimerkiksi pallon heittoa ei tulisi tehdä päivittäin, pitkiä aikoja kerrallaan eikä kylmillä lihaksilla liiallisen stressin ja vammojen välttämiseksi. Jos koirat jahtaavat leikissä toisiaan, on omistajan tehtävä aina varmistaa, että molemmat osapuolet todella kokevat takaa-ajon mukavana leikkinä.

  • Lelun jahtaaminen / heittäminen: Heitetään koiralle palloa tai annetaan sen jahdata muita leluja. Huom! Tämä ei sisällä taisteluleikkiä ohjaajan kanssa.
  • Viehejuoksu: erityisesti suosittua vinttikoirien keskuudessa, mutta ainakin Turussa myös muun rotuiset saavat toisinaan käydä tutustumassa vieheen perässä juoksemiseen vinttikoiraradalla.
  • Muiden koirien kanssa leikkiminen sisältää usein takaa-ajoleikkiä.
  • Takaa-ajoon liittyy olennaisesti juokseminen, ja koirathan rakastavat juosta. Vaikka koira ei suoranaisesti jahtaisi mitään, juokseminen vapaana tai vaikka koirajuoksu tai muut vetolajit tarjoavat koiralle kokemuksen juoksun hurmasta.

Tarttumispurenta ja tappopuru

Tarttumispurennassa koira saa saaliin kiinni. Käytännössä virikkeistämisessä tarttumispuru toteutuu, kun koira saa lelun tai vieheen kiinni. Koira etenee tappopuruun silloin, kun se lelun voittaessaan ravistaa sitä voimakkaasti. Kaikki koirat eivät tätä tee.

Paloittelu ja syöminen

Syöminen on kaikille eläimille elinehto, ja monesti hukkaan heitetty mahdollisuus aktivointiin. Jos koira on ahne, se vetäisee päivittäisen ruoka-annoksensa napaansa muutamassa sekunnissa. Erilaisilla aktivointileluilla syömiseen kuluvaa aikaa on mahdollista moninkertaistaa ja tarjota koiralle samalla aivopähkinää. Koiraa tulee aina vahtia, kun se syö luita tai leikkii aktivointileluilla.

  • Puruluut: Nahkaiset tai aidot luut. Monet aikuisetkin koirat nauttivat luiden kalvamisesta ja käyttävät siihen mielellään aikaa. Jotkut koirat myös piilottavat luita mielellään. Luiden syönti auttaa lisäksi koiran hammashoidossa.
  • Aktivointikupit: Perustuvat yleensä siihen, että kupin pohja ei ole tasainen vaan siinä on erilaisia kohoumia. Koira joutuu käyttämään enemmän kieltään saadakseen ruokaa, ja ruoka saadaan pienemmissä erissä.
  • Kong: Kong tai muut täytettävät lelut perustuvat perjaatteessa samaan kuin aktivointikupit. Kongin tai muun täytettävän lelun voi täyttää koiran päivittäisellä ruoalla ja pakastaa (nappuloihin lisätään jotain kosteaa sidosaineeksi), jolloin ruoan syömiseen käytettävä aika kasvaa huimasti.
  • Lickimat: Sama kuin Kongi yllä, mutta lickimat on tasainen pinta, johon sivellään pehmeää ruokaa ja pakastetaan, koira saa nuolla pakastetun ruoan.
  • Aktivointilelut ja -pelit: Näitä löytyy jokaisesta eläinkaupasta useampia erilaisia. Kannattaa aloittaa helposta ja edetä sitten vaikeaan, koska tottumaton koira saattaa liian vaikean lelun edessä luovuttaa. Jotkut koirat oppivat lelun mekanismin kerrasta, toiset leikkivät samoilla leluilla uudelleen ja uudelleen.
  • Luvallinen repiminen: Laita nameja vessapaperihylsyyn, maitopurkkiin tai limsapulloon, ja anna koiran repiä tiensä ruoan luokse. Monet koirat pitävät tästä kovasti. Vaikeusastetta voi lisätä laittamalla useamman wc-paperihylsyn päällekkäin tai laittamalla maitopurkin täytteeksi vielä pahvinpaloja tai paperisilppua.
  • KOULUTTAMINEN JA OMAEHTOISET HOITOTOIMET: Aivan, luit oikein. Kun koira saa tehdä työtä ruoan eteen, se lisää syömiseen käytettyä aikaa ja koulutushetki toimii aivovirikkeenä. Koirat, kuten muutkin eläimet, valitsevat yleensä mieluummin tehtävien kautta syömisen kuin suoraan kiposta syömisen. Kun koulutus tapahtuu koiran ehdoilla ja lähtökohtana se, että koira saa hyvällä mielellä keksiä, miten sen tulisi tehdä saadakseen makupalansa, koulutus toimii erinomaisena virikkeenä. Kun koiralla on valinnan vapaus ja hallinnan tunne, sen hyvinvointi kohenee monin tavoin ja myös suhde omistajaan paranee.

Lisävinkkejä:

https://minimuutti.com/

arjen tukitaidot · koiralähtöisyys · kouluttaminen · omat koirat

Asenne ratkaisee vai miten se meni?

LystitassunLeave a comment

Tällä viikolla on vihdoin tapahtunut suuri edistysaskel Susun remmikäytöksessä, eritoten vieraiden koirien ohituksissa. Analysoin hiukan sitä, minkä kaiken ajattelen olevan hyvän kehityksen taustalla.

Tottuminen

Susu on asunut elämänsä ensimmäiset 3 vuotta melko rauhallisessa lähiössä. Lenkeillä tuli harvoin koiria vastaan, eikä pihapiirissä näkynyt juuri koskaan ketään. Vajaa vuosi sitten muutimme, ja uusi asuinalue ja uudet lenkkeilymaastot ovat huomattavasti vilkkaampia. Täällä jokaisella ulosmenolla voi nähdä useita juoksevia ja pyöräileviä lapsia, paljon erilaisia koiria, sähköpotkulautoja ja -pyörtuoleja sekä hevosia. Alkuun nämä olivat epäilyttäviä, mutta nykyään lähes kaikesta päästään ohi ilman katsetta kummempaa. Sosiaalistuminen asioihin on tärkeää.

Lenkkeilyn määrä

Voin ihan rehellisesti myöntää, että muuton jälkeen lenkkien määrä sekä pituus on lisääntynyt huomattavasti. Syitä on kaksi: ensinnäkin olen asettanut liikunnan määrän arvoksi sinänsä ja toiseekseen täällä on tosi paljon mukavampi lenkkeillä, kun puitteet ovat paremmat. Nyt kun aamulenkki on tullut rutiiniksi, tuntuu jopa tosi oudolta, jos joskus käykin vaan pissattamassa koirat. Lisääntyneen liikunnan ajattelen vaikuttavan kolmella tavalla: ensinnäkin usein toistuvat, pitkät lenkit vähentävät uloslähdön “pikkujouluristeilytunnelmaa”, eli uutuudenviehätys hieman karisee. Toisekseen liikunnan tarpeen täyttyessä kiihtynyt höyryäminen vähenee. Kolmanneksi, mitä enemmän lenkkeilee, sitä enemmän on myös tilaisuuksia harjoitteluun.

Olosuhteet

Yritän valita reittejä, joilla ei tarvitse ohittaa aivan iholta, ja mennään vähän hiljempaa ja tarvittaessa pysähdytään. Otetaan tilaa niin paljon kuin mahdollista. Täällä nykyisillä hoodeilla on vielä sellainen ihana tilanne, että 90% vastaantulijoista ohittaa kauniisti ja tajuaa ottaa oman koiransa lähelleen, mikä tietenkin helpottaa meidän oppimista kauheasti.

Vahvistaminen ja vahvisteet

Sanomattakin varmaan selvää, että remmikoulutus perustuu meillä positiiviseen vahvistamiseen. Toki joskus menee hermot ja saattaa tulla pari kirosanaa, mutta eivät nuo edes niihin reagoi eivätkä ainakaan mitään siitä opi. Meillä on aina lenkillä namit mukana, tällainen kukkahattu kun olen. Kuitenkaan ne perusnamit eivät ole aina voittaneet vieraan koiran aiheuttamaa kiihtymystä. Nyt mukana onkin perusnamit helpompiin tilanteisiin ja erikoisherkut ohituksiin. Niitä erikoisherkkuja saa vain silloin, kun näköpiiriin ilmaantuu vieras koira. Kun koiran kiihtymys on aiemmin mainituista syistä jo valmiiksi vähäisempi, namit kelpaavat paremmin. Susu on alkanut pitkältä matkalta oma-aloitteisesti tarjota kontaktia, kun se näkee koiran.

Asenne

Aikaisemmin vastaantulevan koiran näkeminen aiheutti itsessäni reaktion: voi he*vetti, hihan kireälle ja kova komento koiralle. Mitäköhän Susu, minua todella herkästi lukeva koira, tästä oikein meinasi? Tuskin ainakaan sitä, että nyt onkin hyvä ottaa lunkisti ja mukavia asioita tapahtuu. Olen tietoisesti alkanut ajatella, että jokainen ohitus on mahdollisuus treeniin ja onnistumiseen. Hihnan kiristäminen on loppunut, sen sijaan hidastan ja kutsun koiraa luokse. Toki nykyään siihenkin on entistä vähemmän tarvetta, koska ison osan lenkeistä Susu kulkee muutenkin vierellä hihna löysällä. Namit kaivetaan valmiiksi esiin ja jokainen toivottu käytös, eli rauhallinen toisen koiran katsominen ja kontakti minuun merkitään ja palkitaan. Ääni ei nouse vaan pysyy iloisena ja pehmeänä. MInua on myös helpottanut tieto siitä, että jos koira on 3 vuotta rähjännyt niin käytös ei korjaannu kahdella lenkillä, vaan vaatii aikaa ja paljon onnistuneita toistoja. Päämäärätietoista lenkkeilyä ei ole oikeastaan koko koiran elämän mittakaavassa kovin isoa määrää takana.

Ja nythän ei jäädä laakereille lepäämään vaan vahvistetaan hyvää suuntaa. Tavoitteena on rento ja iloinen lauma, johon seuraavan pennunkin on hyvä tulla ja ottaa heti isommilta mallia.

kisa-analyysi · koiralähtöisyys · omat koirat

kisa-analyysi 29.6.

LystitassunLeave a comment

Monesti kuulee valitettavan, miten somessa tulee suorituspaineita, kun kaikki hehkuttavat onnistumisia eikä huonommista kokemuksista kerrota. No, tässä tulee rehellistä analyysia pieleen menneistä kisoista ja siihen johtaneista syistä. Kisattiin Susun kanssa rallya viime viikonloppuna ja pieleen meni. Saatiin toki tulos MES74, mutta en ollut kokonaisuuteen tyytyväinen. Susu oli kuin täi tervassa, liikkui todella hitaasti ja haluttomasti. Tuomari oli kiltisti kirjoittanut kommentiksi “rauhallista yhteistyötä”, mutta en kokenut tätä rauhallisuutta yhtään hyvänä. Jos Susu olisi ollut yhtään rauhallisempi, se olisi pysähtynyt paikalleen. Kyllä harmitti, mutta tsemppasin Susua loppuun asti ja mentiin iloisena radan jälkeen syömään maksalaatikkoa. Nyt viikon jälkeen olen pohtinut kisoja monelta kantilta ja yritän tässä erotella, miksi meni pieleen ja toisaalta mikä oli hyvää ja mitä voin tehdä jatkossa toisin.

Taustasyyt

  1. Liian vähän treeniä ulkona ennen kisoja

Hmm, nyt kun miettii, niin ehkä voisi ennen ensimmäisiä ulkokisoja käydä enemmän kuin 2 kertaa ulkona treenaamassa… Kun nyt oikein ajattelen meidän treenaamista ja kisaamista ylipäätään, niin 90 % kaikista treeneistä tapahtuu sisällä ja kaikki hyvät tulokset olemme saaneet hallikisoissa. Sisällä treenaaminen on osittain tottumusta ja osittain oma valinta omien terveydellisten syiden takia. Nyt on hyvä todeta, että jatkossa kisaamme suosiolla halleissa.

2. Ohjaajan suorituspaineet viimeisen valiotuloksen saamisesta

Vaikka yritin kovasti keskittyä iloiseen suoritukseen ja koiran mielentilan tärkeyteen, niin jännitihän minua ihan h*lvetisti. Toivon, että tämän jälkeen osaan suhtautua paremmin siten, että tulos tulee kun on tullakseen.

3. Liian kuuma sää koiralle

Susu ei vain ole lämpimän sään koira. Ei ole ollut eikä varmaan tule ikinä olemaan. Sillä on muutenkin vire matalammasta päästä ja sen eteen joutuu tekemään töitä, joten miksi kisata olosuhteissa, jotka vievät virettä väärään suuntaan?

4. Valmistautuminen

Jostain syystä en edes ajatellut meidän aikaisempien kisojen valmistautumista, joka on siis ollut muutama päivä treenitaukoa. Sen sijaan olin Susun kanssa kisaa edeltävänä päivänä vesimatolla, lenkillä ja treeneissä. Hmm, mahtaisiko olla vaikutusta? Ohjaajan lahoa päätä voi tästä syyttää, ehkä seuraavalla kerralla muistan meidän rutiinit paremmin.

Nyt jos joku pohtii, että myös muut asiat saattavat vaikuttaa: onhan se aina totta. Susulla kuitenkin oli keväällä steriloinnin yhteydessä 2 vk täystauko treenaamisesta. Sterilointi oli toki kropalle raskasta, mutta se tehtiin tähystyksessä, mitään komlpikaatioita ei ollut ja Susu oli jo seuraavana päivänä omasta mielestään täysin kunnossa, joten en usko sen rasittaneen Susua henkisesti. Edellisestä fyssarin käsittelystä oli vain muutama viikko aikaa, koira oli silloin kolarin jäljiltä jumissa, mutta saatiin auki. Joten en usko, että ainakaan liian vähäisellä levolla tai koiran jumittamisella olisi ollut vaikutusta tässä kisassa.

Mikä oli hyvää

  1. En purkanut harmitusta koiraan ja Susu sai kisapalkan, jolloin sille jäi positiivinen loppuvire
  2. Saimme kuitenkin tuloksen, eli Susu teki pääosin pyydetyt asiat heikosta vireestä huolimatta.
  3. Jouduin ottamaan lusikan kauniiseen käteen ja miettimään syitä tapahtuneelle

Miten tästä eteenpäin

  1. Katso koiraa, havainnoi ja ole rehellinen itsellesi

On epäreilua koiralle ja epärehellistä itselle toivoa, että yhteinen suoritus onnistuisi haastavissa olosuhteissa, joita ei ole juurikaan treenattu.

2. Suunnitteluun panostaminen

Olen ollut aina huono suunnittelemaan etukäteen, mutta nyt on aika ottaa sekin taito haltuun. Aloitan vuositasolla kisakauden suunnittelemisesta ja sen jälkeen rytmitän mukaan treenit ja levot. Haasteita toki asettaa se, että esimerkiksi koiratanssikisoja on aika harvoin, eli jonkin verran suunnitelma elää sen mukaan, koska kisoja järjestetään. Alustava ajatukseni on, että kesällä pidämme taukoa muista lajeista ja keskitymme enemmän noseworkiin. Noseworkiin Susulla on todella kova motivaatio eikä se ole fyysisesti raskasta, lisäksi treenaaminen on mahdollista sisällä ja kestää melko lyhyitä hetkiä kerrallaan, joten se sopii hyvin. Teen suunnitelmasta oman päivityksen, kunhan saan sen valmiiksi.

 

bujoilu · omat koirat · seuranta · treenipäiväkirja · virikkeistäminen

Koirabujoilu – listat ja trackerit

Lystitassun3 Comments

No niin, vihdoin juttua koirabujon käytöstä listojen tekemiseen ja eri juttujen seuraamiseen. Bujon pitäminen on kokenut tässä välissä pienen evoluution, koska olen päätynyt toukokuun alusta siihen, että ns. oma bujo ja koirabujo ovat taas yhdistyneet. Päädyin tähän siksi, että kahden bujon jaatkuva pitäminen mukana ja ajantasalla osoittautui haastavaksi.

Kalenteriominaisuuden lisäksi bujosta tekee huikean se, että sen avulla pystyy helposti pitämään kirjaa haluamistaan asioista ja seuraamaan niiden edistymistä. Omasta bujosta koiriin liittyen löytyy seuraavia listoja: hankintalista, lista kiinnostavista podcasteista, blogeista yms., osattujen käskyjen lista Susulle ja Tellulle sekä lista asioista, joita haluaisin kouluttaa. Listat ovat aika simppeli juttu ja niillä on helppo aloittaa, mahdollisuuksia on vaikka kuinka.

Mutta sitten itse koirabujon suola, trackerit eli seuraimet. Erilaisia konsteja seurata erilaisia asioita. Itse olen simppelin ja yksinkertaisen tyylin ystävä, mutta jos on aikaa ja halua taiteilla, niin googlesta lyötyy mitä hienoimpia ideoita.

Omien koirien kohdalla seuraan viikotasolla hoitotoimenpiteitä (pesu, kynnet, harjaus) ja kehonhuoltoa (hieronta, fyssari, osteopaatti). Päivätasolla joka kuukausi ovat seuranssa liikunnan määrä ja laatu sekä erilaiset virikkeet. Susulle olen lisäksi tehnyt treenitrackerit, jossa tokoliikkeet, rallytoko, koiratanssi, nose ja hyppytekniikka on jokainen pilkottu omiksi osa-alueikseen, joita seurataan. Mikäli Tellun kanssa auton omaehtoisesti mukavaksi -prjetki johtaa toivottuun lopputulokseen, sekin saa omat trackerit tavoitteelisen treenin seuraamista varten. Olen kokenut trackerit todella hyödylliseksi siinä, että niihin on helppo ja nopea merkitä, mitä on tehty, ja toisaalta yhdellä silmäyksellä seuraavia treenejä suunnitellessa näkee saman eli mitä on tehty ja jätetty tekemättä. Itse sorrun helposti toistamaan treeneissä aina samaa kaavaa, joten tämä on tosi hyödyllistä. Pidän lisäksi myös sanallista treenipäiväkirjaa, johon kirjoitan fiiliksistä ja siitä. missä olisi vielä kehitettävää, mutta se vaatii aina enemmän aikaa eikä taaksepäin selaaminen ole ollenkaan niin kätevää.

Kuvat kuitenkin kertovat tästä havainnollisemmin, joten tässä vielä lisää räpsyjä omasta bujostani.

arjen tukitaidot · koiralähtöisyys · omat koirat · Tellu

Tellun haasteiden ratkaisu: turvataito

LystitassunLeave a comment

Toinen erittäin tärkeä ja eteenpäin vienyt ratkaisu Tellun haasteisiin oli turvataidon opettaminen tilanteisiin, jossa Tellua alkoi pelottaa. Nämä tilanteet olivat Tellun kanssa haastavia, koska erityisesti noin 5 kk iästä alkaen sitä pelotti ulkona lähes kaikki vieras tai yllättäen tapahtuva. Reaktiona oli yleensä voimakas pyrkimys pakoon, mikä oli erittäin hankalaa ja vaarallista, koska tilanteita oli monesti vaikea ennakoida ja Tellu kiskaisi remmissä todella voimakkaasti. Vastaehdollistaminen ei näissä tilanteissa toiminut, koska Tellu ei suostunut syömään nameja, eikä koiran pakottaminen tilanteisiin ollut mielestäni hyvä vaihtoehto. Sen vuoksi Tellu opetettiin pyytämään syliin, kun sitä alkoi pelottaa.

Olin jo aikaisemmin huomannut, että Tellu pyrki syliin, viihtyi tosi hyvin sylissä ja pyysi paljon huomiota. Ajatus syliin pyytämisestä lähti, kun Jaana Pohjolan Tyytyväinen koira, onnellinen omistaja-kurssilla kerroin Tellun arkuudesta. Vanha, edelleen elävä ohje koirankoulutukseen on, ettei pelkäävää koiraa saa lohduttaa, koska pelko vahvistuu siitä. Jaanan mukaan pelkoa ei kuitenkaan voi tällä tavoin vahvistaa. Myös toisen, tieteelliseen tietoon menetelmänsä perustavan kouluttajan, nimittäin Jirka Vierimaan mukaan syliin pyytämään opettaminen oli oivaltava ja koiraa tukeva ajatus.

Syliin pyytämisen opettaminen oli todella helppoa: menimme vain ulos, ja kun Tellu muuttui jostain syystä epävarmaksi, taputin mahaani ja se sai sen hyppäämään minua vasten ja se nostettiin syliin. Kokemus oli ilmeisesti Tellulle todella palkitseva, koska se oppi tempun kerrasta. Syliin päästyään se ei enää pyrkinyt pakoon, vaan istui siinä katselemassa maailmaa. Jos Tellulle nykyään syntyy pakoreaktio jossain tilanteessa, pienellä vihjeellä sen saa pyytämään syliin.

Tämän taidon oppiminen on vienyt Tellua ja meidän suhdettamme hurjasti eteenpäin. Ensinnäkin Tellu oppi vaihtoehtoisen tavan reagoida jännittävään tilanteeseen, ja sen käyttäytyminen tuli monipuolisemmaksi. Toisekseen Tellu oppi, että minä olen turvallinen ja luotettava, ja suojelen sitä tilanteessa kuin tilanteessa. Kolmanneksi, ja tämä on ehkä kuitenkin se tärkein anti, MINÄ sain koiran omaehtoisuutta ja tilanteen hallinnan tunnetta tukevan, kaikin puolin turvallisen keinon auttaa Tellua näissä tilanteissa, jolloin oma oloni helpottui hurjasti. Ja sillä on ollut iso vaikutus koiraan.

Syliin pyrkimisestä on myös tullut mittari Tellun kokeman stressin arvioimiseksi eri tilanteissa: vaikka se näyttäisi rauhalliselta, syliin pyytäminen kertoo sen kokevan olonsa jollakin tasolla epämiellyttäväksi. Esimerkiksi treenitilanteessa, jossa se palkitaan lelulla, se vaikuttaa innokkaalta ja rennolta, mutta haluaa kuitenkin syliin esittelemään leluaan, samoin kun kotona leikitään useamman koiran kanssa kerralla (vaikka koirat siis eivät näissä tilanteissa ole koskaan tapelleet leluista). Kun tilassa ei ole muita koiria, tätä ei tapahdu. Kun ole ottanut tellua töihin, olen huomannut, että työhuoneeni ovensuussa pitkään minulle juttelemassa seisovat ihmiset aiheuttavat saman sylipyynnön, vaikka koira ei muuten vaikuta pelkäävän.

Päivi Saarilahden koulutuspäivässä totesimme, että tilanteissa, joissa se kokee epävarmuutta mutta ei vielä pelkää (eli häntä on pystyssä, ei koipien välissä), voi tilanteen mukaan tukea Tellua “seisomaan omin jaloin”, jotta se saisi myös kokemuksia siitä, että se saa tilanteen itse ratkaistua. Tämä vaatii paljon koiran tarkkailua ja sensitiivisyyttä sen tunnetiloille, koska haluan pitää sylin oikeasti kannattavana keinona ratkaista tilanteita.

Tällä hetkellä ulkona sylipyyntöjä esiintyy enää hyvin harvoin, kun Tellun reaktiot kaiken kaikkiaan ovat laantuneet. Uskon, että sillä on merkitystä tässä, että koira tietää tilanteet ratkaisukeinon olevan aivan tassun ulottuvilla kaiken aikaa, joten sen on turvallisempaa tutustua jännitäviin asioihin. Kaikkia koiria ei voi joko niiden koon tai omistajan liikerajoitteiden vuoksi nostaa syliin, jolloin kannattaa miettiä, olisiko olemassa joku vastaavan lopputuloksen tuottava muu ratkaisu. Meille tämä yksinkertainen keino on tuonut arkeen ison helpotuksen.

koiralähtöisyys · omat koirat · Tellu

Tellun haasteiden ratkaisu: stressinhallinta ja palautuminen

LystitassunLeave a comment

Tellun haasteiden ratkaisussa ylipäätään avuksi on ollut Tellun hyvien ominaisuuksien ja sille sopivan elämänrytmin ja koulutustavan yhdistelmä: Tellun kyky palautua ja tottua asioihin, sen älykkyys, omistajan kontrolloima koiran stressinhallinta ja valinnanvapauteen perustuva koulutus. Tässä käsittelen stressinhallintaa ja palautumista.

Kun Tellu saapui ja oli kotiutunut, aloin sosiaalistaa sitä ja käydä sen kanssa treeneissä samalla tavalla kuin aikaisempien koirieni kanssa. Meillä oli oma vakiryhmäpaikka Tuijan koirakoulussa tokoryhmässä. Tellu kävi myös Tiina Kuusiston alkeistokossa ja hiukan myöhemmin Lentsu Välimäen nuorten koirien tokoryhmässä. Tähän päälle sitten leikit koirakavereiden kanssa, muutama kerta paimennuskokeiluja talven ja kevään aikana sekä tietysti normaalit ulkoilut. Muille koirilleni tällainen puuha on sopinut, mutta Tellu ei tuntunut edistyvän arjessa eikä treenissä, ja muuttui ajan mittaa haluttomammaksi lähtemään kotoa. Treeneissä se ei jaksanut innostua tekemisestä ja paineistui todella herkästi. Tellulla oli myös vatsa koko ajan löysällä, ja sillä oli huono ruokahalu. “Koira rentoutuu hyvin metsälenkillä” tai “hajutyöskentely rentouttaa” – tyyppiset vinkit eivät oikein toimineet, kun metsässä kaikki äänet jännittivät eikä koiralle oikein pystynyt opettamaan hajutyöskentelyä, kun uusien asioiden opettelu ei kiinnostanut.

En ymmärtänyt, miksei sosiaalistaminen toimi, ja ajattelin koiran olevan jotenkin “rikki”. Päätin siis lyödä hanskat naulaan harrastusten osalta, eikä Tellu käynyt useampaan kuukauteen juuri missään lenkkejä lukuunottamatta, kun juoksutkin sattuivat keväälle. Toukokuun alussa meillä oli viimeinen kerta Lentsun nuorten koirien tokoryhmää, ja se järjestettiin vieläpä Kupittaan puistossa, jossa siihen aikaan on vieressä jalkapallotreenit ja ympärillä paljon lenkkeilijöitä, lapsia, pyörilijöitä yms. Halusin kuitenkin mennä paikalle, ja Tellu pääsi vielä “viimeisiin” treeneihin. Suureksi yllätyksekseni kaikki meni todella hyvin, Tellu oli innokas eikä juuri reagoinut ympäristön häiriöihin. Olin aivan ihmeissäni, mistä tällainen muutos johtui.

Pohdin asiaa heti muutaman päivän kuluttua olleessa Jaana Pohjolan Tyytyväinen koira, onnellinen omistaja- kurssin lähipäivässä. Jaanan ajatus oli, että Tellu on todennäköisesti päässyt nyt hyvin toipumaan stressistä, ja kykenee siksi toimimaan paremmin. Tästä linkistä pääset lukemaan lisää Jaanan ajatuksia stressistä. Tellun kohdalla stressin merkitys oli mielestäni hyvin looginen ajatus. Tellu esimerkiksi jännitti ulkoiluja, eikä kyennyt lenkin jälkeen enää samana päivänä treenaamaan, koska oli lenkistä niin väsynyt. Sen mieli ei siis ehtinyt palautua riittävästi.

Uusien kokemusten ja liiallisen rasittumisen kanssa tasapainoillakseni tein suunnitelman siitä, miten kokonaiskuormituksen nousua liian suureksi ennaltaehkäistiin. Koska Tellu jännitti asioita ulkona, se ulkoili yksin vain pihapiirissä, missä se ei enää siinä vaiheessa jännittänyt. Pidemmät lenkit ja tutustumiset uusiin lenkkimaastoihin tehtiin aina perheen muiden koirien kanssa, joista Tellu saa paljon henkistä tukea. Pitkät lenkit tehtiin myös 9/10 kertaa aina samalla reitillä, jotta se tulisi Tellulle oikeasti tutuksi ja turvalliseksi. Koska Tellu jännitti autoilua eikä siedättynyt siihen autoilun lisäämisellä, autoilun määrä sen sijaan sitten vähennettiin enintään yhteen edestakaiseen matkaan viikossa. Uusien asioiden opettelu siirrettiin kokonaan kotiin, ja vieraissa paikoissa tehtiin ainoastaan tuttuja juttuja. Treenit tai muu runsaaseen häiriöön sosiaalistaminen vähennettiin samoin kertaan viikossa. Kyllä muuten tuntui aktiiviseen harrastamiseen tottuneesta ohjaajasta vaikealta!

Tellun riittävän palautumisen huomaa siitä, että se pääsee jännittävistä asioista nopeasti yli, tottuu asioihin ja pystyy syömään jännittävissäkin tilanteissa nameja. Vatsan toiminta on muuttunut normaaliksi ja Tellu on muuttunut koko porukan nopeimmaksi syöjäksi, joka on sentään aika paljon sanottu tässä laumassa. Riittävän pienissä annoksissa autoilu jännittää vähemmän ja Tellu pystyy nyt myös tutussa treenihallissa oppimaan uusia taitoja. Myös häiriönsieto on kasvanut.

Tellun kanssa edellä mainittu strategia on siis osoittautunut toimivaksi, ja uskon, että pitkän ja terveen elämän takaamiseksi riittävä palautuminen on myös välttämätöntä. Koira ei voi hyvin, jos se ei pääse riittävästi palautumaan kuormituksesta – se, mikä koiraa kuormittaa ja miten paljon se tarvitsee palautumisaikaa, on yksilöllistä. Tämän myötä olen myös tarkastellut kriittisesti muiden koirieni elämää, olisiko niidenkin palautumisessa vielä parantamisen varaa. Itse koen tärkeäksi elää koiran hyvinvointi edellä, harrastustulokset tulevat sitten bonuksena päälle, jos tulevat. Omaa koiraa oppii lukemaan, kun tarkkailee koiraa riittävästi ja kiinnittää erityistä huomiota sen mielentilaan ja ilmeeseen. Lisäksi pitää olla rehellinen itselleen: on tosi vaikea myöntää, että on omalla toiminnallaan ajanut koiran uupumukseen. On myös tosi vaikea luopua omista tavoitteista, samalla miettien, mitä muutkin nyt ajattelevat kun koira joutuu lomalle. Onneksi tilanne on harvoin peruuttamaton, joten itselleen kannattaa olla armollinen ja antaa sekä ihmiselle että koiralle riittävästi aikaa.

turkin hoito · virikkeistäminen

Omaehtoisuutta oppimassa: Jaana Pohjolan Tyytyväinen koira, onnellinen omistaja-kurssi

LystitassunLeave a comment

Tässä postauksessa kerron lyhyesti talven ja kevään aikana käymästäni Jaana Pohjolan pitkästä kurssista. Kurssin nimi on Tyytyväinen koira, onnellinen omistaja. Kurssi toteutettiin Turun Murrella ja se sisälsi 7 koko päivän koulutuskertaa. Koulutuksessa keskityttiin erityisesti koiran lajityypilliseen käytökseen, virikkeistämiseen, omaehtoisuuteen ja valinnan vapauteen. Kurssi toteutettiin keskustellen ja yhdessä pohtien.

Itselleni kurssista jäi käteen uusina asioina erityisesti virikkeistämiseen ja hallinan tunteeseen liittyvät asiat. Lisäksi pidin erityisesti Jaanan ohjeistuksesta miettiä aina, miten oma tavoite saadaan konkreettiseen, mitattavaan muotoon. Miten voit tietää, oletko edennyt kohti tavoitetta, jos et voi sitä mitenkään mitata? Esimerkiksi kurssilla tehdyn aikabudjetin avulla havaitsin, miten iso osa aktiivisenkin harrastuskoiran päivästä ilman erityisiä virikkeitä koostuu lepäämisestä, ei minkään tekemisestä. Toki koiran kuuluukin nukkua päivän aikana enemmän kuin ihmisen ja koira viettää suurimman osan päivästä passiivisena (1). Minut myös yllätti se, miten paljon aikaa loppujen lopuksi kuluu autossa ja siirtymissä treeneihin, hierontaan yms. Aikabudjetin teon seurauksena meillä siirryttiin esimerkiksi aamuruokinnassa kupista Kongiin, jolloin syömiseen käytetty aika nousi 2 minuutista noin 20-30 minuuttiin, joka on prosentuaalisesti aivan huima korotus. Pitkän ajan kuluessa olen huomannut, että jos Kongi jonakin aamuna unohtuu, seurauksena on levottomampia koiria työpäivän aikana.

Syy, miksi kurssille alunperin hakeuduin, oli nimenomaan omaehtoisuuden lisääminen, se kiinnosti minua. Ja siitä kurssilla puhuttiinkin paljon. Turkkikoirien omistajana erityisesti omaehtoinen käsittely kiinnosti. Jaanan ohjeilla olen saanut nuoremmat koirani pyytämään kynsien leikkuuta ja harjaamista pakottamisen sijaan.

Tällä muutoksella on ollut todella iso vaikutus sekä minun että koirien kokemukseen turkinhoidosta: se on muuttunut pakollisesta pahasta kaikille osapuolelle erittäin mieluisaksi yhdessäolohetkeksi. Myös Tiuhti, jolla valitettavasti on Pitkin historia pakottamisesta, on alkanut pyytää harjaamista. Myös esimerkiksi tassujen kuivaus ulkoilun jälkeen on muuttunut koirille mukavammaksi.

Suosittelen ehdottomasti kurssin käymistä, mikäli aihepiiri yhtään kiinnostaa. Omassa koulutuksessani ja toiminnassani pyrin korostamaan näitä teemoja ja miettimään asioita koiran näkökulmasta käsin, ja sain Jaanalta siihen erinomaiset eväät. Tarkoitukseni on jatkossa julkaista blogissa kirjoituksia omaehtoisuudesta ja virikkeellistämisestä käytännössä. Mikäli omaehtoinen käsittely kiinnostaa, koulutan sitä tilauksesta. Lisätietoja Koulutuspalvelu-osiossa.

omat koirat · virikkeistäminen

Virikeratailua

LystitassunLeave a comment

Turussa Koirankota järjestää säännöllisesti koirien virikeratoja. Virikeradalla siis ollaan yksi koira kerrallaan hallissa, jossa on erilaisilla alustoilla ja piiloissa nameja. Koira saa tutkia rataa ja etsiä nameja omaan tahtiin. Virikeradan kesto on 30 min, joka riittää ainakin omat koirani väsyttämään perusteellisesti.


Olen käynyt koirien kanssa siellä muutamia kertoja, kaikki koirat tykkäävät radasta hirveästi. Radalla tulevat myös hauskasti esiin koirien erilaiset luonteet ja tyylit toimia. Tiuhti 6v on rataillut muutamia kertoja. Tiuhdin tyyli on käydä yksi alue kerrallaan tarkasti läpi, siltä ei jää varmaan yhtäkään namia huomaamatta. Tiuhti ei puolessa tunnissa ehdikään kuin haravoida ehkä 2/3 hallista. Tiuhti on myös aika varovainen, se ei mielellään suinpäin säntää uusille alustoille, vaikkakin on nyt kerta kerralta rohkaistunut.


Susu taas omaan tyyliinsä touhottaa radalla vauhdikkaasti menemään sinne tänne. Se on kovasti innoissaan, mutta ei keskity kauheasti ja iso osa jopa näkyvillä olevista nameista jää syömättä. Susulle alustat ovat aivan yhdentekeviä, se astuu minne vaan ja laittaa päänsä mihin tahansa laatikkoon. Susulle 30 min on ehdottomasti riittävästi, se alkaa radan loppupuolella yleensä jo väsähtää.


Tellu 17 vk on käynyt radalla kahdesti. Tellun mielestä rata on huisin hauska, ensimmäisellä kerralla se hiukan arasteli alkuun, mutta nyt lauantaina se viipotti menemään kuin vanha tekijä. Lauantaina kuultiin myös jo kunnollinen nuuskimisääni nenästä. 30 min radalla oli ihan hyvä aika, penneli nukkui makeasti koko loppuillan.