Category: kouluttaminen

Seuraamisen kouluttaminen: pohjana perusasento
harrastukset · kouluttaminen

Seuraamisen kouluttaminen: pohjana perusasento

Lystitassun1 Comment

Seuraamista pidetään monesti haastavana liikkeenä, ja sitä se tavallaan onkin. Seuraaminen on itseasiassa koiran kropalle raskasta, ja vaatii hyvää kehonhallintaa. Lisäksi pitkäkestoisena suorituksena motivaation tulee olla kohdallaan. Siksi seuraaminen rakennetaan pienistä palasista kriteeri kerrallaan, ja jokaista osaa vahvistetaan kunnolla ennen pitkien kokonaisuuksien rakentamista.

Seuraamisen pohjana on perusasentoon tai positioon (koiratanssissa) hakeutuminen. On tärkeää tehdä erottelu eri tehtävien välillä, tässä puhutaan nyt perusasentoon hakeutumisesta siltä puolelta, jolla koiran tulisi myös seurata, ohjaajan takaa kiertäminen perusasentoon on oma erillinen tehtävänsä. Ohjaajan takaa hakeutumisen harjoittelu ei tue seuraamista kokonaisvaltaisesti siitä syystä, että koiran ei silloin tarvitse ajatella takapään liikettä ollenkaan niin paljon. Perusasentovihje on sama kuin seuraamisvihje, koska tässä seuraamisen koulutusmallissa opetetaan koira ajattelemaan perusasento ja seuraaminen sijaintina suhteessa ohjaajaan, ei erillisinä temppuina.

Koiratanssin Heelwork to Musicissa eli HTM:ssä koira voi seisoa perusasennossa positiossa, muissa lajeissa koira istuu, kun ohjaaja on paikallaan. Rallytokossa koiraa ei ole välttämätöntä opettaa istumaan ilman eri vihjettä ohjaajan pysähtyessä kuten tokossa ja PK-tottiksessa, mutta mielestäni se kannattaa. Monesti tällöin rallytokoilijat tuskailevat sen kanssa, että koira tarjoilee istumista hitaassa vauhdissa ja käännöksissä, mutta se on “ylitreenattava” asia, joka jää pois riittävällä harjoittelulla eikä siitä tarvitse ottaa turhaa stressiä. Jos istumisen haluaa pitää erillisenä vihjeenä, sitä pitää myös palkata erikseen paljon, ja koira on joka tapauksessa pakko opettaa pysähtymään siististi suorana seisomaan, koska muuten perusasento ja sitä myöten helposti koko kylttitehtävä ovat vinoja. Koiralle on myös mahdollista opettaa, että ohjaajan seistessä jalat yhdessä se istuu ja ohjaajan seistessä jalat erillään “kuin kesken liikkeen” se jää seisomaan.

Perusasentoa voidaan kouluttaa usealla eri tavalla, esimerkiksi houkuttelemalla namilla, kosketuskepin avulla, käyttäen apuna tasapainotyynyä tai istumisalustaa. Itse olen kouluttanut namihoukuttelulla koirilleni perusasennot alkuun ja lisännyt mukaan tasapainotyynyn auttamaan takapään käytössä myöhemmin, ja olen tällä tekniikalla saanut aikaiseksi siistit suorat perusasennot. Eri koulutusmenetelmiä paljon pohdittuani olen päätynyt kuitenkin kannattamaan istumisalustaa tehokkaimpana menetelmänä, olen myös vahvistanut sillä Susulle perusasentoja eri suunnista. Istumisalustalla aion opettaa Glennalle perusasennon, kun sen aika tulee.

Istumisalustan käytössä on useita etuja: 1) kohteilla opetettujen käytösten yleiset hyödyt: nopea oppiminen, roskakäytösten vähäisyys, tehtävät ovat mieluisia koiralle, 2) kriteeri on koiralle selkeä, 3) kriteeriä on helppo nostaa suunnitelmallisesti vähitellen, 4) koira saa itse kokeilla ja oivaltaa takapään käytön hakeutuessaan istumisalustalle eri suunnista, 5) ohjaaja-apuja ei tarvita lainkaan, 6) istumisalusta ei sulje muita koulutusmenetelmiä pois, vaan niitä voi halutessaan vielä käyttää tukena. Jos haluaa koiratanssia varten opettaa koiran vain seisomaan, saman homman voi tehdä seisomisalustalla.

Perusasennon opettamiseen kannattaa käyttää aikaa ja tehdä se huolella. Istumisalustaa käyttäessä ei tarvitse häivyttää lainkaan ohjaaja-apuja, joten opettaminen on nopeampaa kuin houkutellen opettaessa. Ohjaaja-apujen häivyttäminen on myös meille ihmisille yllättävän hankala homma ja ne jäävät monesti vähän vahingossa käyttöön varmisteluksi, vaikka koira ei niitä tarvitsisi. Toisaalta ihmiset helposti kuvittelevat koiran toimivan vain suullisella vihjeellä, eivätkä huomaa itse tekemiään muita pieniä apuja, jotka sitten ovatkin koiralle yllättäen paljon merkityksellisempiä kuin suullinen vihje. Lajista riippuu, mitä koiralle halutaan opettaa lopulliseen suoritukseen, mutta aluksi kannattaa lähteä siitä, että koira hakeutuu perusasentoon suorana paikallaan ja liikkumattomana seisovan ohjaajan viereen. Tokoa, PK-tottista ja rallytokoa varten perusasentoon hakeutumisen yleistämisen voi jättää siihen, mutta HTM:ää ajatellen on tärkeää, että koira osaa hakeutua perusasentoon, vaikka ohjaajan kädet liikkuvat. Huomaa, että seuraamiseen hakeutuminen ja sen yleistäminen erilaisiin tapoihin liikkua on vielä erikseen opetettava asia.

Perusasentoon hakeutumista ei kannata viedä kokonaan ärsykekontrolliin (jolloin koira tekee tehtävän vain vihjeestä eikä tarjoa sitä enää), vaan koiralla kannattaa säilyttää halu tarjota perusasentoa. Vahva motivaatio perusasentoon ja sen tarjoamiseen paitsi auttaa seuraamisen seuraavien vaiheiden opettamisessa, hyödyttää myös tilanteissa, joissa koira syystä tai toisesta häiriintyy ja sen ajatus katkeaa. Näissä tilanteissa koira palaa siihen käytökseen, mikä sille on opetettu alussa ja mikä on sillä vahva ja mieluisa, eli toivon mukaan perusasentoon (ja siis seuraamiseen, mikäli ohjaaja on liikkeessä). Useimmissa tapauksissa tämä on hyvä asia, tai huonoista vaihtoehdoista vähiten huono. Jos vaikka rallytokon lähtökyltillä kontakti tippuu kun koira kuulee jonkun äänen, on tosi hyvä vaihtoehto, että se itse tarjoaa heti taas perusasentoa, kun se pystyy jälleen keskittymään tehtävään. Tai tokossa kaikkien liikkeiden alkaessa ja päättyessä perusasentoon on monta mahdollisuutta, että jos koira kesken jonkin suorituksen osan menettää hetkeksi fokuksensa, niin perusasennon tarjoaminen on siinä kannattavaa ja voi pelastaa pisteitä. Esimerkiksi noudon palautuksessa koiran häiriintyessä ja alkaessa vilkuilla ympärilleen, ohjaajan luokse palaaminen on aina hyvä juttu. Jos taas koiralla ei edelle kuvatuissa tilanteissa olisi mielessään mitään tehtävää, johon se voisi turvautua, se todennäköisesti hämmentyisi entistä enemmän.

Perusasentoon panostamisessa on siis monia hyötyjä, joten eikun treenaamaan!

arjen tukitaidot · Glenna · kouluttaminen · omat koirat · pentuelämä · vastaehdollistaminen

Glennan ensimmäinen viikko

LystitassunLeave a comment

Miten aika voi mennä näin nopeasti? Jo viikko on mennyt siitä, kun Glenna, Jillaroo’s This Love, liittyi laumaan. Uuden pennun tulo on ollut kaikille tosi jännittävää, mutta kotiutuminen on mennyt niin hyvin kuin toivoa voi.

Kun hain Glennan kasvattajalta, minulla oli Susu mukana, koska en halunnut pennun heti säikähtävän sen vahtihaukkua. Susua vähän pennut ällöttivät, mutta sillä on erittäin tehokas elekieli ja se osaa hyvin näyttää, kun tarvitsee tilaa. Glenna oli oikein nöyrää tyttöä, ja Susu hyväksyi sen nopeasti. Kotimatkalla Glenna läähätti autossa, mutta 20 minuutin ajelun jälkeen rauhoittui. Valitettavasti meillä on ollut auton kanssa ongelmia, joten olen tämän lisäksi vain kerran päässyt Glennan kanssa katsomaan autohäkkiä.

Kotiin päästyämme myös Tiuhti ja Tellu saivat tavata pennun. Tellu aivan pelkäsi pentua, Tiuhti totesi, että ai tuollainen. Glennaa hiukan hirvitti, ja istuin sen kanssa lattialle sillä ajatuksella, että saa olla sylissä niin pitkän ajan kuin tarvitsee. Mutta Glennapa lähti jo muutaman minuutin kuluttua aivan matalana hiipimään seinien vieriä ja sohvien alusia, se tutki tarkasti joka sentin mennessään. Puolen tunnin päästä se juoksi jo häntä tötteröllä ympäriinsä.

Glenna ei välitä alustoista mitään, se vaihtaa sujuvasti matolta laminaatin kautta ulko-oven kynnyksen pellille ja siitä kiveykseltä ruoholle. Se saattaa pomppia jalkansa vesikuppiin eikä huomaa sitä. Tiuhtia inhottaa sellainen vedellä sotkeminen hirveästi. Lisäksi meillä oli vierashuoneen oven edessä esteenä iso, korkea pahvilaatikko, jonka ajattelimme riittävän estämään pennun pääsy huoneeseen. Mitä vielä, Glenna tökkäsi laatikkoa kuonollaan, sitten hyppäsi sitä päin ja kun se kaatui, meni iloisesti mukana ja kirmasi laatikon yli. Ulkona Glenna tassuttelee ritilöillä ja kaivon kansilla epäröimättä. Glenna ei myöskään ensimmäisten ulkoilujen jälkeen ole reagoinut muihin ääniin paitsi läheltä ohi ajavaan moottoripyörään.

Glenna leikkii paljon yksikseen ja kalvaa puruluita ja naruluita, joita on runsaasti ympäri asuntoa. Pikkuisen on maisteltu huonekaluja, mutta ei suuremmin. Se on ollut toisesta päivästä alkaen tehnyt käytännössä 90 % asioistaan ulos, mikä on mielestäni käsittämätöntä. Kun on lämpimät ilmat, meillä on takapihan ovi koko ajan auki, ja Glenna menee omatoimisesti sinne asioilleen. Sisälle tulee ainoastaan yöllä ja jos takaovi on kiinni. Mielestäni tämä on aivan ihmeellistä.

Vaikka oma pihamme ei ole suuri, vain noin 6×4 m, siitä on paljon iloa pennulle. Toistaiseksi vadelmapenkki on saanut olla rauhassa, muuten on kaivettu kuoppaa ja juostu ympäriinsä. Glennalla on käytännössä koko ajan vapaa pääsy ulos, ja se viihtyy siellä yksikseenkin. Pihassa on ympärillä verkkoaita, toistaiseksi karkaamisajatuksia ei ole ollut havaittavissa.

Aloitimme pienissä erissä “ulkomaailmaan” tutustumisen, kun Glenna oli ollut meillä kaksi päivää. Alkuun sitä jännitti paljon, mutta joka kerralla se on hiukan reipastunut. Asenne uusia asioita kohtaan on vielä aluksi jännittynyt, mutta esimerkiksi ihmiset ovat jo hetken tarkkailun jälkeen aivan supermahtavia. Ääniä Glenna ei juurikaan noteeraa ulkona enää, ja olen tehnyt tarkoituksella vastaehdollistamista sitä jännittäneisiin juttuihin heittämällä nameja maahan, jolle ollaan harjoiteltu omaa palkkiovihjettä. Lisäksi olemme alkaneet harjoitella “default behaviour”, olisiko oletuskäytös hyvä suomennos, eli meillä se on istuminen ja kontakti. Näistä teen omat postaukset myöhemmin. Olemme myös harjoitelleet hampaiden katsomista ja niskanahan nostamista rokotuksia ajatellen, ja koirafyssari teki Glennalle pienen käsittelyharjoituksen kun kävi hoitamassa isot koirat, ja Glenna oli siinä todella hieno pentu.

Ensimmäiseen viikkoon on mahtunut valtavan paljon kaikenlaista, vaikka mitään kovin ihmeellistä ei olla tehty. Nyt (sormet ristiin) meidän auto vaikuttaisi olevan vihdoin kunnossa, joten seuraavalla viikolla listalla on autoiluun totuttelu sylissä (mies kuskina) ja erikseen takana olevan kuljeutuslaatikon rakentaminen kivaksi paikaksi. Yritetään saada myös järjestettyä pentupainit ja mennään katsomaan kaverin hevosta sekä tutustutaan lähimetsään enemmän.

harrastukset · kouluttaminen · omat koirat · Tiuhti

Miksi tarjoamalla opettaminen ei tunnu onnistuvan

LystitassunLeave a comment

Joskus kuulee väitteitä siitä, että koiralle ei voi opettaa asioita tarjoamalla ja positiivisesti, koska koira ei tajua eikä koulutuksesta tule mitään. Olen pohdiskellut tätä asiaa viime aikoina omien koirieni kanssa, koska meillä Tiuhti melkein 9 v ei tunnu onnistuvan siinä, kun taas nuoremmilta se sujuu tosi hyvin. Olen päätynyt siihen, että kyseessä on sekä ohjaajan taidojen että kyseisen koiran oppimishistorian yhteispeli, ja tilanteeseen on mahdollista vielä vaikuttaa vanhallakin iällä, joskin kaiken oppimishistorian “poistaminen” voi olla mahdotona.

Tiuhdin kanssa ajauduttiin harrastamiseen vähän vahingossa, ja alkuun treenattiin tokoa. Tiuhdille opetettiin alokasluokan tehtävät ja sitten mentiin kokeeseen. Ikinä ei siis oltu ennen treenattu palkatonta eikä kisamaista ja mitä näitä nyt on, en edes tiennyt, että sellaista on olemassa. Voitte käydä koiranetissä katsomassa, miten hyvin se sujui. Aloitin rallytokon v. 2015 Tiuhdin kanssa. Laji oli juuri tullut viralliseksi, ja halusin kokeilla, miten se sujuisi. Tokotaustaisella koiralla alokasluokka oli helppo, muutamat uudet liikkeet sai kätevästi opetettua namilla houkuttelemalla. Tiuhti kisasi itselleen aika lyhyessä ajassa RTK1 ja RTK2-koulutustunnukset hyvillä pistein, sijoittuen useita kertoja palkintosijoille. Rallytokoradalla tuli kisamaisen treeni vähän kuin vahingossa, ja suoritus kuitenkin on aika lyhyt, koko ajan myös yleensä tapahtuu jotain.

Näiden jälkeen olisi pitänyt siirtyä voittajaluokkaan, mutta se ei sujunutkaan enää ollenkaan niin siististi. Tiuhdille oli tosi vaikea oppia seuraamaan oikealla, ja peruuttaminen ja takapään käyttö oli sille jo vasemmalakin haastavaa, oikealla tosi vaikeaa. Tiuhti kiihtyi treeneissä tosi helposti ja homma meni ihan säheltämiseksi. Toisten pentujen jälkeen alkaneet ihovaivat kuitenkin lopettivat Tiuhdin kisauran, ja näiden asioiden treenaaminen jätettiin. Nykyään Tiuhti puuhailee satunnaisesti pikkujuttuja ja jumppaa, näissäkin keskittyminen on alkuun tosi vaikeaa. Ollaan myös aloiteltu noseworkia, jossa sama homma.

Tuolloin minua harmitti kovasti ja ajattelin, että Tiuhdissa on jotain vikaa, kun se ei opi näitä juttuja. Silloin en myöskään tiennyt murto-osaakaan kouluttamisesta ja koiran oppimisesta verrattuna siihen, mitä tiedän nyt. Tiuhdin knassa kävin esimerkiksi erään yhdistyksen treeneissä, joissa käskettiin kieltää koiraa, kun se hyppää luoksetulossa minua vasten. No Tiuhtihan lakkasi tulemasta luokse, katseli eri suuntaan eikä ottanut kontaktia. Kouluttaja ei osannut auttaa eteenpäin ja olin ihmeissäni. Oikeastaan vasta opiskelun myötä olen alkanut ymmärtää, mitä tuossa tilanteessa on koiran näkökulmasta tapahtunut. Enää en suostuisi tekemään kouluttajan neuvomalla tavalla, mutta eihän aloitteleva koiraharrastaja voi tietää. Esimerkiksi vasta 2016 Juha Korrin seminaarissa kuulin ensimmäisen kerran KOKEENOMAISESTA treenistä.

Tokoa oli opetettu Tiuhdille siihen asti oikeastaan pelkästään houkuttelemalla. Arkihommissa oli mukana tosi paljon pakottamista, esimerkiksi turkin hoidossa ja kynsien leikkuussa. Tiuhti ei osannut olla aktiivinen, vaan se odotti passiivisesti, että sille tavalla tai toisella kerrotaan, mitä sen pitäisi tehdä. Kuitenkin se halusi kovasti palkkoja, ja kun sen pitikin ratkaista joku asia itse, se turhautui melkein välittömästi. Turhautuminen näkyi ohjaajan puremisena seuraamisessa, äänenkäyttönä, säheltämisenä ja tassujen ylenmääräisenä käyttämisenä esimerkiksi kohteisiin. No kun ei se mitään osaa niin autetaan, nyt oli jo komentaminen jäänyt oman oppimisen myötä pois koulutuskeinoista.

Tässä Eläinkoulutusblogin kirjoituksessa ollaan mielestäni sen äärellä, mistä Tiuhdin kanssa oli kysymys. Sille aiheutui virheen pelkoa, koska sitä on kielletty aikaisemmin ja palkkiota on poistettu. Se ei myöskään tiedä, mitä sen pitäisi tehdä, ja tehtävä on liian vaikea. Jos ohjaajalta menee vielä hermo säheltämiseen ja se purkautuu kiukkuna koiralle, soppa on valmis.

Nyt ajattelen, että sheippaaminen ei Tiuhdin kanssa ole onnistunut siksi, että sillä ei ole turvallisuudentunnetta suhteessa treenamiseen. Se ei tiedä, miten se voisi saada palkkion. Sille ei ole opetettu palkkiovihjettä eikä luopumista. Koska siltä puuttuu perustaidot, se turhautuu nopeasti. Ja turhautumiskäytöksestä on joskus seurannut komentamista. Ja kun haluaisi tehdä niitä tehtäviä, niin oma motivaatio kärsii. Nyt kuitenkin kun olen omasta mielestäni tajunnut asian ytimen, koen, että voimme tässä vihdoinkin edistyä. Tehtävät pitäisi pilkkoa aivan mikroskooppisen pieniin osiin ja olla todella nopea palkkaamaan. Koiralla pitää olla koko ajan mahdollisuus onnistua. Palkata voi myös virheistä, jotta ahdistus ei nouse, ja virheen jälkeen miettiä, miten se ennaltaehkäistään seuraavalla kerralla.

Kyse ei ole siitä, ettei tämä koulutusmenetelmä sopisi kaikille koirille, vaan siitä, että sitä pitää osata soveltaa koiran mukaan ja sen aikaisempi oppiminen huomioiden.

 

koiralähtöisyys · kouluttaminen · virikkeistäminen

Aktivointi saalistuskäytöksen näkökulmasta

Lystitassun1 Comment

Kirjoitin juttua PON-kerhon jäsenlehteen koiran aktivoimisesta, ja lähdin pohtimaan erilaisia tapoja virikkeellistää koiraa saalistuskäyttäytymisketjun näkökulmasta. Koen saalistuskäytöksen näkökulman hyvänä siksi, että sen kautta aukeaa näkökulmaa myös koiraan lajina ja ymmärrys siitä, miksi virikkeistäminen on hyödyllistä ja toimii. Tapoja virikkeellistää on useita muitakin, ja jutun lopusta löytyy muutama vinkki lisätiedon hankintaan.

Koiran virikkeistäminen saalistuskäytöksellä

Virikkeistämisellä tarkoitetaan, että koiralle tarjotaan mahdollisuuksia lajityypilliseen käytökseen. Koira on kuuluu koiraeläinten sukuun ja on saalistaja (vrt. esim. kani, joka on saaliseläin). Luonnossa elävän koiraeläimen hereillä oloajasta suurin osa kuluu ruoan etsimiseen, lisäksi aikaa kuluu kiinniottoon, syömiseen ja mahdolliseen piilottamiseen. Koska syöminen on jokaisen eläimen ja myös ihmisen elinehto, saalistamiseen liittyvät käytökset ovat itsessään erittäin palkitsevia, eli tuottavat mielihyvää. Pääasiassa voidaan sanoa, että ne myös rentouttavat koiraa, vaikkakin pelkkään jahtaamiseen keskittyvä aktiviteetti tuottaa myös stressiä ja voi kiihdyttää. Saalistuskäytös voidaan jakaa seuraaviin vaiheisiin: jäljestäminen – vaaniminen – takaa-ajo – tarttumispurenta – tappopuru – paloittelu ja syöminen. Virike on aina jotain mukavaa. Virike on aina myös sellaista, minkä koira valitsee itse. Virikkeistäminen siis lisää koiran omaehtoisesta käytöstä ja valinnanvapautta. Jos leikki tai koulutushetki muuttuu koiran kannalta epämukavaksi tai sitä pitää vahvasti suositella, se lakkaa olemasta virike.

Käyn tässä läpi koira virikkeistämistä saalistuskäytösketjun eri vaiheiden kautta. Koiraa on aina valvottava, kun se leikkii leluilla tai syö luita, jottei se niele isoja paloja tai sellaista materiaalia, mikä ei ole tarkoitettu syötäväksi.

Jäljestäminen

Jäljestäminen eli ruoan etsiminen on se vaihe, johon luonnonvaraiset eläimet käyttävät eniten aikaa. Koiraeläin käyttää ison osan päivästä haistellakseen saaliseläinten jälkiä ja tehden niistä tulkintoja saaliin ohimenon ajankohdasta, määrästä, suunnasta ja mahdollisesti monenlaisesta muusta, mistä ihmiset eivät voi kuvitellakaan olevan mahdollista saada tietoa hajuaistin avulla. Haistelu on koiraa rentouttavaa ja hyvällä tavalla väsyttävää puuhaa. Hajuaistia voi käyttää monipuolisesti hyväksi ruoalla aktivoimisessa. Jäljestämiseen lukeutuu myös tonkiminen ja kaivaminen, jotka ovat myös tapoja etsiä saalista esimerkiksi maan alta.

  • Namien etsintä: Koiralle voi opettaa vihjeen, josta se osaa etsiä nameja. Pyydä koira istumaan paikallaan ja laita sen nähden nami maton reunan alle. Sano koiralle vapautusvihje ja uusi etsimisvihje, esimerkiksi ”etsi”. Toista tätä muutamia kertoja. Sen jälkeen piilota nami niin, ettei koira näe, ja toista taas vihje etsi. Voit myös heittää koiran nähden kourallisen kuivaruokaa maahan sisällä tai ulkona ja kun koira ampaisee ruoan perään, sanoa etsimisvihjeen. Nameja voi piilotella sisällä ympäriinsä, paikat kannattaa valita sen mukaan, ettei haittaa jos koira yrittää vaikkapa kaivaa niitä esiin. Myynnissä on myös namimattoja, snuffle mats, joihin voi piilottaa nameja ja antaa etsiä sieltä. Netistä löytyy myös ohjeet maton tekemiseen itse. Meillä ainakin namimatto on koirien ehdoton lemppari.
  • Aktivointilelun etsiminen: Laitetaan piiloon aktivointilelu, paperirulla tms. jossa on sisällä ruokaa, ja annetaan koiran etsiä sitä. Opetetaan samoin kuin namietsintä. Tässä yhdistyy lisäksi aktivointilelun kanssa pelaaminen sen löydyttyä.
  • Namijälki: Koira seuraa ihmisen tekemää jälkeä, joka on joko tehty ruoalla kokonaan tai jäljen varrelle on ripoteltu ruokaa. Jos jäljen vetää ruoalla, voi laittaa sukkahousuun jotain hiukan valuvaa herkkua, vetää sitä perässään ja kätkeä jäljen päähän purkissa samaa herkkua. Koira ei saa nähdä herkun piilotusta. Koira ohjataan jäljen alkuun ja annetaan sen jälkeen itsenäisesti seurata jälkeä loppupalkkiolle. Jälki on aluksi vain muutaman metrin mittainen, mutta kun koira hoksaa jutun juonen, voi jälkeä alkaa pidentää ja herkkua vaikeuttaa siten, että se on esimerkiksi kiinteämpää, jolloin siitä jää vähemmän hajua. Jälkeä voi tehdä myös siten, että talloo omilla jaloilla jäljen, jossa laittaa ensin joka askeleelle 2 namia ja antaa koiran seurata namivanaa. Myös tässä laitetaan loppupalkkio, josta koira tietää jäljen päättyneen. Namien välimatkaa voi alkaa pidentää pikkuhiljaa, kun koira on keksinyt jutun juonen.
  • Metsälenkki: Vapaana tai pitkässä liinassa kulkiessaan koira saa rauhassa haistella maailman hajuja ja rentoutua.
  • Kiireetön ulkoilu: Uusi paikka, uudet hajut, ja tutkittavaa riittää pitkäksi aikaa. Myös tavallisia lenkkejä voi tehdä joskus niin, että antaa koiran haistella niin paljon kuin se haluaa, eikä repiä sitä hajuilta jatkamaan matkaa. Tällöin kannattaa pukea lämpimästi päälle ja ottaa lenkin tavoitteeksi jonkin ajan kuljetun matkan sijasta.
  • Hajuharrastukset: Nose work, haku, jäljestäminen, esine-etsintä, tunnistusnouto, hajuerottelu… Harrastuslajeissa löytyy paljon valikoimaa siihen, miten koiraa voi opettaa käyttämään nenäänsä palkkion saadakseen.
  • Tonkiminen ja kaivaminen: Koiralle voi tarjota luvallisia kaivamiskokemuksia esimerkiksi täyttämällä pahvilaatikon pahvinpaloilla ja laittamalla sekaan nameja koiran nähden, jotka se saa sitten etsiä. Nameja voi myös laittaa löyhän pyyherullan sisälle tai peittomyttyyn, josta koira voi tonkia namit esiin. Koiralle voi myös tarjota luvallisen paikan kaivuuseen pihamaalla tai koirapuistossa.
  • Haistiaiset: Koiralle voi tuoda haistiaisen, eli haisevan tuliaisen, kun käy itse jossain. Esimerkiksi työmatkan varrelta voi poimia kepin, kiven tai lehden koiralle haisteltavaksi. Koiran kannattaa myös antaa haistella erilaisia tavaroita.

Vaaniminen

Vaaniminen on vaihe, jossa koiraeläin on löytänyt saaliin ja tuijottaa sitä miettien samalla, miten etenisi seuraavaan vaiheeseen ketjua. Paimentamisessa lampaiden tuijottaminen on esimerkki vaanimisesta, samoin esimerkiksi lintukoiran seisonta. Koirat vaanivat toisiaan myös leikin tuoksinnassa, jokainen on varmaan nähnyt koiran hiipivän matalana kohti toista koiraa. Vaanimista voi olla vaikea järjestää aktivoinniksi, ja tulisi huomioida, että vaaniminen voi olla myös stressaavaa ja kiihdyttävää, myös sen kohteena olevalle eläimelle. Joillakin roduilla, esim. bordercollie, vaaniminen voi mennä maanisen puolelle, eikä välttämättä enää lisää koiran kokonaishyvinvointia. Koiran ei saisi myöskään antaa vaania muita koiria (muualla kuin leikissä), autoja, ihmisiä, pyöriä, lapsia.

  • Paimentaminen, lintujen vaaniminen: Muiden eläinten vaaniminen liittyy vahvasti rotuun, eikä sitä välttämättä voi koiralle opettaa. Jos koira vaanii mielellään, sen voi antaa katsella muita eläimiä.
  • Leikkivaaniminen: Leikkimisessä muiden koirien kanssa on paljon muutakin hyötyä, mutta se voi myös sisältää vaanimiskäytöstä.
  • Lelun vaaniminen: Jos koira on leikkisä, leluleikkeihin voi sisällyttää seuraavanlaista vaanimista: ihmisellä on lelu kädessään, jota koira yrittää tavoitella. Lelu jähmettyy, ja koira jähmettyy tuijottamaan lelua, eli vaanimaan. Tästä edetään siihen, että lelu lähtee yllättäen liikkeelle ja koira eteen saalistuskäytöksessä takaa-ajoon.

Takaa-ajo

Takaa-ajossa koira jahtaa saalistaan. Monet leikit koiran kanssa perustuvat tähän. Saalisleikit ovat monelle koiralle mieluisia, mutta ne ovat myös kiihdyttäviä. Esimerkiksi pallon heittoa ei tulisi tehdä päivittäin, pitkiä aikoja kerrallaan eikä kylmillä lihaksilla liiallisen stressin ja vammojen välttämiseksi. Jos koirat jahtaavat leikissä toisiaan, on omistajan tehtävä aina varmistaa, että molemmat osapuolet todella kokevat takaa-ajon mukavana leikkinä.

  • Lelun jahtaaminen / heittäminen: Heitetään koiralle palloa tai annetaan sen jahdata muita leluja. Huom! Tämä ei sisällä taisteluleikkiä ohjaajan kanssa.
  • Viehejuoksu: erityisesti suosittua vinttikoirien keskuudessa, mutta ainakin Turussa myös muun rotuiset saavat toisinaan käydä tutustumassa vieheen perässä juoksemiseen vinttikoiraradalla.
  • Muiden koirien kanssa leikkiminen sisältää usein takaa-ajoleikkiä.
  • Takaa-ajoon liittyy olennaisesti juokseminen, ja koirathan rakastavat juosta. Vaikka koira ei suoranaisesti jahtaisi mitään, juokseminen vapaana tai vaikka koirajuoksu tai muut vetolajit tarjoavat koiralle kokemuksen juoksun hurmasta.

Tarttumispurenta ja tappopuru

Tarttumispurennassa koira saa saaliin kiinni. Käytännössä virikkeistämisessä tarttumispuru toteutuu, kun koira saa lelun tai vieheen kiinni. Koira etenee tappopuruun silloin, kun se lelun voittaessaan ravistaa sitä voimakkaasti. Kaikki koirat eivät tätä tee.

Paloittelu ja syöminen

Syöminen on kaikille eläimille elinehto, ja monesti hukkaan heitetty mahdollisuus aktivointiin. Jos koira on ahne, se vetäisee päivittäisen ruoka-annoksensa napaansa muutamassa sekunnissa. Erilaisilla aktivointileluilla syömiseen kuluvaa aikaa on mahdollista moninkertaistaa ja tarjota koiralle samalla aivopähkinää. Koiraa tulee aina vahtia, kun se syö luita tai leikkii aktivointileluilla.

  • Puruluut: Nahkaiset tai aidot luut. Monet aikuisetkin koirat nauttivat luiden kalvamisesta ja käyttävät siihen mielellään aikaa. Jotkut koirat myös piilottavat luita mielellään. Luiden syönti auttaa lisäksi koiran hammashoidossa.
  • Aktivointikupit: Perustuvat yleensä siihen, että kupin pohja ei ole tasainen vaan siinä on erilaisia kohoumia. Koira joutuu käyttämään enemmän kieltään saadakseen ruokaa, ja ruoka saadaan pienemmissä erissä.
  • Kong: Kong tai muut täytettävät lelut perustuvat perjaatteessa samaan kuin aktivointikupit. Kongin tai muun täytettävän lelun voi täyttää koiran päivittäisellä ruoalla ja pakastaa (nappuloihin lisätään jotain kosteaa sidosaineeksi), jolloin ruoan syömiseen käytettävä aika kasvaa huimasti.
  • Lickimat: Sama kuin Kongi yllä, mutta lickimat on tasainen pinta, johon sivellään pehmeää ruokaa ja pakastetaan, koira saa nuolla pakastetun ruoan.
  • Aktivointilelut ja -pelit: Näitä löytyy jokaisesta eläinkaupasta useampia erilaisia. Kannattaa aloittaa helposta ja edetä sitten vaikeaan, koska tottumaton koira saattaa liian vaikean lelun edessä luovuttaa. Jotkut koirat oppivat lelun mekanismin kerrasta, toiset leikkivät samoilla leluilla uudelleen ja uudelleen.
  • Luvallinen repiminen: Laita nameja vessapaperihylsyyn, maitopurkkiin tai limsapulloon, ja anna koiran repiä tiensä ruoan luokse. Monet koirat pitävät tästä kovasti. Vaikeusastetta voi lisätä laittamalla useamman wc-paperihylsyn päällekkäin tai laittamalla maitopurkin täytteeksi vielä pahvinpaloja tai paperisilppua.
  • KOULUTTAMINEN JA OMAEHTOISET HOITOTOIMET: Aivan, luit oikein. Kun koira saa tehdä työtä ruoan eteen, se lisää syömiseen käytettyä aikaa ja koulutushetki toimii aivovirikkeenä. Koirat, kuten muutkin eläimet, valitsevat yleensä mieluummin tehtävien kautta syömisen kuin suoraan kiposta syömisen. Kun koulutus tapahtuu koiran ehdoilla ja lähtökohtana se, että koira saa hyvällä mielellä keksiä, miten sen tulisi tehdä saadakseen makupalansa, koulutus toimii erinomaisena virikkeenä. Kun koiralla on valinnan vapaus ja hallinnan tunne, sen hyvinvointi kohenee monin tavoin ja myös suhde omistajaan paranee.

Lisävinkkejä:

https://minimuutti.com/

arjen tukitaidot · koiralähtöisyys · kouluttaminen · omat koirat

Asenne ratkaisee vai miten se meni?

LystitassunLeave a comment

Tällä viikolla on vihdoin tapahtunut suuri edistysaskel Susun remmikäytöksessä, eritoten vieraiden koirien ohituksissa. Analysoin hiukan sitä, minkä kaiken ajattelen olevan hyvän kehityksen taustalla.

Tottuminen

Susu on asunut elämänsä ensimmäiset 3 vuotta melko rauhallisessa lähiössä. Lenkeillä tuli harvoin koiria vastaan, eikä pihapiirissä näkynyt juuri koskaan ketään. Vajaa vuosi sitten muutimme, ja uusi asuinalue ja uudet lenkkeilymaastot ovat huomattavasti vilkkaampia. Täällä jokaisella ulosmenolla voi nähdä useita juoksevia ja pyöräileviä lapsia, paljon erilaisia koiria, sähköpotkulautoja ja -pyörtuoleja sekä hevosia. Alkuun nämä olivat epäilyttäviä, mutta nykyään lähes kaikesta päästään ohi ilman katsetta kummempaa. Sosiaalistuminen asioihin on tärkeää.

Lenkkeilyn määrä

Voin ihan rehellisesti myöntää, että muuton jälkeen lenkkien määrä sekä pituus on lisääntynyt huomattavasti. Syitä on kaksi: ensinnäkin olen asettanut liikunnan määrän arvoksi sinänsä ja toiseekseen täällä on tosi paljon mukavampi lenkkeillä, kun puitteet ovat paremmat. Nyt kun aamulenkki on tullut rutiiniksi, tuntuu jopa tosi oudolta, jos joskus käykin vaan pissattamassa koirat. Lisääntyneen liikunnan ajattelen vaikuttavan kolmella tavalla: ensinnäkin usein toistuvat, pitkät lenkit vähentävät uloslähdön “pikkujouluristeilytunnelmaa”, eli uutuudenviehätys hieman karisee. Toisekseen liikunnan tarpeen täyttyessä kiihtynyt höyryäminen vähenee. Kolmanneksi, mitä enemmän lenkkeilee, sitä enemmän on myös tilaisuuksia harjoitteluun.

Olosuhteet

Yritän valita reittejä, joilla ei tarvitse ohittaa aivan iholta, ja mennään vähän hiljempaa ja tarvittaessa pysähdytään. Otetaan tilaa niin paljon kuin mahdollista. Täällä nykyisillä hoodeilla on vielä sellainen ihana tilanne, että 90% vastaantulijoista ohittaa kauniisti ja tajuaa ottaa oman koiransa lähelleen, mikä tietenkin helpottaa meidän oppimista kauheasti.

Vahvistaminen ja vahvisteet

Sanomattakin varmaan selvää, että remmikoulutus perustuu meillä positiiviseen vahvistamiseen. Toki joskus menee hermot ja saattaa tulla pari kirosanaa, mutta eivät nuo edes niihin reagoi eivätkä ainakaan mitään siitä opi. Meillä on aina lenkillä namit mukana, tällainen kukkahattu kun olen. Kuitenkaan ne perusnamit eivät ole aina voittaneet vieraan koiran aiheuttamaa kiihtymystä. Nyt mukana onkin perusnamit helpompiin tilanteisiin ja erikoisherkut ohituksiin. Niitä erikoisherkkuja saa vain silloin, kun näköpiiriin ilmaantuu vieras koira. Kun koiran kiihtymys on aiemmin mainituista syistä jo valmiiksi vähäisempi, namit kelpaavat paremmin. Susu on alkanut pitkältä matkalta oma-aloitteisesti tarjota kontaktia, kun se näkee koiran.

Asenne

Aikaisemmin vastaantulevan koiran näkeminen aiheutti itsessäni reaktion: voi he*vetti, hihan kireälle ja kova komento koiralle. Mitäköhän Susu, minua todella herkästi lukeva koira, tästä oikein meinasi? Tuskin ainakaan sitä, että nyt onkin hyvä ottaa lunkisti ja mukavia asioita tapahtuu. Olen tietoisesti alkanut ajatella, että jokainen ohitus on mahdollisuus treeniin ja onnistumiseen. Hihnan kiristäminen on loppunut, sen sijaan hidastan ja kutsun koiraa luokse. Toki nykyään siihenkin on entistä vähemmän tarvetta, koska ison osan lenkeistä Susu kulkee muutenkin vierellä hihna löysällä. Namit kaivetaan valmiiksi esiin ja jokainen toivottu käytös, eli rauhallinen toisen koiran katsominen ja kontakti minuun merkitään ja palkitaan. Ääni ei nouse vaan pysyy iloisena ja pehmeänä. MInua on myös helpottanut tieto siitä, että jos koira on 3 vuotta rähjännyt niin käytös ei korjaannu kahdella lenkillä, vaan vaatii aikaa ja paljon onnistuneita toistoja. Päämäärätietoista lenkkeilyä ei ole oikeastaan koko koiran elämän mittakaavassa kovin isoa määrää takana.

Ja nythän ei jäädä laakereille lepäämään vaan vahvistetaan hyvää suuntaa. Tavoitteena on rento ja iloinen lauma, johon seuraavan pennunkin on hyvä tulla ja ottaa heti isommilta mallia.

kouluttaminen · omat koirat · treenipäiväkirja

Treenianalyysi: luoksetulon stoppi ja positioihin hakeutuminen

LystitassunLeave a comment

Olin tänään aamulla treenaamassa yhdessä Anu Rikkilän kanssa. Anu pitää Koiranhetki-blogia ja kouluttaa Pawsiteamilla. Olemme Anun kanssa treenailleet yhdessä tänä kesänä muutamia kertoja, treeneissä tulee hyvää häiriötä turvallisista ihmisitä ja koirista ja toisaalta on aivan ihanaa pohtia koulutusjuttuja toisen kouluttajan kanssa, joka jakaa saman ajatusmaailman.

Tänään Susun kanssa treenasimme suunnitelmani mukaisesti hiukan tokoa ja koiratanssia. Tokotreenissä teimme noudon palautuksia, luoksetuloa ja paikallaolon. Noudon palautuksissa asetelma oli seuraava: koira istui ohjaajan takana, välissä maassa tunnarikapula. Ohjaaja selin koiraan ja vieressä istumisalusta. Edessä namimaatti palkkaukseen. Koira tuo käskystä kapulan sivulle ja saa palkkioksi vaautuksen namimaatille. Kriteerinä oli, että kapula tulee suussa sivulle saakka. Namimaatti aiheutti Susulle ensin haastetta, kun se on niiiin ihana. Susu pudotti noin kolmannella toistolla kapulan, mielestäni siksi, että ennakoi namimaatille menoa. Ohjasin Susun uudelleen tehtävään. Tälläkin toistolla kapula putosi, mutta Susu nosti sen itse heti, ja sai palkan. Seuraava toisto oli samanlainen, mutta loput toistoista olivat tosi hyviä. Treenillä päästiin siis tavoitteiseen ja seuraavassa treenissä otan ensin muutaman toiston suoraan takaa ja sen jälkeen hiukan vinossa linjassa eri suunnista.

Kokeilin suunnitelmaan kirjaamaani luoksetulon stoppitreeniä kahden palkan välissä, mutta se ei toiminut toivotusti. Kun Susu oli kerran vapautettu takapalkalle, se alkoi tarjota stoppia metrin liikkumisen jälkeen (ja oli tässä vaiheessa mielestäni tietoinen etupalkasta). Tavoitteena siis on, että Susu ei tarjoaisi koko ajan stoppia, vaan tekisi sen vain käskystä ja muutoin laukkaisi koko ajan. Ajattelin kokeilla seuraavaksi pelkkää näkyvillä olevaa etupalkkaa, eli sekä stopista että suorasta juoksusta vapautetaan palkalle kohti ohjaajaa.

Paikallaolossa teimme voittajan paikkiksen. Alkuun tein muutaman jätön palkkauksen, jotta sain hiukan nostettua virettä. Halusin ottaa pidemmän ajan ja katsoa miten Susu reagoi. Olin piilossa 2,5 min ja palatessani Susu oli laittanut pään maahan ja oli aivan sen näköinen, että tässä nyt sitten ollaan 😀 Vaikka se selvästi hiukan tylsistyi, oli suoritus mielestäni onnistunut, koska 1) Susu ei haistellut 2) Susu pysyi paikallaan (se tosin ei ole ollut ongelma) 3) Susu ei vetänyt täysin rennoksi makaamaan. Jatkossa voin keskittyä nyt hyvillä mielin pääasiassa hiukan lyhyempiin toistoihin saadakseni virettä hiukan korkeammalle. Pitkiä paikallaolojakin toki täytyy välillä tehdä, mutta turha on liikaa hinkata sellaista, mikä sujuu.

Koiratanssitreenissä tein Susun kanssa positioihin hakeutumista. Ensimmäisessä setissä oli namimaatti koiran takana ja koiran edessä ohjaaja selin ja jalkojen välissä tasapainotyyny (jonka tarkoitus on helpottaa oikean paikan löytymistä). Mielestäni namimaatti haittasi Susun keskittymistä, se tarjosi monta kertaa väärää positiota avusta huolimatta. Kun otin tauon jälkeen namimaatin pois ja aloin palkata taskusta, väärän position tarjoamiset jäivät pois. Jos namimaattia aion jatkossa käyttää niin pitää selvästi vielä harjoitella siitä luopumista.

Teimme vastaavan setin kaikkiin neljään työn alla olevaan positioon siten, että Susulla oli kohtisuora linja oikeaan paikkaan. Tarkoituksena on vahvistaa positioon hakeutumista ja pikkuhiljaa vaikeuttaa treeniä siten, että hakeutuminen positioon onnistuu sujuvasti eri kulmista yhdellä vihjeellä.

Treeni oli kokonaisuudessaan mielestäni tosi onnistunut, pääsin kokeilemaan ja soveltamaan ajatuksia ja eteenpäin monessa jutussa. Instasta löytyy video positoonhakeutumistreenistä.

kirja-arvio · kouluttaminen

Koiran käyttäytymisen perusteet – kirja-arvio: toimii aktiivointileluna

LystitassunLeave a comment

Aloitin ison kirjapinon lukemisen siitä kirjasta, joka on pisimpään pölyttänyt hyllyäni, eli Gerritsen, Resi; Haak, Ruud & Prins, Simon: Koiran käyttäytymisen perusteet (2013). Kirjan takakannen mukaan kirjassa “koirankoulutuksen ammattilaiset — jakavat olennaisimmat tiedot koiraharrastajille ja koirien kouluttajille. Opit soveltamaan operantin ehdollistamisen keinoja ja saat käytännön neuvoja, joilla edesautat koirasi oppimista. Kirjassa esitellään koiran käyttäytymisen keskeiset käsitteet sekä tapa viestiä. —” Ja onhan toki kirjan kirjoittajilla vaikuttavia meriittejä koirien kouluttamisessa pelastus- ja poliisikoirien työkäyttöön.

Valitettavasti jo aivan lukemisen alkumetreillä huomasin, että tämä kirja ei taida olla minua varten. Mielestäni kirja on epäonnistuneesti nimetty ja esitelty takakannessa, koska niiden perusteella saa käsityksen, että kirjaa voi soveltaa kaikissa koiraharrastuksissa. Lähes kaikki käytöksen ja koulutuksen kuvailu kuitenkin pohjaa siihen, mikä virkakoirille on tärkeää, ja jos koira ei täytä näitä kriteerejä, sen kuvaillaan tuottavan pettymys ohjaajalla. Ei siis mielestäni ollenkaan joka koiraharrastajan opas. Minulla on kuitenkin joku omituinen pakkomielle lukea kaikki kirjat loppuun, joten luin myös tämän.

Erityisesti minua harmitti läpi kirjan kulkeva höpötys johtajuudesta ja ihmisen ja koiran laumasta. Koiran kehitystä kuvaavassa luvussa kerrottiin mm. missä iässä koira alistuu ihmisen johtajuuteen ja miten “lujalla kädellä” pitää kitkeä tietyt käytökset pois. Lisäksi ihmisen ja koiran suhdetta käsitteltäessä sanottiin “liiallisen rankaisemisen” haittaavan suhdetta, ja rankaisua suositellaan käytöstä vähentävänä keinona. Vahvisteita ja rankaisuja esiteltäessä annetaan negatiivisesta vahvisteesta metsästyskoirapuolelta järkyttävä esimerkki noudon opettamisesta ilman, että mitenkään ilmaistaisiin, ettei se ole nykytutkimuksen valossa lainkaan hyvä keino kouluttaa. Myös palkkion mahdollisuuden poistoa suositellaan hyvänä menetelmänä, jonka avulla koira oppii yrityksen ja erehdyksen kautta. Koiran halutaan tekevän virheitä, jotta se voisi oppia niistä. Kirjoittajat ovat mielestäni myös ymmärtäneet virheettömään suoritukseen perustuva koulutuksen osittain väärin.

Toisekseen koirien eleitä ja laumasuhteita esiteltäessä esimerkit otettiin vankeudessa elävillä susilla tehdyistä tutkimuksista, joiden on jo aikaa sitten todettu kuvaavan huonosti vapaana elävän susilauman saatika villikoiran tai lemmikkikoiran käytöstä. Kyseisessä kappaleessa muutenkin viitattiin vain aivan muutamaan eri tutkijaan, vaikka tekstissä väitettiin esiteltävän eriäviä näkemyksiä. Käytöksen kuvailussa korostuikin vinoutuneesti alistuminen ja arvojärjestys sekä niihin liittyvät eleet.

Kirjassa oli myös useita hekumoivia kuvauksia yksittäisten poliisikoirien tms uroteoista useiden vuosikymmenten ajalta. Henkilökohtaisesti en pidä tällaisesta tyylistä, koska se antaa vaikutelman siitä, että yksittäisen yksilön käytös on yhtä pätevää tietoa ilmiöstä kuin tutkimuksiin perustuva, laajat otokset sisältävä tieto.

Koiran luonnetta ja käytöstä kuvailtaessa käytössä on vanhanaikaisia termejä, joita itse harvoin olen kuullut missään käytettävän ja mitkä oikeastaan eivät mielestäni vastaa nykytietämystä koirien persoonallisuudesta ja käytöksestä. Esimerkiksi virkakoirille tärkeinä luonteen ominaisuuksina pidetään malttia ja luotettavuutta. Kirjoittajat kuvaavat, että koirasta voi kehittyä psykopaatti, joka ei todellakaan pohjaa mihinkään tutkimustietoon koirien käytöksestä. Koirien ilmeitä kuvaillaan sellaisilla adjektiiveilla kuin “torjuva”, sen sijaan, että kuvattaisiin tarkasti esim. silmien asentoa. Koko kirjan läpi kulkee siis käsitys koirien käytöksestä toisaalta perustuen vangittujen susien käytökseen ja toisaalta koiran käytöksen perusteettomaan inhimillistämiseen.

Täytyy toki todeta, että kirjassa kuvataan myös naksutinkoulutukseen perustuvaa, ilman pakotteita tapahtuvaa operanttiin ehdollistamiseen perustuvaa kouluttamista laajasti ja käydään läpi sen historiaa. Myös teoria on selitetty, joskin yksinkertaisesti ja ns. perustasolla, Pavlov ja Skinner olkapäillä, mutta vain aivan muutama modernimpi sovellus on mainittu. Kirjassa käsitellään operanttia ehdollistamista kuitenkin vain aivan perustasolla, eikä se anna jo asiaan hiukan perehtyneelle lukijalla mitään uutta. Tosin osa termeistä, esimerkiksi ärsykekontrolli, on selitetty tarkoittavan aivan muuta kuin mitä sillä muissa lähteissä tarkoitetaan. Ohjeet kouluttamisen toteutukseen ovat pääosin käyttökelpoisia: koulutus halutaan suunnitella niin, että koiralla on mahdollisuus onnistua ja tilanteita ennakoidaan ja suunnitellaan etukäteen, lisäksi pidetään kirjaa koulutuksista ja analysoidaan sen sujumista. Kirjoittajat korostavat positiiviseen vahvistamiseen perustuvan koulutuksen olevan paras tapa kouluttaa koiria ja antavat monta esimerkkiä tilanteista, joissa positiivinen vahvistaminen tuo paremman lopputuloksen kuin positiivinen rankaisu. Silti he toteavat, että kouluttaminen ilman rankaisun käyttöä on mahdotonta ja kirjassa suositellaan sähköpantaa koulutusvälineenä. Mietin, onkohan kustantaja ollut tästä tietoinen. Mielestäni on eettisesti erittäin kyseenalaista julkaista tällaisia “oppaita”, varsinkin kun kipuun ja pelkoon perustuva koulutus on Suomessa lailla kiellettyä.

Kirjassa kuvataan myös esimerkiksi merieläinten esittävän tällä tavoin opetettua temppuja omasta halustaan, mikä vaikuttaa kyllä todella uskomattomattomalta. Kirjassa ei muuten mainita lainkaan omaehtoisuuteen perustuvia koulutusmenetelmiä, enkä usko siitä olevan tässäkään kyse.

En suosittele tätä kirjaa koirankoulutuksen oppaaksi kenellekään. Tässä postauksessa ei myöskään ole kuvia, koska en halua antaa kenellekään hätäiselle lukijalle kuvaa, että suosittelisin kyseistä kirjaa. Kirjoittajien tarjoama “tieto” on vanhaa ja tutkimuksessa osoitettu paikkansapitämättömäksi. Kouluttajat suosittelevat Suomessa lailla kiellettyjä (ja tutkimuksissa vahingollisiksi todettuja) koulutusmenetelmiä. En aio pitää tätä kirjaa hyllyssäni, mutta en myöskään myy sitä eteenpäin. Ehkä piilotan sivujen väliin nameja ja teen siitä mukavan aktivointilelun. Operantista kouluttamisesta on olemassa muita, paljon hyödyllisempiä ja koiraystävällisempiä oppaita, esimerkiksi Egtvedt & Morten: Naksutinkoulutusta koirallesi (2006).

kouluttaminen · omat koirat · treenipäiväkirja

Nadja Böckermanin koiratanssin koulutuspäivä 25.5. Ylöjärvellä

LystitassunLeave a comment

Ajelin lauantaina 25.5. Susun kanssa Ylöjärvelle Ylöjärven koirakerhon järjestämään Nadja Böckermanin koulutuspäivään. Koulutus alkoi mukavasti vasta klo. 11, joten ei tarvinnut olla aivan aamuvarhaisella liikenteessä. Tosin silti näin matkalla useamman peuran lauman, onneksi pysyttelivät pientareen puolella.

En ollut aikaisemmin käynyt Ylöjärven koirakerhon uudessa hallissa, vanhssa hallissa kävimme joskus aikoinaan Tiuhdin kanssa kisaamassa rallytokoa. Halli oli mukavan kokoinen ja siellä oli iso häkkialue, joten voisin hyvin harkita lähteväni kyseiseen halliin myös kisaamaan.

En ole myöskään ennen ollut Nadjan koulutettavana, ja odotin sitä kovasti. Nadja osoittautui erittäin mukavaksi ja ystävälliseksi kouluttajaksi. Hän perusteli ohjeensa hyvin ja näytti oman koiransa kanssa esimerkkiä, kun minun tai jonkun toisen oli haastavaa hahmottaa, mitä hän tarkoitti. Nadjalla oli myös moniin temppuihin selkeä ajatus siitä, miten niitä kannattaa pilkkoa ja lähteä tekemään sekä missä vaiheessa temppuja aletaan nimeämään. Pidin erityisesti myös siitä, että Nadja arvosti koiran hyvää mielentilaa korkealle ja kiinnitti huomiota mielentilan vahvistamiseen. Toisaalta hän myös ajatteli, että jos mielentilan korjaaminen ei onnistu, niin sellaisia temppuja ei pidä ottaa kisaohjelmaan mukaan.

Pääsimme mukavasti 2*20 min koulutuksen aikana eteenpäin tempuissa, joita minun on ollut hankala hahmottaa, miten ne kannattaisi opettaa. Nämä temput olivat peruuttamalla pujottelu jalkojen välistä ja ohjaajan ympäri peruuttaminen, jotka lähtivät molemmat hyvin sujumaan. Lisäksi muiden vuoroilla kuunteluoppilaana sain hyvät ohjeet myös kahden meille uuden tempun opettamiseen, jalkojen välistä käsirenkaan läpi hyppäämiseen ja ristiaskeleen opettamiseen.

Koulutuspäivä vahvisti taas osaltaan sitä, miksi olen nyt koiratanssista niin innoissani, eli saimme Susun kanssa molemmat oikeasti uutta ajateltavaa ja pääsimme oppimaan jotain aivan uutta. Rallytokossa keskitymme mielentilaan ja pilkunviilaamiseen ja tokossa taas rakennetaan vanhan päälle, joten ne eivät aktivoi aivoja mielestäni meillä enää samalla tavalla. Ihan uusien juttujen miettiminen on siksi virkistävää. Kiinnostavaa on myös apujen häivyttäminen ja temppujen yleistäminen eri suuntiin ja etäisyyksiin ohjaajasta.

Erityisesti minua ilahdutti myös se, että Susu antoi koulutuspäivässä parastaan ja meillä molemmilla oli todella hyvä mieli. Susu toi esiin kaikki puolensa, joiden takia se on niin mahtava harrastuskoira: aamulla se loikkasi autoon, koisi koko 2 h matkan paikanpäälle, vietti rauhassa aikaansa häkissä paikan päällä ja nukkuin myös kotimatkalla sikeästi. Sillä oli uskomaton motivaatio: Kävimme ennen halliin menoa kävelyllä, ja takaisin tullessamme Susu kiskoi suoraan kohti täysin vieraan hallin sisäänkäyntiä selvästi ajatuksella, että tuolla tapahtuu kaikki hauska. Susu ei halua alku- ja loppuveryttelyissä koskaan syödä namia poispäin hallista kävellessä, mutta hallille mentäessä namit kyllä maistuvat, mielestäni sekin kertoo sen motivaatiosta paljon. Täysin uudessa ympäristössä Susu ei juurikaan ollut kiinnostunut paikoista, se kävi luvan kanssa hiukan tutkimassa seiniä ja tavaroita ja aloitti sen jälkeen nopeasti kontaktin tarjoamisen eikä enää ollut kiinnostunut ympäristöstä. Susu kesti myös hienosti, tapansa mukaan, kaikki vieraat ihmiset ja koirat ja jopa suhtautui täysin välinpitämättömästi paikalla olleeseen rauhalliseen lapseen. Ja tietysti treenitilanteessa Susu keskittyi täysin rennosti silmät loistaen tekemiseen, ei säheltänyt vaan odotti ohjeita eikä lainkaan väsähtänyt treenin aikana. Myös Nadja ihasteli sitä, miten rauhallisen keskittyneenä Susu odotti ohjeita ja oppi uudet asiat todella nopeasti. Illalla Susu vielä halusi pitkäksi aikaa syliin istumaan rapsutettavaksi. Se on jotain aivan spesiaalia, millainen suhde ja yhteys meille on Susun kanssa rakentunut yhteisen 3,5 vuoden aikana ❤

bujoilu · omat koirat · seuranta · treenipäiväkirja · virikkeistäminen

Koirabujoilu – listat ja trackerit

Lystitassun3 Comments

No niin, vihdoin juttua koirabujon käytöstä listojen tekemiseen ja eri juttujen seuraamiseen. Bujon pitäminen on kokenut tässä välissä pienen evoluution, koska olen päätynyt toukokuun alusta siihen, että ns. oma bujo ja koirabujo ovat taas yhdistyneet. Päädyin tähän siksi, että kahden bujon jaatkuva pitäminen mukana ja ajantasalla osoittautui haastavaksi.

Kalenteriominaisuuden lisäksi bujosta tekee huikean se, että sen avulla pystyy helposti pitämään kirjaa haluamistaan asioista ja seuraamaan niiden edistymistä. Omasta bujosta koiriin liittyen löytyy seuraavia listoja: hankintalista, lista kiinnostavista podcasteista, blogeista yms., osattujen käskyjen lista Susulle ja Tellulle sekä lista asioista, joita haluaisin kouluttaa. Listat ovat aika simppeli juttu ja niillä on helppo aloittaa, mahdollisuuksia on vaikka kuinka.

Mutta sitten itse koirabujon suola, trackerit eli seuraimet. Erilaisia konsteja seurata erilaisia asioita. Itse olen simppelin ja yksinkertaisen tyylin ystävä, mutta jos on aikaa ja halua taiteilla, niin googlesta lyötyy mitä hienoimpia ideoita.

Omien koirien kohdalla seuraan viikotasolla hoitotoimenpiteitä (pesu, kynnet, harjaus) ja kehonhuoltoa (hieronta, fyssari, osteopaatti). Päivätasolla joka kuukausi ovat seuranssa liikunnan määrä ja laatu sekä erilaiset virikkeet. Susulle olen lisäksi tehnyt treenitrackerit, jossa tokoliikkeet, rallytoko, koiratanssi, nose ja hyppytekniikka on jokainen pilkottu omiksi osa-alueikseen, joita seurataan. Mikäli Tellun kanssa auton omaehtoisesti mukavaksi -prjetki johtaa toivottuun lopputulokseen, sekin saa omat trackerit tavoitteelisen treenin seuraamista varten. Olen kokenut trackerit todella hyödylliseksi siinä, että niihin on helppo ja nopea merkitä, mitä on tehty, ja toisaalta yhdellä silmäyksellä seuraavia treenejä suunnitellessa näkee saman eli mitä on tehty ja jätetty tekemättä. Itse sorrun helposti toistamaan treeneissä aina samaa kaavaa, joten tämä on tosi hyödyllistä. Pidän lisäksi myös sanallista treenipäiväkirjaa, johon kirjoitan fiiliksistä ja siitä. missä olisi vielä kehitettävää, mutta se vaatii aina enemmän aikaa eikä taaksepäin selaaminen ole ollenkaan niin kätevää.

Kuvat kuitenkin kertovat tästä havainnollisemmin, joten tässä vielä lisää räpsyjä omasta bujostani.

kouluttaminen · omat koirat

Tahtitassujen koulutusviikonloppu 18.-19.5.2019 Yläneellä

LystitassunLeave a comment

Innostuttuani koiratanssista liityin keväällä koiratanssia harrastavaan yhdistykseen, Tahtitassuihin. Kyseessä on melko aktiivinen yhdistys, joka tukee koiratanssia harrastamista ja järjestää kilpailuja ja koulutusta. Ensimmäinen tapahtuma jäseneksi liittymisen jälkeen oli 18.-19.5. Yläneellä pidettävä leiri, ja koska kerrankin jotain järjestetään aivan kotikulmilla, niin olihan sinne päästävä. Leiri alkoi jo perjantai-iltana vapaatreenillä ja yhdessäololla, mutta en päässyt työkiireiden vuoksi osallistumaan vielä siihen. Mukavaa oli myös, ettei tarvinnut mennä aivan ummikkona uusien ihmisten joukkio, kun leirille osallistui myös kurssikavereita Turun Mirren koiratanssin viikkoryhmästä. Muut Tahtitassulaiset osoittautuivat mukavaksi porukaksi. Kaikki tämän postauksen kuvat ovat yhdistyksen puheenjohtajan Saila Rappumäen ottamia.

Hurautimme lauantaina aamulla Susun kanssa Yläneelle Kuralan Kartanotilalle. Koulutus järjestettiin hallissa, mikä olikin hyvä, koska viikonloppuna oli kunnon helteet ja olisimme ainakin Susun kanssa läkähtyneet ulkona auringon paisteessa. Lauantaina oli peräti kahden eri kouluttajan kanssa koulutusta pienryhmissä ja lisäksi aiheeseen liittyvä luento.

Olimme ensin koulutusvuorossa Leena Inkilällä. Olin etukäteen toivonut teemaksi meidän koulutuksemme positioiden opettamista, koska minun oli hiukan vaikea hahmottaa, miten haastavammat positiot opetetaan. Leena oli aivan ihanan kannustava opettaja ja hänellä oli selkeä metodi. Saimme hyvät vinkit positioiden opettamiseen ja sen varmistamiseen, että Susu todella tietää, mitä siltä toivotaan.

Leena piti myös päivän luennon aiheena vihjeet. Erittäin hyödyllistä perusasiaa, sain paljon mietittävää ja huomasin, että Susulta puuttuu monista tehtävistä sujuvuutta. Saimme myös hyvät ohjeet siihen, miten vihje vaihdetaan toiseksi ja miten käsiavut kannattaa häivyttää. Sekä Leenan koulutus että luento olivat minulle tarpeellinen muistutus siitä, miten tärkeitä perusasiat ovat.

Luennon jälkeen pääsin vielä Marjaana Lohivirran oppiin hiomaan avoimen luokan HTM-ohjelmaa, saimmekin ohjelman hyvin pitkälle suunniteltua. Marjaanalta sain myös kasapäin vinkkejä siihen, miten ylipäätään ohjelmaa kannattaa suunnitella ja miten kehää voi käyttää, sekä miten näytetään itsestä ja koirasta edustavin puoli tuomareille.

Sunnuntaina koulutus alkoi Anniina Ahosen vetämällä yhteisellä liikkumiskoulutuksella. Liikkuminen on minulle oikeastaan koiratanssissa haastavinta: en ole koskaan ollut erityisen tanssillinen ihminen ja koen vaikeana keskittyä jalkoihin, käsiin ja vielä koiraankin! Anniinan koulutus oli oikein hyvä apu hahmottamaan erilaisiin musiikkeihin sopivaa liikettä ja hän antoi myös vinkkejä siitä, miten liikkumiseen voi hakea inspiraatiota ja miten sitä voi harjoitella. Saimme myös jokainen yksityisohjausta omaan musiikkiimme sopivaan liikkeeseen. Tälläistä liikkumiskoulutusta tarvitsisin kyllä ehdottomasti vielä lisää!

Iltapäivän päätti kisatreeni, jossa jokaisella oli aikaa harjoitella omaa ohjelmaa tai kisamaiseen suoritukseen liittyviä asioita. Kokonaisuudessaan monipuolinen ja antoisa leiri, seuraavaa leiriä odotellessa!